MM kirjoitti:Erkon toiminnan yhdeksi pontimeksi on usein sanottu varsinaisen ultimaatumin puuttumista. Mutta Pakaslahden mukaan Erkko sanoi jo kaksi päivää ennen talvisodan syttymistä, kun NL irtisanoi hyökkäämättömyyssopimuksen, että kaikki diplomaattiset esteet NL:n puolelta sodan aloittamiseksi ovat nyt poistuneet. Eli ultimaatumia diplomaattisena eleenä ei enää odotettu. Silti Erkko halusi katsoa "bluffin" loppuun. Tiedä sitten olisko noina kahtena päivänä ollut vielä jotain tehtävissä.
Arvioitaessa esittämääsi kysymystä - ja koko talvisodan alkua on syytä huomata että talvisotaa on alettu Kremlissä suunitella joskus marraskuun alkupuolella, mahdollisesti heti sen jälkeisinä päivinä jolloin Stalinin oli ähkäissyt - tuskaantuneena suomalaisiin – kuuluisat "
Nitševo nje vyhodit" - " Tästä ei tule mitään". Esim. Arvo ”Poika” Tuominen kutsuttiin Moskovaan kaavailemaan Terijoen hallitusta (mihin tämä ei sittemmin suostunut) kirjeellä 13.11.39. Viimeistään tuolloin on siis Kremlissä ainakin alustavasti (ja rinnakkain suomalaisten kanssa mahdollisesti vielä käytävien keskustelujen kanssa) suunniteltu Suomen Kansanhallituksen perustamista. Tällöin olisi siis jo siirrytty alustavien kaavailujen toteuttamiseen (kirjeen lähettämiseen).
Ylikankaan esittämä ”
puuttuvan ultimaatumin dilemmaa” koskeva teoriaa vaivaa sen alkuperä; Ylikangas ei suinkaan ymmärtääkseni perusta sitä mihinkään lähteisiin vaan loogisiin johtopäätöksiin siitä, miten asia on voinut olla, erityisesti silmälläpitäen olosuhteita Helsingin päässä. Mikään ei tietysti estä sitä olemasta tosi, asianlaita olisi hyvin voinut olla niin. Eikä tuota puuttuvan ultimaatumin dilemmaa tarvitse nähdä vain (ainoana) selittävänä tekijänä vaan se on voinut olla myös yksi tekijä (muiden joukossa).
On tietenkin niin, ettei Suomessa poliittinen johto, jossa erimielisyydet olivat sillä tasolla että esiintyi nimittelyä selän takana (Mannerheimin ”puolisokeat aasit) pystynyt tai halunnut perääntymään kompromissihaluttomasta linjastaan kärsimättä merkittävää arvovaltatappiota. Tämä koski mitä suurimmassa määrin ulkoministeri Erkkoa, joka oli jo alun alkaen tehnyt selväksi että hän tuli ulkoministeriksi vain edellyttäen, että hän määräsi missä kaappi seisoi: tästä esittää valt.tri Juhani Suomi kirjassaan ”Talvisodan tausta” käyttäen hyväkseen von Blücherin suorasanaisuutta että:
tärkein [Erkon asettamista ehdoista] oli toivomus, että ”asioiden hoito ulkomaitten kanssa tapahtuisi yksinomaan ulkoministeriön välityksellä, samaten kuin sitä koskevat tiedoksiannot”, eli kuten ehdot tietoonsa saanut Blücher asian ilmaisi: Erkolla oli todellinen määräysvalta ulkopolitiikan alueella.
(Juhani Suomi: Talvisodan tausta, Helsinki, 1973)
Erkolle luopuminen omasta linjastaan oli tietysti lähinä mahdoton ajatuksenakin. Olihan tämä katkaissut Jartsev-neuvottelut ja jättänyt kallistamatta edes korvaansakaan lähettiläs Steinin edellisenä keväänä tekemille esityksille saartemme rajajärjestelystä. Erkon kalkyylit perustuivat aikaan ennen M-R-sopimusta ja olivat siis tehdyt täysin toisissa olosuhteissa. Ne perustivat ajatukseen pohjoismaiden keskinäisen puolustusliiton toteuttamisesta, joka oli lopullisesti upotettu Tukholman valtionpäämiesten kokouksessa lokakuun lopulla. Kun Erkko palasi Tukholmasta, tämä ei nähnyt siis muuta vaihtoehtoa kuin, kuten tämä itse merkitsi asiakirjoihin
”Kun meillä on tämä selvänä edessä, ei meillä ole muuta edessä kuin ottaa tarkka tiukka kanta ja määrätä se raja, jonka yli ei mennä”. Mitään vaihtoehtoa ei Erkko nähnyt perääntymiselle diplomaattiseen ratkaisuun. Kannattaa muistaa, että M-R-sopimus räjähti kuin pommi koko Euroopan sen aikaisessa politiikassa. Erkko oli (jo) ummistanut silmänsä ja painanut kaasun pohjaan päättäneenä että Suomi ei anna periksi, tuli mitä tuli, ja kaasutti siten itsensä ja Suomen suoraan Stalinin kuolettavaan syleilyyn.
Tästä huolimatta Stalin nähdäkseni yritti tosissaan vielä viimeiset kerrat. Ehkä hänen ähkäisynsä oli tuskastunut signaali vieressä kuunteluoppilaana olleelle Molotoville ”kyllä vaan, siinä näet, nuo kaivavat auttamatta verta nenästään – sota on välttämätön. Oppivat, että sitä saa mitä tilaa”.
En sinänsä usko, että edes ultimaatumin jättämistä olisi vakavasti edes pohdittu. Suomessa on Ylikankaan teoriaan tietysti tarttunut oikeisto, joka on löytänyt siitä jonkinlaisen oljenkorren; Stalinillahan oli vielä yksi keino, jolla suomalaiset olisi voitu saattaa järkiinsä - ultimaatumi. Sitten puhutaankin Neuvostoliiton ”laiminlyönnistä” esittää ultimaatumi. - Mikään kansainvälisoikeudellinen sääntö ei kuitenkaan edellytä uhkavaatimuksen käyttöä, vaan sitä käytetään oman edun sitä edellyttäessä oman harkinnan mukaan. Emme kuitenkaan ole täällä olla arvioimassa Neuvostoliiton toimia sen oman edun kannalta? Siinä keskustelussa olisimme vähintäänkin jäävejä.
Siten vastaisin esiin tuomaasi pohdiskeluusi, että talvisodan peruminen vain muutamaa päivää aikaisemmin oli tietysti mahdollista, mutta olisi edellyttänyt harvinaista poikkeuksellista toimia, kaiketi, kuten Vladimirov on todennut, Stalinin henkilökohtaista puuttumista asiaan. Miksi tämä olisi sitä halunnut? Oman käsitykseni mukaan Stalin päinvastoin sai tilaisuuden opettaa suomalaisille, että sitä saa mitä tilaa. Erkko oli tehnyt puolisokealle aasillekin selväksi, mitä tilasi.
Semmottii...