Lemmi kirjoitti:Tapio Onnela kirjoitti:Kiitoksia kiinnostavista Vihavaisitaateista. Tässä vähän tuoreempi kanta Venäjän sotiin:
Luulen Vihavaisen myös Suomen sodista ja sotimisesta yleensä. Hyvä juttu. Otsikkona on Sodan ongelmia
Tasavallan presidentti Niinistö totesi puhuessaan maanpuolustuskurssilla seuraavaa:
”Sankaruuden saavuttaminen siinä kilvoittelussa, kuka koviten Venäjästä sanoo, vaatii kekseliäisyyttä.”
Kun tällä palstalla jotkut ääriainekset pyrkivät kaiketi ihan tosissaan pres. Niinistön mainitseman kilvoitteluun johtoon, on mielestäni vielä syytä palata hetkeksi Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavaisen kirjoitukseen, jossa Vihavainen analysoi Venäjän poliittisen johdon ideologista taustaa. Panin merkille, että nimim. nylander oli referoinut palstalla ketjussa ”Ukraina” prof. Vihavaisen arvostelua brittiläisen professorin Richard Sakwan teoksesta ”Taistelu Ukrainasta. Kuinka idän ja lännen intressit törmäsivät”. Täällä on aiemmin virheellisesti pantu kirjoitettuani Sakwan teoksesta (sitä ei ollut silloin vielä käännetty suomeksi) prof. Sakwan suuhun sanoja (kirjoittamalla että ”Kuten Sakwakin tuo esille [Krimin kansan]äänestystä ei voida pitää laillisena…”) mitä tämä ei suinkaan esitä. Siksi on syytä ensin toistaa tässä nylanderin antama linkki prof. Vihavaisen arvosteluun teoksesta, josta laiskempikin saa teosta lukemattakin ainakin hyvän kuvan siitä:
http://timo-vihavainen.blogspot.fi/
Sitten prof. Vihavaisen pamflettikirjoitukseen. Prof. Vihavainen aloittaa sen johtopäätösosion seuraavasti:
Putler ja hänen diktatuurinsa. Uhka Euroopalle?
Etenkin Putinin kolmannen kauden aikana ovat lehdet Suomessakin yhä uudelleen täyttyneet uutisista, jotka käsittelevät Putinin vastaisia mielenosoituksia Moskovassa ja uusia lakeja ja asetuksia, jotka rajoittavat demokraattisia oikeuksia, syrjivät vähemmistöjä ja niin edelleen.
Kaikki on toki näissäkin asioissa suhteellista, ja asioiden saattamiseksi kohtuulliseen perspektiiviin kannattaa muistaa pari asiaa. Ensinnäkin Putinin toimivalta Venäjän presidenttinä on Jeltsinin ajoilta periytyvän perustuslain mukaan erittäin laaja, hyvin verrattavissa esimerkiksi Yhdysvaltojen tai Ranskan presidentin vastaavaan. Edelleen, tietystä vilpistä huolimatta, Putin on ehdottomasti laillinen ja vaaleilla valittu presidentti. Sitä paitsi hänen kansansuosionsa on valtava. Keväällä 2014 Krimin liittämisen jälkeen häntä kannatti yli 80 prosenttia venäläisistä.
Vihavainen päättelee:
Niinpä Putin on maan laillinen isäntä, jonka politiikalla on kansan suuren enemmistön luottamus. Perinteisesti tällaista asiaintilaa on pidetty toimivan demokratian keskeisenä tunnuksena.
Toisaalta on syystäkin huomautettu, että Putin on käyttänyt valtaansa demokratian kuristamiseksi. Hän on tehnyt opposition toiminnan hyvin vaikeaksi. Viime aikoina sen toimintamahdollisuuksia on entisestäänkin suitsittu esimerkiksi lailla niin sanotuista ulkomaisista agenteista. Syystäkin on puhuttu myös sananvapauden rajoituksista, mikä näkyy esimerkiksi televisiokanavien hallitsemisena valtion taholta, ja myös uudet lait historiantulkinnoista aiheuttavat huolta demokraattisesti ajattelevissa.
Ei kuitenkaan pidä liioitella näitä asioita. Venäjällä on yhä oppositiolehdistöä, joka arvostelee niin Putinia kuin muitakin vallankäyttäjiä hyvin avoimesti, ja internet on ainakin vielä miltei vapaa alue, jossa Putin on yksi oppositiohenkisten venäläisten suosituimpia pilkanteon kohteita.
