Tervonen analysoi sitä, miten käsitys yhtenäisestä suomalaisesta kansasta on rakennettu ja mikä rooli historiantutkijoilla on ollut tässä prosessissa.
Terveosen mielestä homogeeninen ”suomalainen Suomi” ei ole todenmukainen kuvaus yhteiskunnastamme, eikä ole sitä koskaan ollutkaan. Hänen mukaansa ”Globaalin maahanmuuton myötä ajatus yhtenäiskulttuurista on yhä enemmän ristiriidassa todellisuuden kanssa, ja tuottaa siksi myös yhä enemmän ongelmia.”
***
***Käsittelin artikkelissani Historiankirjoitus ja myytti yhden kulttuurin Suomesta yhtä tällaista ”itsestäänselvyyttä”: ajatusta suomalaisista kulttuurisesti (tai peräti rodullisesti) poikkeuksellisen yhtenäisenä kansana. Yhden kulttuurin Suomen voidaan väittää olevan keskeinen kansalliseen itseymmärrykseen liittyvä myytti, joka näkyy julkisissa keskusteluissa, päätöksenteossa, ja siinä millaiseksi kuvittelemme itsemme ja yhteiskuntamme.
Ajatus kulttuurisesta homogeenisyydestä on kuitenkin paitsi myytti, myös yhä vahingollisempi sellainen. Se tuo 1900-luvun alkupuolen rotuajattelun kaikuja monimuotoistuvaan arkeemme ja legitimoi muukalaisvastaisuutta. Se sulkee suomalaisuuden ulkopuolelle ihmisiä joista monet ovat olleet täällä sukupolvien, vuosisatojen tai tuhansien ajan.
***Olen etnisten suhteiden ja muuttoliikkeiden tutkijana argumentoinut monien muiden tavoin että Suomi ei ole koskaan ollut se ”yhden kielen ja yhden mielen” maa, joksi se säännöllisesti kuvitellaan.
* Miika Tervonen: Historiankirjoitus ja myytti yhden kulttuurin Suomesta (Artikkeli teoksessa Kotiseutu ja kansakunta. Miten suomalaista historiaa on rakennettu (toim. Pirjo Markkola, Hanna Snellman & Ann-Catrin Östman, SKS 2014)PDF)Suomalainen talous ja kaupungit olivat alusta saakka kansainvälisiä, ja nousivat 1800-luvulla skottilaisin, saksalaisin, sveitsiläisin, ruotsalaisin ja venäläisin pääomin ja tietotaidoin. 1870-luvulla harvempi kuin joka kolmas helsinkiläinen puhui äidinkielenään suomea.
Maaseutukaan ei ollut mikään eristynyt Impivaara. Rannikolla puhuttiin ruotsia, itärajalla karjalan ja inkerin murteita ja pohjoisessa saamea ja meänkieltä. Tavaroita ja palveluita tarjosivat talosta taloon kiertävät romanit, ”laukkuryssät”, italialaiset posetiivarit ja tataarikauppiaat. Viimeksi mainittujen perustettua uskonnollisen yhdyskunnan vuonna 1925 Suomi oli ensimmäisiä maita Euroopassa, jossa oli valtion tunnustama islaminuskoisten seurakunta. (Juutalaisvähemmistöllä oli ollut synagogansa jo 1870-luvulta saakka.)
* Myytti yhden kulttuurin Suomesta ruokkii rasismia (Rohkeus-blogi | 30.03.2017 )