Agricolan uutis- ja keskustelufoorumit

Jatkoa:

Toiselta puolen epäluottamusta synnytti se, että toisin kuin sosialistit olivat vaatineet, viljelijät saivat itse ilmoittaa varastonsa. Syynä oli se, että pelättiin muuten salakaupan vain lisääntyvän. Ilmoitusten teossa viivyteltiin pitkälle syksyyn,

Viljelijät saivat myös pitää omaan käyttöönsä paljon suuremman osuuden (lähes normaalia kulutusta astaavan) kuin korttiannokset. Plus tietysti siemenviljan.

Näin voi sanoa, että elintarvikepula oli todellinen ongelma, jonka hoidossa oli todellisia ongelmia (esim. tietojen keräämisen hitaus, valtion varastoihin mahtui viljaa vain vähäksi aikaa) ja jota pahensi yhteiskunnallisen luottamuksen, sopimuskulttuurin ja solidaarisuuden puuttuminen. Toisaalta viljelijöille pakko-otot ja rajahinnat olivat kova pala ja he luonnollisesti halusivat saada tuotteistaan mahdollisimman korkean hinnan (muutenhan he eivät voineet ostaa sitä mitä itse tarvitsivat inflaation juostessa), toisaalta taas sosialistien propaganda väitti pulan johtuvan vain elintarvikkeiden piilottamisesta.

jsn kirjoitti: Lenin ratkaisi ongelman sotakommunismin keinoin; ottamalla viljaa ja elintarvikkeita viljelijöiltä pakolla. Kapitalistisessa vapaassa maassa tämän toteuttaminen oli vaikeampaa, jos haluttiin pitää omistusoikeuden periaatteesta kiinni.

Pakkoluovutus määrättiin Suomessakin, mutta siis viljelijöiden oman ilmoituksen perusteella. Epäilemättä tämä oli heikko kohta, varsinkin koska se murensi luottamusta.

Toisaalta Leninin ja Stalinin menetelmät johtivat Venäjän maatalouden alasajoon. Miksi viljellä, jos siitä ei hyödy mitään?

Sama koskee myös Me vaadimme -julistuksen vaatimusta ottaa kaikki erlintarvikkeet ja niiden kauppa valtion haltuun. Viime sotien aikainen järjestelmä olisi ollut varmaan paras mahdollinen ko. olosuhteissa, koska siinä oli tietty tasapaino tuottajien ja kuluttajien välillä.

Mutta täytyy muistaa, että 1917-8 jouduttiin täysin uuden asian eteen. Epäilemättä jos kunnallisdemokratia olisi toiminut edes 10 vuotta, luottamus eri osapuolten välillä olisi ollut parempi.

Silti täytynee pitää epätodennäköisenä, että koska kaikilla Venäjän reuna-alueilla oli levottomuuksia, Suomikaan ei olisi niistä kokonaan säästynyt.

Emma-Liisa kirjoitti:

jsn kirjoitti: Lenin ratkaisi ongelman sotakommunismin keinoin; ottamalla viljaa ja elintarvikkeita viljelijöiltä pakolla. Kapitalistisessa vapaassa maassa tämän toteuttaminen oli vaikeampaa, jos haluttiin pitää omistusoikeuden periaatteesta kiinni.

Pakkoluovutus määrättiin Suomessakin, mutta siis viljelijöiden oman ilmoituksen perusteella. Epäilemättä tämä oli heikko kohta, varsinkin koska se murensi luottamusta.

Toisaalta Leninin ja Stalinin menetelmät johtivat Venäjän maatalouden alasajoon. Miksi viljellä, jos siitä ei hyödy mitään?

Sama koskee myös Me vaadimme -julistuksen vaatimusta ottaa kaikki erlintarvikkeet ja niiden kauppa valtion haltuun. Viime sotien aikainen järjestelmä olisi ollut varmaan paras mahdollinen ko. olosuhteissa, koska siinä oli tietty tasapaino tuottajien ja kuluttajien välillä.

Mutta täytyy muistaa, että 1917-8 jouduttiin täysin uuden asian eteen. Epäilemättä jos kunnallisdemokratia olisi toiminut edes 10 vuotta, luottamus eri osapuolten välillä olisi ollut parempi.

Silti täytynee pitää epätodennäköisenä, että koska kaikilla Venäjän reuna-alueilla oli levottomuuksia, Suomikaan ei olisi niistä kokonaan säästynyt.

