Lähetetty: 30.06.07 04:34
.
Geometria esimerkiksi - ymmärtäisin - on rakentanut täysin formalisoidun, aksioomien ja postulaattien varaan nojaavan käsitejärjestelmän eli kielen, jonka jokaisella käsitteellä (sanalla) on tietty riidattomasti määritelty merkityksensä. Samoin formaalinen logiikka. Näille on ominaista, että näiden käsitteille on määritelty yksiselitteinen merkitys, joka ei ole riippuvainen esittäjän "tarkoituksesta" tai siitä, missä "mielessä" ne lausutaan, eikä liioin siitä, miten lausuman vastaanottaja sen ymmärtää. Samoin on luonnollisella, ihmisten välisessä kommunikaatiossa käytetyllä kielellä oma objektiivinen merkityksensä. Muten eivät lauseet kuin "Sori, mä sanoin väärin" tai "Mikset sitten sanonut mitä tarkoitat?" olisi ylipäätään mielekkäitä.
Juridikan alalla tämä seikka on ollut keskustelun alla jo ainakin 1700-luvusta saakka (erityisesti Itävallassa ja Saksaliset oikeusteoriat olivat kiinnostuneita aiheesta, mm. Rudolf von von Jhering, joka oli roomalaisen oikeuden professori Wienissä joskus 1800-luvun puolivälissä (kirjoitetaan usein myös ”Ihering”), ja häntä ennnen sakasalainen Carl von Savigny. Nämä lainoppineet muotoilivat sopimusoikeudessa tunnetut teoriat, joita nimitetään yhtäältä "luottamusteoriaksi", ja toisaalta ”tahtoteoriaksi”. Nämä teoriat syntyivät pyrkimyksista ratkaista riirtatilanteet, jossa sopimusosapuolet ovat esiintynyneen väärinkäsityksen johdosta ymmärtäneet jonkin sopimuskohdan, esim. sopimustekstin (tai muun syntyneelle sopimukselle olennaisen seikan) eri tavoin, esimerkiksi vaikka kansainvälisessä kauppasopimuksessa hinnan määräytymisperusteen ja kauppatavara on jo laivattu ennen väärinkäsityksen ilmenemistä. Tahtoteorian mukaan on yleisperiaate, se että kukaan ei voi olla sidottu muuhun kuin mihin hän on vapaasta tahdosta sitoutunut (minkä lähtökohdan, kummankin teorian kannattajat hyväksyvät yleiseksi sopimusoikeuden perustaksi) - niin tämä sääntö pätee tahtoteorian mukaan väärinkäsityksestä huolimatta joten sopimus siis ei sido väärinkäsitetyltä osalta (koska sopijakumppanin vapaa tahto ei ulottunut sitoutumiseen tältä osin). Käytännönläheisemmän luottamusteorian mukaan sen, jonka olisi pitänyt ymmärtää [jotain] tai on esittänyt [jotain] toisin kun hän on tarkoittanut, on sidottu sopimukseen sen objektiivisesti oikeaksi katsottavan sisällön mukaisesti. Hänen kauppakumppaninsa on ollut oikeutettu luottamaan (josta nimi luottamusteoria) siihen, että toinen esittää asiansa (tai ymmärtää esitetyn) ”oikein”, siis yhteisössä oikeaksi katsottavalla tavalla (sen, mikä on yhteisössä oikeaksi katsottavaa ratkaisee puolestaan elleivät osapuolet pääse sopimukseen, tuomioistuin). - On syytä panna merkille, että nämä teoria ovat syntyneet käytännön vaatimuksesta: on oltava jokin tapa ratkaista nämä kysymykset silloin kun on "tosi" kysymyksessä eikä tavanomaista väittelyä tai irvailua.
Siten sopimuksella ja sanoilla on objektiivisesti katsoen oma merkityksensä. Luulisin, että kommunikaatiossa käytetyillä sanoilla on puhujalle ja kuulijalle yhteinen kova ydin (muutenhan he eivät puhisi samaa kieltä, esim. suomea) joka varma ydinmerkitys kuitenkin hälvenee epämääräiseksi poistuttaessa ulommaksi ytimestä - oikeustieteessä on käytetty termejä "isomorfinen" (Kaarlo Makkonen) ja prismaattinen (Kari S. Tikka). On tietenkin lisäksi niin, että sanojen merkityssisällön saa muutettua vaikka päinvastaiseksi äänensävyllä tms. keinoin, jonka tekin, senkin roistot, hyvin ymmärrätte: :) <---.
