Egyptistä löytyi "kadonnut" pyramidi
Lähetetty: 07.06.08 15:44
[img=right]images/kuvitus/kadonnut_pyramidi.jpg[/img]"Kadonnut" pyramidi löytyi Egyptistä
Egyptistä on löytynyt pyramidin pohja, jonka uskotaan olevan sama kuin mistä saksalainen arkeologi Karl Richard Lepsius kirjoitti vuonna 1842. Hiekka kuitenkin peitti pyramidin eikä sitä pystytty enää paikantamaan. Viime torstaina 5. kesäkuuta tutkijat julkistivat epäilynsä, että heidän esiin kaivamansa pyramidin pohja olisi juuri Lepsiuksen mainitsema sittemmin "kadonnut" pyramidi.
Egyptiläiset arkeologit tutkivat parhaillaan hiekan alta löytämäänsä 4 000 vuotta vanhan pyramidin pohjaosaa. Saksalainen arekeologi Karl Richard Lepsius tutki samaa aluetta 1800-luvulla ja kirjoitti löytäneensä muun muassa "päättömän pyramidin". Hiekka kuitenkin peitti kyseisen pyramidin, eikä sitä kyetty enää paikantamaan. Nyt löydetty pohjaosa sopii yhteen Lepsiuksen kuvauksen kanssa, joten tutkijat uskovat kyseessä olevan "kadonneen" pyramidin.
Pohjaosa ei löytynyt aivan sattumalta. Tunnettu egyptologi Zahi Hawass oli tutkinut aluetta ja uskoi tärkeimmän, Menkauhorin pyramidin ympäriltä löytyvän myös muita. Hawass työryhmineen siirsi nyt löytyneen pyramidin kohdalta vajaan kymmenen metriä korkean kasan hiekkaa puolentoista vuoden aikana.
Pyramidin tyypin perusteella Hawass uskoo sen olevan viidennen dynastian ajalta, joka alkoi 2465 eaa ja loppui 2325 eaa. Tutkijat eivät ole vielä löytäneet varmaa todistetta siitä, kenelle pyramidi kuului, mutta ajoituksen perusteella Hawass päättelee sen kuuluneen hallitsija Menkauhorille. Hänen tiedetään kirjallisen aineiston perusteella rakennuttaneen itselleen pyramidin, mutta Menkauhor on ainoa viidennen dynastian aikainen hallitsija, jonka pyramidia ei ole vielä kyetty paikallistamaan.
Egyptin aluetta on tutkittu jo muutama sata vuotta, mutta edelleen hiekan alta paljastuu aika ajoin merkkejä muinaisesta elämästä. Hiekka kätkee helposti alleen, mutta on samalla oiva säilö.
Katso kuvia: Archaeologists uncover 'missing' pyramid (Reuters)
Lähteet:
Associated Press (Yahoo News): Egypt uncovers 'missing' pyramid of a pharaoh, 5.6.2008
Reuters (Yahoo News): Headless pyramid attributed to early Egyptian ruler, 5.6.2008