LiLi kirjoitti:Tämä ei nyt ihan tasan historiaa ole (joten jos haluatte siirtää threadin sopivampaan kategoriaan, niin tehkää!), mutta mietin sanaa "positiivinen". Asustelen tällä hetkellä Ruotsissa, ja radiossa yksi päivä Mark Levengood sanoi ettei suomenkielestä löydy sanaa joka vastaa ruotsin sanaa "positiv". Mietin hetken, ja tulin siihen tulokseen, että myönteinen löytyy, mutta sitä ei käytetä samassa merkityksessä. Ja tietenkin lainasana positiivinen. Olen kylläkin äidinkieletäni ruotsinkielinen, joten suomenkieli ei ole täydellisesti hallussa.
Mutta mietin siis jos suomenkielestä löytyisi mitään 'vanhaa' alkuperiäistä sanaa, jota ehkä ei enään käytetä, jolla olisi sama tarkoitus kun sanalla positiivinen? Siis merkityksessä 'olla positiivinen'.
Tai ehkä se vaan on niin ettei suomenkielestä sellaista löydy - silloinpahan saa miettiä mitä se meistä kertoo ;)
Hei!
Positiivinen sanallahan on neljä eri merkitystä, joista ensimmäinen on olla myönteinen. Tässä merkityksessä suomi pärjää kyllä omillakin sanoilla, kielitoimisto suosittaa synonyymeiksi esimerkiksi sanoja: myönteinen, suopea, suotuisa tai edullinen.
Positiivinen sanalla on kuitenkin myös kolme muuta vakiintunutta merkitystä (nämäkin kielitoimiston mukaan): 2. nollaa suurempi, plusmerkkinen; 3. (positiivinen varaus) toinen kahdesta sähkövarauksen lajista; 4. (positiivinen oikeus) voimassa olevat oikeusnormit. Näille ei käsittääkseni suomen kielessä todellakaan ole omaa sanaa. Kaisa Häkkisen Nykysuomen sanakirjan mukaan sana positiivinen onkin laina ruotsista, adjektiivista positiv. Ruotsin sana taas perustuu "alkuaan latinan adjektiiviin
positivus 'asetettu, annettu, sopimuksella säädetty'". Suomeen sana on tullut 1800-luvun lopulla.
Mitä sitten suomen kielestä ja kielen käyttäjistä kertoo se, että meillä ei ole omaa sanaa noille kolmelle viimeiselle kohdalle? Ainakin sähkövarauksesta puhuttaessa en usko, että sanaa on edes tarvittu vasta kuin viime vuosisadalla, joten on loogista lainata se jostain muualta, missä kyseiselle ilmiölle on jo hyvä termi. Positiivinen oikeus taas kehittyi oman kotoisen tietolähteeni mukaan vasta 1800-lopun Saksassa, joten sitä merkitsevää suomenkielistä sanaa ei sitä ennen tarvittu. Näiden kahden kohdalla suomi näyttää olevan ihan samanlainen kuin kaikki muutkin kielet: uusien ilmiöiden ja ajatussuuntausten tullessa maahan lainataan usein myös niiden mukana tuleva sana.
Ainoa aukko näyttäisi olevan tuo positiivinen-sana merkityksessä "enemmän kuin nolla". Luulisi, että tuollaista sanaa olisi tarvittu jo ennen 1800-luvun loppua. Joissain yhteyksissä voi puhua plussan puolella olemisesta, mutta taitaapa tuokin sana olla lainasana. Itse asiassa tässä merkityksessä se, että sanalla positiivinen ei ole suomessa synonyymeja, voi tuottaa ihan ongelmallisiakin tilanteita. Kotuksen sivuilta löysin artikkelin, missä pohdittiin muun muassa seuraavaa: "Kun positiiviset ja negatiiviset näytteet menevät näin ristiin positiivisen ja negatiivisen perusmerkityksen kanssa, ei ole ihme, että syöpää tai muuta pahaa tautia pelkäävä saattaa ymmärtää hänestä otetun näytteen tuloksen juuri päinvastoin kuin on tarkoitettu. Kun hänelle kerrotaan se iloinen asia, että epäillyn taudin testitulos on negatiivinen, hän voikin pelästyä pahanpäiväisesti, koska hänelle sana negatiivinen merkitsee vain kielteistä, pahaa asiaa. Sellaista on todella sattunut. Ehkä sama väärinymmärrys on käynyt myös toisinpäin – mikä voi olla paljon kohtalokkaampaa."
(
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=1120 )
Toivottavasti tämä selkeytti jonkin verran asioita. Tuohon en tosiaan osaa vastata, miten suomessa on aiemmin kuvailtu asiaa, joka "on enemmän kuin nolla". Ehkä joku toinen osaisi vastata?
Annastiina