Pro gradu katolisesta kirkosta Suomessa 1989-98
Lähetetty: 16.01.09 10:40
Seuraava Helsingin yliopistossa hyväksytty pro gradu -tutkielma on nyt luettavissa
E-thesis-palvelussa:
Elsa Savolainen: Kaukana Vatikaanista – katolinen kirkko Suomessa 1989–1998
(teologinen tiedekunta, kirkkohistorian laitos, 2007)
URL: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe200810232024
Opinnäytteen tiivistelmä:
Tutkimuksessa tarkastellaan katolista kirkkoa Suomessa vuosina 1989-1998.
Tutkimus alkaa paavi Johannes Paavali II:n Pohjoismaiden-vierailusta kesällä
1989 ja päättyy Suomen katolisen kirkon pitkäaikaisen piispan Paul Verschurenin
eroon tehtävästään vuonna 1998. Tutkimuksen kolme pääkysymystä ovat kirkon
hallinnon ja rakenteen muutokset, katolisen kirkon identiteetti Suomessa ja
ekumeeniset suhteet erityisesti Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon.
Lähteinä olen käyttänyt Helsingin katolisen hiippakunnan lehteä Fidesiä, muuta
lehdistömateriaalia ja haastatteluja.
Paavin-vierailulla oli merkittävät seuraukset niin Suomen katoliselle
paikalliskirkolle kuin luterilaiselle kirkollekin. Vierailun myötä pieni katolinen
vähemmistö tuli tunnetummaksi Suomessa. Vierailu muutti Vatikaanin
käsityksiä Suomesta, millä oli kauaskantoiset vaikutukset kirkkojen
ekumeenisiin suhteisiin. Pyhän Birgitan 600-vuotismuistojuhlien yhteydessä
Suomen ja Ruotsin luterilaisten ja katolisten piispojen yhdessä paavin kanssa
toimittama jumalanpalvelus, paavin ekumeniaa käsitellyt kiertokirje Ut unum
sint ja Pohjoismaiden luterilaisten ja katolisten kirkkojen aloittamat neuvottelut
kirkko- ja virkakäsityksistä olivat 1990-luvun merkittäviä ekumeenisia hetkiä,
joihin paavin vierailulla oli vaikutusta.
Kirkon hallinto ja rakenne olivat monelta osin jo vakiintuneet 1990-luvulle
tultaessa, mutta muutamia merkittäviä muutoksia tapahtui. Kirkon jäsenmäärä
kasvoi lähinnä maahanmuuton johdosta koko tutkitun ajanjakson ajan.
Jäsenmäärän kasvu synnytti uusia seurakuntia ja kappeleita hiippakuntaan.
Halu kappelin rakentamiseen ei aina kuitenkaan lähtenyt hiippakunnan tarpeesta
vaan yksittäisten ihmisten tai liikkeiden. Esimerkiksi neokatekumenaalinen
maallikkoliike rakennutti 1990-luvun alussa Ouluun kappelin, mutta hiippakunta
ei ollut täysin hankkeen takana. Ongelmat kappeleiden rakentamisessa ja monet muutkin haasteet, johtuivat pitkälti kirkon taloudellisesta tilanteesta. Kirkolla
ei ollut verotusoikeutta eikä jäsenten maksamat avustukset riittäneet kattamaan
kuluja. Katolinen kirkko yritti 1990-luvun alkupuolella miettiä keinoja taloudellisen
tilanteen parantamiseksi. Piispa Verschuren piti monessa yhteydessä myös esillä
vähemmistöjen juridista asemaa koskevia ongelmia ja uskontolainsäädännön
epäkohtia. Kolmas merkittävä rakenteellinen muutos kirkossa oli papiston
puolalaistuminen.
Katolisen kirkon identiteettiä Suomessa on vaikea erottaa omaksi
kokonaisuudekseen koskien vain 1990-lukua. Olenkin pyrkinyt tarkastelemaan
identiteettiä niistä haasteista käsin, joita kirkko 1990-luvulla kohtasi.
