Teloitettu totuus?

[Ilmo Kekkonen]

Vapaussodan historiaa tosiaan käsiteltiin voittajien näkökulmasta jonnekin vuoteen 1959. Teloituksia ja ylipäänsä valkoista terroria ei haluttu käsitellä. Kyllähän ne tiedossa olivat.

Jatkosodan teloituksia on käsitelty eri kulmista pitkin matkaa. Mm. heti sodan jälkeen niitä selviteltiin 6:D:n osalta Korkeinta Oikeutta myöten. Sitä en osaa sanoa, milloin ne ensi kerran tulivat laajemmin sotahistorian tutkimuksiin. Pikaetsinnällä en löytänyt mainintoja sarjasta Suomen sota 1941-45. Se on tehty 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa. Minulta tosin puuttuu 9.osa, jossa tappioita ja muita asioita käsitellään.

Teloituksen suorituksesta oli tarkat ohjeet. Aluksi ruumiit todella käskettiin haudata lähelle teloituspaikkaa. Heinäkuussa -44 teloitetut käskettiin haudata kaatuneiden evakuointikeskuksiin. Kannaksella teloitetut haudattiin tällöin Luumäelle ja Joutsenon Rauhaan. Muistaakseni heinäkuussa ( tai elokuussa?) -44 käskettiin myös teloitettujen ruumiit lähettää kotiseurakuntiin varustettuina merkinnällä " ei sankarihautaan". Näin viimeinen leposija tuli kotiseurakunnan kirkkomaalle.

Nimilistaa ei ole haluttu juuri omaisten takia julkaista aiemmmin. Jukka Lindstedt tarkisti asian aikanaan (1999). Lista oli tietysti hänellä olemassa. On sellainen asia kuin hienotunteisuus.

Talvelan ja muiden kenraaleiden kovat puheet selittyvät osaltaan tilanteen äärimmäisellä kireydellä. Kenraalit katsoivat pakenijoiden pelastavan henkensä, kun taistelemaan jääneet kaatuivat. Kenraalin kannalta tuollainen vaatimus ampumisesta muitta mutkitta oli siinä tilanteessa aivan selvä. Nyt yli 60 vuotta jälkeenpäin asian kanssa on helppo hurskastella.

Teloituksista on keskusteltu vilkkaasti ainakin Huhtiniemen huhun yhteydessä 1980-luvun lopusta. On muistetava, että kyse oli perättömistä väitteistä. Loputtomiin jauhettiin myös ns. tapaus Hytistä ainakin jo 1970-luvulla.

On syytä muistaa, että Ylikankaan väittämiä teloituksia ei ole tapahtunut. Minusta kuvittelu ei ole vaihtoehto vakavalle sotahistorian tutkimukselle. Todellinen keskustelu voi tapahtua vain tosiasioiden pohjalta. Nyt esitetään mielikuvitukseen perustuvia väitteitä.

Kyllähän keskustelua käydään mm. tällä palstalla. Kyse on siitä, että faktoissa pysyminen vaatii sekä sotahistorian että sotilasasioiden tuntemusta. Muuten asioiden käsittely tapahtuu vain omien ennakkoluulojen pohjalta.

[Albert Ravila]

Jatkosodan teloiotusten osalta vaihtoehtoisen näkökulman hyväksyminen saattaa alkaa 2010-luvulla.

Sikäli kun "vaihtoehtoisella näkökulmalla" tarkoitetaan aikaisempaa suurempaa teloitettujen ja ammuttujen lukumäärää, niin ainakaan minulla ei tule olemaan minkäänlaisia vaikeuksia hyväksyä sitä. Mutta. Uuden tiedon tulee perustua pätevällä tavalla tehtyyn tieteelliseen tutkimukseen. Ylikankaan teos "Romahtaako rintama" ei tätä kriteeriä täytä. Toinen asia on sitten se, että Ylikangas on varsin taitavasti saanut aikaan vaikutelman, jonka mukaan hänen tutkimustaan kritisoidaan vain ja ainostaan siksi, että sen tulos koetaan kiusalliseksi.

Olen lukenut asiakirjoja ja kirjeenvaihtoa teloitetuista. Teloitetuilta oli esimerkiksi riisuttava vaatteet, ja heidät sai haudata vain yksittäisiin metsähautoihin tai kenttähautausmaihin.

