Hautaluolia Filippiineillä
Lähetetty: 17.04.08 15:36
Mindanao on osa Filippiinien saaristovaltiota.
Filippiineiltä löytyi ehkä ennen tuntematon hautaluola
Lauantaina huhtikuun viides päivä löytyi Filippiineiltä luultavasti tuhansia vuosia vanhoja uurnia sisältävä kalkkikiviluola. Vuonna 1991 lähettyviltä löytyi samantapainen luola, joka kätki sisäänsä tutkijoiden mukaan merkittävän uurnakokoelman. Juuri löydetty luola voi osoittautua vastaavanlaiseksi löydökseksi.
Filippiineillä Mindanaon saarella sijaitsevassa Sarangganin maakunnassa paikalliset kalkkikiveä louhineet ihmiset löysivät yllättäen hyvin vanhan hautaluolan. Kuultuaan löydöksestä kaivoksen omistaja Lingling Jabel meni tutkimaan luolasta löytyneitä esineitä ja tunnisti ne heti samanlaisiksi, joita alueelta oli löydetty 17 vuotta sitten. Tunnistaminen kävi helposti, sillä hän oli tuolloin auttanut Filippiinien kansallismuseon tutkijoita kaivauksissa.
Vuonna 1991 löytyi hautaluola, joka on noin puolen kilometrin päässä ja saman vuoren kyljessä kuin juuri löytynyt luola. Niin kutsutusta Ayub-luolasta (tunnetaan myös nimellä Pinol-luola) löytyi lähemmäs 2 000 vuotta vanhoja saviuurnia. Tuolloin Filippiineillä elettiin rauta- ja pronssikautta. Uurnat esittivät ihmisiä ja niiden kasvot oli tehty erityisellä huolella. Jokainen uurna oli erilainen aivan kuin jokainen esittäisi juuri sitä ihmistä, jonka lepoa vartioimaan se oli tehty. Uurnat oli tarkoitettu eräänlaiseen toiseen kertaan hautaamiseen. Edesmenneen ajateltiin olevan vasta sitten todella haudattu, kun toinen vaihe hautajaisseremonioissa oli toteutettu. Tässä tapauksessa vasta vainajan uurnan sulkeminen luolaan toi hänelle levon.
Juuri löydettyä luolaa epäillään vastaavanlaiseksi hautapaikaksi kuin Ayub-luola. Maan omistaja Jabel tunsi esineiden arvon ja otti samantien yhteyttä paikallisiin viranomaisiin. Luola määrättiinkin heti suljettavaksi ulkopuolisilta kunnes kansallismuseon tutkijat pääsevät paikalle. Luolaa vartioivat niin paikalliset asukkaat kuin ulkopuolisten tarjoamat apujoukot. 13.4. paikalle saapui Filippiinien armeijan joukkoja turvaamaan luolan koskemattomuutta.
Kansallismuseon viisihenkinen tutkimusryhmä saapui paikalle 16. päivä huhtikuuta, mutta osa luolan sisällöstä oli jo ehditty ryöväämään. Muun muassa luolassa sen löytöhetkellä olleet luut olivat kadonneet. Paikalliset asukkaat kertoivat MindaNews-lehden toimittajalle, että luita yritettiin jo kaupata eteenpäin. Mennessään luolaan sisään, tutkijat saivat huomata, että osa rikkoutuneista saviruukuista oli kasattu lähelle sisäänkäyntiä. Paikalle saapunut tutkimusryhmä toivookin nyt, että he löytäisivät luolasta edes joitain koskemattomia esineitä, jotta luotettava arvio luolasta ja sen iästä voitaisiin ylipäätään tehdä.
Tutkijoiden ensivaikutelma luolasta oli hyvin samankaltainen kuin Ayub-luolasta, mutta luonnollisesti mitään varmaa ei vielä tässä vaiheessa voida sanoa. Jos luola osoittautuu aidoksi hautaluolaksi, voi se antaa lisätietoa paikallisten ihmisten tavoista käsitellä kuolemaa muutama tuhat vuotta sitten.
Ayub-luolasta löydettyjä ihmistä muistuttavia uurnia.
Lähde: Archaeology Division
Katso myös aiheeseen liittyvät uutiskuvat:
Sarangani News Stories: Pinol archaeologist, 16.4.2008
Sarangani News Stories: Cave finds, 16.4.2008
Sarangani News Stories: Phil. Army guards cave, 16.4.2008
Sarangani News Stories: Cave finds, 10.4.2008
Sarangani News Stories: Man-shaped jar, 10.4.2008
Lähteet:
MindaNews: National Museum team hopes to find untouched artifacts, 16.4.2008
Sarangani News Stories: New cave find linked to ancient jars, 10.4.2008
Arab News: Ancient Burial Cave Discovered, 11.4.2008
Wikipedia: Maitum Anthropomorphic Potteries
Åsa M. Larsson: Secondary Burial Practices in the Middle Neolithic - Causes and Consequences