Eiköhän Suomi itsenäisyysjulistuksensa jälkeenkin ollut osana Venäjän kansalaissotaa Leninin Kansankomissaarien neuvoston tunnustaessa Kansanvaltuuskunnan vallankumouksenkin. Mutta kansalaissota Venäjällä esti Kansanvaltuuskunnan tukemisen, asejunia sentään lähetettiin.
Nuo
Venäjän reuna-alueiden levottomuudet ja elintarvikepulat näyttäisivät olevan heijastusta usein puhutuista interventiosodista, N-Venäjälle yritettiin hyökätä joka suunnasta.
N-Venäjän kansalaissodassa kirjoitetaan kuolleen 12 - 13,5 miljoonaa ( arvio ) ja
ehkä Povolzhye- alueen nälänhädässä http://en.wikipedia.org/wiki/Povolzhye_famine kuolleet 5 miljoonaa ihmistäkin ovat sisällissodan tappioluvuissa mukana.
Povolzhye- alue
näyttäisi olleen samalla myös bolsevikkien tukialuetta N-Venäjän alueen ollessa pienimmillään?
Itsenäinen Suomi saattoi sentään hankkia elintarvikkeita Lännestä itsenäisyyden alussa ennen Neuvostoliiton perustamista?
Jos oletettaisiin Kansanvaltuuskunnan voittaneen, niin olisiko sekin ollut mm. Nansenin armeliaisuuden varassa?

Veikko Palvo

V Palvo kirjoitti:Eiköhän Suomi itsenäisyysjulistuksensa jälkeenkin ollut osana Venäjän kansalaissotaa Leninin Kansankomissaarien neuvoston tunnustaessa Kansanvaltuuskunnan vallankumouksenkin. Mutta kansalaissota Venäjällä esti Kansanvaltuuskunnan tukemisen, asejunia sentään lähetettiin.

Itsenäistymisen välitön arvo oli varsin vähäinen, koska maahan jäi venäläisiä joukkoja, eikä näille ollut määritelty mitään varsinaista vetäytymisaikataulua. Ulkomaisissa tutkimuksissa Venäjän kansalaissodat ja reuna-alueiden kansalaissodat liitetään usein toisiinsa.

Emma-Liisa kirjoitti:Sama koskee myös Me vaadimme -julistuksen vaatimusta ottaa kaikki elintarvikkeet ja niiden kauppa valtion haltuun. Viime sotien aikainen järjestelmä olisi ollut varmaan paras mahdollinen ko. olosuhteissa, koska siinä oli tietty tasapaino tuottajien ja kuluttajien välillä.

Toisen maailmansodan aikaista säännöstelyä oli suunniteltu pitkin 1930-lukua ja vauhtiin siinäkin päästiin vasta jatkosodan aikana kun vielä talvisodan aika meni haparoidessa. Mitään omaa sotavalmiutta ei ollut Venäjän-poliittisista syistä edes mahdollista toteuttaa ennen ensimmäistä maailmansotaa, joten huoltovarmuussuunnittelu oli todellakin aikamoista improvisoimista.

Huomattavaa on sekin, että maatalouspolitiikka sai vuoden 1918 jälkeen uuden suunnan: viljan osalta pyrittiin tukemaan omavaraisuutta ja vasta toissijaisesti vientiin menevää karjataloutta. Koko entinen laissez faire-politiikka muuttui selvästi ohjatumpien markkinoiden suuntaan. Se mahdollisuus, että tuontielintarvikkeiden puutteen takia enää koskaan syntyisi yhteiskunnallisia levottomuuksia, haluttiin eliminoida pysyvästi. Saman ajattelun perinne jatkui maatalouspolitiikassa aina EU-jäsenyyteen saakka ja osittain sen jälkeenkin.

Pakko-otoille ei olisi voinut rakentaa mitään kestävää, koska tuloksena olisi luultavasti ollut jopa elintarvikkeiden tahallista hävittämistä ja maatalouden tuho. Yhteiskunnallinen solidaarisuus oli melko matalalla, eikä sellaista voida rakentaa muutamassa kuukaudessa. Tästä syystä itsenäisyyskään ei mitään ilojuhlia aiheuttanut. Vuoden 1918 jälkeen ei vielä aikoihin edes vietetty itsenäisyyspäivää vaan Helsingin valtauksen vuosijuhlia.

jsn kirjoitti: Pakko-otoille ei olisi voinut rakentaa mitään kestävää,

Lienetkö ollenkaan huomannut, että pakkoluovutuksia nimenomaan käytettiin. Ilman niitä ei olisi ollenkaan pärjätty.

jsn kirjoitti: koska tuloksena olisi luultavasti ollut jopa elintarvikkeiden tahallista hävittämistä ja maatalouden tuho.

