Agricolan uutis- ja keskustelufoorumit

Seuraava viime huhtikuussa tarkastettu Helsingin yliopiston
väitöskirja on nyt saatavilla myös elektronisessa muodossa:

Antti Lahelma: A Touch of Red. Archaeological and Ethnographic
Approaches to Interpreting Finnish Rock Paintings
(humanistinen tiedekunta, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia)
URL: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-4845-6

Väitöskirjan tiivistelmä:

Suomesta tunnetaan nykyään noin 125 esihistoriallista kalliomaalausta.
Järvenrantakallioihin tehdyt punamultamaalaukset sijaitsevat pää-
asiassa muinaisten vesireittien varrella Keski- ja Itä-Suomessa,
etenkin Saimaan ja Päijänteen vesistöalueilla. Nykytiedon mukaan
ne on tehty noin 5000 - 1500 eaa ja liittyvät kivikautisten pyynti-
yhteisöjen uskontoon.

Maalausten kuvamaailma on varsin rajallinen. Tyypillisimpiä aiheita
ovat ihmishahmot, hirvet, veneet, kädenjäljet ja erilaiset geometriset
kuviot. Maalauksissa ei yleensä 'tapahdu' mitään, eikä niissä esiinny
laajoja kompositioita, mikä tekee niiden tulkinnasta haastavan
ongelman. Suomalaisessa arkeologisessa kirjallisuudessa kallio-
maalaukset on yleensä yhdistetty metsästysmagiaan - siis käsitykseen,
jonka mukaan hirvenkuvien rituaalinen ampuminen olisi lisännyt
pyyntionnea. Myös shamanismiin ja totemismiin perustuvia tulkinta-
malleja on esitetty.

Tutkimuksen päämääränä on luoda kriittinen katsaus kalliomaa-
lauksista esitettyihin tulkintoihin sekä selvittää arkeologisen ja
etnografisen tutkimuksen mahdollisuuksia tuoda lisätietoa esihisto-
riallisen kalliotaiteen kuvastamista uskomuksista. Tutkimuksessa
sovelletaan kalliotaiteen tulkintaan muun muassa neuropsykologista
tulkintamallia ja perinteisiä arkeologisia menetelmiä, kuten kaivauksia.
Erityisen merkittävään osaan nousevat suomalais-saamelaisesta
esikristillistä uskomusperinteestä haetut vertailukohdat.

Työn keskeisin johtopäätös on, että pohjoisen Fennoskandian
historiallisella ajalla talletetussa uskomusperinteessä on säilynyt
arkaaisia, etenkin shamanimiin liittyviä piirteitä, joita on kuvattu jo
kivikautisessa kalliotaiteessa. Vaikka kalliotaidetta esiintyy kautta
Euroopan, sen tulkinnan kannalta relevanttia uskomusperinnettä
on säilynyt hyvin harvoin. Suomessa tämän on mahdollistanut
esihistoriallisen asutuksen poikkeuksellinen jatkuvuus ja
pyyntielinkeinojen säilyminen merkittävänä toimeentulon lähteenä
aina 1800-luvulle asti.

Suuri osa kalliomaalausten aiheista on mahdollista tulkita
shamanististen transsimatkojen ja muodonmuutosten kuvauksiksi.
Maalausten eläinhahmot kuvannevat shamaanin eläimenhahmoisia
henkiauttajia, joiden on kuviteltu asuvan kallion sisällä. Aiemmat
yritykset tulkita kalliomaalauksia metsästysmagian tai totemismin
avulla on syytä hylätä.

Saamelaiseen uskontoon kuuluva seitakultti muodostaa luontevan
vertailukohdan maalauskallioille. Maalausten tekemisen voidaan
katsoa liittyvän rituaaliin, jolla on manattu esiin kalliossa asuvat,
eläinhahmoiset henkiolennot. Hirvenkuvien päälle painetut kädenjäljet
osoittavat, että kallion ja siihen tehtyjen kuvien koskettaminen oli
olennainen osa rituaalia. Kosketuksen kautta pyhäksi koetun kallion
yliluonnollinen voima on maagisen sähkön tavoin välittynyt koskijaan.

Kalliomaalauksia selitetään taas uskonnolliselta pohjalta. Kädenjälkiä selitetään maagisella kosketuksella ja puhutaan henkiolennoista yms.

Itse tarjoan paljon yksinkertaisempaa ratkaisua. Kysymys on mielestäni metsästys- ja kalastusoikeuksien merkitsemisistä. Yhteisössä on voitu jopa sopia siitä, kuinka monta peuraa tai hirveä kullakin alueella saa kaataa. Kädenjäljet ovat sopimuksen vahvistamisia, allekirjoituksia.

