Agricolan uutis- ja keskustelufoorumit

Tutkimuksen lopputulos voi olla lähinnä sattuman kauppaa, riippuen siitä, kuka on osunut tutkijaksi.
Kaikki tutkimus olisikin järkevimmillään ryhmätyötä, jolloin mahdollisimman monet näkökohdat, näkemykset ja mahdollisuudet tulisivat esille ja huomioiduiksi keskitetysti loppuraportissa. Samalla kävisi ilmi, mitä näistä pidetään todennäköisimpinä.
Toinen epäkohta on mielestäni se, että arvostelu suoritetaan ja esitetään vasta sitten, kun työ on peruuttamattomasti valmiina kansissa kaikkine puutteineen. Seuraavaa painosta ei ehkä tule. Internetissä töitä voitaisiin korjailla joustavammin.
Tehokkainta kuitenkin olisi, että ulkopuoliset arvostelijat päästettäisiin töiden kimppuun mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, joka tapauksessa ennen julkaisua. Julkistettuina tutkimusten tulisi olla mahdollisimman valmiita.

Tieteessä ja tutkimuksessa ollaan siis yhä perinteisten jäykkien toimintamallien vallassa, vaikka maailma ja julkaisumahdollisuudet ovat suuresti muuttuneet ja muuttuvat yhä. Yksityisten tutkijoiden edut voitaisiin kyllä ottaa huomioon myös yhteisöllisemmässä tutkimuksessa, jonka selkeä päämäärä siis olisi koko yhteiskunnan ja sen eri osa-alueiden etu. Yhteinen etu olisi myös se, että tutkimustuloksiin voitaisiin luottaa enemmän, kun ne olisivat käyneet läpi jo ennakkokritiikin ja siitä jalostuneet.

historioija kirjoitti:
Toinen epäkohta on mielestäni se, että arvostelu suoritetaan ja esitetään vasta sitten, kun työ on peruuttamattomasti valmiina kansissa kaikkine puutteineen. Seuraavaa painosta ei ehkä tule. Internetissä töitä voitaisiin korjailla joustavammin.
Tehokkainta kuitenkin olisi, että ulkopuoliset arvostelijat päästettäisiin töiden kimppuun mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, joka tapauksessa ennen julkaisua. Julkistettuina tutkimusten tulisi olla mahdollisimman valmiita.

Hieman erikoinen käsitys sinulla akateemisesta tutkimuksesta. En ole kuullut juurikaan tapauksista jossa joku tekisi itsekseen työtä teoksensa parissa ja vain sitten yht'äkkiä paiskaisi sen markkinoille kenenkään siitä ennalta tietämättä. Käytännössä likimain jokainen tieteellinen työ on käynyt luettavana ja arvosteltavana useaan otteeseen ennen julkaisuaan. Väitöskirjojen kohdalla tietysti sen on jo ennen painatusluvan saamista lukeneet ohjaajat, pari tarkastajaa, usein oppiaineen muu edustaja, tieteellinen toimittaja, ja mahdollisesti tekijä on sitä luetuttanut muillakin. Ja yleisesti ottaen töiden osia tietysti esitellään kollegoille eri konferensseissa ja seminaareissa, sekä työn osatuotoksia artikkelien muodossa käytetty vertaisarvioinnissa. Kirjan tullessa julki sitä on jo siis kommentoitu mahdollisesti kymmenienkin kollegoiden toimesta.

On toki muistettava, että tiedeyhteisöissäkin on tutkimusten mukaan omat raadolliset puolensa, varsinkin suhtautumisessa nk. "Vastarannan Kiiskeihin", jotka voivat olla kyvykkäitä ja innovatiivisia, mutta joilla on vaikeuksia sopeutua mihinkään kankeaan normijärjestelmään, joka voi johtaa ulkopuolelle sulkemiseen ainakin kuvainnollisesti.

Vetehinen kirjoitti:Jaakolle että ota hiukan rauhallisemmin. En ole hyökkäämässä kimppuusi eikä sinulle ole tarvetta puolustella.

Olen erittäin rauhallinen, enkä "puolustele". Minä vain toistin ja kolmannin samat asiat isommalla, kun et nähnyt tai ymmärtänyt niitä aiemmista viesteistäni. Tein sen sinun vuoksesi, hani.

Vetehinen kirjoitti:Tarkoitukseni on yleisellä tasolla tuoda esille, että oman rajoitetun erikoisalansa ulkopuolella historian"tutkija" on kuitenkin aika lailla samalla viivalla kuin harrastelija.

