Sivu 1/1

Kulttuurin tutkimuksen verkosto muuttuu seuraksi

Lähetetty: 20.03.08 12:57
Kirjoittaja Annastiina Mäkilä
Kuva

Kulttuurin tutkimuksen verkosto on nyt kulttuurintutkimuksen seura

Entisen kulttuurin tutkimuksen verkoston, nykyisen kulttuurintutkimuksen seuran tarkoituksena on edistää monitieteistä ja monialaista kulttuurintutkimusta Suomessa. Verkosto toimii Suomen eri tiede- ja taideyliopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja muissa tutkimuslaitoksissa kulttuurintutkimusta tekevien tutkijoiden yhteyssiteenä ja jatkokoulutuksen foorumina. Se perustettiin yhteistyöryhmän nimellä vuonna 1984. Verkoston toimintaa ovat rahoittaneet eri yliopistot, ja lisäksi muun muassa Suomen Akatemia ja Suomen Kulttuurirahasto ovat tukeneet taloudellisesti verkoston seminaarien järjestämistä.

Nyt verkosto on päättänyt muuttua seuraksi. Päätöksen taustalla on ennen kaikkea yliopistojen verkostolle antaman tuen jatkuva heikkeneminen ja tieteellisen seuran antamat uudet rahoitusmahdollisuudet, kuten jäsenmaksut ja julkaisutuki.

Yhdistysmuotoisuuden mukanaan tuomat muutokset koskevat lähinnä
toiminnan rakenteellista ja rahoituksellista pohjaa. Tehtävien ja päämäärien tasolla seura jatkaa Kulttuurin tutkimuksen verkoston aikana luotua tehtäväkokonaisuutta.

Kulttuurin tutkimuksen verkoston jäsenille tullaan tiedottamaan
nykyiseen seuramuotoisuuteen liittyvistä jäsenmaksukäytännöistä myöhemmin keväällä, kun jäsenmaksujen keräämistä edellyttävä yhdistysmuotoisuus on virallisesti astunut voimaan ja seura alkaa toimia rekisteröitynä yhdistyksenä. Vuoden 2009 alusta perittävä jäsenmaksu sisältää Kulttuurintutkimus-lehden tilauksen.



Kulttuurintutkimuksen seuralla on oma sähköpostilistansa Kultut@lists.jyu.fi. Ohjeet siihen liittymiseksi löydät täältä.