Teloitettu totuus?

[Emma-Liisa]

Olli Korjus kertoo kirjassaan Hamina 1918, että vuoden 1928 kutsunnoissa hylättiin terveyssyistä 40 prosenttia, toinen puoli vajaaravitsemuksen, toinen puoli tuberkuloosin takia.

Korjuksen lähteenä on lääkintäeversti K. F. Linden, joka piti turmiollisena separaattoria, joka mahdollisti voin myymisen - täysmaitoa eivät enää nähneet köyhempi väki ja palkolliset, eivätkä monesti pienet isännätkään, koska voista saatiin ainoa tulo. Lindenin teosta ei löydy lähdeluettelosta, mutta sitä seuraavassa lainataan: "''Liian aikainen ja raskas työ, tietämättömyydestä johtuvat yksipuoliset ravintotottumukset (pitihän lääkärin emännätkin syyllistää) ja heikko ravinto' olivat saaneet aikaan sen, että osa miehistä oli puolustuksen kannalta alamittaisia."

[Ilmo Kekkonen]

Pari viikkoa sitten sattui divarissa käsiini lääkintäkenraali Lindenin muistelmat. Kirjaa ei ole Ylikankaan lähdeluettelossa, vaikka muistelmat sisältävät oleellista tutkimustietoa asevelvollisten kunnosta sotien välisenä aikana. Tapio Nurminen on senkin asian tutkinut.

Jopa 40 % asevelvollisista hylättiin kutsunnassa terveyssyistä. Järkyttävät kuvat osoittavat 19-vuotiaiden nuorukaisten jääneen fyysisessa kehityksessä 12-13 vuotiaiden tasolle. Päälle tulevat erilaiset vammat ja sairaudet.

Mihin tässä tarvitaan vielä poliittista erottelua peräti 100 000 miehen verran?
Vastauksessaan Tapio Nurmiselle entinen oikeushistorian professori osoittaa, ettei osaa lukea lakitekstiä silloin, kun se ei ole hänen ennakkokäsityksensä mukaista.( Katso www.tapionurminen.fi ) Hän ei muutoinkaan ole ajatellut asiaa loppuun. Jos hänen väitteensä pitäisi paikkansa, olisivat kutsuntalautakunnat - joita oli 1932 alkaen 27 - hylänneet noin 20 vuoden aikana keskimäärin 4000 tervettä miestä vuodessa vastoin lakia ja jättäen merkinnät tekemättä tai väärentäen ne.Siis noin 150 lainrikkomusta vuodessa/lautakunta. Eikä ainoatakaan todistetta! Ollaanko taas suuren salaamisen tai peräti salaliiton edessä?

Ylikangas jättää aina asian tarkastelun kesken silloin, kun se uhkaa romuttaa hänen ennakkopäätöksensä. Silloin tulkinta on "sekä lähteiden että järjen vastainen". Minusta Ylikankaan omat tulkinnat ovat juuri sitä.Kaikki hänen väitteensä perustuvat jonkin hänen kuvioonsa sopivan pikkuseikan tulkinnalle ennalta päätetyllä tavalla. "Tutkimus" päättyy heti, kun eteen uhkaa tulla näkemyksen kaatava tosiasia. Se on todistettu erityisen tarkasti Teloitettu totuus-kirjassa. Kirja ei ole Ylikankaan mielestä pätevä, koska kriitikot perustavat väitteensä lähteisiin eikä "tutkijan sisäisen lähdekritiikin" perusteella tehtyyn viitteelliseen arvioon. Dokumentteihin perustuvat tutkimustulokset mitätöidään sillä, että kriitikot saavat jostain palkkaa! Koska he ( mm. kolme tohtoria, joista yksi sotahistorian professori!) eivät ole Ylikankaan mielestä päteviä, eivät heidän tutkimustuloksensakaan voi pitää paikkaansa. Samaa mieltä näkyvät olevan muutamat Ylikankaaseen uskovat. Ei heitä taida montaa olla, mutta usko on näköjään tässäkin tietoa vahvempi.

[Derkku]

Mihin tässä tarvitaan vielä poliittista erottelua peräti 100 000 miehen verran?