Jos vaatteiden riisumisella viitataan teloituksen jälkeisiin toimenpiteisiin, niin siinä ei ole mitään outoa. Teloitetut huollettiin kuten muutkin vainajat. Se pitää paikansa, että teloitettujen ruumiita ei sodan kestäessä lähetetty kotiseudulle, mikä luonnollisesti on ollut omaisten kannalta erittäin ikävä asia.

Omaisille ei saanut kertoa hautapaikkaa. Miksi kostaa omaisille? Hautapaikan tietäminen on perusoikeus. Maanpettureiden hautapaikat kyllä ilmoitettiin.

Lokakuussa 1944 annettujen ohjeiden mukaisesti teloitettujen ruumiit lähetettiin omaisille kotiseudulle haudattaviksi. Tämä koski niitä teloitettuja, jotka oli haudattu Suomen rajojen sisäpuolelle. Esimerkiksi Baranin kylässä joulukuussa 1941 teloitettujen kahden sotilaan ruumiita ei kotiseudulle saatu.

[nylander]

a. Ylikangas on tutkinut Nurmijärven rosvoja JA kesän -44 teloituksia/ampumisia.

b. Nurmijärven rosvot oli rikollisorganisaatio.

Ergo: Suomen armeijakin oli Ylikankaan mielestä rikollisorganisaatio.

Tästähän ei syllogismi enää parane.

[TapioNurminen]

Kiinnostavaa muuten on, ettei Ylikangas mitenkään puutu tähän Tapio Nurmisen kommenttiin

Laitoin asiasta Ylikankaalle meiliä, ja nyt hän vastasi osoitteessa

http://www.tapionurminen.fi/2008/10/24/ ... karsintaa/

Ylikankaan mukaan tulkintani on "sekä lähteiden että järjen vastainen".

[Ilmo Kekkonen]

Keskustele tässä sitten.Muuta ei Ylikankaan Nurmiselle osoittamasta kommentista voi sanoa.

[Albert Ravila]

Kiinnostavaa muuten on, ettei Ylikangas mitenkään puutu tähän Tapio Nurmisen kommenttiin

Laitoin asiasta Ylikankaalle meiliä, ja nyt hän vastasi osoitteessa
http://www.tapionurminen.fi/2008/10/24/ ... karsintaa/
Ylikankaan mukaan tulkintani on "sekä lähteiden että järjen vastainen".

Olen sanaton. Viittaan ainoastaan tähän:

[Tapio Onnela]

Hän pyrkii tarkoituksella hämärtämään käsitteitä, koska se palvelee hänen lähtökohtaansa eli armeijan toimien tarkoituksellista mustamaalausta ja armeijan vertaamista rikollisorganisaatioon.

Tämän on kyllä aika kova väite, pystytkö jotenkin osoittamaan, että se todellakin olisi Ylikankaan päämäärä?

Professori Ylikangas on useassa kirjassaan ja muissa yhteyksissä esittänyt sekä perättömiä väitteitä armeijan toimista että syyttänyt laittomista ja salaisista teloituksista. Eikö hänen päämääränsä siis ole väitteiden todistaminen oikeiksi?
... ...
Mistä siis voisi olla kyse, ellei tarkoituksellisesta mustamaalaamisesta? Hän on ilmoittanut tutkivansa armeijan toimia kesällä -44 samoilla menetelmillä kuin oikeushistoriassa rikollisorganisaatioita, siis piilorikollisuutta. Eikö silloin ole kyse armeijan vertaamisesta esimerkiksi Nurmijärven rosvoihin tai muihin vastaaviin ja armeijan johdon vertaamisesta rikollisorganisaation johtoon?

Kyllä minusta tuo "tarkoituksellinen mustamaalaaminen" jäi sinulta nyt osoittamatta. Mikä ihmeen motiivi hänellä siihen voisi olla? Ei kai nyt sitten niinkään voi olla, että eri mieltä oleminen ja asioiden tarkasteleminen hiukan eri perspektiivistä voi olla kiellettyäkään? Vai eikö armeijaa ja sen toimia saisi tarkastella millä metodilla tahansa – myös oikeushistorian metodeilla.

Sitäpaitsi eikö tässä nyt juuri käydä sitä kaivattua ja harvinaista keskustelua, joka pitääkin käydä. Minusta on hienoa, että tästäKIN asiasta käydään kuitenkin varsin asiallista keskustelua josta myös "Teloitettu totuus" -teos on hieno esimerkki.

