Luulen Neuvostoliiton humanismin olleen myös käytäntöä eikä pelkkää paperia. Kaikilla oli työtä ja ruokaa ainakin melkein kaikilla, mikä kai oli iso muutos aikaisempaan tilanteeseen ja joillekin myös ero nykyiseen tilanteeseen Venäjällä. Palkat olivat aika tasaisia. Yhteinen hyvä oli etusijalla ja omaa etuaan ajavat olivat humanismin vihollisia. Se joka kätki viljan itseään varten muiden nähdessä nälkää oli neuvostoliittolaisen humanismin vihollinen. Noin olen käsittänyt.Klaus Lindgren kirjoitti:Neuvostoliiton ihanteisiin humanismi toki kuului, paperilla. Kuten kaikki varmaan ovat viimeisten 25 vuoden aikana huomanneetkin, Neuvostoliiton todellisuus oli juuri tällaisissa asioissa karmaisevan kaukana puheista ja kirjoituksista.
Katsoin netistä Hrutsevin puheen hänen USA:n vierailultaan. En tiennyt hänen olleen niin hyvä puhuja. Olen valitettavasti unohtanut linkin puheeseen. Hän mm vastasi amerikkalaiselle miljonäärille, joka oli kai puhunut ennen häntä. Amerikkalainen oli sanonut tulleensa Amerikkaan, saanut töitä tiskaajana ja oli nyt hirveän rikas. Amerikka on mahdollisuuksien maa. Hrutsev vastasi menneensä 16 vuotiaana hiilikaivokseen töihin. Nyt hän on maan johtaja. Neuvostoliitto on myös mahdollisuuksien maa.
Toinen mieleen jäänyt kohta oli vierailusta Disneylandissa. Hrutsev oli toivonut pääsevänsä Disneylandiin, mutta amerikkalaiset isännät sanoivat sen olevan mahdotonta, koska he eivät voi taata Hrutsevin turvallisuutta. Hrutsev piti sitä omituisena, että ns vapaassa maassa ei edes maan johtaja voi mennä minne haluaa turvallisuuttaan vaarantamatta. Mitä vapautta se on? Hrutsev muistaakseni vakuutti amerikkalaisille, ettei heidän tarvitse pelätä turvallisuutensa puolesta missään Neuvostoliitossa.
Mitäs länsimainen humanismi on pahimmillaan? Luulen sen olevan ihmisten pommittamista demokratian ja ihmisoikeuksien, länsimaisen maailman humanismin kukkasten viemiseksi maahan, joka yleensä on muslimimaa. Onko se parempi vai huonompi kuin Neuvostoliiton harjoittama vihollisten sorto? Millaista humanismia on tappaa talebaneja naisten oikeuksien vuoksi? Siihen lienee jokaisella oma humanistinen vastauksensa.
Nuo ovat toki vain mattimeikäläisen vaatimattomia aatoksia, jotka voivat olla aivan vääriä.