wejoja kirjoitti:Osaisiko joku kertoa, miksi Itä-Uuttamaan aluetta pidetään yhä vieläkin koulukirjoissa 1200-luvulle asti, eli ruotsalaisen kolonisaation asutushistoriaan saakka "autiona erämaana, jossa on liikkunut vain satunnaisia metsästäjiä"...? Eri lähteistä on arkeologista riippuen erilaisia tulkintoja asiasta. Onko käsitys muuttunut ja mihin suuntaan viimeisten 20 vuoden aikana tehtyjen uudempien tutkimusten mm. siitepölyanalyysien myötä?
Tämä oli niin hyvä kysymys, että oli selviteltävä asiaa.
Itä-Uusimaan asutushistoriasta kertoo Itä-Uudenmaan maakuntakaavan selostus mm seuraavaa.
Tummennukset Vetehisen.
http://www.ymparisto.fi/download.asp?co ... 610&lan=fi
Nuoremmalla rautakaudella, kansainvaellusajalta (400 jKr.) historiallisen ajan alkuun (1150/1300 jKr.), Itä-Uusimaa oli arkeologisten lähteiden perusteella lähes autio.
Pysyvämmin itäinen Uusimaa asutettiin Hämeeseen suuntautuneen toisen ristiretken (1238 tai 1239) jälkeen, kun ruotsalaiset uudisasukkaat saapuivat Itä-Uudenmaan rannikolle. Ruotsalaisten ensimmäinen suuri asutusaalto ajoittuu 1200-luvun puoliväliin.
Aluksi asutettiin rannikkoseudut, jokisuut ja jokilaaksot, joissa myös viljavimmat maaalueet sijaitsivat. Rannikkoalueen merestä kohonneilla savikoilla ja jokien kasaamilla lieterannoilla oli hyvät mahdollisuudet kiinteään peltoviljelyyn. Lisäksi rantaniityt tarjosivat karjalle helposti rehua. Suomea puhuvat hämäläiset asuttivat Uudenmaan ja Hämeen rajaseutuihin kuuluneet maakunnan pohjoisimmat alueet vasta 1300-1400-luvuilla.
Tuo teksti antaa tosiaan sellaisen kuvan, että Itä-Uusimaa olisi ollut "lähes" autio kunnes ruotsalaiset "uudisasukkaat" saapuivat. Tarkoitus on kai antaa vaikutelma, että "uudisasukkaat" tulivat tyhjään maahan ja asuttivat viljavimmat maat jokisuissa ja jokilaaksoissa.
Schultz kirjoittaa Helsingin Linnavuoresta mm seuraavaa:
http://www.hel2.fi/kaumuseo/linnavuori/pdf/schultz.pdf
Vartiokylän linnavuori saattaa olla joko rautakauden lopulta tai keskiajan
alusta.
Muinaislinnan historiaa ei tunneta arkeologisten tutkimusten vähäisyyden ja ajoittamista helpottavien löytöjen puuttumisen vuoksi.
Linnavuori on siis ennen ruotsalaisten tuloa olevalta ajalta. Linnaa ei tarvitse rakentaa, ellei ole asutusta, joten asutusta on ollut, vaikka sen merkkejä ei ole löydetty. Olisiko rakennettu jotain uutta päälle?
Helsingin Vuosaaressa ja Sipoossa tehtyjen paleoekologisten tutkimusten tuloksia, joiden mukaan Vartiokylän linnavuoren lähistöllä olisi viljelty maata ja siten myös asuttu jo viikinkiajalla, on toistaiseksi vaikea hyödyntää linnavuoren historiaa tai sen ympäristön asutushistoriaa selvitettäessä, koska samanaikaiset asumista merkitsevät muinaisjäännökset puuttuvat.
Siis asuttu ennen ruotsalaisten tuloa.
Porvoon Linnamäki on nykymuodossaan keskiaikainen, mutta paikalla on ilmeisesti ollut muinaislinna jo 1200- luvulla, kun ruotsalaiset uudisasukkaat saapuivat. Linna joen rannalla on antanut nimen koko paikalle (Borgå), ja nimistötutkijoiden mukaan nimi on ruotsalaisasutusta vanhempi.
Linna oli siis ennen ruotsalaisten tulokkaiden saapumista. Tuossa lainauksessa "uudisasukkaiksi" kutsutut tulivat asuttuun maahan. "Uudisasukas" on outo sanavalinta, mutta sillä lienee oma propagandistinen funktionsa.
Toisaalta paikannimet ja keskiaikaiset lähteet osoittavat hämäläisten
oleskelleen Uudenmaan rannikolla kalastamassa ja luultavasti myös kauppaa käymässä ja kaskeamassa.
Aivan niin. Paikannimet ovat siirtyneet suomalaisilta ruotsalaisille eivätkä ne siirry elleivät suomalaiset ole kertomassa jatkuvasti nimiä. Lainausta voisi täydentää maanviljelyllä, koska maanviljelyä osoittavia löytöjä on jo 1000 vuotta aikaisemmalta ajalta.
Lainatussa kappaleessa on huomioitavaa, että hämäläiset vain oleskelevat. Sanavalinnalla ohjataan lukijaa ajattelemaan jotain pienempää ja vähäpätöisempää kuin asuminen.