[Tapio Onnela]

Kiinnostavaa muuten on, ettei Ylikangas mitenkään puutu tähän Tapio Nurmisen kommenttiin

Laitoin asiasta Ylikankaalle meiliä, ja nyt hän vastasi osoitteessa
http://www.tapionurminen.fi/2008/10/24/ ... karsintaa/
Ylikankaan mukaan tulkintani on "sekä lähteiden että järjen vastainen".

Pistänpä tuon Ylikankaan kommentin Tapion blogista kokonaan myös tänne kommentoitavaksi:

Tulkintasi on sekä lähteiden että järjen vastainen. Miten muka kutsuntatoimisto olisi voinut määrätä palvelukseen miehen, jonka lääkäri on todennut palvelukseen kelpaamattomaksi? Kuinka se olisi voinut olla mahdollista? Miten sairaat ja fyysisesti vajavaiset olisi voitu määrätä väkeen? Oleellista ao. lainkohdassa, joka tosin on hämäävästi muotoiltu, on se, että kutsuntatoimisto ei ollut sidottu lääkärin lausuntoon. Se siis saattoi poliittisista syistä hylätä miehen, vaikka lääkäri oli todennut hänet terveeksi ja kaikin puolin palveluskelpoiseksi.
Kantasi ei osoita erityistä tutkijan pätevyyttä saati todista tutkijalta vaadittavasta rehellisyydestä.
http://www.tapionurminen.fi/2008/10/24/ ... karsintaa/

[Ilmo Kekkonen]

Minusta Ylikangas harjoittaa tarkoituksellista mustamaalausta. Hän jatkaa Huhtiniemen huhun yhteydessä aloitettua sotahistorian vääristelyä.Motiivia voi kysyä häneltä itseltään. Muun muassa juuri eilen eräs täysin ulkopuolinen kysyi minulta samaa asiaa, eli onko Ylikankaan tarkoitus saattaa armeija huonoon valoon kansan silmissä esittämällä perusteettomia väitteitä tosiasioina.

Tapahtumien tutkiminen ja tarkastelu eri perspektiiveistä on tietysti paikallaan. Minusta sen pitäisi aina perustua tosiasioihin, eikä ennakkokuvitelmiin. Ylikangas ilmoitti tutkimustuloksensa etukäteen useassa eri yhteydessä ennen kuin oli edes aloittanut tutkimustyötään.No, tietysti hän on nyt perunut puheitaan, koska aiempi ehdottoman oikea tutkimustulos onkin nyt "viitteellinen arvio".

Keskustelua toki käydään. Tasosta ja asiallisuudesta on hyvänä esimerkkinä Ylikankaan vastaus Nurmiselle. Onko sen päämääränä oikean tiedon levittäminen?

Ihmettelen myös sitä, että "Teloitettu totuus" pyritään tuomitsemaan ja vähättelemään "armeijan vastaiskuna", eikä sen edustaman tutkimustuloksen pohjalta. Faktoissa pysyminen asenteisssa roikkumisen asemesta voisi nostaa keskustelun tasoa.

Olen omalta osaltani pyrkinyt antamaan sotilasasiantuntijan näkemyksiä keskusteluun. Eikö minulla ole oikeutta käyttää kovaa kieltä siinä kuin Ylikangaskin? Sitä paitsi asiat, joita tuon esille, ovat pitkälti samoja kuin on jo esitetty kirjassa "Teloitettu totuus".

[heehak]

Teloitus on oikeudenkäynnissä annetun tuomion jälkeinen tapahtuma, kun taas ampuminen on hengen ottamista ilman tuomiota mutta lainmukainen toimi. Uhrin kannalta on tietysti yhdentekevää millä tavalla kuolema tuli. Käsittääkseni mitään salaisia teloituksia ei voi olla. Jos sotilas on on ammuttu vastoin lakia, on kyseessä rikos. Johtopätös on, ettei teloitettuja ole virallista lukua enempää, jota vastoin ammuttuja voi olla.

Teloituksia ei käsitellä missään Suomen sota- sarjan teoksessa. Ensimmäisen kerran teloitukset ilmestyvät kyseiseen teossarjaan suurelta osin perustuvassa Jatkosodan historiassa 6. pääluvussa "Oikeudenhoito". Teloitettujen sotilaiden määrä on siinä 46 ja ammuttujen 11.

