Pekingiin rakennetaan Tiibet-museo
Lähetetty: 21.04.08 12:24
Pekingiin rakennetaan kaupungin ensimmäinen Tiibetin keskittyvä museo
Ennen ensi syksyn olympialaisia nousee Pekingiin kaupungin ensimmäinen ainoastaan Tiibetin historiaan keskittyvä museo. Museo noudattelee tiukasti Kiinan virallista näkemystä Tiibetin historiasta.
Varmasti jokainen kansallisvaltio käyttää jossain määrin historiaa hyväkseen tehdessään politiikkaa, mutta Kiinan kansantasavalta saattaa olla tällä saralla erityisen ansioitunut. The New York Times (NYT) kirjoitti museohankkeesta ja Kiinan näkemyksistä Tiibetin historiasta 17.4. otsikolla New Museum Offers the Official Line on Tibet.
Tiibet-museo nousee lähelle juuri valmistunutta olympiastadionia ja sen on tarkoitus valmistua vielä ennen ensi syksyn olympialaisia. Museossa esitellään Tiibetiä Kiinan vallan alaisena 1200-luvulta aina näihin päiviin asti. Moni asiantuntija on kritisoinut Kiinan tapaa tulkita historiaa. Erikoista historian tulkintaa museossa edustaa esimerkiksi se, ettei Dalai Lama museon tulkinnan mukaan ole osa Tiibetin historiaa hänen vuoden 1959 maanpaostaan lähtien. "Tämä on Tiibet-museo, ja me emme tunnusta häntä enää osaksi Tiibetiä", sanoo museossa työskentelevä tutkija Lian Xiangmin NYT:in mukaan.
Historioitsijat yleisesti katsovat, että Kiinan ja Tiibetin valtioiden historiat sekoittuivat toisiinsa Yuan dynastian aikana (1270-1368). Kiistanalaista on se, minkäluonteinen tuo sekoittuminen lopulta oli. Tiibetin maanpaossa oleva hallitus on Tiibetin ja Kiinan välisistä historiallisista suhteista hyvin eri mieltä Kiinan hallituksen kanssa. NYT:in haastattelema Tiibetin asiantuntija Elliot Sperling sanoo, että kummatkin osapuolet muuntelevat totuutta itselleen paremmin sopivaksi.
NYT kritisoi Kiinan kansantasavallan tapaa tulkita historiaa. Lehden mukaan Kiinaa hallitseva kommunistinen puolue käyttää sumeilematta historiaa poliittisena välineenä puhuttaessa Tiibetistä, jonka alueella ei Kiinaa ole vieläkään kattavasti hyväksi lailliseksi hallitsijaksi. Kommunistinen puolue luultavasti toivoo, että muuttamalla käsityksiä historiasta he voivat myös muuttaa ihmisten käsitystä Kiinan vallasta alueella yleensäkin. Kiinan hallitus onkin valjastanut yli 50 tutkimuslaitosta Tiibetin historian tutkimiseen.
Autonomisen Tiibetin alueen buddhalaismunkit protestoivat muun muassa kaikkien Kiinan koulujen kansallismielistä historianopetusta vastaan, jossa Tiibet nähdään täysin erottamattomana osana Kiinan kansantasavaltaa. Virallisen historiakäsityksen leviämisestä eivät NYT:in mukaan huolehdi ainostaan koululaitos vaan ilmiö kulkee läpi yhteiskunnan. Tiibetin autonomisen alueen pääkaupungissa Lhasassa on turistioppaiden seurattava nimenomaan valtion hyväksymää historiankirjoitusta. NYT:in mukaan myös itse historiankirjoitusta valvotaan tarkasti. Valtion näkemyksestä eroavan historian kirjoittajia voidaan syrjiä ja sensuroida ja lisäksi heitä voidaan syyttää separatismista. Muutama eriävän mielipiteen omaava historiankirjoittaja on joutunut jopa vankilaan, kuten tiibetiläinen tutkija Dolma Kyab, joka on ollut vangittuna vuodesta 2005.
