Talvisota - uutta tietoa vai ei?

[Emma-Liisa]

Jukka Kemppisen blogista:

posting.php?mode=reply&f=10&t=2580

[Jussi Jalonen]

SDP:n eduskuntaryhmästä kuitenkin irtosivat keväällä 1940 K.H. Wiikin johtamat ns. kuutoset. Wiikin ryhmän samoihin aikoihin perustaman Vapaan Sanan levikki tavoitti muutamassa viikossa SDP:n valtalehden Suomen Sosialidemokraatin levikin, kunnes se sitten jo heinäkuussa 1940, jolloin "heikkoa valoa alkoi näkyä tunnelin päässä", lakkautettiin. Mistä tämä voisi johtua? Vastaukseksi ei kelpaa, että "kun se viides kolonna..."

Varsin kummallinen argumentaatio. Eivätkö omat mielipiteesi koskaan ole muuttuneet?

Hiukan tarkempana noiden sitaattien kanssa. Ylläolevan kirjoitti nimimerkki nylander, en minä. Ymmärrän tietysti, että viestiin vastatessa tuo ulkoasu menee joskus hieman sekaisin.

Suomen sisällissota toki käytiin ennen marraskuuta 1918, mutta se nyt sattumalta käytiin ulkomaailman silmin nimenomaan Venäjän vallankumouksen kontekstissa.

...jonka osa suomalaisia Linnan kiistää.

Mitä tuo tarkoittaa?

Suomessa kun on tapana, että asiat ovat joko-tai. Kun luovuttiin "kiihotusteoriasta" ja myönnettiin kapinan kotimaiset syyt, ruvettiin vähättelemään Venäjän-kontekstia.

Niin, no, toisaalta, kuten sanoin, vaikka Venäjän vallankumouksen konteksti yleisesti tunnustettaisiinkin, niin se ei sittenkään vielä yksiselitteisesti saattaisi Suomen sisällissotaa yleisessä katsannossa ensimmäisen maailmansodan osaksi. Kuten sanoin, kansainvälisestikin Venäjän vallankumousta ja myöhempää sisällissotaa kohdellaan itsenäisenä tapahtumana, jonka juuret toki olivat ensimmäisessä maailmansodassa, mutta joka ei ole silti varsinainen osa sitä.

Toistamiseen, Meinander kritisoi suomalaisia siitä, ettei vuoden 1918 sotaa kyetä näkemään osana ensimmäistä maailmansotaa. Mielestäni moite on sikäli absurdi, koska länsimaisessa tarkastelussa vallankumoussotia, seuraantovaltioiden käymiä sisällissotia ja muita välienselvittelyjä ei yleisestikään lasketa osaksi ensimmäistä maailmansotaa. Tämän rajauksen teki muuten jo aikoinaan Winston Churchill kommentillaan "The wars of the giants have ended; the quarrels of the pygmies have begun".

Miksi suomalaisten pitäisi siis suhtautua asioihin jotenkin eri tavalla kuin muiden? Vaikka toisaalta voisin taas ihan piruuttani sanoa, että Meinander on tässäkin väärässä. Hyllyssäni on nimittäin muinainen Pikkujättiläinen vuodelta 1938, ja sen "Historia"-osasto sisältää aikajanan otsikolla "Maailmansodan huomattavimmat tapahtumat". Kronologiassa on vuodenvaihteen 1917-1918 osalta tällaiset maininnat:

"Marrask. 20 - Cambrain ensimmäinen taistelu.
Jouluk. 9 - Englantilaiset valloittivat Jerusalemin.
Tammik. 28 - Suomen vapaussota alkoi.
Tammik. 28-30 - Ilmahyökkäyksiä Lontooseen ja Pariisiin."

Kummallista. Näyttää aivan siltä, kuin Suomen sisällissota olisi tuolloin nähty osana ensimmäistä maailmansotaa. Olisikohan Meinander siis väärässä?