Niin, jos olisi menetelty kuten Neuvosto-Venäjällä.

jsn kirjoitti: Yhteiskunnallinen solidaarisuus oli melko matalalla, eikä sellaista voida rakentaa muutamassa kuukaudessa.

Kyseessä oli myös luottamus, jota ei edistänyt vaan päinvastoin vähensi pelkkä ilmoitusmenettely.

Tarkoitin nimenomaan Venäjän mallisia takavarikkoja.

Emma-Liisa kirjoitti:Kyseessä oli myös luottamus, jota ei edistänyt vaan päinvastoin vähensi pelkkä ilmoitusmenettely.

Luultavasti pelkkä ilmoitusmenettely oli siinä tilanteessa poliittinen välttämättömyys. Toisen maailmansodan aikana tehtiin jo tiloille säännöstelyviranomaisten kotitarkastuksia, mutta näistäkin on paljon tarinoita siitä, kuinka tarkastajien puijaamiseen oli aina konstit valmiina.

Ehkä viranomaiset olisivat voineet hoitaa vuoden 1917 elintarvikekriisin paremminkin, mutta helppoa se ei totisesti olisi ollut. Samalla kovemmat otteet olisivat väistämättä myös nakertaneet solidaarisuutta uuden luomisen sijasta, koska maatalousväestön osuus oli suuri. Mutta olisiko näin todella voitu estää vallankumous? Venäjän vallankumous ei kuitenkaan ollut riippuvainen Suomen elintarviketilanteesta.

Untamo Ùtrion teokseUntamo Utrion päiväkirja ja muistelmat työstään kansaanhuoltoministeriössä sisältyvät teokseen Kotirintama kestäästa Kotirintama kestää . Myös välirauhan ja jatkosodan aikana vaikeudet olivat suuret.

Utrion mukaan tilanne tammikuussa 1941 näytti synkältä. Siihen asti oli uskottu, että maanviljelijät myisivät viljaa vapaaehtoisesti kuten normaaliaikoina, mutta niin nämä eivät tehneet vaan odottivat hintojen nousua. Mutta jos hinnat olisivat nousseet, olisi tullut inflaatio.

Tilastojenkin laita oli niin laita. Oli arvioitu että viljelijöiden varastoissa olisi 87 miljoonaa kiloa ja tästä haluttiin kulutukseen 75 % eli 50 miljoonaa kiloa. Mutta kävikin ilmi että viljelijöillä oli vain 40 miljoonaa kiloa josta he myivät 25 miljoonaa kiloa.

Vasta kun luovutusvelvollisuus säädettiin, kävi ilmi että viljelijöillä oli lisää jemmassa 15 miljoonaa kiloa. Joten saatiin yhteensä 40 miljonaa kiloa. Utrio alkoi epäillä tilastomiehiä.

Joulukuussa 1941 viljan kulutus oli 140 miljoonaa kiloa, josta puolet menee armeijalle. Kuljetusvaikeudet olivat suuria. Helsingin väestölle oli viljaa vain päiväksi. Ministeriön nuoret agronomit ja maa- ja metsätalouden maisterit, jotka olivat täynnä talvisodan asevelihenkeä, olivat hyvin vihailsia.

Kun Utrio kävi Tytväällä josta hän oli kotoisin, hän huomioi, että viljan tarkistuksia ei kannata uskoa sellaisille, jotka tuntevat k.o. viljelijät

Tammikuussa 1942 Utrio kirjasi muistiin, miten viranomaisten horjuva ja lyhytnäköinen politiikka oli johtanut siihen, että viljelijät siirsivät viljan luovutusta myöhemmäksi toivossa että hinnat nousivat. Virheelliset arviot sadon suuruudesta eivät kuitenkaan johtuneet ministeriön virkailijasta vaan paikallisista toimijoista. Perustiedot tulivat maaseudulta ja vain yhteenveto tehtiin kaupungista.

Oli myös vaikeuksia viljan vastaanotossa: ei ollut tarpeeksi varastoja ja joskus ei edes tarpeeksi säkkejä.

