Tässä aletaan mielestäni lähestyä huhtiniemiläistä tutkimusmetodia. Nimetään asiakirja, tässä tapauksessa 9.Spol.K:n sotapäiväkirja, joka ilmoitetaan kadonneeksi. Annetaan ymmärtää, että juuri tästä asiakirjassa on jotain tutkittavan asian kannalta relevanttia. Taustalla on ilmeisesti ajatus, että juuri tämän asiakirjan käyttöön saaminen "paljastaisi kaiken".laitman kirjoitti:Onko sitten niin, että 9.S.Pol.K:n sotapäiväkirja kesältä 1944 löytyy tämän Erillisen sotapoliisiosaston papereista. Sota-arkistosta sen omien asiakirjojen joukosta se ei löydy, vaikka se todistettavasti on toimitettu sinne V AK:n Hallinnollisen toimiston kautta elokuun loppupuolella. Ja onko niin, että kommennuskuntavihkosta ulos leikatut sivut löytyvät tämän saman poliisi-osaston papereista? Vai missä ne ovat?
Näissä voisi olla tärkeitä tietoja HTK 4:n avuksi (karkureiden käsittelyä varten) lähetetyistä 9.S.Pol.K:n komennuskunnasta. Laitman
Kun asiakirjaa ei syystä tai toisesta Kansallisarkistosta löydy, saatetaan vihjata taustalla olevan asiakirjojen hävittäminen. Tällaista ei Laitman kai sinänsä ole (vielä) suoraan sanonut, mutta en hämmästyisi, jos näin kävisi.
Edellä kuvatunlaista argumentointia liittyi aikoinaan hyvin paljon Huhtuniemi-hömppään. Jos muistan oikein, niin harrastelijatutkija Sune Sahlstedt ja toimittaja Jukka Rislakki kirjoittivat aikoinaan Helsingin Sanomien sunnuntaisivuille kaksi iso artikkelia Huhtiniemestä. Näissä kirjoituksissa näyttelivät isoa osaa kadonneiksi väitetyt sotapoliisiyksiköiden sotapäiväkirjat ja toimintakertomukset. Kirjoittajat mainitsivat joukon asiakirjoja, joita he eivät olleet löytäneet silloisesta Sota-arkistosta.
Minulle tuli tuolloin vähän samanlainen tunne kuin nyt tämän 9.Spol.K:n kanssa: Okei, arkistosta puuttuu jonkun sotapoliisiyksikön sotapäiväkirja, mutta mitä sitten? Mitä johtopäätöksiä kirjoittajat haluavat lukijoiden tästä vetävän? Pitäisikö ajatella niin, että jonkin asiakirjan puuttuminen merkitsee sitä, että jotain on tapahtunut? Eli jos sen ja sen spolkomppanian sotapäiväkirjaa ei löydy arkistosta, niin Huhtiniemessä on teloitettu karkureita?
Nyt tuntuu hieman siltä, että tätä samaa onnetonta taktiikkaa yritetään vielä kerran, tällä kertaa Lappeenrannan, väitetyn "lisäelimen" tai jonkin muun vastaavan suhteen. 9.Spol.K:lle halutaan ilmeisesti antaa jonkinlainen mystinen merkitys.
Tässä kaivattaisiin nyt selkeää argumentointia:
1) Miksi 9.SPol.K:n sotapäiväkirja on relevantti asiakirja nyt puheena olevassa asiassa?
2) Jos ko. sotapäiväkirjaa ei KA:sta löydy, niin mitä johtopäätöksiä siitä voidaan vetää ja millä perusteella?
3) Onko 9.Spol.K:n sotapäiväkirja jossain suhteessa täysin ratkaiseva dokumentti? Toisin sanoen, onko olemassa muita lähteitä, joista voisi saada vastauksia samoihin kysymyksiin kuin mihin em. sotapäiväkirjan oletetaan vastaavan?
Lopuksi sanoisin vielä tämän. Huhtiniemen harrastelijatutkijoiden eräs pääargumenteista oli kadonneiden asiakirjojen todistusvoima. Jos asiakirjaa X ei löydy, tarkoittaa se sitä, että Y on tapahtunut. Tästä touhusta pitäisi nyt jo pikkuhiljaa luopua. Ymmärrän hyvin, että olisi todella kutkuttavaa tehdä sotahistorian tiimoilta jokin suuri paljastus, jolloin tutkimuksen ammattilaiset joutuisivat myöntämään tappionsa. Ymmärrän senkin, että sinnikkyys on hyvä ominaisuus tutkijalla. Mutta. Jossain vaiheessa on myös osattava luovuttaa. On pystyttävä myöntämään, että tällä kertaa hypoteesini osoittautui vääräksi. Tähän liittyy olennaisesti kysymys lähteisiin suhtautumisesta. On luonnollisesti hyvin ikävää, jos oman hypoteesin kannalta tärkeiksi miellettyjä asiakirjalähteitä ei löydy, mutta tätä tappiota ei pidä yrittää väkisin kääntää argumentiksi oman asian puolesta. Jos siis sotapoliisikomppanian sotapäiväkirjaa ei löydy, on seuraus tästä se, että ainakaan tätä lähdettä ei tutkija voi käyttää väitteensä todistamiseksi oli väite sitten mikä hyvänsä. Tutkimus joutuu täysin kestämättömän tilanteen eteen, jos asiakirjan puuttumisesta aletaan vetää omaa tutkimushypoteesia tukevia johtopäätöksiä.
Eli. Tutkija L tai Y epäilee, että 9.Spol.K:n miehet ovat ampuneet karkureita kesällä 1944. Tämän epäilyksen tueksi pitäisi löytyä näyttöä. On täysin luonnollista lähteä etsimään todisteita ko. yksikön sotapäiväkirjasta. Sitä ei kuitenkaan löydy. Tästä tutkija L tai Y vetää sen johtopäätöksen, että 9.Spol.K:n miehet ovat ampuneet karkureita kesällä 1944. Olen pahoillani, mutta minä en tällaista ajattelua kykene ymmärtämään.
Jos "ratkaisevaa asiakirjaa" ei arkistosta löydy, on tämän tappion karvas kalkki tutkijan itsensä nieltävä. Ja jos asiakirjan etsiminen yhä kiinnostaa, on tutkijan itse se etsittävä sen sijaan, että hän kyselee muilta "missä se on"? Asiakirjan etsiminen on sen henkilön tehtävä, joka siihen haluaa vedota.