Klaus Lindgren kirjoitti:Tapauksia, joissa eri kieliä puhuvat yhteisöt jakavat kuta kuinkin samanlaisen aineellisen kulttuurin vuosisatojen ajan, löytyy runsaasti: suomalaiset ja Suomen ruotsalaiset, tšekit ja saksalaiset, sloveenit ja saksalaiset, turkkilaiset ja kreikkalaiset jne. jne. Toisaalta taas yhtenäisiä kielialueita, joilla materiaalinen kulttuuri vaihtelee, on niitäkin: serbit, kroaatit ja bosnjakit, (itä-)suomalaiset ja Vienan karjalaiset, puhumattakaan kaikista eri englantia tai ranskaa puhuvista yhteisöistä. Lisäksi maailmassa on aina ollut paljon alueita, joilla on puhuttu useita eri kieliä ja osa väestöä on ollut kaksi- tai monikielistä, ja tämä taas on toisinaan näkynyt materiaalisessa kulttuurissa, toisinaan taas ei. Lisäksi on toki tapauksia, joissa materiaalinen kulttuuri ja kieli seuraavat toisiaan. Ihan vain tarkastelemalla viimeisten parin tuhannen vuoden historiaa on helppo todeta, että kielellä ja kulttuurilla ei ole mitään välttämätöntä yhteyttä, vaan jokin yhteisö voi surutta omaksua uusia tekniikoita ja uuden kulttuurin kielestään luopumatta, tai vaihtoehtoisesti jopa vaihtaa kielensä luopumatta kulttuuristaan.
Suomesta oli jo aiemmin puhetta. Väitteesi on siltä osin täysin virheellinen. Tilanne selviää hyvin teoksesta "Suomen kansankulttuurin kartasto, 1" (SKS 1976), joka osoittaa, että materiaalisen kulttuurin rajat merkitsevällä tasolla noudattavat historiallista kielirajaa. Ne noudattavat suhteellisen hyvin myös suomen murrerajoja. Rajat ovat tosin horjuvia, metodista johtuen, mutta niin ovat kieli- ja murrerajatkin. Sama koskee muitakin esimerkkejä - toisaalta Balkanin slaaviväestön kohdalla erot ovat häviävän pieniä, mutta niin ne ovat "kieltenkin" kohdalla -serbi, kroaatti ja bosniakki ovat lähinnä poliittisia termejä, kyseessä on murre-ero. Englannin ja ranskan osalta esimerkkisi sotii myös todellisuutta vastaan, kuten osoittaa Haitin ja Ranskan "ranska", jossa yhteistä ymmärrettävää kieltä ei ole. Lisäesimerkit lienevät tarpeettomia.
Keskeistä on, että analyysistäsi puuttuu kielihistorian ja arkeologian aikaperspektiivi; "On melko mieletöntä ajatella, että löytyisi maantieteelllinen alue, jolla aineellinen kulttuuri on vuosituhansien ajan yhtenäinen ja muuttuu yhtä tahtia, mutta väestöllä olisi samojen
vuosituhansien ajan ollut kaksi tai useampaa, pysyvästi erilllistä kieltä. Yhtä mieletöntä on ajatella, että jollain maantieteellisellä alueella olisi ollut väestö, joka on puhunut yhteistä kieltä, mutta jonka materiaalinen kulttuuri olisi
vuosituhansien ajan säilynyt erillisenä."
Monikielisiä yhteisöjä toki on ollut, mutta tutkimus osoittaa kiistatta, että kulttuurinen yhdentyminen on sidoksissa kielelliseen yhdentymiseen. Näin uusien innovaatioiden "kohtalona" on joko ollut leviäminen koko kielialueelle tai seurauksena on ollut kielialueen jakautuminen. Evidenssi tästä on selvää ja kiistatonta. Koska kieli on vain yksi osa kulttuuria, aineellisen kulttuurin ja kielen yhteys todella on "välttämätön".
Ymmärtääkseni arkeologisesta evidenssistä on lingvisteille paljon apua, mutta pelkkien pyttyjen varassa kielestä ei voi päätellä mitään, vaan esimerkiksi juuri toponyymit auttavat siinä ratkaisevalla tavalla. Ilman savipyttyjäkin on kyllä helppo nähdä, että Oxford on anglosaksinen nimi. Siitä, että siellä oli ennen anglosakseja keltinkielistä väestöä ja latinaa puhuva yläluokka, kertonevat ennen kaikkea toponyymit ja kirjalliset lähteet, jälkimmäisiähän tuolta alueelta ja tuolta ajalta on olemassa, ja etenkin se, että alueelle saapui sittemmin ranskankielinen yläluokka, kertovat kirjalliset lähteet.
Olen viestissäni toki esittänyt, mitä "pelkkien pyttyjen varassa" voi päätellä, joten ei siitä enempää. Oma päättelysi tukee esittämääni: pelkästään kielitieteen menetelmä ei ole riittävä keino kieltä tutkittaessa - otat itsekin mukaan historiantutkimuksen käyttämät kirjalliset lähteet. Niitä taas vastaavasti ei voi tutkia ilman kielitieteen menetelmiä.
Mutta johtopäätöksesi on kuitenkin ratkaiseva. Päättelysi on aivan oikea, jos se tehdään "ilman savipyttyjä". Kun "savipytyt" otetaan päättelyyn mukaan, tullaan vallan toiseen tulokseen; kyseisellä alueella on mainittuna aikana mitä ilmeisimmin - juuri "savipyttyjen perusteella" - puhuttu kyseisenä aikana jotain algonquin -ryhmään kuuluvaa intiaanikieltä. Jos irlantilaisten yltiönationalistien hellimää tarinaa munkkien nahkaveneretkestä ei oteta vakavasti, kelttikielet eivät ole olleet käytössä tuolloin lähelläkään aluetta.
Nykyisin Calimbridge on vireä yliopistokaupunki, jossa toimivat sellaiset maailmankuulut akateemiset opinahjot kuin M.I.T. ja Harwad University.
ERGO: Toponyymien todistusvoima pelkkää kielitieteen metodia käyttäen on nolla. "Savipytytkin" siis puhuvat.