Väite siitä, ettei talvi- ja jatkosotaa kyetä näkemään osana toista maailmansotaa on nähdäkseni todistettavasti erheellinen. Poliittisen historian saralla molemmat sodat on osattu laittaa ja myös järjestelmällisesti laitettu laajempaan kansainväliseen kontekstiin maailman sivu. En jaksa käsittää, miten kukaan voi väittää tuollaista vakavalla naamalla, vaikka esimerkiksi Max Jakobsonin "Diplomaattien talvisota" julkaistiin muistaakseni jo puoli vuosisataa sitten.

Ei varmaan historiantutkijoiden keskuudessa, mutta ns. tavallisen kansan keskuudessa tällaista korostusta löytyy enemmän tai vähemmän.

Niin, no, jos nyt ottaa esimerkiksi vaikkapa "Tuntemattoman sotilaan", joka on romaanina varmasti aika paljon muokannut tavallisen kansan näkemyksiä, niin siinä mainitaan Saksan Balkanin-sotaretki keväällä 1941, Stalingrad, Italian antautuminen 1943, taisteluristeilijä Scharnhorstin upottaminen, Normandian maihinnousu 1944 ja Erwin Rommel.

Mielestäni väite siitä, että suomalaiset eivät olisi osanneet nähdä omia sotiaan osana toisen maailmansodan laajempaa kontekstia on kyllä niin täysin vailla pohjaa kuin olla ja voi.


Cheers,

J. J.

[nylander]

Äskettäin ilmestyneessä Eljas Erkon elämäkerrassa toinen kirjoittajista toteaa (muistelen taas kirjakaupassa silmäiltyä), että "nykyisten tietojemme mukaan" Suomesta olisi "todennäköisesti" tullut neuvostotasavalta, jos Suomen hallitus olisi loka-marraskuussa 1939 taipunut luovuttamaan Neuvostoliitolle tukikohdan Suomen etelärannikolta.

Erkki Tuomioja totesi kirjasta HS:ssa kirjoitamassaan arviossa lakonisesti: "Ei sitä voida tietää."

Niin tosiaan, mistä tällainen asia voidaan tietää? Analogiana voidaan viitata Moskovan rauhaan 1940 ja välirauhansopimukseen 1944, joissa kummassakin Suomi joutui luovuttamaan tällaisen tukikohdan, vieläpä aivan pääkaupungin kupeesta.

Jospa kysymys olisikin siitä, kuten Hayden White toteaa kuuluisassa kirjassaan Metahistory (jota olen viime aikoina työläästi kahlannut läpi), että kukin historioitsija levittää harvojen kiistattomien faktojen ylle oman narratiivinsa, jonka suhteen on aina otettava huomioon myös ns. poliittis-ideologinen kontekstualisointi. Kai tällainen kysymys voidaan bona fide ainakin esittää, kun ottaa vertailukohtana huomioon, millaisen todellisen loanheiton kohteeksi eräskin emeritusprofessori säännöllisesti joutuu Agricola-verkon puheenvuoroissa.

[Emma-Liisa]

SDP:n eduskuntaryhmästä kuitenkin irtosivat keväällä 1940 K.H. Wiikin johtamat ns. kuutoset. Wiikin ryhmän samoihin aikoihin perustaman Vapaan Sanan levikki tavoitti muutamassa viikossa SDP:n valtalehden Suomen Sosialidemokraatin levikin, kunnes se sitten jo heinäkuussa 1940, jolloin "heikkoa valoa alkoi näkyä tunnelin päässä", lakkautettiin. Mistä tämä voisi johtua? Vastaukseksi ei kelpaa, että "kun se viides kolonna..."

Varsin kummallinen argumentaatio. Eivätkö omat mielipiteesi koskaan ole muuttuneet?

Hiukan tarkempana noiden sitaattien kanssa. Ylläolevan kirjoitti nimimerkki nylander, en minä. Ymmärrän tietysti, että viestiin vastatessa tuo ulkoasu menee joskus hieman sekaisin.

