Matti Lund kirjoitti:Kun käydään läpi restrospektiivisesti Stalinin sisäpoliittisia saavutuksia edeltävältä vuosikymmeneltä, tulee ennemminkin mieleen, että Stalin oli kääntänyt heti valtaan päästyään iskulauseen itselleen sisäpoliittiseksi ohjenuoraksi näin päin:
"Alas lyön koko uuden maailman, niin valta pysyy varmemmin minulla!"
Tällä vitsillä haluan vain muistuttaa, että historiantutkijan, sotahistoriatutkijankin, pitäisi kyetä paremmin erottamaan iskulauseet ja naapurimaiden rauhanneuvottelijoiden sisäiset ad-hoc -motiivit toisistaan jossain siellä neuvottelujen akuutissa fokuksessa!
Vaikuttaa siltä, että konservativistisille historioitsijoille on tullut muodiksi tulkita Stalinin bolsevistista puoluekokousretoriikkaa mitä syvällisimpien vaikuttimien ilmaisuiksi.
Olen myös mälli siitä, että viimeinen teko, jonka Stalin teki ideologian inspiroimana oli puhe Suomen sosiaalidemokraattien kokouksessa marraskuun lopulla 1917, jossa hän julisti bolsevikkien silloinsen ideologian mukaisesti, että Suomi saa itsenäisyyden bolsevikeiltä. (Ideologiaa muutettiin pari kuukautta myöhemmin Ukrainan tilanteen jodosta niin, että bolsevikkiVenäjä antaa kyllä niille kansallisuuksille, jotka haluavat päästä eroon Venäjän holhouksesta itsenäisyyden, mutta van niiden proletariaateille, ei porvaristoille (kuten Suomessa oli tilanne, valkoiset olivat voittaneet sisällissodan). Sen jälkeen Stalin toimi johdonmukaisesti ja pragmaattisesti Neuvostoliiton kansallisten etujen mukaan (ja omien) välittämättä tuon taivaallista mitä Marx tai kukaan muu oli sanonut, ja väänsi aina ideologian sen mukaiseksi mitä tilanne kulloinkin vaati. Kominternkin oli lähinnä Narkomindelin haaraosasto. Mutta jos jatkaa ajasta 30.11 jälkeen, siis talvisodan sytyttyä, niin mitkä olivat Neuvostoliiton motiivit.
Seurauksena hallituksen kehnosta neuvottelutaktiikasta Neuvostoliitossa tehtiin alustava päätös Terijoen kansanhallituksen muodostamisesta todennäköisesti jonkin verran ennen marraskuun 13. päivää, sitä päivää jolloin Suomi keskeytti neuvottelut Moskovassa. Samana päivänä on päivätty se kirje jolla Arvo ”Poika” Tuominen kutsuttiin Moskovaan osallistumaan Terijoen hallitukseen (ja mihin tämä ei suostunut).
Kansanhallituksen perustaminen oli kaiketi alun perin Neuvostoliitossa olevien suomalaisten pakolaisten ideaa. Nämä elivät edelleen vuotta -18 ja näkivät mahdollisuuden revanssiin. Ilmeisesti Stalin taipui näiden idealistiseen kuvitelmaan suomalaisten jakaantumisesta ja porvareiden vastustamisesta ja tämäkin arveli, että puna-armeijan avustamana osa suomalaisista, kommunistisesti suuntautuneet, tekisivät ”vallankumouksen”. Neuvostoliiton vaikutusvalta Suomen politiikkaan olisi silloin taattu. Sama suomalaisten yksimielisyyden virhearviointi, johon Moskovassa punapakolaiset harhautuivat, esiintyi Suomessakin mutta täällä puhuttiinkin ihmeestä, talvisodan ihmeestä.
Terijoen nukkehallituksen julistuksessa oli kaiketi seuraavat kohdat avainasemassa (populistiset ja propgandamaininnat voi mielessään riisua, jos ne häiritsevät):
Suomen Kansanhallitus, ollen varmasti vakuutettu siitä, ettei Neuvostoliitolla ole minkäänlaisia maamme riippumattomuutta vastaan tähdättyjä tarkoituksia, hyväksyy täydellisesti Punaisen Armeijan toiminnan Suomen alueella ja kannattaa sitä. Suomen Kansanhallitus pitää sitä arvaamattoman suurena apuna Suomen kansalle Neuvostoliiton taholta sitä varten, että yhteisin ponnistuksin saataisiin mahdollisimman pian hävitetyksi se varsin vaarallinen sodan pesäke, jonka sotaprovokaattorien rikollinen hallitus on Suomeen luonut.