Sen sijaan ei oikein ymmärrä, että sanoman vastaanottajan ymmärrystä suojeltaisiin ja että sanoman esittäjän tarkoitus olisi tähän nähden sekundaarinen kuten Emma-Liisa näkyy katsovan kun hän sanoo että olennaista ei ole sanoman esittäjän ”tarkoitus vaan se, miten kohteena oleva nuo sanat kokee”. En usko että riitatilanteessa voitaisiin antaa ratkaiseva merkitys sille muotoseikalle, kumpi on esittänyt asian, kumpi ollut sanoman vastaanottajana, vaan kyllä ratkaisua täytyy hakea kielen ”oikeasta” tulkinnasta eikä asettaa keskustelun osapuolia eriarvoiseen asemaan riippuen siitä, kumpi puhuu, kumpi kuuntelee (kummatkin todennäköisesti kuitenkin puhuvat samaan aikaan, eikä kumpikaan kuitenkaan kuuntele toista lainkaan mutta kumpikin kyllä ymmärtää erittäin hyvin mitä itse tarkoittaa eikä mitään siitä, mitä toinen tarkoittaa.).
Olen muuten, sanottakoon väärinkäsitysten välttämiseksi, samaa mieltä kuin muut näkyvat täällä olleen eli mielestäni kieliterroristien harrastama muiden yhteisön jäsenten kielenkäyttöä koskeva määräily (kielletään muita sanomasta ”neekeri” tai ”mustalainen”) ei ole hyväksyttävää. Ymmärtääkseni siinä on mojova osuus tuota harjoittavien pyrkimyksellä käyttä valtaa muihin (ja alistaa muita).
Hmm, tavallaan olet tietenkin oikeassa. Mutta vain tiettyyn rajaan sakka.Emma-Liisa kirjoitti:Ratkaisevaa ei ole oma tarkoitus vaan se, miten kohteena oleva nuo sanat kokee.Jouko Heyno kirjoitti: jos puhuu "mustalaisista" ja "neekereistä" eikä tarkoita niitä loukkaaviksi, nuo sanat ovat OK?
Geometria esimerkiksi - ymmärtäisin - on rakentanut täysin formalisoidun, aksioomien ja postulaattien varaan nojaavan käsitejärjestelmän eli kielen, jonka jokaisella käsitteellä (sanalla) on tietty riidattomasti määritelty merkityksensä. Samoin formaalinen logiikka. Näille on ominaista, että näiden käsitteille on määritelty yksiselitteinen merkitys, joka ei ole riippuvainen esittäjän "tarkoituksesta" tai siitä, missä "mielessä" ne lausutaan, eikä liioin siitä, miten lausuman vastaanottaja sen ymmärtää. Samoin on luonnollisella, ihmisten välisessä kommunikaatiossa käytetyllä kielellä oma objektiivinen merkityksensä. Muten eivät lauseet kuin "Sori, mä sanoin väärin" tai "Mikset sitten sanonut mitä tarkoitat?" olisi ylipäätään mielekkäitä.
