kari lumppio kirjoitti:Emma-Liisa kirjoitti:kari lumppio kirjoitti: Suomen päätettävissä oli lähinnä osallistummeko sotaan objektina vai subjektina. Jälkimmäinen valittiin sekä 1939 että 1941. Molemmilla kerroilla ei-rakkaan naapurimme "ansiosta".
Suomen hallitus ei suinkaan *valinnut* sotaa syksyllä 1939. Erkko uskoi että NL vain bluffaa eikä sotaa tule.
--- Olenkin usein miettinyt mihin Stalinilla oli niin kova kiire. Ehkä hän pelkäsi, että Entente tulee Suomeen ja Ruotsiin (ehkä Viroonkin) ennenkuin hän itse ehtii. En usko, että Englannin pohjoisen rintaman ajatus syntyi vasta Talvisodan aikana, vaan jo aikaisemmin. Mitään varsinaisia todisteita minulla ei ole, mutta "työhypoteesilla" ei sellaisia vielä tarvitakaan?
No jaa, kiire ja kiire. Ei Stalinilla ihan hirveä kiire ollut, vaan suomalaiset joukot saivat puolitoista kuukautta rakentaa asemia ja harjoitella, tutustua toisiinsa ja siten luoda yhteishenkeä, millä kaikella sodan aikana oli suuri merkitys. Jos puna-armeija olisi hyökännyt, kun Kannaksella oli vain vivyttävät suojajuokot ja varsinainen armeija vielä istunut junissa, niin...Mutta Stalin onneksi aliarvioi Suomen armeijan ja yliarvioi omansa.
Mutta siinä mielessä Stalinilla oli kiire, että Suomen kysymys oli hoidettava niin kauan kuin Saksa ja länsivallat olivat sidottuja keskinäiseen sotaan. Tai niin hän ainakin sanoi teoksen
Puna-armeija Stalinin tentissä mukaan. Seuraava sopiva tilaisuus olisi kenties tullut 20 vuoden kuluttua. - Jälkikäteisselittelyä? Voi olla, mutta ainakin loogista.
Heikki Ylikangas on Suomen historian käännekohdissa esittänyt tulkinnan, että talvisota oli molemminpuolinen erehdys. Suomen hallitus odotti uhkaavaatimusta voidakseen taipua pakon edessa kunniallisesti, Stalin taas ei voinut antaa ultimaatumia, mutta koska sosialistinen maa ei voinut toimia imperialististen valtioiden tavoin. Siksi hän yritti viestittää asiaa muulla tavoin, mutta Suomen hallitus ei sanomaa ymmärtänyt.
Ultimaatumi-ajatus ei ole uusi, mutta Ylikangas menee liian pitkälle, kun olettaa, että Mainilan laukaukset ja hyökkäämättömyyssopimuksen irtisanominen ja ennen kaikkea massiivien hyökkäys rajan yli 30.11. (ml. siviilien pommitus) oli vain tarkoitettu painostamaan Suomen hallitusta myöntymään, ja vasta kun se ei onnistunut, asetettiin seuraavana päivänä Terijoen hallitus.
Kai nyt Stalin sentään ymmärsi, että em. toimet olivat NL:n kansainväliselle maineelle paljon pahempia kuin ultimaatumi? Ja aika kumma on myös, jos hän ei tajunnut, että kun Hitler oli käyttänyt Mainilan tapaista provokaatiota Puolaa kohtaan, niin jos suomalaiset osaisivat Mainilan jotenkin tulkita kuten Mannerheim teki, niin siten että "sota on tulossa". Puhumattakaan siitä että kai sodan puhjettua olisi voitu odottaa pari päivää josko Suomen hallitus ilmoittaa olevansa halukas neuvotteluihin ja myönnytyksiin - mihin se ilmeisesti olkikin, ensin piti vain vaihtaa hallitusta, demokratia ei ole kovin nopea. Mutta Terijoen hallituksen pystyttämisellä neuvottelut torpattiin peräti kahdeksi kuukaudeksi.
Edelleen: eikö Stalin edes edes harkinnut sitä, että NL olisi ilmoittanut ottavansa vain tarvitsemansa alueet? Olisivatko pohjanmaaaliset ja tamperelaiset olleet yhtä valmiit kuolemaan jonkun Kannaksen pitäjän takia? Miksi siirryttiin heti "minimivaatimuksista" "maksimivaatimukseen" ja annettin suomalaisille motiivi taistella? Vain siksi, että luultiin että se onnistuisi?
Joten eiköhön Stalin päättänyt sodasta viimeistään silloin, kun neuvottelut epäonnistuivat. Mutta oli se keino hänellä takataskussa koko ajan.
Kysymys, mitkä Stalinin alkuperäiset aikeet neuvottelujen aikana olivat, on toisarvoinen. Kun yleinen strateginen tilanne muuttui, hänenkin suunnitelmansa muuttuivat.