Ei ole, pitääkö se kirjoittaa vielä kerran? Uskomatonta, ettet todellakaan näe tai ymmärrä toisten sanomaa:

Naiivi on myös kuvitelmasi, etteikö metodien ymmärtäminen ja laajat pohjatiedot antaisi historiantutkijalle etulyöntiaseman myös muun historia-aiheen kuin oman erikoisalansa kommentointiin. Kuten olen toistanut, amatööri ei voi saavuttaa sellaisia tuntimääriä eikä siten sellaista tietopohjaa eikä myöskään sellaista metodien hallintaa.

Alan olla todella huolissani terveydentilastasi...

Vetehinen kirjoitti:Olen käyttänyt sinua pari kertaa esimerkkinä, koska olet ilmeisesti saanut moderaattorit uskomaan, että olet historian ja geenitekniikan ammattilainen. Sen voinee laskea ansioksesi, mutta myös osoitukseksi siitä, miten helppoa hämäys on ja viittaan nyt mm Klaus Lindgrenin geenitekniikkaa koskeviin tuomarointeihin.

1. Moderaattorit tietävät varsin hyvin, mikä on minun erikoisalani. He varmasti tietävät myös, että olen tutustunut genetiikkaan ja sen tuloksiin olematta geneetikko.
2. Tuomarointia voi jokainen normaalijärkinen ihminen tehdä sen perusteella, millaisia argumentteja minkäkin näkemyksen tueksi esitetään, olipa hän itse alan ihminen tai ei.
3. Sinut tuomitaan jatkuvasti hävinneeksi ainoastaan siksi, että sinulla ei ole kestäviä perusteluja näkemystesi tueksi – ei siksi, että "tuomarit" kunnioittaisivat harhaluulonaan minulle kuvittelemaansa auktoriteettiasemaa.


Koska kykysi vastaanottaa informaatiota on heikentynyt alle kriittisen rajan, toistan edellisen vielä uudestaan:

Vetehinen kirjoitti:Jaakolle että ota hiukan rauhallisemmin. En ole hyökkäämässä kimppuusi eikä sinulle ole tarvetta puolustella.

Olen erittäin rauhallinen, enkä "puolustele". Minä vain toistin ja kolmannin samat asiat isommalla, kun et nähnyt tai ymmärtänyt niitä aiemmista viesteistäni. Tein sen sinun vuoksesi, hani.

Vetehinen kirjoitti:Tarkoitukseni on yleisellä tasolla tuoda esille, että oman rajoitetun erikoisalansa ulkopuolella historian"tutkija" on kuitenkin aika lailla samalla viivalla kuin harrastelija.

Ei ole, pitääkö se kirjoittaa vielä kerran? Uskomatonta, ettet todellakaan näe tai ymmärrä toisten sanomaa:

Naiivi on myös kuvitelmasi, etteikö metodien ymmärtäminen ja laajat pohjatiedot antaisi historiantutkijalle etulyöntiaseman myös muun historia-aiheen kuin oman erikoisalansa kommentointiin. Kuten olen toistanut, amatööri ei voi saavuttaa sellaisia tuntimääriä eikä siten sellaista tietopohjaa eikä myöskään sellaista metodien hallintaa.

Alan olla todella huolissani terveydentilastasi...

Vetehinen kirjoitti:Olen käyttänyt sinua pari kertaa esimerkkinä, koska olet ilmeisesti saanut moderaattorit uskomaan, että olet historian ja geenitekniikan ammattilainen. Sen voinee laskea ansioksesi, mutta myös osoitukseksi siitä, miten helppoa hämäys on ja viittaan nyt mm Klaus Lindgrenin geenitekniikkaa koskeviin tuomarointeihin.

1. Moderaattorit tietävät varsin hyvin, mikä on minun erikoisalani. He varmasti tietävät myös, että olen tutustunut genetiikkaan ja sen tuloksiin olematta geneetikko.
2. Tuomarointia voi jokainen normaalijärkinen ihminen tehdä sen perusteella, millaisia argumentteja minkäkin näkemyksen tueksi esitetään, olipa hän itse alan ihminen tai ei.
3. Sinut tuomitaan jatkuvasti hävinneeksi ainoastaan siksi, että sinulla ei ole kestäviä perusteluja näkemystesi tueksi – ei siksi, että "tuomarit" kunnioittaisivat harhaluulonaan minulle kuvittelemaansa auktoriteettiasemaa.