Juridikan alalla tämä seikka on ollut keskustelun alla jo ainakin 1700-luvusta saakka (erityisesti Itävallassa ja Saksaliset oikeusteoriat olivat kiinnostuneita aiheesta, mm. Rudolf von von Jhering, joka oli roomalaisen oikeuden professori Wienissä joskus 1800-luvun puolivälissä (kirjoitetaan usein myös ”Ihering”), ja häntä ennnen sakasalainen Carl von Savigny. Nämä lainoppineet muotoilivat sopimusoikeudessa tunnetut teoriat, joita nimitetään yhtäältä "luottamusteoriaksi", ja toisaalta ”tahtoteoriaksi”. Nämä teoriat syntyivät pyrkimyksista ratkaista riirtatilanteet, jossa sopimusosapuolet ovat esiintynyneen väärinkäsityksen johdosta ymmärtäneet jonkin sopimuskohdan, esim. sopimustekstin (tai muun syntyneelle sopimukselle olennaisen seikan) eri tavoin, esimerkiksi vaikka kansainvälisessä kauppasopimuksessa hinnan määräytymisperusteen ja kauppatavara on jo laivattu ennen väärinkäsityksen ilmenemistä. Tahtoteorian mukaan on yleisperiaate, se että kukaan ei voi olla sidottu muuhun kuin mihin hän on vapaasta tahdosta sitoutunut (minkä lähtökohdan, kummankin teorian kannattajat hyväksyvät yleiseksi sopimusoikeuden perustaksi) - niin tämä sääntö pätee tahtoteorian mukaan väärinkäsityksestä huolimatta joten sopimus siis ei sido väärinkäsitetyltä osalta (koska sopijakumppanin vapaa tahto ei ulottunut sitoutumiseen tältä osin). Käytännönläheisemmän luottamusteorian mukaan sen, jonka olisi pitänyt ymmärtää [jotain] tai on esittänyt [jotain] toisin kun hän on tarkoittanut, on sidottu sopimukseen sen objektiivisesti oikeaksi katsottavan sisällön mukaisesti. Hänen kauppakumppaninsa on ollut oikeutettu luottamaan (josta nimi luottamusteoria) siihen, että toinen esittää asiansa (tai ymmärtää esitetyn) ”oikein”, siis yhteisössä oikeaksi katsottavalla tavalla (sen, mikä on yhteisössä oikeaksi katsottavaa ratkaisee puolestaan elleivät osapuolet pääse sopimukseen, tuomioistuin). - On syytä panna merkille, että nämä teoria ovat syntyneet käytännön vaatimuksesta: on oltava jokin tapa ratkaista nämä kysymykset silloin kun on "tosi" kysymyksessä eikä tavanomaista väittelyä tai irvailua.
Siten sopimuksella ja sanoilla on objektiivisesti katsoen oma merkityksensä. Luulisin, että kommunikaatiossa käytetyillä sanoilla on puhujalle ja kuulijalle yhteinen kova ydin (muutenhan he eivät puhisi samaa kieltä, esim. suomea) joka varma ydinmerkitys kuitenkin hälvenee epämääräiseksi poistuttaessa ulommaksi ytimestä - oikeustieteessä on käytetty termejä "isomorfinen" (Kaarlo Makkonen) ja prismaattinen (Kari S. Tikka). On tietenkin lisäksi niin, että sanojen merkityssisällön saa muutettua vaikka päinvastaiseksi äänensävyllä tms. keinoin, jonka tekin, senkin roistot, hyvin ymmärrätte: :) <---.
Sen sijaan ei oikein ymmärrä, että sanoman vastaanottajan ymmärrystä suojeltaisiin ja että sanoman esittäjän tarkoitus olisi tähän nähden sekundaarinen kuten Emma-Liisa näkyy katsovan kun hän sanoo että olennaista ei ole sanoman esittäjän ”tarkoitus vaan se, miten kohteena oleva nuo sanat kokee”. En usko että riitatilanteessa voitaisiin antaa ratkaiseva merkitys sille muotoseikalle, kumpi on esittänyt asian, kumpi ollut sanoman vastaanottajana, vaan kyllä ratkaisua täytyy hakea kielen ”oikeasta” tulkinnasta eikä asettaa keskustelun osapuolia eriarvoiseen asemaan riippuen siitä, kumpi puhuu, kumpi kuuntelee (kummatkin todennäköisesti kuitenkin puhuvat samaan aikaan, eikä kumpikaan kuitenkaan kuuntele toista lainkaan mutta kumpikin kyllä ymmärtää erittäin hyvin mitä itse tarkoittaa eikä mitään siitä, mitä toinen tarkoittaa.).
Olen muuten, sanottakoon väärinkäsitysten välttämiseksi, samaa mieltä kuin muut näkyvat täällä olleen eli mielestäni kieliterroristien harrastama muiden yhteisön jäsenten kielenkäyttöä koskeva määräily (kielletään muita sanomasta ”neekeri” tai ”mustalainen”) ei ole hyväksyttävää. Ymmärtääkseni siinä on mojova osuus tuota harjoittavien pyrkimyksellä käyttä valtaa muihin (ja alistaa muita).