Samoin oli vaikeuksia viljan kuljetuksesta paikkakunnalta toiselle ja yhdestä yrityksestä toiselle yritykselle. Valtion viljavarastojen hoitajat ajattelivat ennen kaikkea paikallista tarvetta, tuntematta solidaarisuutta kaupunkien kanssa. Kaupat eivät halunneet luovuttaa keräämäänsä viljaa erityyppiselle kaupalle.

Ruotsin itsevaltaiset perustuslait olivat voimassa Suomessa vuonna 1917. Vuoden 1772 hallitusmuodon ja vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirjan mukaisesti kaikki valta kuului hallitsijalle. Valta siirtyi keisarilta Venäjän väliaikaiselle hallitukselle keväällä 1917 ja valtalaki oli ristiriidassa Suomen perustuslakien kanssa. Loppu ja piste.

Suomeen perustettiin punakaarteja keväällä 1917 siitä huolimatta, että Tokoin sosialistijohtoinen hallitus (senaatti) kielsi niiden perustamisen. Tilanne Suomessa alkoi kärjistyä Suomessa jo keväällä 1917, koska punakaartit julistivat voimaan kylvölakot Suomen maaseudulla. Kevätkylvöt saatiin tehdä rauhassa, mutta syksyllä 1917 punakaartien lakkovahdit rähjäsivät sadonkorjuupelloilla ja yrittivät estää maidon kuljettamisen meijereihin. Porvarilliset järjestyskaartit perustettiin suojelemaan maidon kuljettamista meijereihin. Sen lisäksi, että leipäviljan tuonti Suomeen oli päättynyt Venäjän maaliskuun vallankumouksen jälkeen tilanteessa, jossa Suomen leipävilja-omavaraisuus oli vain 30 %, punakaartit organisoivat nälkää ryöstämällä kaupunkien vähäiset elintarvikevarastot ja huusivat sen jälkeen kurkku suorana, että porvari vie leivänkin suusta.

Punaisen Suomen historian osan "Vallankumous kunnallishallinnossa" tekijä Juhani Piilonen todisti jo 30 vuotta sitten, että Suomen punaiset odottivat kiihkeästi maailmanvallankumousta.

Helsingin punakaarti ja Pietarin suomalainen punakaarti aloittivat Suomen kansalaissodan kysymättä mitään SDP:ltä ja sen eduskuntaryhmältä, joiden toimivaltaan sotaan ja rauhaan liittyvät asiat kuuluivat.

Punainen terrori alkoi Suomessa jo suurlakon aikana vuonna 1905, jolloin ryöstelevien rosvojoukkojen johtajina toimivat Eino ja Jukka Rahja. Punainen terrori jatkui suurlakon aikana marraskuussa 1917 ja kansalaissodan aikainen punainen terrori räjähti käyntiin 30.1.1918 Kangasalan Suinulan verilöylyn muodossa.

Punaiset teloituskomennuskunnat liikkuivat asutuskeskuksissa ja maaseudulla teloittamassa luokkavihollisia: porvareita, opettajia, pappeja ja suntioita; sekä maltillisia vasemmistolaisia. Lentävät punaiset olivat vapaaehtoisia puuseppiä ja muita ammattimiehiä, jotka liikkuivat ratsain 10-80 miehen kokoonpanoissa toteuttamassa komentajansa etsi ja tuhoa -käskyjä ja omavaltaisia teloituksia.

Punaisten perustamissa teloituskeskuksissa teloitettiin lähiseudun luokkavihollisia ja pohjoiseen rintamalle pyrkineitä valkoisia, myös sairaanhoitajia, jotka ammuttiin joukkoteloituksissa ilman kuulusteluja.

Punaiset syyllistyivät myös joukkomurhiin erityisesti huhtikuussa, jolloin tappiolle jäämisen aiheuttama katkeruus johti useisiin joukkomurhiin eri puolilla punaista Suomea.

Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.

Nälkä on erittäin tehokas ase. Sitä on käytetty lähes kaikissa historian poliittisissa konflikteissa hyväksi.

Jaakko Anttila kirjoitti: Ruotsin itsevaltaiset perustuslait olivat voimassa Suomessa vuonna 1917. Vuoden 1772 hallitusmuodon ja vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirjan mukaisesti kaikki valta kuului hallitsijalle. Valta siirtyi keisarilta Venäjän väliaikaiselle hallitukselle keväällä 1917 ja valtalaki oli ristiriidassa Suomen perustuslakien kanssa. Loppu ja piste.

