Sivu 1/1

Rautakautisella Skandinavian alueella ei eletty eristyksissä

Lähetetty: 16.06.08 17:16
Kirjoittaja Annastiina Mäkilä
Kuva

Rautakautisella Skandinavian alueella ei eletty eristyksissä

Kööpenhaminan yliopiston oikeuslääketieteellinen tutkimusryhmä on tutkinut nykyisen Tanskan alueelle sijoittuvaa ja rautakaudelle ajoittuvaa kahta hautausmaata. Tutkimustulosten perusteella ihmiset liikkuivat paljon aiempaa luultua enemmän sekä laajemmilla alueilla.

Kööpenhaminan yliopiston oikeuslääketieteellisen alan tutkimusryhmä on julkaissut tutkimustuloksensa koskien kahta hautausmaata, jotka sijaitsevat Tanskalaisen Själlantin saaren eteläosassa. Hautausmaat on ajoitettu tanskalaiselle rautakaudelle eli ajalle 0-400 eaa. Ryhmä analysoi 18 ruumiin mitokondriaalisen DNA:n ja päätyi toteamaan, että geneettinen vaihtelu ruumiiden välillä oli yhtä suurta kuin tänä päivänäkin. Tämä puolestaan tarkoittaa, että ihmiset eivät eläneet eristyksissä muusta maailmasta.

Tutkimusryhmä epäilee yhden miespuolisen ruumiin olevan kotoisin arabien asuttamilta alueilta. Tanskalaisen rautakauden alussa roomalaisia legioonioita oli niinkin pohjoisessa kuin Elbe-joen varrella ja kyseisen miehen epäillään olleen osa roomalaista legioonaa - joko orjana tai sotilaana. Erityisen mielenkiintoiseksi asian tekee se, että mies on haudattu aivan samalla tavoin kuin muutkin paikalliset ihmiset. Samanlainen kauempaa tulleen ja paikallisin hautajaismenoin haudattu mies on löydetty myös toisaalta Tanskassa. Tämä antaa olettaa, että Tanskan alueella sijainneisiin yhteisöihin saatettiin ottaa myös täysin ulkopuolisia ja kauempaa matkanneita ihmisiä.

Toinen huomio, jonka tutkijat ovat tehneet niin nyt tutkimiensa hautojen että jo aiemmin tutkittujen perusteella on se, että yksikään haudatuista ei näytä olevan saman äidin lapsia. Tämän perusteella voidaan olettaa, että jo tuolloin oli aivan yleinen tapa muuttaa pois omalta synnyinseudultaan.Kuva

Lähde:
Kööpenhaminan yliopiston tiedote: New research refutes myth of pure Scandinavian race, 3.6.2008