Baranin tapaus on mielenkiintoinen. Pikaoikeuden pöytäkirja ei ole tallella ent. Sota-arkistossa. Ainakin Linstedtillä on ollut se käytössään, koska hän esittää suoran lainauksen pöytäkirjasta. Oikeudenkäynnissä joukko-osaston johtaja esitti selonteon tapahtumista, mutta en muista, saivatko syytetyt esittää vastineen tai oliko heillä puolustusasianajaja. Muuan Baranissa ollut, saman joukko-osaston veteraani kertoi, että osastosta lähti joukko aseveljiä estämään teloitusta, mutta liian myöhään. Ehkä aseveljien hyväksyntä teloituksille on ollut aika vähäistä, vaikka joku kommentoijista muutä kirjoitti. Teloituksesta on olemassa valokuva eräässä alan teoksessa, mutta en halua paljastaa missä, koska hienotunteisuuteni estää sen (Teloitetun totuuden teoksen nimilistan paljastaneilta hienotunteisuus puuttui, koska he eivät vaivautuneet kysymään omaisten lupaa julkaisuun). Olen käynyt Baranissa. Teloituspaikka on helposti löydettävissä sekä Tuntematton sotilas -elokuvan että valokuvan perusteella.

Opetusministeriössä on mm. teloitettuja koskevia asioita käsitelty 1990-luvulla ja silloin katsottin, ettei heidän hautapaikkojaan etsitä: Heidän kohtalonsa on sodan aikana tarkaistu.

Tiedossani on 5. D:n Impilahdessa -44 teloitettujen (7) hautapaikka, samoin kuin Vuoksen varrella olevat haudat (6). Ne sijaitsevat siviilihautausmailla. Tästä voi päätellä, että on eri asia, mitä on ohjeissa määrätty ja eri asia, miten asia on todellisuudessa tehty. Sama koskee teloituksia säännnellyttä lakia.

En usko, että on olemassa mitään tutkimuksia etulinjasta poistuneiden mielentilasta. Jos niitä olisi, Linstedt olisi varmasti kaivanut ne esille, sen verran perusteellinen hänen tutkimuksensa kuolemaantuomituista on.

Mielestäni teloituksia ja ampumisia koskevat asiakirjat tulisi julkaista vaikka skannattuina netissä. Niistä pitäisi jättää julkaisematta henkilöllisyyden paljastavat tiedot. Joukko-osasto olisi kuitenkin syytä mainita, koska silloin voi etsiä ent. Sota-arkisto ko. joukko-osastoa koskevat sotapäiväkirjat ja tutkia tukevatko ne kenttäoikeuksien tuomioiden ja ampumisten perusteluja.

Kansallisarkiston Menehtyneet tiedostossa on vain pari teloitettettua. Eivätkö he ole menehtyneitä? Miksi kaikki teloitetut eivät ole tiedostossa. Vastaus on, että silloinen Sota-arkiston arkistonhoitaja Veli-Matti Syrjö kielsi teloitettujen kirjaamisen menehtyneiksi.

Teloitetun totuuden kirjoittajissa kysymyksiä herättää se, että lähes kaikki kirjoittajat taitavat olla valtion virkamiehiä.

[Derkku]

Teloitetun totuuden kirjoittajissa kysymyksiä herättää se, että lähes kaikki kirjoittajat taitavat olla valtion virkamiehiä.

Heikki Ylikangas edustaa nk. virallista totuutta. Hän on toiminut koko työuransa valtion palveluksessa, pisimpään valtion parhaiten rahoittamassa tiedeinstituutiossa Helsingin Yliopistossa. Tämän jälkeen hän toimi akatemiaprofessorina valtiorahoitteisessa Suomen Akatemiassa. On myös huomioitava henkilökohtaiset kytkökset; Ylikangas toimi vuosina 1978-1992 HY:n oikeustieteellisessä tiedekunnassa oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professorina, joten häneltä tuskin voi odottaa puolueettomuutta hänen käsitellessään suomalaisen oikeuslaitoksen toimintaa, varsinkin kun hänen uransa aikana jotkut sodanaikaiset oikeuselämän toimijat lienevät olleet valtion tai oik.tdk:n viroissa. On myös huomioitavaa että HY:n Oik.Tdk oli ainoa valtion oikeusviranomaisia kouluttanut laitos ennen sotien aikaa.

Ylikankaalla on toisin sanoen niin vahvoja institutionaalisia sidoksi valtioon että hänen puoluettomuuttaan on vahvoja syytä epäillä. Ylikangas edustaa virallista totuutta jota vastaan on syytä argumentoida. Onhan huomioitavaa, että kun vuoden palvelus UNIFIL-joukoissa YK-tehtävissä teki JoY:n Pasi Jaakkosesta epäilyttävän, on Ylikankaan omissa sotkuissa enemmän selvitettävää.