NYT:in tietojen mukaan vuonna 2000 pidetyssä yleisöltä suljetussa Tiibet-aiheisessa konferenssissa Kiinan valtioneuvoston tiedotusosaston päällikkö Zhao Qizheng kehotti historiantutkijoita käyttämään tutkimuksiaan valtion ulkopuolisten mielipiteiden muuttamiseksi. Puheessaan hän toivoi, että Kiinan 50 Tiibetiä tutkivaa laitosta ja niiden 1 000 tiibetiin erikoistunutta tutkijaa käyttäisivät taitojaan ja verkostojaan muuttaakseen tutkijoiden mielipiteet nimenomaan maan ulkopuolella.
Pekingiin nousevan Tiibet-museon tutkija Lian sanoo, että kiinalaiset tutkijat ovat tällä hetkellä ylipäänsä iloisia, että pitkään jatkunut tieteellinen eristyneisyys on tullut päätökseensä ja tästä johtuen maan tutkijat ovat erityisen innoissaan järjestämään kansainvälisiä konferensseja ja kertomaan tutkimuksistaan - myös internetin välistyksellä.
Lue koko artikkeli osoitteesta:
(Sivu vaatii sisäänkirjautumisen, joka on ilmainen eikä velvoita mihinkään.)
The New York Times: New Museum Offers the Official Line on Tibet , 17.4.2008
* * *
Ottamatta kantaa Kiinan tai Tiibetin maanpaossa olevan hallituksen muuhun politiikkaan on historian käyttö vallan välineenä mielenkiintoinen ilmiö. Jollain tasolla sitä varmasti tapahtuu kaikissa kansallisvaltioissa, välillä voimakkaammin ja välillä heikommin - kaiketi kulloisenkin tarpeen mukaan. Lieneekö historiankirjoituksen tarjoama mahdollisuus suuriin yhteisiin tarinoihin paras tapa samaistaa ihmiset tuntemattomiin, mutta samojen rajojen sisällä eläviin ihmisiin? Ovatko menneisyyden tarinat toimivin keino yhdistää ihmisiä, joilla on eri tausta, tulotaso, ajatusmaailma yms.?
Jos Kiinan kansantasavallan historiakäsitys kiinnostaa, voinee tutustumisen aloittaa valtion omilta Tiibetiä käsitteleviltä sivuilta: Special Report - Tibet: Its Past and Present.
Ennen ensi syksyn olympialaisia nousee Pekingiin kaupungin ensimmäinen ainoastaan Tiibetin historiaan keskittyvä museo. Museo noudattelee tiukasti Kiinan virallista näkemystä Tiibetin historiasta.
Varmasti jokainen kansallisvaltio käyttää jossain määrin historiaa hyväkseen tehdessään politiikkaa, mutta Kiinan kansantasavalta saattaa olla tällä saralla erityisen ansioitunut. The New York Times (NYT) kirjoitti museohankkeesta ja Kiinan näkemyksistä Tiibetin historiasta 17.4. otsikolla New Museum Offers the Official Line on Tibet.
Tiibet-museo nousee lähelle juuri valmistunutta olympiastadionia ja sen on tarkoitus valmistua vielä ennen ensi syksyn olympialaisia. Museossa esitellään Tiibetiä Kiinan vallan alaisena 1200-luvulta aina näihin päiviin asti. Moni asiantuntija on kritisoinut Kiinan tapaa tulkita historiaa. Erikoista historian tulkintaa museossa edustaa esimerkiksi se, ettei Dalai Lama museon tulkinnan mukaan ole osa Tiibetin historiaa hänen vuoden 1959 maanpaostaan lähtien. "Tämä on Tiibet-museo, ja me emme tunnusta häntä enää osaksi Tiibetiä", sanoo museossa työskentelevä tutkija Lian Xiangmin NYT:in mukaan.
Historioitsijat yleisesti katsovat, että Kiinan ja Tiibetin valtioiden historiat sekoittuivat toisiinsa Yuan dynastian aikana (1270-1368). Kiistanalaista on se, minkäluonteinen tuo sekoittuminen lopulta oli. Tiibetin maanpaossa oleva hallitus on Tiibetin ja Kiinan välisistä historiallisista suhteista hyvin eri mieltä Kiinan hallituksen kanssa. NYT:in haastattelema Tiibetin asiantuntija Elliot Sperling sanoo, että kummatkin osapuolet muuntelevat totuutta itselleen paremmin sopivaksi.