Vielä olennaisempaao olisi kysyä mitä ihmeen hyötyä Suomen puolustukselle olisi ollut 100 000 ylimääräisen reserviläisen kouluttamisesta. Koulutus ja ylläpitokustannukset veivät valtaosan sotien välisistä puolustusbudjeteista. Suuremman miesmäärän kouluttaminen olisi joko vähentänyt varustehankintoja entisestään tai vaihtoehtoisesti heikentänyt radikaalisti yksikköjen koulutustasoa.

Suomessa koulutettiin päin vastoin jo 1920-1930 -luvuilla suurempi osuus miespuolisesta ikäluokasta kuin useimmissa maissa. Ylikankaan ja monien muiden käsitys varusmiespalveluksesta koko miespuolisen ikäluokan kattavana instituutiona juontaa juurensa talvisodasta alkaneeseen perinteeseen joka on maailmanlaajuisesti erittäin harvinainen ja sivumennen sanoen jäytänyt suomalaisen maanpuolustuksen perustaa pian jo 70 vuoden ajan. Kansantaloudelliset tappiot sekä haittavaikutus maanpuolustukselle ovat olleet suunnattomat.

[Emma-Liisa]

Vielä olennaisempaao olisi kysyä mitä ihmeen hyötyä Suomen puolustukselle olisi ollut 100 000 ylimääräisen reserviläisen kouluttamisesta.

Olisihan heistä saatu reservi. Talvisodan lopussa miehet loppuivat ainakin paikoin "kesken".

Edellytys kuitenkin olisi ollut fyysinen ja psyykkinen terveys. Tuntemattoman Viirilän (toivottavasti muistan nimen oikein) tyyppisten miesten paikka ei ollut rintamalla. Eli välirauhan aikana rima laskettiin liian alas.

[Ilmo Kekkonen]

Derkku kääntää asian aivan nurin. Nyt koulutettiin yli 20 vuoden aikana noin 480 000 miestä. Kaikki eivät suinkaan olleet enää 1939 rintamakelpoisia ja siviiliyhteiskunta vaati miehensä. Koulutettuja naisia ei ollut nykyiseen tapaan. Aseita oli vain 280 000:lle. Jos siis olisi jätetty kouluttamatta Ylikankaan väittämät 100 000 "tervettä" miestä, olisi miespula iskenyt heti. Nythän ei aluksi ollut pulaa miehistä, vaan kaikesta varustuksesta ja pätevistä johtajista. Myöhemmin perustettiin paljon erillisiä yksiköitä ja kolme divisioonaa "ylimääräisestä reservistä". Lisäksi olivat käyttämättä nuoret ikäluokat 1918-20, koska palvelukseen tultiin 21-vuotiaina.

Se on totta, että juuri koulutus- ja ylläpitosyistä esimerkiksi palvelusaikaa lyhennettiin ja miehistöä lomautettiin pitkin -20 ja -30 lukua.. Lisäksi paljon miesvoimaa käytettiin varuskuntien ylläpitoon. Tämä ei kuitenkaan vapauttanut rahaa hankintoihin, vaan puolustusbudjettia supistettiin aina säästöjen verran. Armeija eli niukkuudessa, jota nykyään olisi vaikea käsittää. Sain itse siitä kokemusta vielä 1958 alkaneessa varusmiespalveluksessani.

Huomattavaa on, että kelvollinen miesvoima koulutettiin. Mitään Ylikankaan väittämää poliittisista syistä hylättyä joukkoa ei siis ollut.

Yleinen asevelvollisuus ei ole niin poikkeava käytätnö kuin Derkku väittää. Eri muodoissa se oli käytössä useimmissa Euroopan maissa poikkeuksena Iso-Britannia. Asevelvollisuudesta on luovuttu laajemmin vasta NL:n romahtamisen jälkeen.

Yleisen asevelvollisuuden vahingollisuus Suomen maanpuolustukselle vaatisi jonkin tason todistuksen. Jostain syystä sotilasasiantuntijat ovat lähes laidasta laitaan eri mieltä. Väite ei ole todiste, Derkku!

[Emma-Liisa]

Jos oikein muistan, niin Ylikankaan ainoa todiste siitä että asevelvolliseksi ei otettu poliittisin perustein, oli erään aikalaisnaisen väite. Mutta jos ko. väite pitäisi paikkansa, niin silloin tällaisia tapauksia pitäisi olla useita ja kai niitä olisi tullut julki esim. Linnan teosten yhteydessä tyyliin "ei voi pitää paikkaansa että Akselin pojat (ja jopa Siukolan) olivat armeijassa, ainakaan minun isääni ei huolittu kun oli isä oli punakaartissa (tai isä oli tunnettu kommunisti"). (Siukolan poika osallistui talvisotaan ja oli käpykaartissa vasta jatkosodassa.)