Vetehinen kirjoitti:Historian alalle tekee hyvää miettiä yhdessä miten kohottaa oman alansa luotettavuuttaan ja laatua jossa yksi osanen on miten alalla suhtaudutaan tahalliseen virheellisen historiatiedon levitykseen.

Nyt tarvittaisiin enää todisteita, että joku historioitsija valehtelee. On ihan turha puhua yleisellä tasolla omenoista, jotka putoavat ylöspäin, ellei kukaan ole koskaan nähnyt yksittäisen omenan putoavan ylöspäin.

Anna kun arvaan:
Kiertelysi johtuu siitä, että nimimerkkisi takaa olisit jo ajat sitten nimittänyt jotakuta kanssasi eri mieltä olevaa historioitsijaa valehtelijaksi, ellet pelkäisi sitä, että tiedän henkilöllisyytesi (ja se voitaisiin muutenkin jäljittää palveluntarjoajan kautta), ja voisit siksi joutua oikeudelliseen vastuuseen herjauksesta.

Vetehinen kirjoitti:Historian alalla ei ole mitään vastaavaa vaan se on silkkaa viidakkoa.

Tämä on varmaankin yhtä varmaa tietoa todellisesta tilanteesta kuin se, että harrastelija voi helposti saavuttaa saman tietotason kuin tutkija? :-D

Vetehinen kirjoitti:Mielestäni historia ei alana pärjää hyvin ja siitä on osoituksena tämän ketjun otsikko, joka kysyy Kuka saa olla historiantutkija?
Aloituksessa ilmenee, että koettu ongelma on alan suojaamattomuus.
Monilla muilla aloilla on "suojana" joku pätevyyden osoittava tutkinto. Ne ovat yleensä ihmisten turvallisuuteen liittyviä aloja ja suojauksen tarkoitus on varmistua laadusta.

Tiedoksesi:
1. Historian alallakin on tutkinto.
2. Sinä vain et kunnioita sitä, vaan vetoat harrastajien oikeuteen esiintyä historian asiantuntijoina, kuvitellen että harrastaja pystyy muutamina hassuina vapaa-ajan tunteinaan ilman ammattimaista opetusta saavuttamaan saman tiedollisen ja metodologisen tason kuin historiantutkija.

Vetehinen kirjoitti:Lainsäädäntö suojelee kuluttajaa valheellisilta myynti- ja markkinointiväittämiltä. Yksinkertaistettuna kuluttajalle ei saa valehdella.
Ei taida olla mitään lakia, joka suojelisi kuluttajia historian alalla valehtelulta.

Tieteessä "kuluttaja" uskoo uskottavan tutkijan uskottavassa yhteydessä esittämän ja perusteleman tuloksen tai tulkinnan. Mikäli kyseessä on valheellinen tai perätön tulos, sen kertovat muut alan asiantuntijat.

Ihan sama koskee mitä tahansa muutakin tuotetta: jos joku markkinoi lääkettä tehokkaana dementian estäjänä, et sinä voi itse tietää, mitä ainesosia se oikeasti sisältää ja tehoavatko ne väitetyllä tavalla. Muut asiantuntijat selvittävät, onko väitteissä perää. Täsmälleen sama prosessi koskee historiaakin.

Historioija kirjoitti:Tutkimuksen lopputulos voi olla lähinnä sattuman kauppaa, riippuen siitä, kuka on osunut tutkijaksi.
Kaikki tutkimus olisikin järkevimmillään ryhmätyötä, jolloin mahdollisimman monet näkökohdat, näkemykset ja mahdollisuudet tulisivat esille ja huomioiduiksi keskitetysti loppuraportissa. Samalla kävisi ilmi, mitä näistä pidetään todennäköisimpinä.
Toinen epäkohta on mielestäni se, että arvostelu suoritetaan ja esitetään vasta sitten, kun työ on peruuttamattomasti valmiina kansissa kaikkine puutteineen.

Itse asiassa vertaisarviointi estää tällaiset. Kaksi anonyymia asiantuntijaa arvioi käsikirjoituksen ja ehdottaa siihen tarkennuksia tai muutoksia, voiden suositella ettei juttua edes julkaista, ellei muutoksia tehdä. Tämän vuoksi vertaisarvioiduissa julkaisuissa ei julkaista soopaa (ellei kyseessä ole jokin uusi ja mullistava menetelmä/erikoisala, jonka käytännöt eivät vielä ole vakiintuneet; tällöinkin soopuus paljastuu yleensä vasta alan kehittyessä, eli se ei olisikaan mitenkään havaittavissa vielä tuossa vaiheessa).

