Pro gradu: Houruinhoitoasetuksesta mielenterveyslakiin
Lähetetty: 13.10.08 17:58
Pro gradu: Houruinhoitoasetuksesta mielenterveyslakiin
Pro gradu: Mäkelä Jari Mikael:
Houruinhoitoasetuksesta mielenterveyslakiin. Mielisairaanhoidon ja erityisesti tahdosta riippumattoman hoidon lainsäädännön muutokset vuosina
1840–1991 Joensuun yliopisto 2008, Suomen historian pro gradu – tutkielma, 151 sivua
http://joypub.joensuu.fi/publications/m ... etuksesta/
Pro Gradu-työssä tarkastellaan mielenterveyslainsäädännön muutosta vuonna 1840 annetusta keisarillisesta asetuksesta vuonna 1991 voimaan tulleeseen mielenterveyslakiin saakka. Varsinaisena tutkimuskohteena on tahdosta riippumattoman hoidon sääntelyssä ilmenneet muutokset. Pakottavan hoidon ohella tutkielmassa käsitellään avohoitoa ja sen muutosta.
Tahdosta riippumatonta hoitoa ja avohoitoa vertaillen on mahdollista selvittää sitä, kuinka pakottavaa hoito on aikanaan ollut.
Mielenterveyslainsäädäntöä käsitellään työssä oikeushistorian ja osin lainopin metodin avulla. Lainopin metodin käyttäminen on tärkeää, jotta tutkimuksessa voidaan toisaalta kuvata kumottua ja voimassa olevaa lainsäädäntöä. Tutkimusaineistona on ensisijaisesti lainsäädäntö. Toisaalta tutkimuksessa on käytetty laajasti lainvalmisteluaineistoa, tärkeimpinä komitea- ja valiokuntamietinnöt ja hallituksen esitykset. Voimassa olevaa oikeutta systematisoidaan myös asiantuntija-artikkelien avulla. Lainsäädäntöajan yhteiskunnallista tilaa selvitetään osin käytettävissä olevan historian tutkimuksen sekä lisäksi sosiaalilainsäädäntöä kuvaavien yleisteosten ja tutkimusten avulla.
Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että mielenterveyden ongelmista kärsiviä on pyritty hoitamaan aiemmin pääasiassa tahdosta riippumatonta hoitoa, tai pakkohoitoa käyttäen. Toisaalta vapaampia hoitomuotoja, kuten perhehoitoa on myös sovellettu. Tutkimuksessa selvisi, että pyrkimys avohoitoon on ollut olemassa jo 1900-luvun alusta saakka. Käytännössä tuolloin alkanut voimakas mielisairaalapaikkojen lisääminen vesitti pyrkimykset. Avohoito on saanut tuulta alleen vasta viimeaikoina, kun sairaalapaikkojen lukumäärä on kääntynyt laskuun. Nimenomaisesti ja perusteellisesti tahdosta riippumattomasta hoidosta säädettiin vuoden 1978 mielisairaslain osittaisuudistuksen yhteydessä. Tuolloin säädettiin ensimmäisen kerran potilaan oikeudesta hakea muutosta hoidostaan tehtyyn päätökseen. Mielisairaslainsäädännössä myös lain nimikkeen osalta on tapahtunut muutosta. Mielisairaslain aikaan pyrittiin nimellisestikin parantamaan sairautta, nyt mielenterveyslain myötä hoidetaan terveyttä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että lait ovat muuttuneet varsin verkkaisesti. Mitään radikaaleja muutoksia tahdosta riippumattoman hoidon säätelyssä ei ole kerralla tehty.
Pro gradu: Mäkelä Jari Mikael:
Houruinhoitoasetuksesta mielenterveyslakiin. Mielisairaanhoidon ja erityisesti tahdosta riippumattoman hoidon lainsäädännön muutokset vuosina
1840–1991 Joensuun yliopisto 2008, Suomen historian pro gradu – tutkielma, 151 sivua
http://joypub.joensuu.fi/publications/m ... etuksesta/
Pro Gradu-työssä tarkastellaan mielenterveyslainsäädännön muutosta vuonna 1840 annetusta keisarillisesta asetuksesta vuonna 1991 voimaan tulleeseen mielenterveyslakiin saakka. Varsinaisena tutkimuskohteena on tahdosta riippumattoman hoidon sääntelyssä ilmenneet muutokset. Pakottavan hoidon ohella tutkielmassa käsitellään avohoitoa ja sen muutosta.
Tahdosta riippumatonta hoitoa ja avohoitoa vertaillen on mahdollista selvittää sitä, kuinka pakottavaa hoito on aikanaan ollut.
Mielenterveyslainsäädäntöä käsitellään työssä oikeushistorian ja osin lainopin metodin avulla. Lainopin metodin käyttäminen on tärkeää, jotta tutkimuksessa voidaan toisaalta kuvata kumottua ja voimassa olevaa lainsäädäntöä. Tutkimusaineistona on ensisijaisesti lainsäädäntö. Toisaalta tutkimuksessa on käytetty laajasti lainvalmisteluaineistoa, tärkeimpinä komitea- ja valiokuntamietinnöt ja hallituksen esitykset. Voimassa olevaa oikeutta systematisoidaan myös asiantuntija-artikkelien avulla. Lainsäädäntöajan yhteiskunnallista tilaa selvitetään osin käytettävissä olevan historian tutkimuksen sekä lisäksi sosiaalilainsäädäntöä kuvaavien yleisteosten ja tutkimusten avulla.
Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että mielenterveyden ongelmista kärsiviä on pyritty hoitamaan aiemmin pääasiassa tahdosta riippumatonta hoitoa, tai pakkohoitoa käyttäen. Toisaalta vapaampia hoitomuotoja, kuten perhehoitoa on myös sovellettu. Tutkimuksessa selvisi, että pyrkimys avohoitoon on ollut olemassa jo 1900-luvun alusta saakka. Käytännössä tuolloin alkanut voimakas mielisairaalapaikkojen lisääminen vesitti pyrkimykset. Avohoito on saanut tuulta alleen vasta viimeaikoina, kun sairaalapaikkojen lukumäärä on kääntynyt laskuun. Nimenomaisesti ja perusteellisesti tahdosta riippumattomasta hoidosta säädettiin vuoden 1978 mielisairaslain osittaisuudistuksen yhteydessä. Tuolloin säädettiin ensimmäisen kerran potilaan oikeudesta hakea muutosta hoidostaan tehtyyn päätökseen. Mielisairaslainsäädännössä myös lain nimikkeen osalta on tapahtunut muutosta. Mielisairaslain aikaan pyrittiin nimellisestikin parantamaan sairautta, nyt mielenterveyslain myötä hoidetaan terveyttä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että lait ovat muuttuneet varsin verkkaisesti. Mitään radikaaleja muutoksia tahdosta riippumattoman hoidon säätelyssä ei ole kerralla tehty.