Klaus Lindgren kirjoitti:Historiantutkimuksen oikeutus on epäilemättä tuttu jokaiselle historiantutkijalle: on aika selvää, että vaikkapa ilman sairaanhoitajaa tai autopeltiseppää elämä olisi hankalampaa, mutta entä historioitsija? Mitä iloa minun työstäni on muille ja yhteiskunnalle?
Tässä kysymykseni keskeinen ogelma: sairaanhoitajan "tiedon" pitää olla oikeaa, samoin autopeltisepän. Mutta miksi historiantutkijan? Kautta vuosituhansien, ilman parasta mahdollista tietoa sairaita ei ole edes yritetty parantaa, mutta "historiaksi" on riittänyt hyvä tarina.
Eräs vastaustapa tulee siitä, että ihmiset ovat ihan oikeasti kiinnostuneita oman yhteisönsä menneisyydestä, niin perheen, kotipaikan kuin oman kansakunnan ja valtionkin menneisyydestä ja sen lisäksi vielä muidenkin menneisyydestä.
Miksi ihmeessä näin on? Vai ovatko ihmiset todella enemmänkin kiinnostuneet hyvistä tarinoista? Ristiriita näkyy selkeästi "epämiellyttävien" tulosten peittelyssä.
Se taitaa tosiaankin auttaa ymmärtämään tätä meitä ympäröivää maailmaa, kun tietää ensinnäkin, miten tähän nykyiseen on tultu, ja myös, miten asiat ovat olleet toisina aikoina ja toisissa paikoissa.
Hyvinä esimerkkeinä Raamattu ja Koraani?
Mitä valtiovallan ja muun yhteiskunnan rahoitukseen tulee, niin kyse lienee ensinnäkin siitä, että valtiovalta on aina halunnut legitimoida itseään historialla.
Aina? Miksi? Onko historiantutkija siis vain "valtion" renki? Mitä väliä silloin on sillä, onko tutkimus oikeaa?
Aina 1600-luvulle asti tähän riittivät varsin myyttiset tarinat hallitsijasuvun ikivanhoista juurista ja heidän alamaisinaan olleiden kansojen hienoudesta, mutta 1700-luvulta eteenpäin se ei enää käynyt.
Miksei?
Toisaalta modernien kansakuntien nousu ja toisaalta modernin tieteen nousu lienevät syypäitä siihen, että valtiot ensinnäkin perustuvat kansakuntaan
????
ja kansaan
Vähemmän?
ja toisekseen siihen, että se menneisyys pitää selvittää sen mukaan, miten se todellisuudessa on ollut, eikä enää sen mukaan, miten sen "oikeastaan" piti olla.
Miksi? Tämä oli juuri se, mitä kysyn.
Näin siis Suomen valtion historia ei enää riitä, vaan tarvitaan Suomen kansakunnan ja suomalaisten historiaa, ja se päälle vielä muunkin maailman historiaa.
ÖÖÖ....Tarvitaan....mihin?
Pelkkä legitimointitarinan tuottaminen ei enää demokratiassa riitä, vaan yhteiskunnan intressissä on näköjään sekin, että sitä menneisyyttä selvitetään niissäkin tapauksissa, kun tulokset eivät enää niin mairittelevia olekaan.
Miksi?
Tästä ovat hyvänä esimerkkinä tälläkin palstalla käydyt keskustelut: ihmiset ovat aidosti kiinnostuneita
Miksi?
ensinnäkin oman kansakunnan ja toisekseen muun maailman menneisyydestä, ja se on jopa kansakunnalle tärkeätä.
Miten?
Samaan tapaan yhteiskunnalla
????
näkyy olevan voimakas intressi siihen, että kouluissa opetetaan sekä koko maailman että oman kansakunnan historiaa ja siihenkin, että se historia, jonka ihmiset tuntevat, perustuu tieteelliseen tutkimukseen, eli on mahdollisimman totta.
Palaan alkuun: Miksi? Mitä seuraisi, jos se ei olisikaan "totta"? Oko se nyt "totta"? Miksi siihen pyritään?
Jotenkin sillä tavalla homma tuntuu siis menevän, että yhteisön menneisyyden selvittäminen on tärkeätä yhteisölle ja sen oikeutukselle, ja toiseksi menneisyyden tunteminen auttaa ymmärtämään sekä sitä, miten nykyiseen on päädytty että sitä, miten asiat ovat olleet joskus tai jossain toisin.
Mutta näinhän on ollut aina, ja siihen on riittänyt hyvä tarina, Raamattu, Ilias, Popol Vuh tai jokin muu.
Siis toistan: Historiantutkijat, oikeuttakaa itsenne!!
Oiekutus on, mutta sitä eivät kaikki halua kuulla.