Juu, näin kävi. Piti ottaa sinut pois ja jättää Nylander, mutta teinkin päinvastoin. Nöyrimmät anteeksipyyntöni.

Onkohan historiassakin joskus käynyt näin :)

[Emma-Liisa]

Suomen sisällissota toki käytiin ennen marraskuuta 1918, mutta se nyt sattumalta käytiin ulkomaailman silmin nimenomaan Venäjän vallankumouksen kontekstissa.

...jonka osa suomalaisia Linnan kiistää.

Mitä tuo tarkoittaa?

Voi voi. Piti voistaa viittaus Linnan Pohjantähteen, mutta Linna jäi. Sori.

[Emma-Liisa]

Äskettäin ilmestyneessä Eljas Erkon elämäkerrassa toinen kirjoittajista toteaa (muistelen taas kirjakaupassa silmäiltyä), että "nykyisten tietojemme mukaan" Suomesta olisi "todennäköisesti" tullut neuvostotasavalta, jos Suomen hallitus olisi loka-marraskuussa 1939 taipunut luovuttamaan Neuvostoliitolle tukikohdan Suomen etelärannikolta.

Mistä tämä tieto neuvostotasavallasta on peräisin? Eikös "ensimmäinen kansantasavalta" ollut Osmo Jussilan päätelmä, tosin Terijoen hallituksen Suomesta. Josta sitä paitsi olisi tullut Suur-Suomi.

Erkki Tuomioja totesi kirjasta HS:ssa kirjoitamassaan arviossa lakonisesti: "Ei sitä voida tietää."

Tuomioja on tietenkin oikeassa. Tietää voidaan vain se, mitä tapahtui, ei sitä mitä olisi voinut tapahtua.

Perusongelma on siinä, että kun muutetaan tapahtumakulussa yksi palikka, niin koko kuvio muuttuu.

Tässä tapauksessa tuntemattomia tekijöitä ovat ainakin seuraavat:
1. Kun Englanti ja Ranska suunnittelivat avustusretkikuntaa ottaakseen haltuunsa Ruotsin malmikentät, niin Saksa reagoi valtaamalla Norjan huhtikuussa 1940. Jos talvisotaa ei olisi ollut, olisiko Englanti ennättänyt Norjaan ennen Saksaa?
2. Baltian maat ja Bessarabia liitettiin NL:oon kesällä 1940. Jos talvisotaa ei olisi ollut, mitä NL olisi puuhannut talvella 1939-40?
3. Talvisodasta Saksa sai käsityksen, että puna-armeija on heikko, ja Stalin taas syyn uudistaa se. Miten sodan poissaolo olisi vaikuttanut ko. maihin?

Niin tosiaan, mistä tällainen asia voidaan tietää? Analogiana voidaan viitata Moskovan rauhaan 1940 ja välirauhansopimukseen 1944, joissa kummassakin Suomi joutui luovuttamaan tällaisen tukikohdan, vieläpä aivan pääkaupungin kupeesta.

...sen jälkeen, kun Stalin oli huomannut, että kovakalloisten tsuhnien hallitsemisessa olisi turhan kova työ.

[Jussi Jalonen]

Äskettäin ilmestyneessä Eljas Erkon elämäkerrassa toinen kirjoittajista toteaa (muistelen taas kirjakaupassa silmäiltyä), että "nykyisten tietojemme mukaan" Suomesta olisi "todennäköisesti" tullut neuvostotasavalta, jos Suomen hallitus olisi loka-marraskuussa 1939 taipunut luovuttamaan Neuvostoliitolle tukikohdan Suomen etelärannikolta.

Niin tosiaan, mistä tällainen asia voidaan tietää? Analogiana voidaan viitata Moskovan rauhaan 1940 ja välirauhansopimukseen 1944, joissa kummassakin Suomi joutui luovuttamaan tällaisen tukikohdan, vieläpä aivan pääkaupungin kupeesta.

