nylander kirjoitti:Stalinhan nimenomaan sanoi Kremlin jälkipuinnin loppusessiossa 17.4.1940 näin:
"Suurta suunnitelmaa suursodasta ei siis toteutettu, vaan sota oli ohi kolmessa kuukaudessa ja kahdessatoista päivässä, vain sen ansiosta että armeijamme teki hyvää työtä ja koska Suomen suuntaamamme rummutus osoittautui oikeaksi. Joko suostutte myönnytyksiin, herrat suomalaiset porvarit, tai annamme teille Kuusisen hallituksen, joka repii teidän sisälmyksenne."
Tästäkin näkyy, että Kuusisen hallitus oli Kremlille eräänlainen "device", joka heitettiin pois, kun sen välinearvo oli käytetty loppuun ja tavoite saavutettu.
Nimenomaan näin on. Stalin sai kaikkein tärkeimmän. Se riitti hänelle. Kun osoittautui, että Terijoen hallitus-idea muodostui farssiksi hän luopui eikä turhaan riskeerannut enempää puna-armeijan menetyksiä kun arvovalta oli pelastettu. Me Suomessa riskeerasimme kaiken emmekä saaneet mitään. Mistään ei ilmene, että Neuvostoliitto olisi lähtenyt hyödyttömään sotaan Suomea vastaan elleivät suomalaiset olisi hylänneet esitystä 9.11.39. Mikään aikalaislähde ei tue vastakkaista vain epäluuloon perustuvaa näkemystä. Ei mikään. Sen sijaan kaikki lähteet tukevat esittämääni näkemystä,
1)- että Kreml oli kipeän tietoinen Leningradiin turvallisuuden heikkouksista
2)- että Saksan kanssa tehdyn, maailmaa mullistaneen MR-sopimuksen, eräs syy oli turvata Leningrad kaikilta mahdollisilta (eikä vain Saksan) hyökkäyksiltä;
3)- että Viron kanssa tehdyssä sopimuksessa Neuvostoliitto turvasi Leningradia erityisesti saamalla Paldiski meritukikohdaksi ja siten eteläisen Suomenlahden herruus. (Viron osalta oli sopimuksella tosin myös merkitystä Suomenlahden eteläpuolisten maa-alueiden kannalta).
4)- että jos Neuvostoliitto saisi meritukikohdaksi Hangon ja Suursaaren pohjoisosan (tämän saaren eteläosaa koskevasta esityksestä luovuttiin – samoin kuin merkityksettömistä pikkusaarista joista luovuttiin saman tien Paasikiven huomautettua niistä) – niin laskettiin että Suomenlahden herruudella oli varmistettu uhka Leningradia vastaan (jonka Stalin mainitsi tulevan arveltavasti kuten historia osoitti Saksan tai Englannin taholta);
5)- että luopumalla Hankoa koskevasta esityksestä – muttei meritukikohtaa Suomenlahden pohjoisrannalla koskevasta esityksestä (eli Hästö-Busö, Koö ja Medvastö) osoitti Neuvostoliitto, ettei Hankoa koskeva esitys ollut suinkaan Suomea vastaan suunnattu vaan tähtäsi nimenomaan Suomenlahden herruuden kautta Leningradin turvallisuuteen meritse tapahtuvaa hyökkäystä vastaan kuten aiemmin oli historiassa tapahtunut;
6)- että Karjalan kannaksen rajajärjestely koski esityksen mukaan luopumista vain n. 35 km:n levyisestä kaistaleesta, joka oli Suomelle pelkän maapohjansa arvoinen mutta Neuvostoliitolle strategisesti ylivoimaisen tärkeä. Moskovan rauhassa muutamaa kuukautta myöhemmin hyväksyimme n. 150 km:n (200 km?) rajansiirron, johon sisältyi mm. Viipuri. Seuraamus talvisodasta oli Suomen kannalta strategisesti katastrofaalinen ja sen muut seuraamukset tavattoman raskaat. Se oli seurausta Suomen poliittisen johdon kyvyttömyydestä perustaa politiikkansa tosiasioihin.
7)- että neuvottelujen katkettua 9.11 (valtuuskuntamme tosin matkusti pois Moskovasta vasta 13.11) pantiin ensimmäisiä päätöksiä täytäntöön sotaa silmälläpitäen ja Terijoen kansanhallituksen nimittämiseksi, mm. kutsuttiin Arvo Tuominen Tukholmasta Moskovaan joilla tähtäin nostettiin Suomen itsenäisen päätäntävallan korvaamiseen Moskovan päätöksillä;
8)- että Neuvostoliitossakaan ei uskottu siihen, mitä myöhemmin sai Suomessa nimen ”ihme” (talvisodan ihme), vaan aliarvioi Suomea vastustajana. Aliarviointi koski paitsi meidän sotilaallista puolustuskykyä myös suomalaisten yksimielisestä puolustustahtoa;
9)- että sodan sotilaalliseksi strategiseksi tavoitteeksi siksi asetettiin Suomen katkaiseminen kahtia
10) - että sodan poliittiseksi tavoitteeksi asetettiin Suomen lojaalisuuden varmistaminen Neuvostoliitolle. Keinona tässä tavoitteessa oli Suomen Kansanhallituksen nimittäminen ja sen julistus. Käytännössä tavoite oli Suomen hallinnon järjestäminen II maailmansodan jälkeisten kansandemokratioiden tapaan. Sittemmin tämä tavoite korjattiin realistiseksi, eikä Moskova enää tammikuussa tukenut pakolaiskommunistien toiveita ja toiveunia vaan poliittinen tavoite oli järkeväi Leningradin turvallisuus kuten oli alun perin ollutkin.
Mutta miten kaikkeen tähän tähän vastataan. Esittämällä salaliittoteoriaa joka ei nojaudu mihinkään aikalaislähteisiin siitä, miten Moskovan rauhaa on pidettävä Suomelle edullisena sillä epävarma jossittelu kauas tulevaisuuteen osoittaa, että myöntymällä esitykseen 9.11.39 olisivat ennakoidut seuraamukset voineet olla jossain jossitellulla kuvitellussa tilanteessa vieläkin pahempia.
Paasikiven "tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku" osoitti sekä Suomen poliittinen johto johtamalla maamme sotaan hyödyttömässä ja tarkoituksettomassa oikeudentunnossaan Moskovan neuvotteluissa syksyllä -39. Ennakkoon arvioidun häviösodan käyminen ei ole järkevää eikä talvisota hyödyttänyt Suomea lainkaan. Moraaliset näkemykset, joita on esitetty joutavat kansainvälisessä valtapolitiikassa romukoppaan – kysymyksessä oli mikä on Suomelle kannattavaa, eikä se, että toimitaan oikeudentunnossa koska Neuvostoliitto on paha jostain näkökulmasta tarkasteltuna.
Terv.
// Heikki Jansson