Pohjois-Pohjanmaan museo ja Museovirasto sopivat yhteistyöst
Lähetetty: 15.01.09 09:16
Museovirasto ja Pohjois-Pohjanmaan museo ovat uudistaneet kulttuuriympäristön vaalimista koskevan yhteistyösopimuksensa. Uudessa sopimuksessa sovitaan yhteistyöstä ja työnjaosta rakennusperinnön tutkimuksen, inventoinnin ja suojelun sekä korjausrakentamisen alalla. Museovirasto delegoi sopimuksella pääosan rakennettuun kulttuuriympäristöön liittyvistä viranomaistehtävistä Pohjois-Pohjanmaan museolle.
Maakuntamuseot ovat Museoviraston keskeisiä yhteistyökumppaneita ja osan kanssa on tehty yhteistyösopimukset kulttuuriympäristön vaalimisessa jo 1990-luvulla. Tällainen rakennusperintöä koskeva sopimus tehtiin myös Pohjois-Pohjanmaan museon kanssa. Nyt solmittu uusi sopimus koskee myös restaurointialan asiantuntijatehtäviä.
Kulttuuriympäristön vaaliminen onnistuu parhaiten yhteistyöllä. Museovirasto ja maakuntamuseot ovat yhdessä vahva ammatillinen yhteisö, osaaja ja vaikuttaja. Maakuntaa koskevissa kulttuuriympäristötehtävissä oman maakunnan asiantuntija toimii tehokkaasti, nopeasti ja oikeaan aikaan. Pohjois-Pohjanmaan museon tietoaineistot ja palvelut ovat lähellä asiakkaita ja vaivattomasti saavutettavissa.
Pohjois-Pohjanmaan museon ja Museoviraston yhteistyösopimuksen lähtökohtana on museon vakiintunut asema kulttuuriympäristön suojelutoiminnassa, museon tietovarannot, monipuolinen asiantuntemus sekä kokemus kulttuuriympäristökasvatus- ja kehittämistehtävissä. Museon tähänastisesta viranomaistyön hoidosta on saatu hyviä kokemuksia.
Sopimus korostaa osapuolten yhteistä vastuuta kulttuuriperinnön vaalimisessa ja suojelussa. Museovirasto delegoi sopimuksella pääosan kulttuuriympäristön viranomaistehtävistä maakuntamuseolle. Sopimuksessa käsitellään lisäksi inventointi- ja tutkimustoimintaa, koulutus-, ohjaus- ja neuvontatyötä, korjausavustuksia koskevaa yhteistyötä, tiedonvaihtoa, tiedottamista ja tiedon saatavuutta sekä kehittämistoimintaa niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.
Museon rakennustutkijat ovat Pasi Kovalainen ja Juhani Turpeinen, rakennusrestauroinnin neuvontatehtävässä toimii Pohjois-Pohjanmaan korjausrakentamiskeskus Poran korjausarkkitehti Raimo Tikka.
Lisätietoja sopimuksesta antavat Pohjois-Pohjanmaan museossa museonjohtaja Ilse Juntikka, puh. (08) 5584 7151, ilse.juntikka@ouka.fi, rakennustutkija Pasi Kovalainen, puh. (08) 5584 7152, pasi.kovalainen@ouka.fi, rakennustutkija Juhani Turpeinen, puh. (08) 5584 7155, juhani.turpeinen@ouka.fi ja korjausarkkitehti Raimo Tikka, puh. 044 703 7174, raimo.tikka@ouka.fi.
Museovirastossa lisätietoja antavat osastonjohtaja Maire Mattinen, puh. (09) 4050 9423, maire.mattinen@nba.fi, osastonjohtaja Marianne Schauman-Lönnqvist, puh. (09) 4050 9252, marianne.schauman-lönnqvist@nba.fi ja intendentti Tommi Lindh, puh. (09) 4050 9459, tommi.lindh@nba.fi.