Toinen asia sitten on, että entiset punakaartilaiset kai jätettiin kouluttamatta? Ja ilmeisesti myös ne jotka istuivat 30-luvulla valtiopetostuomioita? Ensimmäinen ryhmä olikin suuri, mutta jälkimmäinen pieni.

Muuten armeija oli tilaisuus "kansalaiskasvatukseen", mistä esim. Halsti on kertonut, joten miksi näin oiva tilaisuus olisi laiminlyöty?

Ja jos ajatellaan asiaa yleensä, niin puna-armeijassahan vasta olisi syytä olla ottamatta mukaan potentiaalisesti epäluotettevaa aineista. Mutta kuitenkin esim. virolaisia rekrytoitiin heti kun maa liitettiin NL:oon. Eli uskottiin, että he kovalla kurilla tekevät mitä käsketään.

[Ilmo Kekkonen]

Muistat oikein, Emma-Liisa. Ylikankaan "todiste" on todellai erään naisen kirje. Hän esittää sen jo kirjassaan Tie Tampereelle. Se lienee tosipohjainen, mutta kuvaa käsittääkseni juuri punakaartissa palvelleiden ja valtiopetoksesta tuomittujen jättämistä pois asepalveluksesta. Marssittaminen ulos kutsuntatilaiuudesta lienee mielikuvitusta. Voi kyllä olla, että kansalaisluottamuksen palautumisen jälkeen osa otettiin palvelukseen. Tällaisia tapauksia oli useita nykyisessä kotipitäjässäni, jonka veteraaniteoksen olen laatinut.

Toinen todiste on eräs Mannerheimille kiireisestä koultustarpeesta esitetty kirjelmä välirauhan ajalta. Siihen on merkitty käsiln luku 100 00. Ylikangas väittää vakaumuksens amukaiseti, että luku tarkoittaa näitä hänen kuvittelemiaan poliitiisn perustein hylättyjä. Kuitenkin kyse on jo Talvisodan ikana palvelukseen kutsutuista terveyssyistä vapautetuista ja näistä iältään rintamakelpoisista ikäluokista 1918-20. Osa oli ehtinyt palvelukseen Talvisodan aikana ja osa rintamallekin, mutta pääosa oli vielä koulutuskeskuksissa ja osaa vasta kutsuttiin. Heistä syntyy luku 100 000.

Poliittisista syistä jätettiin kutsumatta palvelukseen Talvisodassa noin 300 miestä, jotka ensin pantiin turvasäilöön ja sitten pääosin vapautettiin. Tämä määrä ei siis vaikuttanut vahvuuteen mitään. Jotain vaikuttivat ne tuolla aiemmin esittämäni jaloillaan äänestaneet, joista tulee 8000-10 000 miestä. Toisaalta heidän puuttumisens saattoi olla vain eduksi Talvisodan taisteluhengen syntymiselle ja säilymiselle.

Niin hyviä ja pitkälti todenmukaisia kuin Linnan romaanit ovatkin, on niiden perusteella vaarallista tehdä pitemmälle meneviä johtopäätöskisä. Ne eivät ole tutkimuksia eikä Linna ollut sotilasasiantuntija, niin tarkka havainnoija ja ehdottoman rehellinen kun hän olikin.

[Derkku]

Tämä ei kuitenkaan vapauttanut rahaa hankintoihin, vaan puolustusbudjettia supistettiin aina säästöjen verran. Armeija eli niukkuudessa, jota nykyään olisi vaikea käsittää. Sain itse siitä kokemusta vielä 1958 alkaneessa varusmiespalveluksessani.

On nähdäkseni erittäin kyseenalaista olisiko lisämiesten kouluttamiseen ollut käytössä enemmän rahaa. Jostain olisi jouduttu tinkimään, joko koulutustasosta tai varustuksesta. Puolustusvoimathan osoittivat säästötoimillaan painopisteen; tarvittaessa varusmieskoulutusta leikattiin sotakelpoisten joukkojen varustamiseksi. Tasapainoilu onnistui hyvin, talvisodan armeija oli maailmanlaajuisestikin arvioituna erittäin hyvin koulutettu ja varustettu. Vähempi ei olisikaan riittänyt.

