historioija kirjoitti:Jos ylläpitäjät keskustelevat seurassa muutenkin, miksi he eivät tekisi sitä keskenäänkin? Tunnetusti laadukkaimpien keskustelijoidemme ajatustenvaihto - johon kuuluu myös erimielisyyksien reilu mutta hillitty esilletuominen - epäilemättä nostaisi keskustelun tasoa täällä ja kenties rohkaisisi muitakin vastaavan tason älykköjä ja ammatti-ihmisiä mukaan. Sitähän olen täällä aina kaivannut. Nyt joudumme kiusaantuneina seuraamaan pelkkää jahnaavaa kiistelyä. Kukaan ei edes kehtaa sen keskellä kohottaa ajatuksiaan korkeammalle. Seuran ja esimerkin voima on suuri, kuten historiastakin olemme huomanneet. Voisi yrittää sitäkin keinoa, että poliittissävyisistä kinoista siirryttäisiin keskustelussa ammattimaisempaan asenteeseen. Mutta näyttää siltä, että ylläpitäjät ovat jo luopuneet toivosta saada aikaan kunnollista keskustelua sekä alan asioiden käsittelyä ja tuuletusta. Eiköhän tuo jatkuva kiista Lemmin kanssa todista siitä.
En välitä ryhtyä muistelemaan tarkemmin vanhoja. Sitä vähemmän, jos luottamus arvostelukykyyni asiassa ei riitä. On niinkin, että me kaikki kernaasti unohdamme epämukavat kysymykset emmekä ryhdy sellaisia faktoja tai väitteitä syvemmin ajattelemaankaan. Mutta sen mielelläni näkisin, että ylläpitäjän edustajamme eivät täällä esiintyisi yhtenä valtakeskuksena, vaan oikeina osallistujina keskustelussa. Jos arvovallasta on kysymys, niin onkohan se näissä puitteissa tärkeää, eihän ole kysymys kokonaisten valtakuntien kohtaloista. Väitän jopa, että arvovalta on mennyt vähiin kiistelyssä mm. Lemmin kanssa. Sellainen pikkumaisuuksiin antautuminenhan ei ole oikeiden vallanpitäjien tapaista. Kaksoisrooli ei nähdäkseni onnistu, on oltava joko etäinen hallitsija tai sitten yhdenvertainen osallistuja muiden joukossa. Jopa "kurinpitoasioista" te valvojat voisitte keskustella avoimesti, se tekisi ainakin minuun hyvän vaikutuksen. Mutta enhän tunne tämän foorumin taustaoloja. Jotakin uutta ja raikasta nykymaailmassakin joka tapauksessa aina kaivataan.
JK. Ehkä tämä nimimerkin käyttömahdollisuus olisi poistettava, jotta foorumi voisi tervehtyä. On selvää, että nimimerkit varjostavat kaikkea keskustelua. Tunnettujen henkilöiden ja nimimerkkien ajatustenvaihto ei oi olla luontevaa eikä tasavertaista. Jos vain omien nimien sallimisesta seuraa foorumin lopullinen näivettyminen, niin lieneekö tuo suuri vahinko, jos ajatellaan nykytilaa. Esimerkiksi minusta päästään sillä keinolla huomiotaherättämättömällä tavalla eroon.
Yleensä ottaen minä ainakin olen yrittänyt olla pikemminkin etäinen moderaattori ("Hallitsija"? Ai mää vai?) kuin aktiivinen keskustelija. Olen puuttunut keskusteluihin vain, kun siihen on ollut jokin erityinen syy. Tämä on siinä mielesssä epäkiitollinen rooli, että kun joku sanoo jotain oikein oivaltavaa tai muuten ansiokasta, en siihen oikein voi reagoida. Sitten on tietysti puheenvuoroja, joiden kanssa olen eri mieltä, mutta joihin nimen omaan en puutu, koska ne ovat osa keskustelua. Sitten on aina aika ajoin ollut keskusteluita, joissa kiistakumppanit ovat innostuneet hieman liikaa ja joko ruvenneet nimittelemään toisiaan tai eksyneet kiistelemään toistensa sanamuodoista. Silloin on täytynyt hieman huomauttaa asiasta. Joskus ovat kiistelijät sitten loukkaantuneet minulle, vaan mitäpä tuosta.
