Agricolan uutis- ja keskustelufoorumit

Seuraava Helsingin yliopiston pro gradu on nyt luettavissa
E-thesis-palvelussa:

Joonas Mäkinen: Sivustaseuraajasta kansankirkon toimijaksi.
SDP:n kirkkopolitiikka vuosina 1977–1987
(teologinen tiedekunta, kirkkohistorian laitos, Suomen ja
Skandinavian kirkkohistoria )
URL: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe200804111232

Opinnäytteen tiivistelmä:

Tutkielmassa tarkastelen Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP)
suhdetta uskonnollisiin ja kirkollisiin kysymyksiin, sekä sitä muuttuiko
suhde vuosina 1977–1987. Aikaväli on rajattu yleisen poliittisen historian
käännekohtiin. Alkupisteenä toimii Kalevi Sorsan II hallituksen
nimittäminen ja päätepisteenä Holkerin hallituksen aloitus. Tutkielman
kannalta tärkein lähde on ollut Työväen arkistossa säilytettävä SDP:n
puoluearkisto.

SDP:n kirkkopolitiikka alkoi Forssan kokouksesta 1903, jolloin puolue
vaati kirkon ja valtion erottamista. Linja vaihteli jyrkästä lievään ja uusi
kansallinen eheytyminen toisen maailman sodan jälkeen tuntui myös
SDP:ssä. 1960- ja 1970-lukujen muutospaineiden myötä kirkko oli
herännyt uudistamaan vaalikäytäntöjään. Kirkollisten vaalien
muuttuminen suoriksi ja välittömiksi vaaleiksi sai puolueet
suuntaamaan katseensa entistä tarkemmin kirkon hallintoon.

Myös SDP osallistui vaaleihin ja Kalevi Sorsan puheenjohtajakaudella
puolueeseen perustettiin vuonna 1978 seurakunta-asiain jaosto
hoitamaan kirkollisia vaaleja. Sitä ennen toiminta oli ollut erillisjärjestön
ja aktiivisten seurakuntalaisten käsissä. Osallistuminen kirkollisiin
vaaleihin katsottiin siinä määrin tärkeäksi, ettei sitä voitu jättää
puolueen suoran organisaation ulkopuolelle. Toiminta tapahtui
jatkossakin samojen henkilöiden kautta ja on vaikea pitävästi
sanoa, miten merkittävästi vastuu siirtyi pelkästään puolueelle.

Vuoden 1978 seurakuntavaaleihin panostettiin mittavasti ja niissä
kokeiltiin myös suoraa jäsenistöön vaikuttamista. Vaalit eivät
muodostuneet SDP:lle riemuvoitoksi ja niihin osallistuminen oli hyvin
vaihtelevaa. Uskonto oli puolueessa omantunnonasia ja jokainen sai
toimia sen suhteen vakaumuksensa mukaisesti.

Kirkolliskokouksen maallikkoedustajien vaaleissa 1986 SDP oli
voimakkaasti mukana. Silloin puolue otti erityisteemaksi naispappeuden.
Vaalit tuottivatkin tulosta ja SDP sai tutkimusajan suurimman
edustajamäärän. Ehdokkaat eivät tutkimusten mukaan mieltäneet
kirkollisia vaaleja sinällään poliittisiksi, vaikka puolueet olivatkin
mukana niissä. Vaaleissa ei myöskään saanut käyttää avoimia
poliittisia tunnuksia.

Rakennemuutoksen myötä ammattikerrostumat muuttuivat ja
perinteinen työväenluokka alkoi pienentyä. Osin tästä johtuen SDP
käynnisti periaateohjelman uudistamisen. Periaateohjelman
uudistuksessa käsiteltiin maailmankatsomuksellisia asioita,
perusarvoja ja kannattajapohjaa. Lopulta työskentelyssä päädyttiin
erottamaan maailmankatsomukselliset asiat poliittisesta ideologiasta.
Uuden periaateohjelman myötä SDP:stä tuli arvopuolue, jonka
jäseneksi saattoi tulla erilaisista maailmankatsomuksellisista
lähtökohdista käsin.

Puolueella oli edelleen voimassa vuoden 1972 toimenpideohjelma
valtion ja kirkon erottamiseksi. Ohjelmaa ei kuitenkaan pyritty
määrätietoisesti toteuttamaan, ja se jäi horrosmaiseen hiljaiseloon.
Sen säilyttäminen voidaan nähdä haluna pitäytyä vanhassa
työväenliikkeen perinteessä. Gallup-tutkimusten mukaan SDP:n
äänestäjäkunta ei kuitenkaan eronnut kirkollisuudessaan muista
kansalaisista. Tämä on voitu huomata myös puolueessa, ja sen
seurauksena liian kärkevää kritiikkiä kirkkoa kohtaan varottiin.
Kyselyt antoivat SDP:lle aiheen korostaa myös kirkkomyönteistä
puolta. SDP:n neutraali suhtautuminen kirkkoon muuttui osin
kirkkomyönteiseksi.