Eihän sitä tarvitsekaan tietää. Kirjoittajahan sanoi vain "todennäköisesti", ei "varmasti".

Voimme totta kai tehdä vaihtoehtohistoriallisen ekstrapolaation ja johdatella kehityksen kausaalisesti. Lähtökohdaksi sopii mainittu käännekohta, jossa Suomen hallitus suostuu tukikohtavaatimukseen syksyn 1939 Moskovan neuvotteluissa. Stalinin seuraava ehdoton vaatimus todennäköisesti koskisi rajansiirtoa Kannaksella ja Mannerheim-linjan osittaista purkamista, mutta oletetaan nyt muodon vuoksi, ettei enempiä vaatimuksia neuvostojohdon taholta sitten tehtäisikään, ja talvisota jäisi käymättä. Neuvostojoukkoja sijoitettaisiin talven 1939-1940 aikana Hankoon.

Laajemmista seurannaisvaikutuksista on tietysti mahdotonta sanoa mitään varmaa, mutta aivan argumentin vuoksi voimme otaksua, että myös Saksan suorittama Tanskan ja Norjan miehitys jäisi tällä vaihtoehtoisella aikajanalla todennäköisesti tapahtumatta. Tapahtuneessa historiassa Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen lisäsi länsivaltain ja Saksan strategista mielenkiintoa pohjoismaita kohtaan, joten sikäli talvisodan ja keväällä 1940 tapahtuneen Weserübung-operaation välillä vallitsi selkeähkö kausaalinen suhde. Norjan aluevedet olivat toki olleet vähin erin eskaloituneen laivastotoiminnan kohteena jo alkusyksystä 1939, mutta talvisota ja liittoutuneiden interventiosuunnitelmat kiihdyttivät toiminnan aivan uudelle tasolle ja antoivat nähdäkseni ratkaisevan sysäyksen Skandinavian muuttumiselle sodan polttopisteeksi.

Muuten vuosi 1940 todennäköisesti sujuisi ilman talvisotaakin varsin tutunlaisesti. Saksa hyökkäisi Ranskaan alkuperäisen aikataulun mukaan ja saisi todennäköisesti pikaisen voiton. Neuvostoliitto saattaisi suorittaa länsirajallaan mobilisaation lännen sotaretken käännekohdan aikana, mutta kaiketi normalisoisi tilanteen nopeasti heti Hitlerin marssiessa Pariisiin.

Stalin omaksuisi tässä tilanteessa normaalin, historiasta tutun ennakkoasenteensa, jossa hän pitäisi Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoa vastaan epätodennäköisenä niin kauan kun sotatila kolmannen valtakunnan ja Ison-Britannian välillä olisi voimassa. Vastaavasti rauhansopimus näiden kahden valtion välillä olisi Stalinin mielestä selvä signaali Saksan huomion suuntautumisesta itää kohti. Tänä väliaikana Neuvostoliiton olisi totta kai tärkeää valmistaa länsirajansa.

On vaikea sanoa, olisivatko Stalinin suunnitelmat Suomen osalta kesällä 1940 täsmälleen analogiset Baltian maita koskevien suunnitelmien kanssa. Edelleenkin voi pitää silti mielestäni todennäköisenä, että ilman talvisodan selkeitä kokemuksia Neuvostoliitto olisi valmiimpi harjoittamaan paljon aggressivisempaa ulkopolitiikkaa Suomen suunnalla ja esittäisi todennäköisesti entistä pidemmälle meneviä vaatimuksia. Tämä olisi sitäkin selvempi kehitysvaihtoehto, koska Suomessa ei olisi myöskään saksalaisia joukkoja tasapainottamassa Neuvostoliiton vaikutusvaltaa. Yleisesti ottaen Suomen mahdollisuudet pyrkiä Saksan etupiiriin ja harjoittaa Molotov-Ribbentrop-sopimuksesta poikkeavaa oma-aloitteista ulkopolitiikkaa olisivat paljon rajoitetummat kuin historiallisesti. Hallituksen olisi siis todennäköisesti välttämätöntä alistua ja suostua yhä uusiin kompromisseihin Moskovan kanssa. Demoralisoiva vaikutus ja fatalismi ulottuisivat totta kai koko suomalaiseen yhteiskuntaan.