Tilanne sotien jälkeen esimerkiksi 1958 oli kuitenkin aivan erilainen kuin ennen sotaa. Vuoden 1958 tienoilla esimerkiksi lkp-valmius oli erittäin heikko ja joukkojen koulutustaso sekä materiaalinen valmius äärimmäisen heikko verrattuna 1930-lukuun. Kokonaisten joukkojen kertauksia ei ollut lainkaan, ilmavoimien vahvuus oli Ruotsiin verrattuna n. 0,5-1% luokkaa jne...

Yleinen asevelvollisuus ei ole niin poikkeava käytätnö kuin Derkku väittää. Eri muodoissa se oli käytössä useimmissa Euroopan maissa poikkeuksena Iso-Britannia. Asevelvollisuudesta on luovuttu laajemmin vasta NL:n romahtamisen jälkeen.

Sotienvälisenä aikana tuskin missään asevelvollisuus koski niin suurta osaa ikäluokasta kuin Suomessa, kenties Ranskaa lukuun ottamatta. Asevelvollisuusaika oli Suomessa myös riittävän pitkä, toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa (6kk) tai Norjassa (48-96vrk).

Viittasin käsitteellä yleinen asevelvollisuus Suomen käytäntöön jossa julkilausuttuna tavoitteena on ollut koko palveluskykyisen ikäluokan kouluttaminen, mikä kylmän sodan aikana taisi kohota korkeimmillaan n. 90% miespuolisesta ikäluokasta. Kylmän sodan aikana esimerkiksi Iso-Britannian National Service koski noin puolta miespuolisesta ikäluokasta, Ranskassa koulutettiin vuodesta riippuen ikäluokasta 1/2-2/3 jne. Jopa Ruotsissa asevelvollisten käyneiden osuus oli huomattavasti pienempi kuin Suomessa. Syy oli yksinkertainen; koko ikäluokkaa ei pystytty missään kouluttamaan kunnolla eikä toisaalta koko ikäluokalle ollut tarvetta.

Suomessa ongelmaan vastattiin lyhentämällä varusmiespalvelus erittäin lyhyeksi (8-11kk) ja käyttämällä reserviläiset sellaisten joukko-osastojen täytteeksi joita ei kyetty varustamaan tai kouluttamaan. Joukkojen koulutus- ja varustetaso oli ainakin 1970-luvulle asti yksiselitteisesti surkea verrattuna mihin tahansa läntisen tai itäisen Euroopan maahan. Tästä syystä myöskään puolustusvoimien johto ei luottanut joukkojen taistelukykyyn.

Kysymykseen siitä, miksi Suomessa on sellainen asevelvollisuusjärjestelmä kun on ei ole vielä tutkimuksin vastattu. Emma-Liisan esille tuoma kansalaiskasvatusaspekti lienee yksi syy.

Yleisen asevelvollisuuden vahingollisuus Suomen maanpuolustukselle vaatisi jonkin tason todistuksen. Jostain syystä sotilasasiantuntijat ovat lähes laidasta laitaan eri mieltä. Väite ei ole todiste, Derkku!

Yleisen asevelvollisuuden johdosta koulutusaika on liian lyhyt, kouluttajia oli ja on liian vähän per asevelvollinen ja puolustusbudjetista sekä henkilötyövuosista aivan liian suuri osuus kuluu asevelvollisten kouluttamiseen. Tilanne on toki nykyään erilainen kuin kylmän sodan aikaan jolloin ero oli vielä räikeämpi.

Lisättäköön vielä että arvosteluni ei koske puolustusvoimien henkilökuntaa, joista useimmat tekivät kylmän sodan aikana erinomaista työtä omilla sektoreillaan. Järjestelmän perusteet olivat vain huonot.

[Emma-Liisa]

Niin hyviä ja pitkälti todenmukaisia kuin Linnan romaanit ovatkin, on niiden perusteella vaarallista tehdä pitemmälle meneviä johtopäätöskisä. Ne eivät ole tutkimuksia eikä Linna ollut sotilasasiantuntija, niin tarkka havainnoija ja ehdottoman rehellinen kun hän olikin.

