Ymmärtäminen on eri asia kuin hyväksyminen, puolustelusta puhumattakaan. Eihän Hitlerin Saksaakaan tarvitse hyväksyä eikä puolustella, jos halutaan ymmärtää hänen syitään ja motiivejaan hänen hyökätessään Tšekkoslovakiaan ja Puolaan? Sama kai koskee Stalinin Neuvostoliittoa, Ronald Reaganin Yhdysvaltoja ja itse asiassa kaikkea?kpj kirjoitti:Suomen epäonnistumiset viime maailmansodan aikana johtuivat juuri ymmärtämättömyydestä (toisinaan haihattelulla ja viinalla höystettynä).Heikki Jansson kirjoitti:Ellei ymmärrä Venäjää puhuttaessa Suomessa ulkopolitiikasta, on taatusti heikoilla.
Osallistuminen "keskusteluun" käy kutakuinkin turhauttavaksi, jos ymmärryksen puutteesta tehdään hyve.
Muuten, olikohan se Suomen ulkopolitiikka talvisodan jälkeen niin epäonnistunutta? Ensin kyllä veikattiin väärää hevosta, siis Saksaa, mutta sitten käännettiin pikku hiljaa takkia ja selvittiin moniin muihin maihin verrattuna suhteellisen vähin tappioin kaikesta. Eikä Suomen ulkopoliittinen johto hyväksynyt Saksan ja Neuvostoliiton hallitusten puuhia missään vaiheessa, ymmärsi sen sijaan aika hyvin. Eikä Kekkonenkaan hyväksynyt kommunismia, ymmärsi kyllä. On noilla kahdella sanalla ero.