Mikäli nyt tarkoituksella haluamme jättää huomiotta sen mahdollisuuden, että ylläkuvattu kehitys johtaisi Suomen neuvostomiehitykseen syyskesällä 1940, niin jäljelle jää vielä Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon kesällä 1941. Vaikuttaa varsin todennäköiseltä, että viimeistään saksalaisten joukkojen saavutettua Viron kiinnittyisi Berliinin huomio myös Neuvostoliiton tukikohtaan Suomenlahden toisella puolella. "Kilpapurjehdus Ahvenanmaalle" olisi myös paljon todennäköisempi skenario tässä tilanteessa. Neuvostoliitto puolestaan esittäisi tässä tilanteessa Suomelle todennäköisesti vaatimuksia uusien joukkojen sijoittamisesta Hangon tukikohtaan, kauttakulkuoikeuksista maajoukoille, käyttöoikeuksista Suomen alueella sijaitseviin lentokenttiin, miehitysjoukkojen ennakoivasta sijoittamisesta pääkaupunkiin ja muille strategisesti tärkeille alueille saksalaisten hyökkäyksen varalta, et cetera.

Tietysti kaikki nämä provosoisivat vastavuoroisesti Saksan ilma- ja merivoimat toimintaan Suomen valtioaluetta vastaan, varsinkin koska Suomenlahden sulkeminen olisi edelleen osa Barbarossa-suunnitelman strategiaa. Berliinin silmissä Suomi olisi käytännössä vain Neuvostoliiton satelliitti, joka tulisi joko neutraloida tai eliminoida. Todennäköistä on, että Saksa pyrkisi vähintäänkin Suomen valtioalueen osittaiseen miehittämiseen, mitä sen paremmin Suomen puolustusvoimat kuin kireälle ajettu puna-armeijakaan eivät kykenisi tehokkaasti estämään.

Kyseisessä tilanteessa voinee nähdäkseni huoletta tehdä olettamuksen, että Neuvostoliitto todennäköisesti käyttäisi tilannetta hyväkseen ja yrittäisi manipuloida Suomessa joko sodan aikana tai sen jälkeen hallituksenvaihdoksen. Tuloksena ei välttämättä olisi neuvostotasavaltaa, mutta kansandemokraattisen hallinnon nousu Suomessa sodan jälkiselvittelyissä vaikuttaisi mielestäni varsin todennäköiseltä, tai ainakin astetta todennäköisemmältä kuin tapahtuneessa historiassa. Parhaimmassakin tapauksessa Suomen poliittinen tilanne olisi samanlainen kuin Iranin toisen maailmansodan aikana.

(Osaan tämän tasan tarkkaan paljon paremmin kuin Jukka Relander ja hänen vakioköörinsä. Miksei minua ole pyydetty kakkostelevision sarjojen konsultiksi? Tai edes kirjoittajaksi "Entäs jos"-teoksiin, häh?)

Jospa kysymys olisikin siitä, kuten Hayden White toteaa kuuluisassa kirjassaan Metahistory (jota olen viime aikoina työläästi kahlannut läpi), että kukin historioitsija levittää harvojen kiistattomien faktojen ylle oman narratiivinsa, jonka suhteen on aina otettava huomioon myös ns. poliittis-ideologinen kontekstualisointi. Kai tällainen kysymys voidaan bona fide ainakin esittää, kun ottaa vertailukohtana huomioon, millaisen todellisen loanheiton kohteeksi eräskin emeritusprofessori säännöllisesti joutuu Agricola-verkon puheenvuoroissa.

No, mikäli havaitset ylläolevassa kausaalisessa johdattelussa jotain poliittis-ideologista sisältöä, niin luotan toki siihen, että osoitat sen. Myös oman vaihtoehtoisen skenarion esittäminen on totta kai tervetullutta.

