Amerikkalainen Wall Street Journal kirjoitti 2. toukokuuta Nato-joukkojen sijoittamisesta Baltiaan.
USA:n varapuolustusministeri Robert Work kertoo syyksi, että Venäjä on pitänyt pikaharjoituksia, joissa on ollut paljon joukkoja, mikä on USA:n näkökulmasta poikkeuksellisen provokatiivista käytöstä.
“The Russians have been doing a lot of snap exercises right up against the borders, with a lot of troops,” Mr. Work said in an interview. “From our perspective, we could argue this is extraordinarily provocative behavior.”
Kirjoituksen mukaan Naton sotilasjohto on lähettänyt ehdotuksen Naton päämajaan Nato-joukkojen määrän kasvattamiseksi. Naton virkailijat haluavat, että sotajoukot ovat monikansallisia ja Saksan sotavoimien osallistumien on erityisen tärkeää. Saksan johto harkitsee Liettuaan sijoitettavia sotajoukkoja lopullisen päätöksen tapahtuessa Naton heinäkuun kokouksessa.
Saksalainen vasemmistolaisen mielestä ajoitus osuu Saksan Neuvostoliittoon hyökkäämisen 75-vuotispäivän tienoille.
Syyksi joukkojen lisäämiseen Robert Work sanoo jännityksen kasvun ja kertoo venäjän hävittäjän lentäneen liian lähellä USA:n ohjusalusta Donald Cookia simuloiden hyökkäystä. En ole aikaisemmin huomannut amerikkalaisten väitettä hyökkäyksen simuloimisesta.
USA ja Nato haluavat, että Baltiaan sijoitettavat joukot ovat Nato:n komennossa eivätkä kansallisessa komennossa.
Naton virkamiesten mukaan vuoden 1997 sopimus ei kerro tarkkaa sotavoimien tarkkaa lukumäärää ja neljä pataljoonaa sopii sopimukseen. USA:n ja Saksan viraomaisten mielestä Nato-joukkojen kierrätyksen vuoksi Nato-joukot eivät ole pysyviä. Venäjän mukaan Nato leikkii sanaleikkiä ja rikkoo vuoden 1997 sopimusta.
NATO officials said while the 1997 document doesn't put a precise number, a force of four battalions is in keeping with those restrictions. U.S. and German officials say because the forces will rotate in and out of the Baltic region they won't constitute a permanent force.
Russian officials have said NATO is playing games with words and is in violation of the act.
NATO Allies Preparing to Put Four Battalions at Eastern Border With Russia
http://www.wsj.com/articles/nato-allies ... 1461943315