Lisäksi ainakin nuoremmilla tutkijoilla (ainakin minun kokemukseni perusteella) on tapana luetuttaa käsikirjoitusversioita muilla jo ennen kuin jättävät käsikirjoituksen edellä kuvattuun prosessiin – mieluummin sitä kuulee puutteista ennen julkaisua kuin sen jälkeen. Ei ole yhdellekään tutkijalle ylpeydenaihe, jos tutkimus tulee alan piireissä muistetuksi ja myös hakukoneiden löytämäksi teemalla "virheellinen, puutteellinen ja valheellinen". Jokainen halunnee välttää tämän tilanteen, hävettävän laaduton tutkimus ei näytä hyvältä edes ansioluettelossa.

Emeritusprofessoreilla sen sijaan näkyy yksittäistapauksittain nousseen oma asema päähän, niin että he erheellisesti kuvittelevat jo tietävänsä kaiken...

Jaakko Häkkinen kirjoitti:

Historioija kirjoitti:Tutkimuksen lopputulos voi olla lähinnä sattuman kauppaa, riippuen siitä, kuka on osunut tutkijaksi.
Kaikki tutkimus olisikin järkevimmillään ryhmätyötä, jolloin mahdollisimman monet näkökohdat, näkemykset ja mahdollisuudet tulisivat esille ja huomioiduiksi keskitetysti loppuraportissa. Samalla kävisi ilmi, mitä näistä pidetään todennäköisimpinä.
Toinen epäkohta on mielestäni se, että arvostelu suoritetaan ja esitetään vasta sitten, kun työ on peruuttamattomasti valmiina kansissa kaikkine puutteineen.

Itse asiassa vertaisarviointi estää tällaiset. Kaksi anonyymia asiantuntijaa arvioi käsikirjoituksen ja ehdottaa siihen tarkennuksia tai muutoksia, voiden suositella ettei juttua edes julkaista, ellei muutoksia tehdä. Tämän vuoksi vertaisarvioiduissa julkaisuissa ei julkaista soopaa (ellei kyseessä ole jokin uusi ja mullistava menetelmä/erikoisala, jonka käytännöt eivät vielä ole vakiintuneet; tällöinkin soopuus paljastuu yleensä vasta alan kehittyessä, eli se ei olisikaan mitenkään havaittavissa vielä tuossa vaiheessa).

Lisäksi ainakin nuoremmilla tutkijoilla (ainakin minun kokemukseni perusteella) on tapana luetuttaa käsikirjoitusversioita muilla jo ennen kuin jättävät käsikirjoituksen edellä kuvattuun prosessiin – mieluummin sitä kuulee puutteista ennen julkaisua kuin sen jälkeen. Ei ole yhdellekään tutkijalle ylpeydenaihe, jos tutkimus tulee alan piireissä muistetuksi ja myös hakukoneiden löytämäksi teemalla "virheellinen, puutteellinen ja valheellinen". Jokainen halunnee välttää tämän tilanteen, hävettävän laaduton tutkimus ei näytä hyvältä edes ansioluettelossa.

Emeritusprofessoreilla sen sijaan näkyy yksittäistapauksittain nousseen oma asema päähän, niin että he erheellisesti kuvittelevat jo tietävänsä kaiken...

Näin ilmeisesti akateemisissa piireissä. Sitten jää se muu runsas eritasoinen historiallinen kirjallisuus ja kirjoittelu, jolla myös on suurimmat lukijakunnat.
Joka tapauksessa myös vertaisarvioiduissa töissä tulee myöhemmin, laajemmalta arvioijajoukolta huomauttamista ja myös jää kehittämisen varaa mm. uusien lähteiden ilmi- ja julkitulon myötä. Töiden julkaisussa siis tarvittaisiin mielestäni enemmän joustavuutta. Epäilemättä Internetin merkitys tuleekin ajan myötä korostumaan.
Mutta luonnollisesti tässä joudutaan ottamaan muitakin seikkoja ja etunäkökohtia huomioon.
Itse kuitenkin pyrkisin julkaisemaan Internetissä, jopa tekemään työn mahdollisimman laajasti siellä kaikkien nähtävissä ja kommentoitavissa. Teos ei tulisi koskaan valmiiksi, sillä sitä täytyisi varmasti korjailla, täydentää ja päivittää jatkuvasti. Näin etenkin, jossa en välittäisi palkasta tai se olisi muuten turvattu. Tämä olisi minusta nykyajan ja tulevaisuuden tutkimustyötä.

historioija kirjoitti:Itse kuitenkin pyrkisin julkaisemaan Internetissä, jopa tekemään työn mahdollisimman laajasti siellä kaikkien nähtävissä ja kommentoitavissa. Teos ei tulisi koskaan valmiiksi, sillä sitä täytyisi varmasti korjailla, täydentää ja päivittää jatkuvasti. Näin etenkin, jossa en välittäisi palkasta tai se olisi muuten turvattu. Tämä olisi minusta nykyajan ja tulevaisuuden tutkimustyötä.

