Pekka Tikka: Vanha ja uusi kylmä sota (Historia jatkuu… 3.4.2018)
Hän tarkastelee nykyistä Venäjän ja muun maailman suhdetta George F. Kennanin 1940-luvun lopulla esittämien ajatusten valossa ja toteaa että Kennanin esittämässä tulkinnassa Neuvostoliitosta ei tänä päivänäkään ole kovin paljon korjailtavaa, jos Neuvostoliiton tilalle otettaisiin Venäjä.
Lähestulkoon kaikki nykypäivän Venäjän politiikasta voidaan johtaa Kennanin päätelmistä. Ohessa esitän Kennanin teesit vielä luettelona siten, että olen korvannut Neuvostoliiton sanalla Venäjä:
1) Sotateollisuuden ja armeijan vahvistaminen. Sisäpolitiikassa oppositio tukahdutetaan. Ulkopuolisille annetaan kuva Venäjän mahdista.
2) Venäjän vaikutusvaltaa maan rajojen ulkopuolella pyritään lisäämään.
3) Osallistutaan vain sellaisten kansainvälisten järjestöjen toimintaan, joista voi olla hyötyä.
4) Kehittyvissä maissa (Kennan: siirtomaissa ja alikehittyneillä alueilla) luodaan tyhjiöitä, jotta solutus kävisi mahdolliseksi.
5) Venäjä luo siteitä maihin, joissa on mahdollista vastustaa länttä.
6) Venäjä pyrkii liittämää vaikutuspiiriinsä kuuluvat alueet taloudellisesti tiukasti itseensä.
Likipitäen kaikki em. kohdat ovat nykyisin Venäjän agendalla tuoreistettuna ml. hybridisodankäynti ja kyberuhka. Ehkä puutteellisimmaksi strategian nykytoteutus on jäänyt kehittyvissä maissa, missä Kiina on selvästi ottanut vanhan Neuvostoliiton roolin – ja ilmeisen menestyksekkäästi.
Kun Venäjällä ei enää ole ”kommunismin viikunapuunlehteä” toimenpiteidensä suojana 2010-luvulla, se tarvitsee Putinin opin mukaisesti moraalisesti ylivoimaisen, kristinuskoon perustuvan elämäntavan – ja liberalismin vastaisuuden - johtotähdekseen. Sergei Lavrov on tulkinnut eräässä puheessaan putinilaisuutta hyvin määritelmällisesti (lainaus on omasta aiemmasta blogikirjoituksestani): ”Lavrov jatkaa ….. ajattelua siltä pohjalta, että Eurooppa on (paheksuttava) jälkikristillinen yhteisö. Lavrov haluaa tehdä selvän pesäeron nykyisten liberaalin demokratian periaatteiden ja Euroopan historiallisten kristillisten arvojen välillä. Lavrovin paheksuma liberaali demokratia on ”kaiken sallivaa”. Tämän ajattelun mukaan eurooppalainen poliittinen päätöksenteko siis poikkeaa alkuperäisestä ja arvokkaasta kristillisestä arvomaailmasta.
Venäjällä on nyt Putinin opin mukaan aktiivinen rooli vanhan kristillisyyden palauttamisessa.
Lavrov syyttää länttä ”liberaalien lähestymistapojen ehdottomuudesta”. Siis eurooppalaiseen arvoyhdistelmään kuuluu kaiken sallimisen ohella liberalismin ehdottomuus (= kaiken salliminen ehdottomasti!). Tästä voi vetää johtopäätöksen, että liberalismin ehdottomuus on – niin kuin Lavrov väittää - Euroopan suuri arvo-onnettomuus.
Lavrov puhuu paheksuvasti (liberaalien) arvojen tuputtamisesta ja Putin yhtä paheksuvasti liberaalin demokratian viennistä, jotka ovat suhteellisen samansisältöisiä asioita.”
Pekka Tikka: Vanha ja uusi kylmä sota (Historia jatkuu… 3.4.2018)