Muutenkin vieroksun liian maagisia tulkintoja. Esimerkiksi pieniä kivestä tehtyjä ihmis- tai eläinhahmoja selitetään jumalien kuviksi yms. palvonnan kohteiksi. Lähes kaikille löydetyille esineille haetaan maagisia selityksiä ja näiden selitysten yhteyteen kuvitellaan uskontoja ja kirjoitetaan massiivisia määriä tekstiä. Mutta jospa nämä esineet ovatkin olleet muinaisten lasten leikkikaluja. Niitä on tehty taidonnäytteinä ja hupina vakavampien töiden, vaikka metsästyskalujen teon yhteydessä. Mielestäni tällainen yksinkertainen selitys olisi useimmissa tapauksissa uskottavampi.

Seppo

Tuollaisia tulkintoja on helppo heittää lonkalta. Sitten kun asiaan perehtyy vähän syvällisemmin, todennäköisesti huomaa, että asiat eivät olekaan niin yksinkertaisia. Sama pätee useimpiin tieteisiin - "terveellä maalaisjärjellä" ei pötkitä kovin pitkälle kosmologiassakaan. Jos asioita haluaa oikeasti ymmärtää, on pakko lukea niitä massiivisia tekstejä.

Kalliomaalauksissa on valtava määrä aiheita, yksityiskohtia ja piirteitä, jotka eivät mitenkään mahdu sinun ratkaisuusi. Ei Suomessa esim. ole koskaan metsästetty kaksipäisiä hirviä, mutta silti niitä on kuvattu maalauksissa. Maalauksissa ei toisaalta kuvata ainoastaan hirviä, vaan mm. ihmisiä, käärmeitä, liskoja ja veneitä, ja ne esiintyvät monenlaisina yhdistelmäkuvioina. Hyvä selitysmalli on sellainen, joka selittää mahdollisimman monta kuvaa, variaatiota ja kuvayhdistelmää. Huono taas selittää yhden ja jättää muut huomiotta. Toki maalaukset ovat voineet liittyä *myös* toimeentuloon - todennäköisesti ovat liittyneetkin. Esihistoriallisissa yhteisöissä tuskin on vallinnut nykyisenkaltainen "käytännöllisen" ja "symbolisen" dikotomia.

Toinen ongelma ajatuksissasi on etnosentrismi, eli se, että näytät olettavan että kivikaudella ihmiset toimivat ja ajattelivat niin kuin itse pidät järkevänä ja luonnollisena. Esihistoriaa tutkittaessa pitäisi kuitenkin pyrkiä kyseenalaistamaan arkipäiväiset, länsimaisesta kulttuurista nousevat oletukset. Koska esihistoriallisia ihmisiä ei voi suoraan havainnoida, on pakko tyytyä etnografisiin vertailukohtiin. Suomen kivikaudesta puhuttaessa yhteiskuntamuodoltaan, toimeentuloltaan ja luonnonympäristöltään lähimmän vertailukohdan muodostavat sirkumpolaariset metsästäjä-kalastaja -kulttuurit (etenkin kieleltään uralilaiset, kuten hantit, mansit ja nenetsit). Jos perehdyt heitä koskeviin etnografisiin tutkimuksiin - nekin ovat massiivisia tekstejä - huomaat, että animismi, shamanismi ja muu "maaginen" ajattelu nivoutui erottamattomasti heidän kulttuuriinsa, myös "taiteeseen" ja muuhun kuvalliseen ilmaisuun.

Olet kyllä sikäli oikeassa, että "erikoiset" löydöt yhdistetään turhan usein ja turhan mekanistisesti uskontoon ja rituaaleihin. Tai ainakin se oli yleistä vielä joitain kymmeniä vuosia sitten, vähemmässä määrin enää tänään. Nykyään löytökontekstin merkitys ymmärretään paremmin - siis se, löytyykö esim. ihmis- tai eläinfiguuri vaikkapa haudasta, jätekuopasta, asumuksen nurkasta hylättynä tai temppelirakennuksesta. Jos löytökontekstia ei tunneta, mikä on moniin kuuluisiin löytöihin (mm. Willendorfin Venus tai kykladiset marmorifiguurit) liittyvä ongelma, ei ole mitään keinoa päätellä, onko kyseessä "kulttiesine" vai huvin vuoksi tehty lelu. Näistäkin aiheista on kyllä paljon uutta, teoreettista tutkimusta, johon voi perehtyä jos jaksaa ja viitsii.