Onkin aiheellista kysyä, miksi Putin näyttää olevan niin huolestunut oppositiosta, joka kuitenkin on lukumääräisesti varsin vähäinen. Miksei normaalille oppositiolle anneta edellytyksiä vaikuttaa parlamentissa maan kehitykseen ja nostaa esille uusia kandidaatteja maan johtoon sitten, kun Putin sieltä joskus vääjäämättä joutuu väistymään?
On todella, kuten prof. Vihavanen tekee, syytä myös tuoda esiin sananvapauden rajoitukset ja kysyä Vihavaisen tavoin, miksi Putin näyttää olevan niin huolestunut oppositiosta. Oletettavasti tähän on perusteensa, jolloin silmiin pistää mm. USA:n (nykyisen) apulaisulkoministerin Victoria Nulandin peittelemätön hilluminen Maidan-aukiolla ja NED:in presidentin (NED=National Endowment for Democracy) Washington Post-lehdessä esittämät vihjaukset siitä, että Ukraina oli ”suurin voitto” (”the biggest prize”) jonka jälkeen venäläiset saattavat löytää itsensä häviäjinä:
Russians, too, face a choice, and Putin may find himself on the losing end not just in the near abroad but within Russia itself.
https://www.washingtonpost.com/opinions ... 3bd3933d60
No, spekulaatiot jääkööt miksi ovat. Kaiketi Nuland jää nyt presidentinvaihdoksen jälkeen ilman virkaa. Sitä sopii ainakin toivoa tulevan pres. Trumpin puheiden perusteella. Mutta prof. Vihavaisella oli puheenvuoro:
Tavallisen kansalaisen kannalta Venäjä muistuttaa monessa suhteessa normaalia eurooppalaista valtiota, ja tavallinen arkielämä Moskovassa tai Pietarissa ei juuri poikkea Lontoon tai New Yorkin vastaavasta. Samalla tavalla pukeutunut juppinuoriso siemailee latteaan muodikkaissa kahviloissa, ja Wi-Fi mahdollistaa heille työnteon ja huvin yhdistämisen pilvirakenteisissa yrityksissä.
Tämä idylli saattaa kuitenkin olla hauras. Venäjän oppositio, joka enimmäkseen on käyttänyt liberaaleja tunnuksia, on osoittautunut ärhäkäksi ja haluttomaksi yhteistyöhön vallan kanssa. Suuret mielenosoitukset Putinin kolmannen kauden alussa muistuttivat ikävästi niistä niin sanotuista värivallankumouksista, joita entisen Neuvostoliiton alueella on tapahtunut ja joita Kreml on pitänyt lännestä masinoituina. Kun Venäjän poliittinen järjestelmä on estänyt laillisten vaihtoehtojen ilmaantumisen nykyhallinnolle, saattavat kriisin sattuessa laittomat eli vallankumoukselliset menetelmät tulla ajankohtaisiksi myös siellä.
...
Ei kuitenkaan ole oikein eikä kohtuullista nimittää Putinia diktaattoriksi eikä Venäjää diktatuurivaltioksi saati totalitaariseksi. Venäjän perustuslaki on erittäin liberaali ja sisältää paljon määräyksiä, joiden tarkoituksena on estää paluu totalitarismiin. Kieltämättä on imponoivaa havaita, miten itsevaltaisesti maata siitä huolimatta voidaan hallita. Paralleelia voisi etsiä Kekkosen kauden Suomesta, ellei Putinin Venäjä olisi paljon autoritaarisempi ja mahtipontisempi, kuten sen pyrkimys suurvallaksi edellyttää.
…
Tässä mielessä Putinin Venäjä on myös aivan toista kuin Neuvostoliitto, jossa järjestelmän ekspansio koko maailmaan oli perimmäisenä oletuksena, jonka sanomista ääneen ei suinkaan kainosteltu. Putinin Venäjä on epäilemättä autoritaarinen maa, mutta siitä huolimatta sen johto nauttii suuren enemmistön luottamusta.
Näin siis Venäjän asiantuntija prof. Timo Vihavainen esitti artikkelissaan ”Suvereeni Venäjä – uhka Suomelle?” pamfletissa Venäjä: Uhka vai mahdollisuus?
Semmottii...
--=Terv. h.j.=--