Tässä avainkohta, kutsu puna-armeijalle.
Tämän tehtävän suorittamiseksi mahdollisimman nopeasti Suomen Kansanhallitus kutsuu Neuvostoliiton hallitusta antamaan Suomen Kansanvaltaiselle Tasavallalle kaikkea välttämätöntä apua Punaisen Armeijan voimin,...
Suomen Kansanhallitus kääntyy Neuvostoliiton hallituksen puoleen ehdottaen solmittavaksi keskinäisavun sopimus Suomen ja Neuvostoliiton välillä ja täytettäväksi Suomen kansan vuosisatainen toive: Karjalan kansan jällen yhdistäminen Suomen kansan kanssa, liittäen sen yhtenäiseen ja riippumattomaan Suomen valtioon. Suomen Kansanhallituksella on täysi syy toivoa, että sen noudattama varma suunta ystävällisten suhteiden voimaan saattamiseksi Neuvostoliiton kanssa suo Neuvostoliiton hallitukselle mahdollisuuden suostua tällaiseen esitykseen.
Näin puna-armeijan hyökkäys voitiin ilmoittaa olevankin itse asiassa suomalaisen alistetun proletariaatin auttamista eikä Neuvostoliiton hyökkäyssota. Toisaalta kansanhallituksen julistus oli vakavasti tarkoitettu poliittinen ohjelma, Myös siihen sisältyvä yhteistyötarjous on merkille pantava. Se on ainakin sanamuotonsa mukaisesti selvä poliittinen ele kohti yhteistyötä sosiaalidemokraattien kanssa:
Nykyisessä kokoonpanossaan pitää Suomen Kansanhallitus itseään väliaikaisena hallituksena. Sen kokoonpano tulee heti maan pääkaupunkiin Helsinkiin saavuttua järjestettäväksi uudelleen ja täydennettäväksi työtätekevien kansanrintamaan osallistuvien eri puolueiden ja ryhmien edustajista.
Nähdäkseni ei ole mahdollista ainakaan julistuksen sanamuodon perusteella – kun sosialistien propagandistiset fraasit jätetään huomiotta (tai käännetään tavalliseksi suomeksi) – katsoa, ettei julistusta ollut vakavasti tarkoitettu. Julistuksen sisäpoliittista osiota ei yleensä ole tarkasteltu vaan nähty pelkästään propagandistiset fraasit. Osio osoittaa kuitenkin, että Neuvostoliiton tavoitteena ei ollut Suomen liittäminen Neuvostoliittoon vaan Suomen itsenäisyys piti säilyttää, tosin ilmeisesti jonkinlaisen sosialistisen hallituksen johtamana. Ilmeisesti tällä pyrittiin siihen, että Suomesta muodostettaisiin jonkinlainen kansandemokratia, jossa sosialisteilla olisi ”johtava asema”. Miten ”johtava asema” sosialisteille turvattaisiin. oli varmaankin tuolloin julistuksen kirjoittajillekin epäselvä.
Sisäpoliittisesti sen ohjelma oli kuitenkin vuoden 1918 sosiaalidemokraattisiin ajatuksiin nojaava. Kaikki kohdat 2) – 9) on tyypillistä sosialistien ohjelmaa:
Sisäpolitiikassaan Kansanhallitus asettaa itselleen seuraavat tehtävät:
1)Suomen Kansanarmeijan luominen;
2)suurten yksityispankkien ja suurten teollisuusliikkeiden saattaminen valtion valvonnan alaisiksi ja avustustoimenpiteitä keskisuuruisten ja pienten liikkeiden hyväksi;
3)erikoisten toimenpiteiden toteuttaminen työttömyyden lopettamiseksi kokonaan;
4)työpäivän lyhentäminen 8-tuntiseksi, 2-viikkoisen kesäloman turvaaminen työläisille ja työväen sekä muiden palkannauttijain asuntovuokrain alentaminen;
5)suurtiloja omistavien kartanonherrain maiden pakkoluovutus, kajoamatta talonpoikain tiluksiin ja omaisuuteen sekä pakkoluovutettujen maiden luovuttaminen tilattomille ja maanpuutteessa oleville talonpoikaisviljelijöille;
6)talonpoikain vapauttaminen verorästien maksusta;
7)valtion kaikinpuolinen avustustoiminta vähäväkisten viljelijäin talouden kohottamiseksi, ensi sijassa antamalla heille lisää maata, laidunta ja mahdollisuuden mukaan myös kotitarvemetsää suurilta kartanonherroilta pakkoluovutetuilta tiluksilta;
8)Suomen valtiomuodon sekä hallinto- ja oikeuslaitoksen perinpohjainen kansanvaltaistuttaminen;
9)valtion sivistysmäärärahojen korottaminen ja koululaitoksen uudistaminen turvaten työväen ja muiden vähävaraisten lasten koulunkäyntimahdollisuudet sekä pitäen kaikin puolin huolta kansansivistyksen, tieteen, kirjallisuuden ja taiteen kehittämisestä edistyksellisessä hengessä.