En tarkoittanut Linnan romaaneja todisteiksi, vaan sitä että jos punaisten poikia olisi joukoittain syrjäytetty asevelvollisuudesta, niin olisihan tuo asia tullut ilmi Linnan teosten arvosteluissa. Kyseessähän olisi ollut asia, joka olisi ollut (ainakin) noiden 100 000 miehen ja heidän omaistensa tiedossa.

[Emma-Liisa]

"Kuinka paljon kouluttaa sotilaita?"-kysymys ei mielestäni ole yksiniitinen. Eihän v. 1925, 1930 tai 1935 voitu tietää, miten paljon aseita ja varusteita on käytettävissä 1939 (tai oikeammin silloin kun niitä tarvittaisiin). Eikös 1939 tehty lisäbudjetteja? Sitä paitsi kun kaatuneet ja haavoittuneet ovat pois pelistä, niin reservit voivat käyttää samoja aseita.

Kannattaa muistaa, että armeija itse teki päätöksen, että satsataan ennen kaikkea merivoimiin. Uhkakuva etukäteen siis oli jotain muuta kuin mitä tapahtui, mutta sehän on maailmassa tavallista. Oli vain kätevää syyttää poliitikkoja.

Mitä yleiseen asevelvollisuuteen tulee, niin se kuului tuon ajan aatteisin - se tavallaan liittyi toistaalta aseistukseen ja sodankäyntitapaan, toisaalta demokratiaan (tai ainakin massayhteiskuntaan). Vain sellaiset maat, joilla oli meri suojana kuten Englanti ja USA, saattoivat luottaa siihen, että niillä on aikaa kouluttaa riittävä armeija sodan aikana.

Vaikea on ymmärtää, minkä muun strategian kuin mahdollisimman suuriin reserveihin perustuvan Suomi, jolla oli pitkä maaraja, olisi sotien välillä saattanut valita, varsinkin kun oletettiin että vastassa oli NL, jonka sodankäynti suureksi osaksi perustui juuri suureen massa-armeijaan.

[Emma-Liisa]

Viittasin käsitteellä yleinen asevelvollisuus Suomen käytäntöön jossa julkilausuttuna tavoitteena on ollut koko palveluskykyisen ikäluokan kouluttaminen, mikä kylmän sodan aikana taisi kohota korkeimmillaan n. 90% miespuolisesta ikäluokasta. Kylmän sodan aikana esimerkiksi Iso-Britannian National Service koski noin puolta miespuolisesta ikäluokasta, Ranskassa koulutettiin vuodesta riippuen ikäluokasta 1/2-2/3 jne. Jopa Ruotsissa asevelvollisten käyneiden osuus oli huomattavasti pienempi kuin Suomessa. Syy oli yksinkertainen; koko ikäluokkaa ei pystytty missään kouluttamaan kunnolla eikä toisaalta koko ikäluokalle ollut tarvetta.

...koska noiden maiden puolustus nojautui ennen kaikkea USA:han ja atomiaseen pelotteeseen. Ja Ruotsi tietenkin Suomeen puskurialueena.

Lisäys: ylipäänsä historiassa on ollut toisaalta kausia, jossa jalkaväen sotilas on ollut arvossaan (ja yleensä niihin on liittynyt jonkinasteinen demokratia, kuten jo antiikin Kreikassa) ja toisaalta kausia, jolloin ammattiarmeijat ovat asetekniikan avulla jylläneeet (ja jolloin myös kansan vaikutusmahdollisuudet ovat muutenkin olleet pienet). Nykyisin eletään ilmeisesti jälkimmäistä kautta, joten sikäli Suomen yleinen asevelvollisuus on nyt poikkeus. Mutta sitä se ei ollut sotien välillä.

[Emma-Liisa]

Ylikankaan yleinen metodi on todennäköisyys. Se on ihan metodi asioissa, jotka koskevat isoja joukkoja (esim. voidaan arvioida, miten monta lasta Suomessa tänä vuonna syntyy tai miten monta henkirikosta tapahtuu). Mutta todennäköisyys ei mitenkään todista, koskeeko tämä henkilöä X.

Historian tapaukset ovat ainutkertaisia. Siten siitä, mitä yleensä vastaavissa tapauksissa tapahtuu, ei voida sanoa (ainakaan varmasti), että näin tapahtui nytkin.