Lemmin ja muutaman muun kanssa on sitten ollut vaikeampaa. Muutaman kerran aikaisemmin joko minä tai Onnela on joutunut ottamaan aktiivisemmin osaa keskusteluihin, useimmiten siksi, että joku on tosiaan antanut poliittisten tai muiden maailmankatsomuksellisten näkemystensä ohjata liiaksi suhtautumistaan faktoihin ja kaikkiin muihin näkemyksiin. Yleensä tällöin se toinen meistä on ollut hiljaa ja voinut siten paremmin pitäytyä erotuomarin roolissa (ei, tämä ei ole mikään paperille laadittu strategia eikä muukaan sellainen). Näissä Ukrainan, Venäjän ja Syyrian asioissa minäkin pidin sellaista roolia aika kauan, mutta kun keskusteluun osallistuivat lopulta vain yhden näkemyksen edustajat ja aika ajoin Onnela, oli minunkin ryhdyttävä kirjoittamaan. Niin ei kerta kaikkiaan saa käydä, että kokonaiset keskustelusäikeet täyttyvät vain yhden näkemyksen edustajien toisiaan tukevista puheenvuoroista ilman, että kukaaan esittää mitään siitä poikkeavaa. Niin ei saisi käydä edes siinä tapauksessa, että minä ja Onnela olisimme niiden kirjoitusten kanssa samaa mieltä, saati sitten tällaisessa tapauksessa, jossa ne näkemykset edustavat erittäin kiistanalaisten kysymysten toisen osapuolen näkemyksiä. Siitäkö on kyse, että me olemme eri mieltä Lemmin ja muiden kanssa Ukrainasta, Venäjästä ja Syyriasta? Olen tuota tutkiskellut tuon tuostakin ja voin sanoa rauhassa, että ei johdu. Ei kyse on vain siitä, että tämän palstan sääntöjä on jatkuvasti yritetty venyttää ja vanuttaa yhden, hieman hämärän ajatussuunnan toiveiden mukaisesti ja toiseksi tosiaan tuosta palstojen tukkiutumisen uhasta.
Toki olisimme voineet heittää Lemmin ulos palstalta jo aikaa sitten. Mutta sellaista emme tee ollenkaan mielellämme. Sitäpaitsi siinä on aika dilemma: jos heitämme jonkun ulos palstalta, saamme vastaamme moitteet keskustelun kieltämisestä, kahlitsemisesta ja sensuroinnista. Jos puutumme keskusteluun, saamme kuulla antautuvamme pikkumaisuuksiin ja arvovaltamme kadonneen. Ja jos emme puutu keskusteluun, jokin ryhmittymä tai suuntaus tukkii kaikki palstat omilla näkemyksillään. On toki vielä yksi keino, jonka historioijakin mainitsee. Siis aktiivisempaa keskustelun aikaansaamista. Juu, sitähän minä juuri viime päivinä olen tuon Syyrian kanssa yrittänytkin ja Veikko Palvo näkyy siihen tarttuneenkin. Toivoisin kovasti muidenkin tarttuvan tuolla palstalla esittämiini kysymyksiini.
Nimimerkeistähän on keskusteltu ennenkin. Totta kai olisi nimen omaan kärjekkäämpiä tai kiistanlaisempia näkemyksiä esittäviltä henkilöiltä ryhdikästä esittää näkemyksensä omalla nimellään, piiloutumatta nimimerkkien taakse. Voisivat siis seistä sanojensa takana, varsinkin kun täällä Suomessa sellaisesta ei joudu mihinkään vaikeuksiin tai pääse hengestään. Mutta kun noita aktiivisia keskustelijoita käyn mielessäni läpi, on suurin osa nimimerkillä kirjoittavista varsin älykästä ja korrektiakin porukkaa, joten ongelma ei lopulta ole järin laaja. Ei kannata muutaman hankalan tapauksen takia kieltää kaikkia hyviä kirjoittajia.