Sivu 1/1

Roomalaisen sotilaan tekemä alttari löydetty Britanniassa

Lähetetty: 13.04.08 11:51
Kirjoittaja Annastiina Mäkilä
Kuva
Roomalaisen sotilaan Aelius Victorin tekemä alttari.

Manchesterista löytyi roomalaisen sotilaan tekemä alttari kahdelle jumalalle

Keskellä Manchesteria tehdyissä arkeologisissa kaivauksissa löytyi roomalaisen sotilaan tekemä alttari. Alttariin kirjoitettu latinankielinen teksti on suomeksi jotakuinkin seuraavanlainen: "Äitijumalattarille Hananeftikselle ja Ollototikselle, Aelius Victor täyttää pyhän lupauksensa mielellään ja ansaitusti."

Alttarin pystyttänyt roomalainen Aelius Victor oli luultavasti Saksasta Britanniaan komennuksen saanut sadanpäämies. Tutkijat epäilevät, että alttari on peräisin ensimmäisen vuosisadan jaa loppupuolelta. Alue oletettavasti otettiin myöhemmin viljelyskäyttöön ja peltojen tieltä maa perattiin kaikesta turhasta. Tällöin myös alttari heitettiin pois roskien mukana. Alttarikivi lojui montussaan roskien seassa noin 2 000 vuotta kunnes se äskettäin kaivettiin esiin. Roskat olivat hyvää seuraa, sillä alttari on tutkijoiden mukaan loistavassa kunnossa.

Alueella olleista roomalaisista sotilaista ei useimmista ole tarkempaa tietoa. Edellisen kerran Manchesterin alueella komennuksella olleen roomalaisen sotilaan nimi ja sotilasarvo kyettiin identifioimaan vuonna 1612. Myös tuolloin löytyi maasta lattari, johon oli merkitty alttarin tekijän tiedot.


Lähteet:
Manchester Evening News: Roman soldier's gift found, 10.4.2008