Laittomista teloituksista ei ole mitään todisteita, vain väitteitä. Miten rintamajoukoilta salatut, selustassa tapahtuneet "hajakarkureiden" teloitukset olisivat voineet nostaa rintamajoukkojen taistelutahtoa? Miksi teloituksia olisi toimeenpantu erityisen "elimen" toimesta 23.6. alkaen rintaman pysäyttämiseen, kun se oli jo 20.6. pysähtynyt annettujen käskyjen mukaisesti? Yksinkertaisesti ei ollut mitään syytä ryhtyä laajoihin teloituksiin. Sellainen ei ylipäänsä kuulunut Suomen armneiujna toimintatapoihin, joiden vahvuudet olivat kokonaan muissa tekijöissä.
On vedottu todisteiden puuttuessa asiakirjojen hävittämiseen. Varmasti niitä on hävitettykin, mutta ei itse todellisia tapahtumia voi hävittää. Armeijassa palveli elokuussa 1944 noin 530 000 miestä. Sotatoimialueella oli lisäksi työvelvollisia, ilmasuojelumiehiä, poliiseja ja siviilejä ainakin 100 000. Miten väitetyt noin 150 karkurin joukkoteloitukset olisi voitu kaikilta salata? Jo nyt teloituksista syntyi tiettyä levottomuutta, eikä niiden vaikutus ollut aina se, mikä virallisesti esitettiin.
Lisäksi viime sodista on tehty ainakin satoja tutkimuksia ja tuhansia historiikkeja, elämäkertoja ja muistelmia. Miksei kukaan ole kertonut tällaisista teloituksista aiemmin? Onhan ollut Huhtiniemen huhu, mutta se todistettiin heti alkuun perättömäksi.
Otan vielä esimerkin yksityiskohdista. Ylikangas väittää panssarijoukkoja vedetyn pois rintamalta jo 20.6. alkaen. Kuitenkin Talin-Ihantalan taisteluun osallistui suppealla alueella ainakin 200 raskasta vaunua. Pelkästään Ylikankaan lähes karkurijoukoksi määrittämän JR 12:n lähitorjuntamiehet tuhosivat Ihantalassa muutamassa päivässä yli 40 vaunua ja Panssaridivisioona enemmänkin. Miten poisviedyt panssarit olivatkin nyt taistelussa mukana? Ja syntyisikö tällainen taistelutahto teloituksista, joista ei tiedetty?
Ja vielä tavoitteista. Yksittäisen operaation tavoite on eri asia kuin koko sodan tavoite. Kun Suomi tunnusteli rauhaa, tuli Moskovasta 23.6. tyly vastaus: rauha saadaan huhtikuussa hylätyillä ehdoilla ja aseet välittömästi laskien. Siis tässäkö tilanteessa olisi ollut intoa ruveta mietiskelemään kurin palauttamista salaisilla ja laittomilla teloituksilla? Lisäksi Saksa vaati aseapunsa ehtona taistelun jatkamista VKT-linjalla.
Myös Ylikankaan väite siitä, että yksittäisiä karkureita teloitettiin, kun kokonaisia joukkoja ei voitu rangaista, on mieletön. Komentajia vaihdettiin kenraalitasolta alkaen. Ylikangas itsekin kertoo esimerkkejä kovista puhutteluista ja uhkaamisista. Esimerkiksi Viipurista paenneet joukot saivat uudet komentajat, niiden varustus täydennettiin ja muutaman päivän rauhoittumisen jälkeen ne jo toimivat rintamalla. Ampuako ne olisi pitänyt? Suomen armeijan toimintaperiaaate oli aivan toinen.
Tämä 63 vuotta sodan jälkeen syntynyt verenhimo on kummallinen ilmiö. Kovimpien taistelujen aikana Kannaksella kaatui 500-800 miestä päivässä. Ei kukaan silloin kaivannut tähän omia joukkoteloituksia lisäksi.
Tietysti teloituksia myös tapahtui ns. normaalissa järjestyksessä. Ne myönnettiin 9.8. 44 laaditussa PM:n kirjelmässä. Jos laittomuuksia olisi tehty, ne olisi varmasti tässä todettu ja kielletty. Tämän asiakirjan polttokäsky johtui nimenomaan koko karkuriasian arkaluontoisuudesta. Toisaalta paperin säilyminen sosoittaa, että todisteita löytyy, mutta vain tapahtuneista asioista.