Ihan hyvä ajatus. Tuskinpa kansantajuisissakaan historiankirjoissa liikkuvat niin suuret rahat, että paperikirjamuoto olisi välttämätön.

Jaakko Häkkinen kirjoitti:jos joku markkinoi lääkettä tehokkaana dementian estäjänä, et sinä voi itse tietää, mitä ainesosia se oikeasti sisältää ja tehoavatko ne väitetyllä tavalla. Muut asiantuntijat selvittävät, onko väitteissä perää. Täsmälleen sama prosessi koskee historiaakin.

Olet väärässä Jaakko. Prosessit ovat hyvin erilaiset.

Ennen kuin uusi lääke pääsee markkinoille pitää tehdä paljon kokeita ja tietääkseni jokaiselle myytävälle lääkkeelle on oltava myyntilupa. Kaikissa vaiheissa on prosessi jota on noudatettava. Kestää useita vuosia ennen kuin lääke on markkinoilla. Sitä testataan mahdollisesti eläimillä eikä ihmiskokeita saa tehdä ilman lupaa. Prosessi on monivaiheinen ja tarkka ja sillä halutaan varmistua lääkkeiden turvallisuudesta.

Sanot että täsmälleen sama prosessi koskee historiaakin. Ei pidä paikkaansa.

Muiden asiantuntijoiden arvioinnilla viitannet vertaisarviointiin.

Mitä sinun kirjoituksiasi Jaakko on vertaisarvioitu?

En ole ihastunut historian tuomaroinnista. Miksi sitä tarvitaan jos on vertaisarviointi? Ehkä ajatus on, ettei vertaisarviointi riitä. Mielenkiintoista että tuomariksi kelpuutat kenet tahansa.

Jaakko Häkkinen kirjoitti: 2. Tuomarointia voi jokainen normaalijärkinen ihminen tehdä sen perusteella, millaisia argumentteja minkäkin näkemyksen tueksi esitetään, olipa hän itse alan ihminen tai ei.

Palstan historian alaa opiskelleiden keskuudessa näyttää olevan vastenmielisyyttä kehittää omaa alaansa laadukkaammaksi. Kukaan muu ei voi parantaa historian alan laatua, mainetta ja arvostusta kuin historian alalla toimivat itse.

Teidän on katsottava peiliin. Historian harrastelijoitten syyttely on turhaa ja väärin.

Muilla aloilla kehitettyjä menetelmiä voitte käyttää avuksi historian alalle.

Vetehinen kirjoitti: Palstan historian alaa opiskelleiden keskuudessa näyttää olevan vastenmielisyyttä kehittää omaa alaansa laadukkaammaksi. Kukaan muu ei voi parantaa historian alan laatua, mainetta ja arvostusta kuin historian alalla toimivat itse.

Ei historiantutkimuksen laadussa tällä haavaa Suomessa mitään suurempia vikoja tai puutteita ole. Tutkimusta syntyy, se huomioidaan kansainvälisesti, se saa arvostusta maailmalla. Uudet tutkimukset herättävät keskustelua ja johtavat uusiin tutkimuksiin, joilla oikaistaan aiemmissa olleita erheitä tai täydennetään niiden luomaa kuvaa menneisyydestä.

Mahdollisia ongelmia aiheuttavat korkeintaan tutkimusrahoitukseen ja yliopistojen rekrytointiin liittyvät käytännöt, mutta nämä taas ovat yleisiä rakenteellisia ongelmia, joista kärsivät kaikki humanistiset tieteet.

Jaakko Häkkinen kirjoitti: 2. Tuomarointia voi jokainen normaalijärkinen ihminen tehdä sen perusteella, millaisia argumentteja minkäkin näkemyksen tueksi esitetään, olipa hän itse alan ihminen tai ei.