Nohnoh. Mahdatko muistaa, että Kustaa III teki 1772 vallankaappauksen - se noiden perustuslakien "pyhyydestä". Toki niistä Venäjän vallan aikana oli syytä pitää kiinni,
Mutta jos niiden mukaan olisi toimittu, niin olisi pitänyt "hallitsijasuvun sammuttua" järjestää kuninkaanvaali kuten myöhemmin tehtiin.

On kai selvää, että eduskunnalla Suomen kansan edustajana oli oikeus säätää valtalaki. Toinen asia, oliko se viisasta.

Emma-Liisa kirjoitti:Nohnoh. Mahdatko muistaa, että Kustaa III teki 1772 vallankaappauksen - se noiden perustuslakien "pyhyydestä". Toki niistä Venäjän vallan aikana oli syytä pitää kiinni,

Oletko kääntynyt "esijussilalaiseksi" ja alkanut uskoa "perustuslakimyyttiin" (1772 HM & 1789 YVK), jonka mainittu herra on vuosikymmenien ajan todennnut olleen Mechelinin ja erityisesti Danielsonin tietoinen konstruktio "oikeustaistelun" tarpeisiin? Toisaalta tämä lienee katsottava sivuseikaksi, koska Jaakko Anttila on muissa suhteissa jo perinteisesti osoittautunut viileän puolueettomaksi ja yhteiskunnallisista intohimoista harvinaisen vapaaksi historioitsijaksi.

Jaakko Anttila kirjoitti:Ruotsin itsevaltaiset perustuslait olivat voimassa Suomessa vuonna 1917. Vuoden 1772 hallitusmuodon ja vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirjan mukaisesti kaikki valta kuului hallitsijalle. Valta siirtyi keisarilta Venäjän väliaikaiselle hallitukselle keväällä 1917 ja valtalaki oli ristiriidassa Suomen perustuslakien kanssa. Loppu ja piste.

Täh?

Jaakko Anttila kirjoitti: Porvarilliset järjestyskaartit perustettiin suojelemaan maidon kuljettamista meijereihin.

Kyllä vain, meijeriaate oli eräs merkittävimpiä suojeluskuntalaisia elähdyttäneitä asioita vapaussodan aikana.

jsn kirjoitti:

V Palvo kirjoitti:Eiköhän Suomi itsenäisyysjulistuksensa jälkeenkin ollut osana Venäjän kansalaissotaa Leninin Kansankomissaarien neuvoston tunnustaessa Kansanvaltuuskunnan vallankumouksenkin. Mutta kansalaissota Venäjällä esti Kansanvaltuuskunnan tukemisen, asejunia sentään lähetettiin.

Itsenäistymisen välitön arvo oli varsin vähäinen, koska maahan jäi venäläisiä joukkoja, eikä näille ollut määritelty mitään varsinaista vetäytymisaikataulua. Ulkomaisissa tutkimuksissa Venäjän kansalaissodat ja reuna-alueiden kansalaissodat liitetään usein toisiinsa.

maatalouspolitiikka sai vuoden 1918 jälkeen uuden suunnan Koko entinen laissez faire-politiikka muuttui selvästi ohjatumpien markkinoiden suuntaan.

