Ei nyt ole graniittijärkäleitä käsillä, joten tyydynpä huomaamaan, että joidenkin tutkijoiden mukaan se graniitin muokkaaminen on mahdollista, toisten mielestä taas ei ole. Tutkijat epäilemättä jatkavat tutkimuksiaan, mutta en tosiaan menisi kategorisesti sanomaan mahdottomaksi.
Vääristelevien vastaväitteiden esittämi ... itumiseen.
Hohhoijaajaa. Vielä yksi kertaus: on teoria, jonka mukaan muinaiset egyptiläiset onnistuivat työllä ja vaivalla muokkamaan graniittia, mutta se oli niin hidasta ja raskasta, että sitä tehtiin vain joitain itseensä faaraoon liityviä esineitä varten. Luultavasti käyttivät kupariteräisiä sahoja ja jousiporia sekä jonkinlaista hiekkaa tai kivipölyä hioma-aineena, mutta on myös etäinen mahdollisuus, että käyttökelpoiista rautaakin olisi ollut saatavilla. Jos oli, sekin oli niin kallista, että vain faaraon hautaa varten sellaista saattoi käyttää. Pehmeämpiä kiviä leikkasivat näillä keinoin paljonkin ja kiven työstämisestä on runsaasti egyptiläisten itsensä tekemiä kuvauksia. Ja on toinen teoria, jonka mukaan egyptiläiset eivät osanneet muokata graniittia, vaan sen tekivät jotkut muut. Nämä muut ovat sittemmin kadonneet, eikä heistä jäänyt mitään muuta jäljelle kuin ne graniittiesineet. Muita heidän tekemiään esineitä ei ole säilynyt eikä liioin niitä laitteita eikä niiden osia, joilla he sitä graniittia muokkasivat. Heidän kirjoituksiaankaan ei ole säilynyt eikä piirroksiakan eikä niiden graniittiesineiden pinnassakaan mitään sellaista ole. Myöskään muinaiten egyptiläisten eikä kenenkään muunkaan jälkeensä jättämissä kirjotuksissa eikä piirroksissa ole näistä ihmisistä mitään mainintaa, eikä heidän olemassaolostan ole nytkään kukaan tuonut esille muita todisteita kuin nuo vaikeasti selitettävät uurteet kivessä. Noista sitten sopii itse kunkin valita, mihin uskoo.
Tietty skeptisyys on muuten kaiken tieteen välttämätön ehto ja oikeastaan kaiken muunkin maailmanselityksen. Niitä lopullisia totuuksia on ehtinyt kristallisoitua niin paljon ja niin monenlaisia, että säihkysilmäisimmänkin idealistin olisi syytä hieman vilkaista sitä, mitä kaikkea kulloinenkin profeetta totuutena julistaa ja mitä muuta hän ehdottaa? Aika usein pyytää rahaa, tavalla tai toisella.