Aika kummallinen näkemys, että "alan ihminen", joka tuntee aiheen, on sitä itse tutkinut ja on perehtynyt lähdeaineistoon, ei pystyisi paremmin arvioimaan uutta tutkimusta paremmin kuin "jokainen normaalijärkinen ihminen".

Siis periaatteessa. Luonnollisesti "alan ihmisen" arviointiin voi vaikuttaa esim. poliittinen kanta, erilainen koulukunta tai kilpailu viroista.

historioija kirjoitti: Itse kuitenkin pyrkisin julkaisemaan Internetissä, jopa tekemään työn mahdollisimman laajasti siellä kaikkien nähtävissä ja kommentoitavissa. Teos ei tulisi koskaan valmiiksi, sillä sitä täytyisi varmasti korjailla, täydentää ja päivittää jatkuvasti. Näin etenkin, jossa en välittäisi palkasta tai se olisi muuten turvattu. Tämä olisi minusta nykyajan ja tulevaisuuden tutkimustyötä.

Avoimessa tutkimustyössä kaikki halukaat voisivat omalla tavallaan ottaa osaa työhön, mutta tietysti on oltava ainakin yksi vastuuhenkilö.
Tähän tapaan kyllä tehdään jo ainakin kyläkirjoja ja -historioita, mutta kaikenlaiset historiankirjoitus- ja -tutkimustyöt voitaisiin siis siirtää vielä näkyvämmiksi ja saavutettavammiksi verkkoon. Onkohan tällaisia projekteja siellä jo käynnissä?

Kuiskaajan palstalla lauantain 17.8.2013 Hesarissa (C 7) kutsuttiin Makia oikein "sotahistorioitsijaksi", koska hän "kertoi keräävänsä sotahistoriaa käsitteleviä kirjoja ja jopa olleensa Berliinissä oppaana suomalaisille lakimiehille."

historioija kirjoitti:

historioija kirjoitti: Itse kuitenkin pyrkisin julkaisemaan Internetissä, jopa tekemään työn mahdollisimman laajasti siellä kaikkien nähtävissä ja kommentoitavissa. Teos ei tulisi koskaan valmiiksi, sillä sitä täytyisi varmasti korjailla, täydentää ja päivittää jatkuvasti. Näin etenkin, jossa en välittäisi palkasta tai se olisi muuten turvattu. Tämä olisi minusta nykyajan ja tulevaisuuden tutkimustyötä.

Avoimessa tutkimustyössä kaikki halukaat voisivat omalla tavallaan ottaa osaa työhön, mutta tietysti on oltava ainakin yksi vastuuhenkilö.
Tähän tapaan kyllä tehdään jo ainakin kyläkirjoja ja -historioita, mutta kaikenlaiset historiankirjoitus- ja -tutkimustyöt voitaisiin siis siirtää vielä näkyvämmiksi ja saavutettavammiksi verkkoon. Onkohan tällaisia projekteja siellä jo käynnissä?

Kyläkirjat eivät ole historioita, vaan historiikkeja. Eli historiantutkimuksen metodit puuttuvat.

Emma-Liisa kirjoitti:

historioija kirjoitti:

historioija kirjoitti: Itse kuitenkin pyrkisin julkaisemaan Internetissä, jopa tekemään työn mahdollisimman laajasti siellä kaikkien nähtävissä ja kommentoitavissa. Teos ei tulisi koskaan valmiiksi, sillä sitä täytyisi varmasti korjailla, täydentää ja päivittää jatkuvasti. Näin etenkin, jossa en välittäisi palkasta tai se olisi muuten turvattu. Tämä olisi minusta nykyajan ja tulevaisuuden tutkimustyötä.

Avoimessa tutkimustyössä kaikki halukaat voisivat omalla tavallaan ottaa osaa työhön, mutta tietysti on oltava ainakin yksi vastuuhenkilö.
Tähän tapaan kyllä tehdään jo ainakin kyläkirjoja ja -historioita, mutta kaikenlaiset historiankirjoitus- ja -tutkimustyöt voitaisiin siis siirtää vielä näkyvämmiksi ja saavutettavammiksi verkkoon. Onkohan tällaisia projekteja siellä jo käynnissä?

Kyläkirjat eivät ole historioita, vaan historiikkeja. Eli historiantutkimuksen metodit puuttuvat.

Entäpä siinä tapauksessa, jos "kyläkirjan" kirjoittaja onkin "oikea" historiantutkija (FT) ja aiheena jo keskiajalla tunnetun kylän historia, joka ulottuu nykyaikaan...?