Jos ei ole ollut PGmc *þ < PIE *t niin on ollut PGmc ð < PIE *dh tai *t, jolloin se on ollut soinnillinen jo aikaisemmin eikä koko äännelakia tarvita. Nimessä Rôþen muinaisruotsin þ on soinnillinen joka tapauksessa (þ siis edustaa myös etymologista ð-äännettä muinaisruotsissa).Jouko Heyno kirjoitti:Noin, Nyt sitten vain esimerkki, joka soveltuu käytyyn keskusteluun - "roþen" -sanassa kun tuota *t:ä ei näytä olevan - vai onko...?Jouppe kirjoitti:Kieli vilisee näitä esimerkkejä. Joka ikinen sana jossa PIE pääpainollisen vokaalin jälkeen on esiintynyt *t noudattaa tätä lakia. Ottakoon esimerkiksi ruotsin sjuda, islanniksi sióða englanniksi seethe (vrt. keskustelu sanasta hauta).Jouko Heyno kirjoitti:
Wessén nimen omaan toteaa: "*brôþer blir brôðir....". kun tuota e > i kehitystä ei ole, ei ole muutakaan. Jos olisi, voitaisiin esittää esimerkki. Tyyppi *"*brôþer blir brôðer" - jollaista siis ei ole, ratkaisisi tilanteen. Vai onko...?
Wessén kuvaa nimenomaan tällaista yleistä äännelakia kantaskandinaavissa.
Eiköhän tässä nyt yksinkertaisuudessaan riitä se toteamus, että lukuunottamatta /s/ää kaikki frikatiivit vokaalien välissä olivat muinaisissa skandikielissä (kantaskandinaavisten äännemuutosten jälkeen) soinnilliset.
Ja muuten, miksi tätä keskustelua käydään, kun kertaa kukaan ei väitä venäjän lainanneen tämän sanan muinaisruotsista.