Emma-Liisa kirjoitti:Heikki Jansson on vedonnut Mannerheimin mielipiteeseen, mutta jättänyt pois, että Mannerheimin mielestä myönnytyksiä piti tehdä vain ajan voittamiseksi.
Emma-Liisa itse (tosin viestiketjussa Norsu ja talvisodan veteraanit) kommentoi kirjoittamaani 30.6. ja siteerasi minua ”Joka tapauksessa olisimme saaneet
lisäaikaa, kuten Mannerheimkin toteaa,
lisäaikaa, joka olisi ollut kullan arvoista varusteluja silmälläpitäen”. Tällä tavalla jätän Emma-Liisan mielestä pois, että Mannerheim kaipasi lisäaikaa. Kirjoitin aiheesta 12.10. jolloin kirjoitin ”ja saatu ainakin sitä
lisäaikaa, jota Mannerheim niin kipeästi kaipasi.” Edelleen 9.10, tosin vastauksessani kari lumppiolle ”Ainakin olisi saatu
lisäaikaa, esitti Mannerheim. Sitä ei nyt saatu.” Tällä tavalla olen Emma-Liisan syytöksen mukaan tosin esittänyt Mannerheimin mielipiteen mutta ”jättänyt pois” että Mannerheim kaipasi vain lisäaikaa. En ole ”jättänyt pois” mitään mutta Emma-Liisa ei ole lukenut kirjoittamaani ja katsoo voivansa lukematta toisen kirjoittamaa syytellä tätä sopimattomasta siteeraamisesta. Ennen kuin tuollaisen ruman syytöksen esittää olisi syytä varmistaa sen paikkansapitävyys tai tässä tapauksessa, se, että väite on täysin perusteeton.
Mannerheim itse toteaa muistelmissaan (s. 188) että ”
Keskustellessani hallituksen jäsenten, valtioneuvos Paasikiven ja muiden poliittisesti vaikutusvaltaisten henkilöiden kanssa esitin, että meidän pitäisi pykiä kompromissiin koska – kuten hallitus hyvin tiesi – puolustuslaitoksemme ei ollut valmis kohtaamaan suurvallan hyökkäystä. Hallituksella ei ollut käytettävissään sellaista armeijaa, kuin sen ulkopolitiikka edellytti.” ja edelleen ”
Neuvostohallitus puolestaan selitti voitavan tyytyä Hangon asemasta Hankoniemen itäpuolella olevaan saariryhmään Hästö-Busö, Hermansö, Koö sekä aikaisemmin mainittuun Lappohjan ankkuripaikkaan. Tämä oli melkoinen myönnytys joka taloudellisestikin olisi olisi ollut vähemmän rasittava kuin Hangon luovutus, vaikka olisikin menetetty tärkeitä rannikkopattereita” (s.189).
On epäselvää mitä Emma-Liisa tarkoittaa kirjoittaessaan että ”Hangon sijasta Suomi olisi voinut suostua Suomenlahden sulkemiseen omien aluevesiensä osalta (toisin kuin Halsti uskoo, tätä neuvotteluissa myös ehdotettiin mutta NL sivutti ehdotoksen”. Neuvostoliitto neuvotteluissa torjui riittämättömänä muttei sivuttanut sitä mahdollisuutta, että Suomi itse huolehtisi Suomenlahden sulkemisesta osaltaan. Stalin luopuessa meritukikohdasta mantereella ja esittäessä Hästö-Busö-vaihtoehtoa Suomi torjui vaatimuksen perustellen kielteistä kantaansa sillä, ”että Suomi ei voi myöntää vieraalle valtakunnalle sotilaallisia tukikohtia oman alueensa ja omien rajojensa sisältä”. Tämän kuullessaan Stalin alkoi tutkia kartasta Hangon seutua ja osoitti Russaröta ja kysyi ”Onko tuo saari teille välttämätön” jolloin Paasikivi ei voinut muuta kuin ilmoittaa että se oli välttämätön ”koska se kuului olennaisesta Hangon puolustusjärjestelmään”. Tässä tilanteessa Stalin kärsimättömästi mutisi tunnetun ”Tästä ei tule yhtään mitään”-repliikin. Suurvalta, joka suunnittelee koko maan valloittamista, pyytää yhtä pientä saarta!
[Paasonen] neuvottelujen aikana osoitti, että Stalinin pelko saksalaisten maihinnoususta Etelä-Suomeen perustui vanhentuneeseen strategiseen ajatteluun.