Edgrenin mukaan Sipoossa viikinkiajalla alkanut jatkuva viljely merkitsee
hämäläisten muuttoa sinne, koska niin varhaista ruotsalaisasutusta ei voida todeta
Uudenmaan perinnemaisemista on kirjoituksessa "Asutus- ja maankäyttöhistoriallinen analyysi – esimerkkinä Uudenmaan perinnemaisemat".
http://www.ymparisto.fi/download.asp?co ... 610&lan=fi
Poimin muutamia mainintoja koskien Itä-Uusimaata.
Keski- ja Itä-Uudellamaalla tiheimmin asuttu ja ovat juuri pohjois-eteläsuuntaiset jokilaaksot, Vantaanjoki, Keravanjoki, Sipoonjoki, Mustijoki, Porvoonjoki, Ilolanjoki, Forsbynjoki ja Taasianjoki.
Eli juuri ne jokilaaksot olivat tiheimmin asutettuja, jotka Itä-Uudenmaan maakuntakaavan selostuksessa mainitaan ruotsalaisten "uudisasukkaiden" ottaneen itselleen.
Uudeltamaalta on tavattu esiroomalaiselta ajalta
varmuudella viljelyyn ja karjanhoitoon liittyvää
esineistöäkin, kuten työkaluja ja jauhinkiviä. Tun-
netuin on Pernajan Malmsbyn kauppiaan tai sepän
kätköksi tulkittu löytö, johon sisältyy keihäänkär-
kien ja kirveiden lisäksi viikate ja neljä sirppiä
Itä-Uudellamaalla viljeltiin jo esiroomalaisella ajalla.
Viime vuosien tutkimuksissa on saatu yhä enem-
män viitteitä siitä, että Uusimaa ei ollut kokonaan
autio rautakauden viimeisinä vuosisatoina. Sipoon
pienistä lammista (Sarmaja-Korjonen 1992) ja In-
koon Orslandetilta (Alenius ja muut 2004) tehty-
jen siitepölyanalyysien mukaan rannikkoalueella
on harjoitettu viljelyä merovingiajalta (600–800
jKr.) eteenpäin. Tutkimuksen tulokset on tulkittu
osoitukseksi kiinteästä ja jatkuvasta peltoviljelys-
tä ja siihen liittyvästä karjanhoidosta
.
Eikä ollut asutuskatkoa. Asutuskatko on se sama, jolla joskus selitettiin Suomen olleen lähes autio ja, että suomalaiset saapuivat Virosta. Asutuskatkosta on luovuttu, koska on tehty asutuksen osoittavia löytöjä.
Viikinkiajalta (800–1050 jKr.) alkaen on enem-
män merkkejä asutuksestakin. Keski- ja Itä-Uu-
deltamaalta on erityisesti sisämaata ja rannikkoa
yhdistäneitten jokireittien varsilta ja niihin yhtey-
dessä olevien järvien rannoilta saatu talteen joita-
kin viikinkiaikaisia löytöjä. Asutusnimistön perus-
teella on esimerkiksi oletettu, että Sipooseen olisi
sisämaan vanhan hämäläisasutuksen nautinta-
alueelle viikinkiajalla tai viimeistään 1100-luvulla
asettautunut maataviljelevää väestöä (Kepsu 2001)
Vanhaa suomalaisasutusta ajalta enne ruotsalaisten tulokkaiden saapumista.
Viime aikoina erityisesti nimistön tutkijat (ks.
Huldén 2001) ovat päätyneet siihen, että
Ruotsista saapuneet uudisasukkaat suuntautuivat aluksi pääasiassa saaristoon ja rannikoille. Ruotsinkielisen asutuksen alue olisi vähitellen laajentunut, kun rannikon vähäisempi suomalaisasutus olisi omaksunut uuden valtakielen.
Saaristoon ja rannikolle suuntautunut ruotsalaisten tulokkaiden asettutuminen noudattaa samaa linjaa kuin Etelä-Pohjanmaan rannikolla. Ei siis jokisuihin ja -varteen kuten Itä-Uudenmaan maakuntakaavan seloste väittää virheellisesti. Lisäksi voi hyvin kyseenalaistaa sen, että suomalaisia olisi ollut vähäisempi määrä, koska tuskin silloin paikannimisanasto olisi siirtynyt ruotsiin. Aikaa myöten suomalaisten suhteellinenmäärä on laskenut ruotsinkielistymisen seurauksena. Ruotsalaisia tulokkaita ei pidä kutsua uudisasukkaiksi, kun he asettautuivat toisten erä- ja kalastusmaille, joilla oli suomalaiset nimet. Maahanmuuttaja on hyvä termi.
Edellä mainitut muutamat esimerkit todistavat, että Itä-Uudenmaan asutuksesta on valheita ja sopivilla sanavalinnoilla ohjattua propagandaa, että alue oli tyhjä ruotsalaisten tulokkaiden tullessa joskus 1200-luvun loppupuolella ja, että tulokkaat olivat "uudisasukkaita".
Vääristellystä historiasta ei voi syyttää pelkästään politiikkaa, vaan osansa on silläkin, ettei muinaismuistoja tutkita. Hyvä jos inventoidaankaan. Helsingissä taidettiin havaita että muutama kymmenen muinaismuistoa oli tuhottu, mutta löydettiin myös kymmeniä uusia ennen tuntemattomia muinaismuistoja. Ne olisi hyvät tutkia, sillä emme tiedä meidän omasta historiasta, ellemme tutki sitä.
Oli hyvä että otit wejoja tämän asian puheeksi. Toivottavasti meidän historiaa saadaan korjattua. Oikean tiedon esittäjä saa vastaansa haukkumista ja lokaa, mutta ei se mitään haittaa.