Toisaalta tämä julistus on kouriintuntuva osoitus siitä, mihin Cajanderin hallituksen ”upporikas tai rutiköyhä” -neuvottelustrategia oli johtanut: maamme itsenäisyys oli noussut panokseksi ja toisenlaisella sotaonnella se olisikin menetetty. Suomen sotaonnen ja -taidon ansiota on – muttei Cajanderin eikä Erkonkaan – että Neuvostoliitto tammikuussa muutti tavoitteensa maltillisemmaksi eikä enää toteuttanut kommunistipakolaisten unelmaa revanssista ja sosialistisesta Suomesta vaan ilmoitti (29.1) tunnetusti, että Neuvostoliitto voi neuvotella myös Suomen virallisen hallituksen kanssa. Seuraus oli strategisesti karmea verrattuna siihen, mihin Stalin olisi tyytynyt syksyllä -39 ja Moskovan rauhan ehdot sen mukaisia.
Mitä seurauksia olisi ollut Suomelle huonommalla sotaonnella voi esittää vain arvailuja, mutta mikäli Neuvostoliiton 1943-1945 (Teheranin konferenssista Potsdamiin) strategia olisi myös kattanut maamme, Suomi olisi arvattavasti ollut muiden myöhemmin Neuvostoliiton johtaman Varsovan liiton blokin kansandemokratioiden tavoin kansandemokratian asemassa ehkä Neuvostoliiton hajoamiseen saakka. Se on kuitenkin teoriaa, niin ei onneksemme käynyt.
Yleensä kuitenkin osoitetaan syyttävällä sormella pahuuden läpitunkemaa Neuvostoliittoa, joka hyökkäsi kimppuumme. Käsitetään tilanne samaksi kuin että Suomi oli ollut vastustamattoman pakon edessä : että Neuvostoliitto hyökkäsi teki Suomi mitä tahansa. Ei huomioida lainkaan talvisotaa edeltävää surkeaa neuvottelustrategiaa. Nähdään kaikki vain omasta moraalin läpitunkemasta näkökulmasta.
Ei siis havaita, vaikka vilkaisukin karttaan osoittaa, että Neuvostoliitto oli pakkotilanteessa, koska Leningradin turvallisuus oli niin rempallaan, että Neuvostoliitto joka tapauksessa välttämättä tekisi jotain asiantilan korjaamiseksi. Molotovin maininta, että siviilit ovat puhuneet, nyt on sotilaiden vuoro, Neuvostoliiton lehdistön paksu propaganda, Mainilan laukaukset, hyökkäämättömyyssopimuksen irtisanominen, Neuvostoliiton joukot rajalla, kaikki osoittivat että Neuvostoliitto ei kaihtanut edes sotaa Leningradin turvallisuuden korjaamiseksi.
Sitten samalla toteutettiin muitakin tavoitteita kun suomalaiset olivat päästäneet tilanteen kärjistymään äärimmilleen. MR-sopimuksella Neuvostoliitto oli turvannut strategisen herruutensa Suomenlahdella ja Saksa oli sitoutunut olemaan puuttumatta Neuvostoliiton etupiiriin sovitun Suomen ja Neuvostoliiton välisiin suhteiden selvittelyihin, eli Suomi oli yksin. Tämän hintana Neuvostoliitto menetti MR-sopimuksella paitsi mainetta myös velvollisuuden olla puuttumatta Saksan etupiiriin sovittujen valtioiden (Puolan jako) ja Saksan välisiin suhteisiin. Lisäksi tulivat raaka-ainetoimitukset potentiaaliselle tulevalle viholliselle. Nämä osaltaan olivat se, mitä Neuvostoliiton oli luvattava natsi-Saksalle muun muassa Suomen liittämisestä sen etupiiriin eikä Neuvostoliitto jättänyt tätä MR-sopimuksella ostamaansa etua käyttämättä.
Terv.
//Heikki Jansson