[Ilmo Kekkonen]

Keskustelu alkaa mennä aiheen ulkopuolelle, mutta on esitetty siinä määrin kiinnostavia näkemyksiä ja huomautuksia teksteihini, että muutama kommentti sallittaneen.

Ensinnä Derkulle totean, että nimimerkin tietämys sotilasasioissa on joiltain osin hyvä.

Mitään kouluttamatta jääneitä "lisämiehiä" ei ennen Talvisotaa ollut, jollei näitä terveyssyistä hylättyjä oteta huomioon. Heistä oli käyttökelpoisia sodan ajan lievennettyjen vaatimusten mukaan noin 45 000, mikä riitti Talvisodan tappioiden korvaamiseen jalkaväessä, mutta heikommalla aineksella. He ehtivät siis seuraavaan sotaan. Talvisodan aikana rintamalle lähetttiin 113 000 miestä täydennyksenä tai kokonaisina joukkoina.

Talvisodan armeija oli erittäin heikosti varustettu kaikilta osin. Väite maailmanluokan varustetasosta on täysin perusteeton. Kokardeja ja vöitä lukuunoittamatta mieskohtaisen varustuksen puutteet vaihtelivat 40-100 %. Armeijalla ei ollut ainoatakaan ajanmukaista tykkiä, panssarivaunua tai hävittäjäkonetta. Viesti- ja pioneerivälineistö puuttui kokonaan tai oli toivottoman vanhentunutta. Pahin oli puute tykistön ampumatarvikkeista. Panssarin- ja ilmatorjunta olivat onnettomalla tolalla.Tämä jätti noin 100 000 koulutetun miehen reservin käyttämättä. Tosin heille ei oikein ollut johtajistoakaan.

Vuoden 1958 taso oli käsittääkseni hyvin lähellä tai jossain määrin parempi kuin taso ennen sotaa. Koulutusjärjestelmä oli asiallinen, mutta materiaalitilanne yhtä heikko kuin ennen sotia. Lkp-valmius todella oli vähäinen, mutta korjaustyö oli aloitettu.

Tietysti kukin maa koulutti yleisen asevelvollisuuden perusteella vain kulloinkin tarpeelliseksi katsomansa määrän miehiä. Tarve esimerkiksi Ranskalla oli prosentuaalisesti kokonaan toinen kuin Suomella. Esimerkiksi Hollanti, Belgia ja Sveitsi kouluttivat suunnilleen samassa suhtessa kuin Suomi.

Tunnen tilanteen 1970-luvulla erittäin hyvin. Puutteita oli, mutta hiljalleen paranevan varustetason myötä myös kykyä. LKP-valmius oli kohtuullisen hyvä. Tiedän, koska palvelin mm. sotilaspiirin esikunnassa.

Yleisen asevelvollisuuden puutteet eivät johdu järjestelmästä, vaan siitä että yhteiskunta ei halua satsata järjestelmän tarvitsemia varoja. Tämä koskee kaikkia järjestelmiä.

Asevelvollisuuden perusteella on mahdollista saada toimiva puolustusjärjestelmä sittenkin suhteellisen halvalla. Olen ollut paikalla, kun mm. Norjan puolustusvoimien komentaja antoi peräti ihailevan tunnustuksen suomalaisten osaamiselle. Kaikki ei voinut olla kohteliaisuutta. Sain kuulla samaa mm. alemmilta norjalaisilta upseereilta, ruotsalaisilta ja jopa israelilaisilta.

Emma-Liisalle pari kommenttia.

Muistaakseni vuonna 1938 saatiin viimein aikaan ns. perushankintaohjelma. Supistetulla ohjelmallakin olisi saatu armeija tyydyttävään kuntoon vuoteen 1944 mennessä. Talvisotaan mennessä saatiin vain vähän aikaan. Vika oli armeijan hankintavalmiudessakin.

Mitä tulee merivoimien varustamiseen, niin sitä ajoi muistaaksni Meripuolustusliitto-niminen kansalaisjärjestö. Tuolloin hankittiin päältä katsoen kohtuullisen tehokas laivakalusto. Mannerheim piti ohjelmaa kuitenkin niin kesken jääneenä, että katsoi laivaston toimintakyvyttömäksi ilman jatkohankintoja. Sillä rahalla olisi mm. voitu uusia koko kenttätykistö ja samalla hankkia ajanmukainen viestivälineistö.