Emeritusprofessori Ylikankaan voimme kaiketi jättää tässä keskustelussa rauhaan. Loanheiton suhteen olen jo todennut, että valitettavasti tässä maailmassa yleensä saa sitä, mitä tilaa.


Cheers,

J. J.

[nylander]

Turun Sanomat referoi 29.11.2009 talvisodan syttymisen muistopäivän lähestyessä haastattelemaansa Markku Jokisipilää:

Pieni Suomi jäi syyttään kommunistisen suurvallan hyökkäyksen armoille ja taisteli yksin sankarillisen torjuntavoiton: maa säilyi itsenäisenä. Siitä näkemyksestä historiantutkimus on poikennut vain Kekkosen presidenttikauden verran, Juhani Suomen vuonna 1973 ilmestyneen väitöskirjan jälkeen. [Juhani] Suomi oli Kekkosen mies, ja tutkimuksen linja sopi Kekkosen ulkopoliitiseen linjaan. Väitöskirjassa vastuu talvisodan syttymisetä siirretään Suomelle. Juhani Suomen mukaan talvisota olisi ehkä vältetty, jos Suomi olisi suostunut Neuvostoliiton vaatimiin alueluovutuksiin.

Pariin kohtaan edellisessä tekee mieli laittaa kysymysmerkki. Itse muistelen Juhani Suomen ammoisesta kirjasta, joka sitä paitsi ulottui vain Holstin kauden loppuun, ettei siinä yksipuolisesti syyllistetty Suomea vaan puhuttiin molemminpuolisesta epäluottamuksesta, joka sitten johti sotaan.

Ja toiseksi: en ole huomannut, että tutkimuksessakaan vallitsisi aivan niin monoliittinen talvisodan henki kuin lainattu katkelma antaa ymmärtää. Kukaan ei varmasti kiistä, ettei Suomi Antinpäivänä 1939 joutunut provosoimattoman hyökkäyksen kohteeksi, mutta jo Juhani Suomen aikoinaan hahmottelemaan molemminpuoliseen antagonismiin, josta ei voinut seurata mitään hyvää, on aivan äskettäin viitannut myös vaikkapa Jenni Kirves:

Ryssänvihaa rummuttava propaganda oli jauhanut jo 20-luvulta lähtien.

[Jussi Jalonen]

Kukaan ei varmasti kiistä, ettei Suomi Antinpäivänä 1939 joutunut provosoimattoman hyökkäyksen kohteeksi, mutta jo Juhani Suomen aikoinaan hahmottelemaan molemminpuoliseen antagonismiin, josta ei voinut seurata mitään hyvää, on aivan äskettäin viitannut myös vaikkapa Jenni Kirves:

Ryssänvihaa rummuttava propaganda oli jauhanut jo 20-luvulta lähtien.

"Propagandan" määrittäminen lauseen persoonalliseksi subjektiksi on hieno retorinen veto. Aivan kuin kyseessä olisi jonkinlainen elävä olento. Vaikka totta kai toteamus silti pääpiirteissään pitää paikkansa.

Kaikilla mailla oli vanhat vihamielisyytensä jo ennen sotaa, Puolalla molempien naapuriensa kanssa. Piłsudski oli heti Hitlerin valtaannousun jälkeen esittänyt ehkäisevää sotaa Saksaa vastaan, mutta henkilökohtaisesti en näe mitään tarvetta ylikorostaa tämän "molemminpuolisen antagonismin" merkitystä natsi-Saksan syyskuussa 1939 toteuttamaa provosoimatonta hyökkäystä tarkasteltaessa.

Oletko muuten harkinnut sitä vaihtoehtoa, että Jenni Kirves saattaa myös olla - mitenkäs se ilmaisu taas menikään? - levittämässä historian ylle omaa narratiiviaan, jonka suhteen olisi kenties otettava huomioon myös niinsanottu poliittis-ideologinen kontekstualisointi? Kirveen kunniaksi on totta kai todettava, että ainakin hän on reilusti tehnyt ennakkoasenteensa varsin selviksi.