[Derkku]

Venäläisiä ja saksalaisia sotilaita jäi/jättäytyi sadoin tuhansin, jopa miljoonin
vangeiksi.
Mutta suomalaisten osalla oli vain rintamakarkuruusilmiö, ei sotavangiksi jättäytyminen.
Mistäköhän tuo eroavaisuus johtui ?

Nähdäkseni hyvä, relevantti kysymys! Useimmat neuvosto- ja saksalaissotilaat eivät tosin jättäytyneet sotavangeiksi; propagandalla oli luotu yllättävän totuudenmukainen kuva vankien kohtelusta vastapuolen toimesta.

Talvi- tai jatkosodassa neuvostoarmeija ei kyennyt suomalaisia vastaan riittävän nopeisiin ja syviin läpimurtoihin joissa olisi tullut suurta vankisaalista ja toisaalta suomalaiskomentajat vetivät joukkonsa ajoissa jaloista pois. Uhkaavia tilanteita oli toki erittäin useita. Tunnetuin, kenties laajamittaisin, tapaus lienee Kiestingin motti josta on kirjoitettu kirjallisuudessa sangen runsaasti.

Käsittääkseni yksikään suomalainen joukkuetta suurempi joukko ei koskaan antautunut, mikä lienee Japanin ohella ainutlaatuista toisessa maailmansodassa? Ainoa mieleen tuleva joukkueen kokoisen joukon antautuminenkin tapahtui muistaakseni Suursaaren taistelussa 1944 jolloin suomalaisjoukkue antautui saksalaisille ja useat antautujista ammuttiin.

[Albert Ravila]

Baranin tapaus on mielenkiintoinen. Pikaoikeuden pöytäkirja ei ole tallella ent. Sota-arkistossa. Ainakin Linstedtillä on ollut se käytössään, koska hän esittää suoran lainauksen pöytäkirjasta.

Kaikki pikaoikeustapaukset sisältävä mappi on Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteessä tulonumerossa 19006. Siis T 19006.

Teloituspaikka on helposti löydettävissä sekä Tuntematton sotilas -elokuvan että valokuvan perusteella.

Yllättävää, sillä teloituksesta otetun kuvasarjan perusteella paikka on aika lailla erilainen, kuin elokuvassa. Ja elokuvahan on tietysti kuvattu hyvin kaukana oikeasta tapahtumapaikasta.

Tiedossani on 5. D:n Impilahdessa -44 teloitettujen (7) hautapaikka, samoin kuin Vuoksen varrella olevat haudat (6). Ne sijaitsevat siviilihautausmailla. Tästä voi päätellä, että on eri asia, mitä on ohjeissa määrätty ja eri asia, miten asia on todellisuudessa tehty. Sama koskee teloituksia säännnellyttä lakia.

Totta, Impilahden hautausmaalle on haudattu 5.D:n kenttäoikeuden päätöksen perusteella ammutut viisi (5) sotilasta ja 15.Pr:ssa tuomitut kaksi (2). Vuoksen varrella mahdollisesti olevat haudat voisivat olla 2.D:n kenttäoikeuden päätöksellä teloitettujen hautoja.

Mistäs niissä ohjeissa tarkkaan ottaen sanotaan? Jos teloitetut on kenttähautausmaan sijasta haudattu siviilihautausmaalle, on ehkä hieman uskaliasta vetää tästä "teloituksia säännnellyttä lakia" koskevia johtopäätöksiä.

[Emma-Liisa]

onko Ylikankaan tarkoitus saattaa armeija huonoon valoon kansan silmissä esittämällä perusteettomia väitteitä tosiasioina.

Tuskin Ylikankaan motiivilla on armeijan imagen kanssa mitään tekemistä. Kirjoittaahan hän itse jotain siihen tyyliin, että olisi ollut pahempaa pitää kiinni oikeusperiaatteista, jos niitä loukkaamalla saattoi pelastaa maan. - Joten oikea motiivi (sikäli kuin sitä ulkopuolinen voi tietää) on jukuripäisyys.

