Re: Suomi ja Ruotsi
Lähetetty: 23.10.09 10:28
Huoli ruotsinkielen tulevaisuudesta syntyi 1880-luvulla, kun alkoi näyttää selvältä, että suomi tulisi nousemaan maan pääkieleksi. Siihen aikaan asiakirjoja sai jo suomeksikin, suomenkielisiä kouluja perustettiin koko ajan lisää, suomenkielisiä lehtiä oli runsaasti ja kirjallisuuttakin syntyi koko ajan. Ruotsi oli edelleen maan pääkieli, mutta oli selvää, että se ei olisi sitä enää kauan.
Mitä ruotsinkieliseen kansaan tulee, se oli kyllä asustanut Etelä-Suomen ja Pohjanmaan rannikoilla jo sellaiset seitsemisensataa vuotta, ei sitä tarvinnut kenenkään omasta päästään keksiä. Sen sijaan Freudenthal ja muut loivat Suomen ruotsinkielisille oman identiteetin, suomalaisen ruotsalaisuuden, joka siis sitoutuu sekä Suomen valtioon ja kansakuntaan että ruotsin kieleen. Samalla tehtiin selväksi ero Ruotsiin ja riikinruotsalaiseen kansakuntaan. Rotuoppeja toki esitettiin niitäkin, mutta kaikki ruotsinkieliset eivät suinkaan niihin uskoneet. Ai niin, ja vielä paljon myöhemminkin suomalaiset esittivät saamelaisista omia rotuoppejaan (ja yksityiskirjeessään Yrjö-Koskinen arveli, että slaaveilta puuttuu valtiota luova kyky, venäläisetklin olivat sen saaneet Pohjois-Venäjän suomensukuisilta).
Suomenklielinen kirjallisuus taas ei syntynyt mitenkään vaivihkaa tai vähitellen, vaan varsin näkyvästi ja 1860-luvulta lähtien varsin nopeastikin. ”Ruotsinkielinen hallinto” pyrki estämään sitä ainoastaan vuonna 1850, kun vallankumousten pelossa haluttiin estää liberaalien aatteiden leviäminen rahvaan keskuuteen. Kieliasetuksen toimeenpanosta luovuttiin muutamassa vuodessa, jo vuonna 1855 sillä ei ollut enää käytännön merkitystä. Muuten Suomen hallinto ei juurikaan estänyt suomenkielisen kulttuurin muodostumista.
Mitä taas fennomanien ja Heydenin suhteisiin tulee, niin ainakin fennomaanit huomasivat Heydenin suosivan heitä. Fennomaaneilla oli omat epäilyksensä venäläisten päämäärien suhteen, mutta kun venäläisten yhä nationalistisemmaksi muotoutuva politiikka suosi suomen kieltä, se toki sopi fennomaneille. Baltiassa viron ja latvian kielten suosimista seuraisikin pian venäläistäminen, eikä se suinkaan jäänyt fennomaaneilta huomaamatta. Fennomaanit myös uskoivat suomenkielisen kulttuurin olevan jo niin vahvan, että se pärjäisi omillaan (niin kuin se pärjäsikin), kun taas monet ruotsinkieliset vielä epäilivät sitä (turhaan). Oli miten oli, kyse tosiaan oli suomalaisen, suomenruotsalaisen ja venäläisen kansallisuusaatteen törmäyksestä. Tulos oli lopulta suomalainen, suomen kielen voimakkaasti dominoima yhteiskunta, jossa ruotsinkielisen vähemmistön oikeudet omaan kieleensä on turvattu esimerkillisen hyvin.
Mitä ruotsinkieliseen kansaan tulee, se oli kyllä asustanut Etelä-Suomen ja Pohjanmaan rannikoilla jo sellaiset seitsemisensataa vuotta, ei sitä tarvinnut kenenkään omasta päästään keksiä. Sen sijaan Freudenthal ja muut loivat Suomen ruotsinkielisille oman identiteetin, suomalaisen ruotsalaisuuden, joka siis sitoutuu sekä Suomen valtioon ja kansakuntaan että ruotsin kieleen. Samalla tehtiin selväksi ero Ruotsiin ja riikinruotsalaiseen kansakuntaan. Rotuoppeja toki esitettiin niitäkin, mutta kaikki ruotsinkieliset eivät suinkaan niihin uskoneet. Ai niin, ja vielä paljon myöhemminkin suomalaiset esittivät saamelaisista omia rotuoppejaan (ja yksityiskirjeessään Yrjö-Koskinen arveli, että slaaveilta puuttuu valtiota luova kyky, venäläisetklin olivat sen saaneet Pohjois-Venäjän suomensukuisilta).
Suomenklielinen kirjallisuus taas ei syntynyt mitenkään vaivihkaa tai vähitellen, vaan varsin näkyvästi ja 1860-luvulta lähtien varsin nopeastikin. ”Ruotsinkielinen hallinto” pyrki estämään sitä ainoastaan vuonna 1850, kun vallankumousten pelossa haluttiin estää liberaalien aatteiden leviäminen rahvaan keskuuteen. Kieliasetuksen toimeenpanosta luovuttiin muutamassa vuodessa, jo vuonna 1855 sillä ei ollut enää käytännön merkitystä. Muuten Suomen hallinto ei juurikaan estänyt suomenkielisen kulttuurin muodostumista.
Mitä taas fennomanien ja Heydenin suhteisiin tulee, niin ainakin fennomaanit huomasivat Heydenin suosivan heitä. Fennomaaneilla oli omat epäilyksensä venäläisten päämäärien suhteen, mutta kun venäläisten yhä nationalistisemmaksi muotoutuva politiikka suosi suomen kieltä, se toki sopi fennomaneille. Baltiassa viron ja latvian kielten suosimista seuraisikin pian venäläistäminen, eikä se suinkaan jäänyt fennomaaneilta huomaamatta. Fennomaanit myös uskoivat suomenkielisen kulttuurin olevan jo niin vahvan, että se pärjäisi omillaan (niin kuin se pärjäsikin), kun taas monet ruotsinkieliset vielä epäilivät sitä (turhaan). Oli miten oli, kyse tosiaan oli suomalaisen, suomenruotsalaisen ja venäläisen kansallisuusaatteen törmäyksestä. Tulos oli lopulta suomalainen, suomen kielen voimakkaasti dominoima yhteiskunta, jossa ruotsinkielisen vähemmistön oikeudet omaan kieleensä on turvattu esimerkillisen hyvin.