Liettuan menneisyydenhallinnan perusteena on lakiin kirjattu kahden kansanmurhan periaate, jonka mukaan Saksan toimeenpanemaa juutalaisten kansanmurhan ohella koko Liettuan väestöä kohtaan suuntautui neuvostokansanmurha. Tämä on kiistelty aihe ja haluaisin kuulla siitä näkemyksiänne. Oheinen teksti on luvusta 8 Liettuan menneisyydenhallinta maaliskuun lopulla ilmestyvästä kirjastani Liettuan vaikea vuosisata 1918-2018- ja liettualais-juutalaiset suhteet (Tiberius kirjat)
1. KAKSI KANSANMURHAA?
Huhtikuussa 1991 Liettuan parlamentti hyväksyi lain, jonka mukaan niin neuvostoajan sortotoimet 1940-1941 ja jälleen vuosina 1944-1953 kuin juutalaisten kansamurha Saksan miehitysvuosina 1941-1944 ovat "kansanmurhia Liettuan kansalaisia vastaan".
Jotkut juutalaisjärjestöt, historioitsijat ja esimerkiksi kulttuurivaikuttaja Tomas Venclova ovat arvostelleet kahden kansanmurhan käsitettä. Venclova on todennut, etteivät liettualaiset olleet juutalaisten tavoin kansallisena ja etnisenä ryhmänä tuhoamisen kohteena vaan heihin kohdistuneessa neuvosterrorissa uhrit valittiin poliittisin perustein. Liettualaisella oli mahdollisuus vaihtaa puolta ja selviytyä. Ihan näin yksinkertainen ei ollut liettualaisten osa. Monet päätyivät vankileireille ja perheet karkotukseen syntyperän ja aseman mukaan. ”Kulakit” kyydittiin perheineen kysymättä heidän poliittisia näkemyksiään.
YK:n vuoden 1948 kansanmurhan estämisen ja rankaisemisen konventio rajoittaa kansanmurhan vain etniseltä ja uskonnolliselta pohjalta tapahtuvaan vainoon ja joukkotuhontaan. Poliittisten ja sosiaalisten ryhmien tuhoaminen kuului alkuperäiseen luonnokseen, mutta Neuvostoliitto ja eräät muut maat painostivat jättämään sen pois.
Mutta asiaa voidaan katsoa myös toiselta kannalta: teloituksin, vangitsemisin ja karkotuksin Liettuan kansakunnalta riistettiin sen poliittinen, taloudellinen ja kulttuurinen eliitti ja vielä tärkeä tukiryhmä itsenäiset talonpojat - eikö tällä hyökätty kansakunnan olemassaoloa vastaan?
Kuten tuonnempana näemme, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on hyväksynyt yhden neuvostovirkailijan tuomion kansanmurha- rikosnimikkeen alla.
Vuonna 1992 perustettiin valtiollinen Liettuan kansamurhan ja vastarinnan tutkimuskeskus
(Lietuvos gyventojų genocido ir rezistencijos tyriimo centras, LGGRTC) joka alkuvaiheessa keskittyi vain neuvostorikosten tutkimukseen, mutta käänsi myöhemmin huomionsa myös natsirikoksiin. Vilnaan entiseen KGB:n (ja Gestapon) päämajaan avattiin Kansanmurhan uhrien museo, jossa muistettiin vain neuvostorikosten uhreja. Vastauksena kritiikkiin yhdessä vankikellarin sellissä avattiin myöhemmin pieni Gestapo-näyttely. Nyttemmin museon nimi on muutettu Miehityksen ja vastarinnan museoksi. Samaan aikaan 1992 juutalainen museo avasi niin sanotussa Vihreässä talossa holokaustinäyttelyn.
Tutkimuskeskus on valtiollinen eikä akateeminen tutkimuslaitos - kaikki tutkijat eivät ole koulutettuja historioitsijoita- ja se on kyseenalaisilla ulostuloilla osoittanut useaan otteeseen olevansa kansallisen oikeiston vahva tukikohta.
Liettuan rikoslaissa on kriminalisoitu neuvostoaggression ja holokaustin kiistäminen. Neuvostoliiton tunnus sirppi ja vasara ja natsi-Saksan hakaristi ovat kiellettyjä, mikä saa uusnatsit käyttämään verhotumpia symboleita.
Presidentti Valdas Adamkusin asetuksella syyskuussa 1998 perustettiin kansainvälinen natsi- ja neuvostomiehityksen rikosten tutkimuskomissio (The International Commission for the Evaluation of the Crimes of the Nazi and Soviet Occupation Regimes in Lithuania). Komission puheenjohtajana toimii kansanedustaja Emanuelis Zingeris. Liettuan komissio poikkeaa vastaavasta Viron Max Jakobsonin komissiosta siinä, että Liettuan komissiolla on jäseninä kansainvälisesti tunnettuja alan historioitsijoita. Liettuan komission työ on myös ollut pitkäkestoisempaa. Presidentti Dalia Grybauskaite takasi asetuksellaan 2012 komission rahoituksen jatkumisen ja nimitti uudet jäsenet, joihin lukeutuu Yalen yliopiston maineikas historian professori Timothy Snyder.