Tämän päivän HS:n pääkirjoituksessa pohdiskeltiin sitä, miten nälkävuosia ei Suomessa muistella ja nähdäkseni oikean suuntaisesti arvioidaan tämän liittyvän Snellmanin palvontaan sekä suuren kansallisen kehityskertomuksen luontiin, mihin ei kuulu tuolloisen suomalaiseliitin kylmä suhtautuminen kansan kärsimyksiin.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005292559.html
Mielenkiintoisena huomiona kirjoituksessa on vahvan markan politiikka ja markan arvon vaaliminen yhtenä syynä katastrofiin. Onko itse asiassa markan historian aikana tilannetta jossa vahvan markan palvonnasta olisi ollut hyötyä? Ongelmista mieleeni tulee ainakin pula-ajan pitkittyminen kultakantaan hirttäytymisessä, lainakielteisyys 1930-luvun lopulla liittyen varustautumiseen, 1950-1960 -luvun finanssipaniikki joka hidasti teollistumista, 1990-luvun lama tunnettuine seurauksineen ja viimeisimpänä, joskin jälkiperillisenä, Suomen päätös liittyä euroon ja tästä johtunut talouslaman pitkittyminen.
Luonnollisesti edellä olevat esimerkit ovat jälkiviisautta. Kuitenkin, ne edustavat pitkällistä pään hakkaamista seinään. Kuka on hyötynyt uskosta vakaaseen valuuttaan, jonka perillinen Suomen euroratkaisukin on? Onko kyse kameralistisesta talousperinteestä joka on jatkunut institutionaalisesti yli 150 vuoden ajan? Tietoisesta halusta suojella varakkaimpien omaisuutta? Uskosta vahvan markan avusta kehittää kotimaisia pääomia?