Paasonen sai tehtäväkseen laatia muistion, jolla perusteltaisiin Stalinille ja Molotoville, että näiden huoli hyökkäyksestä Suomen alueen kautta oli aiheeton. Tietysti Paasonen teki työtä käskettyä, muttei vakuuttanut näitä kahta, jotka luottivat omiin asiantuntijoihins. Yleensäkin on vastapuolen neuvominen turhaa, koska vastapuoli ei luota vastapuolensa neuvoihin. Paasosen muistiosta en sen kummemmin välittäisi: se oli tilaustyötä, jonka lopputulos oli tehtävää annettaessa määrätty. Toisaalta koko kysymys on merkityksetön koska muistio ei vakuuttanut. Stalin pysyi järkähtämättömästi toivomuksessaan meritukikohdasta Suomenlahden pohjoisrannalla (mihin sittemmin myös suostuttiin niin Moskovan rauhassa kuin myöhemmin Pariisin rauhassa -47 – Porkkalan muodossa).
Mitä tulee Halstin esittämään hän ilmeisesti edustaa niitä, joiden logiikan mukaan sota, joka tullaan häviämään niin että solmittavassa rauhassa, menetetään roimasta yli sen, mitä sovinnolla menetettäisiin, on perusteltu. Ennakkoon häviöksi käsitetyn sodan käymisessä ei ole mitään järkeä, koska myöntyminen sopimukseen on silloin takuuvarmasti edullisempaa.
Kuten Paasikivi totesi, Suomi oli ”
luisumassa selkkaukseen suurvallan kanssa. Mutta ennen kuin pieni maa voi panna itsensä alttiiksi sellaiselle vaaralle, täytyy olla olemassa kaksi edellytystä. Toisaalta täytyy voida laskea jonkin toisen suurvallan antamaan tukeen, toisaalta täytyy oman armeijan olla täysin varustautunut”. Ensimmäinen edellytys ei MR-sopimuksen luomassa tilanteessa täyttynyt ja Mannerheimin erokirje 27.11. on kuvaava osoitus toisen edellytyksen puuttumisesta.
Myöntyminen Neuvostoliiton vaatimuksiin olisi ollut ainoa järkevä ratkaisu. Sillä olisi saatu lisäaikaa, varusteluja olisi voitu suorittaa ja sitä olisi tietenkin perusteltu täällä kotona sillä, että Neuvostoliiton vaatimukset olivat maltillisia ja perustuivat sen huoleen Leningradin turvallisuudesta, joten alueista, joilla ei ollut merkittävää arvoa Suomelle, saattoi luopua. Eli siis tyyliin ”Näin pitkälle, muttei yhtään pidemmälle” ja saadaan hyvät käteiskorvaukset (joiden määrää Stalin oli tiedustellut, mutta neuvottelijat eivät olleet tehneet mitään laskelmia). Korvauksia olisi tietysti pitänyt saada kaikesta mahdollisesta, mukaan lukien evakkokustannuksista ja uudelleensijoittamisen aiheuttamista rakennuskustannuksista ja kaikkea muutakaan hyvää.
Huomautus, että se, että mikään muu maa ei muuttanut linjaansa annettuaan periksi on logiikaltaan samaa tasoa kuin väite, että koska kukaan Chicagossa syntynyt ei ole toistaiseksi valittu USA:n presidentiksi (onko?) niin Chicagossa syntynyt ei voi tulla USA:n presidentiksi joten chicagolaiset älkööt vaivautuko presidenttikilvoitteluun. Tilasto ei todista yhtään mitään siitä, että periksi antaminen – jota ei edes tarvitse kutsua ”myönnytykseksi” vaan myöntymiseksi korvausta vastaan naapurin perusteltuun rajajärjestelytoivomukseen aiheuttaisi kyvyttömyyden olla antamatta periksi tarvittaessa.
On totta, että Moskovan rauha teki Suomen puolustamisen entistä vaikeammaksi mutta silloin se olikin jo tarpeetonta, koska Suomi oli turvautunut Saksaan jonka siivellä arvioitiin että saataisiin revanssi korkoineen (ja jota sotaa ei käyty, jotta Mannerheim linja saataisiin palautettua, päinvastoin, silloin oli Suomessakin tajuttu, että raja oli ollut kestämättömän lähellä Leningradia, joten jatkosodan kuvitellun voittamisen jälkeen, olisi ”tarpeellisiin” rajajärjestelyihin oma-aloitteisesti ”myönnytty” Kannaksella) ja korvaukset siitä otettu Itäkarjalassa. Tosin siinä tapauksessa, että Leningradin olisi revitty maan tasalle ei mitään rajajärjestelyä olisi tehty.
Terv.
// Heikki Jansson