Mary Fulbrookin toimittamassa kokoomateoksessa
20th Germany. Politicis, culture and society 1918-1990 on Jill Steophensonin hyödyllinen artikkeli "The rise of Nazis.
Sonderweg or spanner in the work", jossa käsitellään historioitsijoiden tulkintoja aiheesta.
Kominternin agentin Karl Radekin mielestä natsit vain ilmestyivät yllättäen Saksan poliittiselle näyttämölle vuoden 1930 vaaleissa, kun taas William Shirer oli varhainen
Sonderweg-teorian kannattaja:
it was all too clear where National Socialism had come from: German history from Martin Luther to Frederick the Great and the Kaiser - via Fichte, Hegel and Nietzche, among others - formed a logical continuum of subservience to authority, rampant nationalism and inherent anti-Semitism.
Sonderweg tarkoitti, että Saksa erosi "normaalista" länsimaisesta kehityksestä, jota luonnehti kehitys kohti demokraattista, parlamentaarista ja humanitaarista yhteiskuntaa, jonka arvot ja standardit olivat peräisin valistuksesta.
Stephenson epäilee teoriaa, koska onhan Ranskan, Englannin ja Yhdysvaltojen välilläkin eroja, mutta kysyy: oliko Saksan kehityksessä moderniksi yhteiskunnaksi jotain sellaista erityistä, joka sai sen kansalaiset omaksumaan natsien epähumaanit arvot? Tai kääntäen: riistikö vallankumouksen 1918-9, Versailles'n sopimuksen, suuren inflaation 1923 ja talouspulan yhdistelmä tasavallalta terveen alun?
Saksan erityisyytenä on pidetty modernisaation, militarismin ja kypsymättömyyden yhdistelmää. Tosin näitä ilmiöitä oli muissakin maissa, mutta Saksassa ne saivat äärimmäisen muodon ja niiden omaperäinen keskinäissuhde loi edellytykset mullistukset.
Saksan keisarikunta koki 1871-1918 nopean, intensiivisen ja onnistuneen taloudellisen, teollisen, teknologisen ja tieteellisen kehityksen, joka loi uusia itsevarmoja kaupunkilaisia yhteiskuntaluokkia samalla, kun osa perinteisistä, usein maalaisista yhteiskunnan osista joutui puolustuskannalle.
Samaan aikaan poliittista elämää dominoivat esiteolliset eliitit, ja vahvaa monarkiaa tuki armeija sekä maataomistava vaikutusvaltainen yhteiskuntaluokka. Tämä järjestelmä esti demokratian kannattajilta poliittisen kokemuksen, mikä ilmeni heidän "kypsymättömyydessään" vuoden 1918 jälkeen.
Laajempi tausta oli Saksan kansallisvaltion "kypsymättömyys". Sen myöhäinen kehitys keskellä Eurooppaa (
Mittellage) oli ongelmallinen, olihan se idästä ja lännestä muiden valtioiden ympäröimä. Ulkopolitiikka korosti sotilaallista ylivaltaa ja sotaan valmistautumista.
Saksan "väliasema" ilmeni Stephensonin mukaan myös niin, että se ei ollut oikeastaan länsieurooppalainen vaan keskieurooppalainen maa. Osa sen piirteistä oli moderneja ja länsieurooppalaisia, mutta osa itäeurooppalaisia. Jälkimmäisiin kuului perinteisen maataomistavan eliitin ja autoritaarisen järjestelmän jatkuva valta ja status.
Kun Länsi-Euroopan maat hankkivat siirtomaita meren takaa, Saksakin rakensi laivaston, mutta samaan aikaan se havitteli idästä maaimperiumia mallinaan Itävalta-Unkari ja Venäjä (viittaus kansleri Bethmann Hollwegin "syyskuun ohjelmaan" 1914).
Myös Stephenson on sitä mieltä, että Saksan demokratia loppui jo 1930. Perinteiset oikeistopuolueet halusivat autoritaarisen järjestelmän, mutta eivät uskaltaneet tehdä sitä, koska niiden kannatus oli supistunut niin pieneksi. Siksi ne tarvitsivat Hitleriä.