Cheers,

J. J.

[nylander]

Eihän sitä tarvitsekaan tietää. Kirjoittajahan sanoi vain "todennäköisesti", ei "varmasti".

Kielitoimiston sanakirjasta luemme:
todennäköinen (hyvin) luultavasti tosi t. oikea

Tätä kriteeriä eivät oman ymmärrykseni mukaan mitkään historiaa koskevat spekulaatiot kykene täyttämään, vielä vähemmin ketjutettuina.

[nylander]

Oletko muuten harkinnut sitä vaihtoehtoa, että Jenni Kirves saattaa myös olla - mitenkäs se ilmaisu taas menikään? - levittämässä historian ylle omaa narratiiviaan, jonka suhteen olisi kenties otettava huomioon myös niinsanottu poliittis-ideologinen kontekstualisointi?

Tokihan sellainen vaihtoehto pitää kaikessa "historialla askaroinnissa" (kuten Egon Fridell sanoi) aina ottaa lukuun. Mutta näin kansanmiehen näkökulmasta on pelkästään virkistävää, että väliin, tosin hyvin harvakseltaan, historiakeskusteluun tulee muunkinlaisia sävyjä kuin sitä iankaikkista "oikeaa" tulkintaa.

[Jussi Jalonen]

Kielitoimiston sanakirjasta luemme:
todennäköinen (hyvin) luultavasti tosi t. oikea

Sorry, mutta perinteisesti siinä kohtaa kun opponentti kaivaa tuekseen kielitoimiston sanakirjan, Merriam-Websterin tai jonkin muun vastaavan opuksen, niin katson hänen luopuneen kaikesta argumenttien esittämisestä.

Itse muuten luonnehtisin adjektiivin "todennäköinen" sisältöä vaikkapa sellaisin sanoin kuin "uskottava", "olemassaolevien aihetodisteiden valossa vakuuttava", "toteutumismahdollisuuksiltaan ainakin viittäkymmentä prosenttia korkeampi" tai muilla vastaavilla määritelmillä.

Tätä kriteeriä eivät oman ymmärrykseni mukaan mitkään historiaa koskevat spekulaatiot kykene täyttämään.

Otaksumien esittäminen ennakkotapauksiin, valmiisiin paralleeleihin tai vertailevaan metodiikkaan vedoten ei siis ole hyväksyttävä lähestymistapa? Hieno juttu.

(Paitsi tietysti jos niitä esittää muuan emeritusprofessori, rohkenen olettaa.)

Lisäys:

Mutta näin kansanmiehen näkökulmasta on pelkästään virkistävää, että väliin, tosin hyvin harvakseltaan, historiakeskusteluun tulee muunkinlaisia sävyjä kuin sitä iankaikkista "oikeaa" tulkintaa.

"Hyvin harvakseltaan"? Kuvatunlainen sotahistorian tutkimus, jota itse luonnehtisin avoimen, suorastaan tunnustuksellisen pasifistiseksi, on tätä nykyä varsin trendikäs ilmiö, ja hyvin pitkälle valtavirtaistunut.

"Ihminen sodassa", "Ruma sota", "Uhrattu nuoruus" ja "Haavoitettu lapsuus" saivat kaikki vuorollaan tutkijayhteisössä hymistelevän ihastuneen vastaanoton. Suht' hyviä opuksiahan ne olivat, ei siinä mitään. Mielestäni on kyllä silti ihan perusteltua kysyä, onko kenties parhaillaan muotoutumassa jonkinlainen uusi sulkeutunut ortodoksia, joka näyttäisi kaiken lisäksi ainakin julkilausumien valossa olevan tavoitteidensa puolesta aivan yhtä politisoitunut kuin se aiempikin.