Sinänsä sillä, mikä teloitettujen/ammuttujen lukumäärä oli, ei ole suurempaa merkitystä (paitsi tietenkin omaisten kannalta). Olennaiset asiat Ylikankaan tulkinnassa ovat
1. antoiko Päämaja todella käskyn ampua karkurit myös rintaman takana eikä kyse ollut vain joidenkin upseerien oma-aloitteisuudesta
2. liittyikö Päämajan käsky todella Mannerheimin Paasosen raportin perusteella samaan käsityksene, että puna-armeijan suurhyökkäys oli laantumassa ja että se miksi ettei NL:n aikeena ollut Suomen valloitus (tai Suomen rintaman murtaminen) ja että siksi ei kannattanut tehdä rauhaa vana jatkaa taistelua mikä mielestäni on peräti takaperoinen johtopäätös) ja että todella karkurien ampuminen vaikutti ratkaisevasti siihen, että halu taistella parani

[Ilmo Kekkonen]

Iskit asian ytimeen Emma-Liisa.

1. Päämaja ei todellakaan antanut mitään uutta käskyä ampua karkureita rintamalla tai rintaman takana. Heinrichsin puhelinsanoma 20.6. 44 vain toisti voimassa olleen velvoituksen käyttää tarvittaessa asetta kieltäytymistilanteessa. Puhelinsanoman sanamuoto on kyllä huono. Siksi kysyttiinkin, tuleeko sitä noudattaa. Mahdollisesti se vaikutti esimerkiksi Vihman käskyihin ampua neljä miestä kieltäytymisestä ja karkuruudesta.

Muutenhan meneteltiin entiseen tapaan. Karkurit otettiin kiinni ja vietiin omaan yhtymäänsä tuomittaviksi. Heidän halukkuuttaan palata rintamalle ei kyselty pidätystilanteessa, vaan vasta yhtymässä.Näin oli ollut koko sodan ajan. Karkurien käsittelystä annetuissa ohjeissa ei kertaakaan viitata Heinrichsin sanomaan. Hän itse kuittaa sen 9.8. 44 päivätyssä kirjelmässä "tiedotteeksi", siis ei käskyksi. Kyllä tässä hävitettäväksi määrätyssä paperissa olisi laittomiin teloituksiin puututtu, jos sellaisia olisi ollut.

Juuri tämän takia Ylikankaalla ei ole esittää yhtään todistetta uusista ampumisista, koska niitä ei kerta kaikkiaan ollut.Eikä vuonna 2007 keksaistuja taphtumia voida siirtää vuoteen 1944 ja muuttaa tosiksi.

2. Paasosen raportti 19.6. 44 oli yksi monista vihollistilannekatsauksista. Se on osaltaan voinut vaikuttaa Mannerheimin ratkaisuun keskeyttää rauhantunnustelut (halituksen vaihdos mukaanlukien) ja jatkaa taistelua Saksan aseavun turvin, kunnes voidaan saada paremmat rauhanehdot. Ratkaisutaisteluhan alkoi 25.6. Talissa. Karkuruus oli jo silloin suurin piirtein suitsittu.

Ylikankaan alkuperäinen väitehän oli että "irtokarkurien" ampumisella voitiin pysäyttää 10 km päivässä perääntyvät joukot ja palauttaa taisitelutahto. Silti hänen mukaansa teloitukset salattiin rintamajoukoilta. Miten ne siis olisivat voineet pysäyttää perääntymisen ja palauttaa taistelutahdon?

Perääntyminen oli jo pysähtynyt VKT-asemaan suunnitelman mukaan ja taistelutahto näkyi heti mm. Kivisillansalmen torjunnassa. Teloituksia arvosteltiin joukoissa mm. siitä, että ne olisivat saattaneeet kääntää karkuruuden toisin päin eli joukkoantautumisiksi.
Vielä on huomattavaa, että Nl vaati ehdotonta antautumista ( oliko päivä nyt 23. vai 26.6. en muista) .

Nämä asiat selviävät jokaiselle joka jaksaa verrata Ylikankaan kirjan ja blogit sekä "vastakirjan" keskenään. Vertasin Ylikankaan itse väitteitä jo viime syksynä tositapahtumiin, eikä yksikään väite pitänyt yhtä todellisuuden kanssa.. Ylikankaan tietopohjan heikkouden kuvaa parhaiten hänen vastauksensa Tapio Nurmiselle. Huomattaavaa omnn myös, että sotahistorian professori Jussi T. Lappalainen kumosi jo vuosia sitten Ylikankaan väitteen poliittiseta syrjinnästä. Tämä vain ei koskaan muuta omaksumaansa mielipidettä. eikä muuta nytkään. Hänen kannattajansa eivät myöskään halua perehtyä tosiasioihin. Siksi keskustelu on juupas-eipäs tasolla ja pysyy sillä.