Sivu 1/1

Valaita pyydetty tuhat vuotta oletettua kauemmin?

Lähetetty: 10.04.08 18:52
Kirjoittaja Annastiina Mäkilä
Ihmiset pyydystivät valaita jo kolmisentuhatta vuotta sitten

Koillis-Siperiassa tehdyt arkeologiset kaivaukset ajoittavat valaanpyynnin alkaneen paljon oletettua aiemmin. Noin 3 000 vuotta sitten pohjoisen ihmiset asettuivat asumaan ja puolustivat vihollisilta nimenomaan valaanpyynnille suotuisia paikkoja.

Viime kesänä yhdysvaltalaisten ja venäläisten arkeologien ryhmä etsi Koillis-Siperiassa Tšuktšien niemimaalla merkkejä vanhasta valaanpyyntikulttuurista. Kaivausten viimeisinä päivinä ryhmä löysikin muun muassa 50 senttimetriä pitkän luun, johon on kaiverrettu eläimiä, ihmisiä sekä metsästäjiä perinteisissä eskimoveneissä tappamassa valaita harppuunoin.

Jokin aika sitten Alaskan yliopiston Pohjoisen arkeologian museon kuraattori Daniel Odess esitteli vihdoin tutkimusten tuloksia. Edellä mainittu kaiverrettu luu oli löytöhetkellä puunkappaleiden sisällä ja radiohiiliajoituksen avulla puunkappaleiden iäksi saatiin noin kolmetuhatta vuotta. Luupiirros ei ollut toki ainoa todiste, joka sai tutkijat uskomaan alueella olleen valaanpyyntäjäkulttuuria. Ensinnäkin paikka, jolta luu löydettiin on ihanteellinen valaiden ja mursujen pyytämiseen. Toisekseen alueelta löytyi juuri näiden eläinten jäänteitä sekä niiden tappamiseen ja nylkemiseen sopivia välineitä.

Kiinnostavaa on myös se, että valaanpyynti edellyttää tiiviihkön yhteisön, joka yhdessä rakentaa veneitä, metsästää ja jakaa kerralla saadun suuren määrän lihaa.

Vaikka nyt on saatu hieman uutta tietoa valaanpyynnistä, on silti yhä avoinna kysymys siitä, milloin ja missä pyytäminen alkoi.


Lähteet:
University of Alaska Fairbanks: Russian-American research team examines origins of whaling culture, 2.4.2008
DailyIndia.com: 3,000-year-old ivory carving depicts whaling scene, 1.4.2008

Kuva