[Emma-Liisa]

Halsti kertoo muistelmiensa ensimmäisessä osassa että lun perushankintasuunnitelma oli tehty, armeijam johto ei edes uskaltanut esittää todellisten tarpeiden mukaista kokonaissummaa poliitikoille, koska pelättiin, että se ei mene läpi.

[heehak]

Teloitettujen ja karkureiden lukumäärät on jo tutkittu. On jo korkea aika katsoa numeroiden taakse Millainen on inhimillinen puoli?: asioiden käsittely oikeudessa, teloitettujen ja karkureiden oikeudet, puolustusasianajajat. Miten upseerit puhuivat teloitetuista? Nykyisten upseerien evp. suhtautumisesta minulla on kaksi kokemusta: majuri evp: ”kusen minä heidän haudalleen”. Eversti (evp.?) Baranin teloitettuja ei tuoda koskaan Suomeen. Nyt olisi mahdollista tuoda teloitetut sotilaat Suomeen, mutta huonolta näyttää. Vastauksena väitteeseen, ettei teloitettuja saatu mukaan: peitepiirrokset teloitettujen hautapaikoista olivat muualla kuin marssivissa joukoissa.

Päämajan parissa lähteessä puhutaan kahdesta erilaisesta psykoosista ja paniikista. Ne ovat lääketieteellisiä termejä ja olisivat edellyttäneet asiallista lääkärintarkastusta.

Millaisina henkilöinä teloitettuja arvioitiin sodan aikana ja sen jälkeen? Aseveljien suhtautumisen eri lähteistä koottu artikkeli olisi paikallaan.

Teloitettu totuus –teoksen otsikko on paljastava. Henkilö, joka on teloittanut totuuden on mitä ilmeisimmin Ylikangas. Monissa kohdissa kirjaa teloitukselle annetaan kuitenkin aivan tietty merkitys, eikä se liity johonkin asiaan vaan henkilöön. Prologissa Kulomaa ja Nieminen taitavasti antavat lukijan ikään kuin itse keksiä kirjan juonen. He toivovat lukijan tuloksen, siis teloitetun totuuden vastaavan ”Mixed sources” nimeen sisältyvää viestiä. Toisin sanoen he pyrkivät manipuloimaan lukijoiden johtopäätöksiä toivomaansa suuntaan. Mixed sources voivat kuitenkin joissakin olosuhteissa johtaa sopusuhtaiseen lopputulokseen. Kirjan toimittajat toivovat tavoitteena olevan totuudenmukaisemman kuvan saaminen. Nykyaikainen historiantutkimus lähtee kuitenkin siitä, että samaa aihetta voi lähestyä eri näkökulmista, käsitepari monta totuutta on suunnilleen sama. Toimittajat kannustavat itsenäiseen ja kriittiseen ajatteluun. Yritän tuoda siihen oman vaatimattoman panokseni.

Mannisen artikkeliin ei ole paljon sanottavaa. Nykyiset venäläiset eivät kuitenkaan pidä sodanaikaisten (ja muutenkin Sovjettivallan) kansalaisten nimittämisestä venäläiseksi. Heistä kyse oli silloin neuvostoliittolaisista.

Lindstedtin artikkelista on enemmän kommentoitavaa. Viimeinen rauhanaikainen teloitus ei tapahtunut 1825 vaan 1863.
Teloitukset, ampumiset jne. ovat varmaankin oikeudellisesti eri asemassa, mutta Ylikankaan teos ei olekaan oikeustieteellinen.

Ampuminen tuli ilmoittaa: ei ole lainkaan varmaa, että niin tehtiin. Ilmoituksia ei välttämättä siis ole välttämättä tuhottu. Asiakirjat ovat voineet tuhoutua tai joutua muuten hukkaan. Tilanne saattoi olla vaikea, ettei ilmoitusta ehditty tehdä. Vartiomies, joka ampui, saattoi kaatua. Kuumapäinen aseveli saattoi ampua. Kuollut mikä kuollut, mitäpä sitä enää ilmoittamaan.

Poliittissävyiset tutkintapyynnöt ampumisista sodan jälkeen: eikö se ole jokaisen kansalaisen oikeus? Harmi, etteivät jokaisen ammutun omaiset vaatineet tutkintaa. Asia oli arka. Viranomaisten olisi tullut oma-aloitteisesti tutkia tapaukset. Olisi enemmän tutkittavaa nykyisille historiantutkijoille.

