Tiedekunta: Humanistinen tiedekunta
Laitos: Historiatieteen laito, Tampereen yliopisto
Tekijä: PIIRONEN,SARI
Tutkielman nimi: ”TOISIEN” VASTAISKUT JA ORJAKAPINAKUVAUKSET SUHTAUTUMINEN ORJIIN ANTIIKIN ROOMASSA, VERTAILUKOHTEENA 1800-LUVUN ALUN YHDYSVALLAT
Kieli: fin
Sivumäärä: 80 s. + liitteitä
URL: http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu01743.pdf
Tiivistelmä ja asiasanat: Pro gradu tutkielmassani tarkoitukseni on tutkia yhtä orjuuteen liittyvää ilmiötä eli orjakapinoita. Tutkimuksen kohteena ovat antiikin kahden Sisilian orjasodan (n. 135 100 eKr.) sekä Spartacuksen orjasodan (73 71 eKr.) kuvaukset ja niiden antama kuva orjakapinoista ja kapinallisista. Tutkimusmetodina käytän antiikin orjasotakuvausten vertailua Yhdysvaltojen etelävaltioissa sattuneiden kolmen tunnetun orjakapinan (vuosina 1800, 1822 ja 1831) kuvauksiin. Keskityn etenkin orjakapinajohtajien hahmojen kuvailuihin. Yritän myös selvittää, minkälaisen kuvan orjakapinakertomukset antavat kyseisten aikojen yleisestä suhtautumisesta orjiin.
Tärkein lähteeni antiikin osalta on Diodoros Sisilialainen ja hänen Bibliotheke-teoksensa. Myös etenkin Appianokselta, Florukselta, Orosiukselta, Plutarkhokselta ja Sallustiukselta löytyy materiaalia orjakapinoista. Yhdysvaltojen kohdalla olen käyttänyt lähteinäni muun muassa kahta vuonna 1822 Veseyn kapinan jälkeen kirjoitettua tekstiä. Myös monista orjakapinoiden tutkimuksista löytyy lyhyempiä ja pitempiä lainauksia alkuperäislähteistä.
Käsittelen tutkimuksessani ensin orjuutta tutkiminani aikakausina. Selvitän, keitä orjat olivat ja minkälaisia töitä he tekivät. Saan selville orjien tulevan hyvin moninaisista lähteistä. Tasavallan ajan loppupuolella Roomassa sotavangit muodostivat suuren osan orjatarjonnasta, kun taas Yhdysvaltojen etelävaltioissa 1800-luvulla suuri osa orjista oli jo toisen sukupolven orjia. Orjien työnkuvat olivat moninaiset; antiikissa oikeastaan vain sotapalvelus oli suljettu heiltä pois. Myös Yhdysvalloissa noin neljännes orjista ei ollut pelto-orjia vaan toimi esimerkiksi kotiorjina ja käsityöläisinä. He eivät kuitenkaan nousseet yhteiskunnassa yhtä vaikutusvaltaisiin asemiin kuin orjat antiikissa saattoivat tehdä.
Suuri osa orjista oli antiikissa barbaareja, joita muun muassa Aristoteles piti luonnollisina orjina. Nämä ”toiset” nähtiin sopivina orjiksi; omaan ryhmään kuuluvia ei saanut orjuuttaa. Orjuus ei perustunut vain yhteen yksittäiseen piirteeseen kuten myöhemmin mustan orjuuden aikaan. Yhdysvalloissa orjuus oli selkeästi tummaihoisten orjuutta. Mustien vapautuminen oli epätodennäköistä eikä vapaillakaan mustilla ollut samanlaista asemaa yhteiskunnassa kuin valkoisilla.
Orjien väkivaltaisen kapinoinnin syynä nähtiin antiikissa etenkin orjien huono kohtelu. Kirjoittajat ymmärsivät myös orjien kaipuun vapauteen yksilöllisellä tasolla. Yhdysvalloissa taas kerrottiin orjia kohdellun hyvin ja kapinoinnin taustalla olevan mustien halun kostaa valkoihoisille sekä päästä kokonaan ryhmänä irti orjuudesta. Osasyynä tähän nähtiin 1800-luvulla voimistunut keskustelu orjien emansipaatiosta.
Orjakapinajohtajiin kiinnitettiin kuvauksissa paljon huomiota. Heidät nähtiin poikkeuksellisen älykkäinä yksilöinä, jotka onnistuivat joukkojen järjestämisessä ja yhdistämisessä. Kapinajohtajat olivat yleensä myös uskonnollisesti hyvin vaikutusvaltaisia yksilöitä orjayhteisössä, mikä antoi heille lisää arvovaltaa. Etenkin Sisiliassa johtajat käyttivät auktoriteettinsa vahvistamiseksi myös kuninkuuden ulkoisia merkkejä. Mielestäni kapinajohtajien poikkeuksellisia ominaisuuksia korostettiin, koska valtaväestöä haluttiin rauhoittaa. Poikkeusyksilöiden harvinaisuuden vuoksi vakavan kapinan vaara ei ollut niin suuri.
Orjakapinoiden menestyminen antiikissa oli ongelma orjanomistajille, koska oli häpeällistä joutua taistelemaan alhaisia orjia vastaan ja hävitä näille. Sitä selitettiin johtajien älykkyydellä taktisesti valita muun muassa puolustuksellisesti hyvät tukikohdat. Yhdysvalloissa orjakapinat kukistuivat alkuunsa, joten samanlaisia puolusteluja ei tarvittu.
Petturit koituivat orjakapinakertomuksissa aina kapinoitsijoiden tuhoksi. Antiikissa he auttoivat valloittamaan tukikohdat ja Yhdysvalloissa paljastivat suunnitelmat jo ennen niiden varsinaista täytäntöönpanoa. Näin kirjoittajat mielestäni painottivat sitä, että orjat eivät muodostaneet yhtä yhtenäistä ryhmää vaan aina löytyi henkilöitä, jotka oman edun vuoksi olivat valmiit pettämään muut. Kapinoiden kukistuttua niihin osallistuneita orjia odotti kuolema.