Cheers,

J. J.

[Jussi Jalonen]

Lisäyksenä vielä; tuo viimeiseksi linkittämäni teksti on ainakin omasta mielestäni tarkoitushakuisuudessaan suoraan sanoen aivan omaa luokkaansa.

Keskusteluosiossa kirjoittajat ovat saaneet odotetusti rapaa niskaansa, paitsi epäoikeudenmukaisin, myös nähdäkseni muutenkin täysin väärin perustein. Itse toteaisin, että esimerkiksi loppulauseen maininta "sotavelasta lapsillemme" hajahtaa epäilyttävältä paremminkin sovinnaisen perhekeskeisen uuskonservatiivisuutensa vuoksi, mitä totta kai sopii odottaa kyseisiltä naistutkijoilta.


Cheers,

J. J.

[Veikko Palvo]

"Ihminen sodassa", "Ruma sota", "Uhrattu nuoruus" ja "Haavoitettu lapsuus" saivat kaikki vuorollaan tutkijayhteisössä hymistelevän ihastuneen vastaanoton. Suht' hyviä opuksiahan ne olivat, ei siinä mitään. Mielestäni on kyllä silti ihan perusteltua kysyä, onko kenties parhaillaan muotoutumassa jonkinlainen uusi sulkeutunut ortodoksia, joka näyttäisi kaiken lisäksi ainakin julkilausumien valossa olevan tavoitteidensa puolesta aivan yhtä politisoitunut kuin se aiempikin.


Cheers,

J. J.

Samaa ortodoksiaa edustaa Anna-Stina Nykäsen kirjoitus HS:ssa otsikolla: Myytti talvisodan taistelijasta murtuu. "Talvisodan torjuntavoitto loi myytin kovakuntoisesta, kurinalaisesta ja pelkäämättömästä suomalaissotilaasta."
Myytit on päivitettävä.
Olisikohan nykytiedon perustana ollut Hollywoodin kivikasvoinen Rambo, viihdetappaja, joka ei pelkää ?

V.Palvo

[Emma-Liisa]

"Ihminen sodassa", "Ruma sota", "Uhrattu nuoruus" ja "Haavoitettu lapsuus" saivat kaikki vuorollaan tutkijayhteisössä hymistelevän ihastuneen vastaanoton. Suht' hyviä opuksiahan ne olivat, ei siinä mitään. Mielestäni on kyllä silti ihan perusteltua kysyä, onko kenties parhaillaan muotoutumassa jonkinlainen uusi sulkeutunut ortodoksia, joka näyttäisi kaiken lisäksi ainakin julkilausumien valossa olevan tavoitteidensa puolesta aivan yhtä politisoitunut kuin se aiempikin.

Nämä teokset ovat erilaisia. Ihminen sodassa sisältää lähinnä tutkijoiden kirjoituksia omista tutkimusaiheestaan. Muissa kolmessa kaikki kirjoittajat eivät samalla tavoin ole aiheensa asiantuntijoita. Uhrattu nuoruus ja Haavoitettu lapsuus ovat tasapainoisia osoittaessaan, että lapset kokivat asiat (esim. Ruotsissa olon) eri tavoin, esim. ikä vaikutti. Rumassa sodassa on paljon hyvää, mutta sen yksipuolisuus pistää silmään, kun vertaa siihen, miten Uhratussa nuoruudessa ja Haavoitetussa lapsuudessa käsitellään samoja asioita.

Tällainen tendenssinomaisuus kääntyy itseään vastaan, vaikka se toki on reaktio vastakkaiseen tendenssimäisyyteen. Lisäksi häiritsee, että Näre ja Kirves eivät ollenkaan ota huomioon, mikä noissa oloissa oli mahdollista ja mikä ei. Puhumattakaan siitä, että pohtisivat aineistonsa mahdollista yksipuolisuutta. Onhan selvää, että lapsuuden kokemuksistaan kirjoittavat nimenomaan ne, joille kirjoittaminen on keino purkaa traumoja.