Olisikohan koko Tsaari-Venäjän imperiumissa vallinnut "antaa mennä vapaasti"-politiikka elintarvikehuollon osalta, 1916 loppupuolella Venäjän elintarvikehuollon kirjoitetaan useinkin kaatuneen kuljetusvaikeuksiin.
Ja
viljan tuonti Suomeen vaikeutui Suomi 80 mukaan jo 1915, syksyllä Senaatti perusti elintarvikevaliokunnan ja e-tarvikkeita kulutti myös venäläinen sotaväki Suomessa
( 100 000 venäläissotilasta, joista oli maksettava 60 milj. mk / vuosi )
Suomi80:ssä
kirj. Valkoisten ostaneen viljaa Ruotsista, Tanskasta, Saksasta - kuinka suuria tai pieniä liittoutuneiden saarrossa kituvan ( 0,7 milj.saksalaissiviilin sanotaan kuolleen nälkään ww1 aikana ) Saksan viljatoimitukset sitten lienevät olleetkaan.
Kansanvaltuuskunnan
sanotaan saaneen viljaa N-Venäjältä. ( Suomi80 )
Mutta
mm. St.Petersburg.comin mukaan Pietarinkin e-tarvikehuolto alkoi heiketä 1916 loppupuolella ja 1917 väestömäärä 2,3 miljoonaa laski 1920 loppuun mennessä 772200:een.
Joissain läntisissä tiedoissa puhutaan Pietarin väkiluvun laskeneen 30 %:iin ja Moskovan yli 50 %:a.
Joten miten Kansanvaltuuskunta saattoi saada viljaa N-Venäjältä?
Kesällä 1918
Suomessa ei sanota olleen elintarvikevarastoja lainkaan, USA:stakin saatiin elintarvikkeita vasta 1919 keväällä.
Ja
Leninin kansankomissaarien neuvoston kirjoitetaan esim. wikissä kieltäytyneen läntisestä elintarvikeavusta N-Venäjälle pitäen sitä sekaantumisena "bolsevikkien sisäisiin asioihin."
Kenties se olisi sitä ollutkin, mutta N-Venäjällä nälkään kuoli useita miljoonia ihmisiä. ´Nansenin apu´ näytettäisiin hyväksytyn vasta Neuvostoliiton perustamisen aikoihin, jolloin NL:ssa oli pakko ryhtyä noudattamaan NEP-politiikkaa.
Sotakommunismin
aikana e-tarviketilannetta lienee käytetty poliittisena aseena?
Lukuisissa Venäjän kansalaissodan armeijoissa: punaisissa, valkoisissa, vihreissä jne. on saatu jonkinlainen muonituskin.

Veikko Palvo

jsn kirjoitti:

V Palvo kirjoitti:Eiköhän Suomi itsenäisyysjulistuksensa jälkeenkin ollut osana Venäjän kansalaissotaa Leninin Kansankomissaarien neuvoston tunnustaessa Kansanvaltuuskunnan vallankumouksenkin. Mutta kansalaissota Venäjällä esti Kansanvaltuuskunnan tukemisen, asejunia sentään lähetettiin.

Ulkomaisissa tutkimuksissa Venäjän kansalaissodat ja reuna-alueiden kansalaissodat liitetään usein toisiinsa.

Suomessakin puhuttiin ennen 1939-1944 sotaa Vapaussodasta ja kapinasta, yya-aikana alettiin kirjoitella kansalaissodasta, sisällissodasta...... nimityksistä ei päästy yksimielisyyteen.
Äärivasemmisto sentään johdonmukaisesti ww2 jälkeen on kirjoittanut ja puhunut luokkasodasta. Olisiko luokkasotaan lähdetty, ilman mm. Stalinin ja Kollontayn agiteeraamista Helsingissä? SDP:n bolsevikkisiivellä lienee tosin aiemminkin ollut yhteyksiä Venäjän sos.demien bolsevikkeihin?
====
Suomessakin näytettäisiin yhdistetyn 1920-...1930-luvuilla Leninin kansankomissaarien neuvoston bolsevikkien sisällissota ja suuriruhtinaskunnan Kansanvaltuuskunnan bolsevikkien vallankumousyritys toisiinsa?
Ehkäpä
ulkomaistenkin tutkimusten tavoin olisi Suomessakin aiheellista palata ennen vuotta 1944 käytettyihin nimityksiin?

Veikko Palvo

V Palvo kirjoitti: Suomessakin puhuttiin ennen 1939-1944 sotaa Vapaussodasta ja kapinasta, yya-aikana alettiin kirjoitella kansalaissodasta, sisällissodasta......

Vapaussodasta puhuivat ennen sotia myös tietenkin vain valkoiset. Eivätkä hekään kaikki: kansalaissota-termi löytyy jo Mika Waltarin Suuresta illusionista.

Myös Elsa Eklund (myöh. Enäjärvi-Haavio) kirjoittaa kansalaissodasta päiväkirjaansa
punaisessa Helsingissä 1918, ilmeisesti hän on oppinut termin Työmiehestä. Kun porvarilliset lehdet taas alkoivat ilmestyä, termiksi tuli vapaussota.

Kansalaissota lienee alun perin demarien termi? Sisällisota ei kai kuulu yya-aikaan vaan yleistyi myöhemmin tutkijoiden alettua sitä käyttää termin "Civil War" oikeana käännöksenä?