NYT kritisoi Kiinan kansantasavallan tapaa tulkita historiaa. Lehden mukaan Kiinaa hallitseva kommunistinen puolue käyttää sumeilematta historiaa poliittisena välineenä puhuttaessa Tiibetistä, jonka alueella ei Kiinaa ole vieläkään kattavasti hyväksi lailliseksi hallitsijaksi. Kommunistinen puolue luultavasti toivoo, että muuttamalla käsityksiä historiasta he voivat myös muuttaa ihmisten käsitystä Kiinan vallasta alueella yleensäkin. Kiinan hallitus onkin valjastanut yli 50 tutkimuslaitosta Tiibetin historian tutkimiseen.
Autonomisen Tiibetin alueen buddhalaismunkit protestoivat muun muassa kaikkien Kiinan koulujen kansallismielistä historianopetusta vastaan, jossa Tiibet nähdään täysin erottamattomana osana Kiinan kansantasavaltaa. Virallisen historiakäsityksen leviämisestä eivät NYT:in mukaan huolehdi ainostaan koululaitos vaan ilmiö kulkee läpi yhteiskunnan. Tiibetin autonomisen alueen pääkaupungissa Lhasassa on turistioppaiden seurattava nimenomaan valtion hyväksymää historiankirjoitusta. NYT:in mukaan myös itse historiankirjoitusta valvotaan tarkasti. Valtion näkemyksestä eroavan historian kirjoittajia voidaan syrjiä ja sensuroida ja lisäksi heitä voidaan syyttää separatismista. Muutama eriävän mielipiteen omaava historiankirjoittaja on joutunut jopa vankilaan, kuten tiibetiläinen tutkija Dolma Kyab, joka on ollut vangittuna vuodesta 2005.
NYT:in tietojen mukaan vuonna 2000 pidetyssä yleisöltä suljetussa Tiibet-aiheisessa konferenssissa Kiinan valtioneuvoston tiedotusosaston päällikkö Zhao Qizheng kehotti historiantutkijoita käyttämään tutkimuksiaan valtion ulkopuolisten mielipiteiden muuttamiseksi. Puheessaan hän toivoi, että Kiinan 50 Tiibetiä tutkivaa laitosta ja niiden 1 000 tiibetiin erikoistunutta tutkijaa käyttäisivät taitojaan ja verkostojaan muuttaakseen tutkijoiden mielipiteet nimenomaan maan ulkopuolella.
Pekingiin nousevan Tiibet-museon tutkija Lian sanoo, että kiinalaiset tutkijat ovat tällä hetkellä ylipäänsä iloisia, että pitkään jatkunut tieteellinen eristyneisyys on tullut päätökseensä ja tästä johtuen maan tutkijat ovat erityisen innoissaan järjestämään kansainvälisiä konferensseja ja kertomaan tutkimuksistaan - myös internetin välistyksellä.
Lue koko artikkeli osoitteesta:
(Sivu vaatii sisäänkirjautumisen, joka on ilmainen eikä velvoita mihinkään.)
The New York Times: New Museum Offers the Official Line on Tibet , 17.4.2008
* * *
Ottamatta kantaa Kiinan tai Tiibetin maanpaossa olevan hallituksen muuhun politiikkaan on historian käyttö vallan välineenä mielenkiintoinen ilmiö. Jollain tasolla sitä varmasti tapahtuu kaikissa kansallisvaltioissa, välillä voimakkaammin ja välillä heikommin - kaiketi kulloisenkin tarpeen mukaan. Lieneekö historiankirjoituksen tarjoama mahdollisuus suuriin yhteisiin tarinoihin paras tapa samaistaa ihmiset tuntemattomiin, mutta samojen rajojen sisällä eläviin ihmisiin? Ovatko menneisyyden tarinat toimivin keino yhdistää ihmisiä, joilla on eri tausta, tulotaso, ajatusmaailma yms.?
Jos Kiinan kansantasavallan historiakäsitys kiinnostaa, voinee tutustumisen aloittaa valtion omilta Tiibetiä käsitteleviltä sivuilta: Special Report - Tibet: Its Past and Present.