Historiantutkimuksen keskeinen materiaali ovat kirjoitetut lähteet. Käytännön työssä tutkija joutuu usein tyytymään/hyödyntämään painettua aineistoa, ts. materiaalia, joka ei tarkkaan ottaen ole aitoa. Ongelmaksi tässä tulee etenkin ei-asiakirjalähteistön kohdalla teosten toimittaminen; Paasikiven päiväkirjat ovat edelleen julkaisematta (teos on nykymuodossaan Paasikiven itsensä jälkeenpäin tarkastama ja muuttama), esimerkiksi Simone de Beauvoirin "Toinen sukupuoli" on lyhennelmä ja Suomen ehkä kansainvälisesti tunnetuimman kansallisen ikonin, C.G.E. Mannerheimin matkakertomuksen kauan kaivattu uusintajulkaisu on lopulta kaikkea muuta kuin Mannerheimin luomus. Mikä onkaan historiantutkijan rooli tällaisten "Pilatut Palat" -teosten syntymisessä?
C.G. Mannerheim
Ratsain halki Aasian 1906 – 1908
Uusi lyhennetty laitos
Valikoiden suomentanut Harry Halén
Otava, Helsinki
576 s.
Kiireellä kiireettömyyden ajasta
C.G.E. Mannerheim on yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista tieteen piirissä toimineista ihmisistä. Hänen keskeinen merkityksensä on ollut ennen kaikkea Kiinan ja sinne Venäjältä johtaneen reitin varrella asuneiden kansojen tuntemuksen lisäämisessä. Matkoiltaa viime vuosituhannella Mannerheim piti päiväkirjaa, jonka ”siviilitiedot” (varsinaisesti matkallahan oli selkeä sotilaallinen tehtävä) julkaistiin hänen palattuaan. Mannerheimin kuva- matkamuistokokoelma on pääosin julkisesti nähtävillä (ajoittain), mm. Kansallismuseossa.
Kustannusyhtiö Otava on yrittänyt, yhteistyössä Suomalais-Ugrilaisen Seuran ja Museoviraston kanssa, palauttaa mieliin Mannerheimin merkitystä tieteen saralla. Yritys on kuitenkin monesta syystä jäänyt torsoksi, ja oikeastaan, huolimatta selkeästä tarpeesta julkaista matkakertomus uudelleen, tehnyt enemmän haittaa kuin hyödyttänyt tarkoitustaan.
Mannerheimin valokuvakokoelmiin perustuva kuva-aineisto on toki upeaa, ja hienosti valittua. Painotyö on asiallista, ja paperivalinta luo kuvaa vanhasta, menneiden aikojen, matkakirjasta. Selkeät positiiviset mielteet jäävät kuitenkin varjoon niiden uskomattomien toimituksellisten temppujen rinnalla, joita kirjaa laadittaessa on tehty.
Kirjallisena raiskauksena on pidettävä teoksen lähtökohtaa, ”lyhennetty laitos” ja ”valikoiden suomentanut”. Alkuperäisistä päiväkirjoista on jätetty pois jopa 40%. Teos ei siis ole C.G. Mannerheimin, niin kuin nimiölehti väittää, vaan kääntäjä/toimittaja Harry Halénin. Tällainen lyhentely on Suomessa yleistymässä, ja taustalla näyttää olevan kuvitelma lukijoiden ”kiireellisyydestä”, siitä ettei nykylukijalla olisi kärsivällisyyttä lukea sitä, mitä tekijä on kirjoittanut. Samaan sarjaan kuuluvat Valittujen Palojen lyhennelmät ja vaikkapa taannoinen Beauvoire-suomennos (Toinen sukupuoli): Tarkoituksena on kait antaa ihmisille mahdollisuus snobbailla lukeneensa ”Dostojevskin teokset viime viikonloppuna”, lukematta niitä.
Ongelmat ja Halénin toimiminen kirjailijana eivät pääty kuitenkaan tähän. Myös itse tekstiin on puututtu. Mannerheimin käyttämää nimistöä on ”paranneltu” suoraan tekstiin, joten siltäkään osin teos ei enää ole hänen. Oikea tapa olisi ollut laittaa ”parannukset” ja ”korjaukset” alaviitteisiin. Nykymuodossaan teos ei ole sen enempää ajankuva 1900- luvun alusta kuin modernikaan versio. Mannerheimin käyttämää nimistöä Halén on ”yhdenmukaistanut” Wade-Giles -järjestelmän mukaiseksi (tosin vain osittain), huolimatta siitä, että siitä on yleisesti pyritty luopumaan. Myös kansojen nimiä on vaihdettu ”oikeiksi” suoraan tekstiin ja eräitä termejä on omavaltaisesti muutettu (mm. lama >> munkki).
Halén kertoo esipuheessa tarkoituksenaan olleen Mannerheimin henkilökuvan ”kirkastamisen”, tarkoitus, jota Mannerheimilla itsellään ei taatusti ole ollut. On valitettavaa, että tällainen historiallisesti merkittävä matkakertomus, joka olisi soveltunut julkaistuksi tutkimuslähteeksi kasvavaan Kiina-tutkimukseen, on saatu ulos painosta muodossa, joka kelpaa ainoastaan iltojen viihdykkeeksi ja ”outojen kansojen hämmästelyyn”. Loistokkaan ja ”lyhentämättömän” kuvituksen takia teos on kuitenkin hankkimisen arvoinen.