Lindstedtin liiteluettelot muista kuin teloitetuista sotilaista ja karkureista ovat turhia tässä yhteydessä. Lukumäärät olisivat riittäneet. Monet luettelot antavat sekavan vaikutelman. Teloituksen ja ampumisen syyn mukaan tehdyt eri luettelot ovat kehno ratkaisu.

Baranin pikaoikeuden pöytäkirjan signumia ei Lindstedtin artikkelin viitteissä ole, mikä johtunee siitä, että Lindstedtin tietää pöytäkirjan kadonneen ent. Sota-arkistosta. Tästä olisi ollut syytä mainita, koska hänen pääaiheena tutkimuksessa on sen kiistäminen, että mitään kadonneita pöytäkirjoja ei ole. Signum on tosiaan T 19006, jonka hän ilmoittaa väitöskirjassaan. Tätä pöytäkirjaa ovat etsineet myös silloisen Sota-arkiston virkailijat toisen Baranisa teloitetun omaisen toimeksiannosta. Koska Ravila on viimeksi nähnyt Baranin pöytäkirjan?

Pakkokeinot: Artikkelin perusteella käytettiin vain puhuttelua ja käskyjä ja seuraavaksi ampumista. Muitakin olisi käskyn sisällön mukaan ollut käytettävissä.: sotilaan saattaminen etulinjaan, vartiomiehen asettaminen linjaan ko. sotilaan taakse. Se olisi ollut mahdollista, koska ammuttavia oli niin vähän. Lindstedt mainitsee yhden saattotapauksen.

Sandström on kirjoittanut kirjan, jossa hän ilmoittaa teloitettujen lukumääräksi noin 250. Lähteinä hän on käyttänyt joidenkin lehtien mielipidekirjoituksia. Tähän lukumäärään hän kieltää jälkikäteen viittaamasta. Millaisen sähköpostin Lindstedt mahtoi lähettää Sandströmille?

Lindstedt perustaa kaiken tutkimuksensa kirjoitettuihin lähteisiin. Sodan aikana, kuten ei elämässä yleensäkään, kaikkea tapahtunutta ei kirjata sotapäiväkirjoihin, käskyihin tai asiakirjoihin tms. Tämänkaltaiset asiakirjat hyväksyy esimies, joka panee nimensä alle vasta sitten, kun asiakirjan sisältö ja viesti tyydyttää häntä.

Lisätietoa teloitettujen kohteluun antaa mm. Rauhan parantolassa elokuun alkupäivinä pidetty kolmen armeijakunnan sotilaspastoreiden kokouksen asiakirja. Sot.past. Hilke: teloitetut on haudattu KEK:ien yhteyteen kenttähautausmaihin. Rovasti Sillanpää: teloitettuja ei lähetetä kotiin siksi, että hautauksissa voitaisiin toimia niin, että Puolustusvoimat joutuvat arvostelun kohteeksi. Sot.past. Huuskonen: Teloitettujen pyynnöstä on kirjoitettava kirje kotiin. Mutta on oltava varovaisia, sillä kirjeet ovat painavia todisteita.

III AK:n Tauno Laakso ja sot .past. Lauri Salovaara ovat 2.8.44.laatineet asiakirjan, jossa asiasisältönä ovat teloitetut (myös esimiesten ampumat).

1. Kuolemasta ei ennakkoilmoitusta. (Varsinaisessa) ilmoituksessa kuolemansyy kerrotaan lyhyesti.
2. Ruumis KEK:een, joka hautaa sen väliaikaisia hautauksia varten varattuun tilaan.
3. Teloitetun jäämistö lähetetään kotiin kuten kaatuneen.
4. Omaisille ei osanottokirjettä. Yhtymän pastori lähettää lyhyen kirjallisen selostuksen sk-piirin kenttäpapille, joka saattaa asian paikallisen papiston välityksellä tai muulla sopivalla tavalla omaisten tietoon. Tällöin on varottava, ettei lohdutusmielessä mennä lausumaan mitään, mikä voitaisiin tulkita puolustusvoimien toimenpiteiden arvostelemiseksi.

Se, että joitakin teloitettuja tosiaan haudatttin ainakin kahteen siviilihautausmaahan Impilahdella ja Vuoksenrannassa todistaa, että sotilaspastoreissa on ollut myös humaaneja ihmisiä.