Suomessa käytiin keskustelua muun muassa eronneiden tilanteesta ja naisen
asemasta. Kirkko kannusti jäseniään keskusteluun ja myös piispa ja papisto
olivat usein toivottujen uudistusten kannalla. Suomessa katolinen kirkko eli
pienenä vähemmistönä, joten monet kirkon oppiin liittyvät kysymykset olivat
haasteellisia. Esimerkiksi perhe- ja seksuaalieettiset kysymykset ja naisen
asema olivat vaikeita tilanteessa, jossa suurin osa katolilaisista oli naimisissa
ei-katolilaisen kanssa.
Vaikka Suomessakin toivottiin muutoksia, joihinkin kirkon oppiin liittyviin
kysymyksiin, Keski-Euroopasta alkanut protestiliikehdintä kirkon uudistumiseksi
ei näkynyt täällä voimakkaasti. Suomessa kirkon tilanne oli hyvin erilainen
kuin niissä Euroopan maissa, joissa liikehdintä sai kannatusta.
Suomessa arvostettiin kirkon perinteistä liturgiaa ja pyrittiin rakentamaan
yhtenäistä, identiteetiltään suomalaista katolista kirkkoa.
E-thesis-palvelussa:
Elsa Savolainen: Kaukana Vatikaanista – katolinen kirkko Suomessa 1989–1998
(teologinen tiedekunta, kirkkohistorian laitos, 2007)
URL: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe200810232024
Opinnäytteen tiivistelmä:
Tutkimuksessa tarkastellaan katolista kirkkoa Suomessa vuosina 1989-1998.
Tutkimus alkaa paavi Johannes Paavali II:n Pohjoismaiden-vierailusta kesällä
1989 ja päättyy Suomen katolisen kirkon pitkäaikaisen piispan Paul Verschurenin
eroon tehtävästään vuonna 1998. Tutkimuksen kolme pääkysymystä ovat kirkon
hallinnon ja rakenteen muutokset, katolisen kirkon identiteetti Suomessa ja
ekumeeniset suhteet erityisesti Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon.
Lähteinä olen käyttänyt Helsingin katolisen hiippakunnan lehteä Fidesiä, muuta
lehdistömateriaalia ja haastatteluja.
Paavin-vierailulla oli merkittävät seuraukset niin Suomen katoliselle
paikalliskirkolle kuin luterilaiselle kirkollekin. Vierailun myötä pieni katolinen
vähemmistö tuli tunnetummaksi Suomessa. Vierailu muutti Vatikaanin
käsityksiä Suomesta, millä oli kauaskantoiset vaikutukset kirkkojen
ekumeenisiin suhteisiin. Pyhän Birgitan 600-vuotismuistojuhlien yhteydessä
Suomen ja Ruotsin luterilaisten ja katolisten piispojen yhdessä paavin kanssa
toimittama jumalanpalvelus, paavin ekumeniaa käsitellyt kiertokirje Ut unum
sint ja Pohjoismaiden luterilaisten ja katolisten kirkkojen aloittamat neuvottelut
kirkko- ja virkakäsityksistä olivat 1990-luvun merkittäviä ekumeenisia hetkiä,
joihin paavin vierailulla oli vaikutusta.
Kirkon hallinto ja rakenne olivat monelta osin jo vakiintuneet 1990-luvulle
tultaessa, mutta muutamia merkittäviä muutoksia tapahtui. Kirkon jäsenmäärä
kasvoi lähinnä maahanmuuton johdosta koko tutkitun ajanjakson ajan.
Jäsenmäärän kasvu synnytti uusia seurakuntia ja kappeleita hiippakuntaan.
Halu kappelin rakentamiseen ei aina kuitenkaan lähtenyt hiippakunnan tarpeesta
vaan yksittäisten ihmisten tai liikkeiden. Esimerkiksi neokatekumenaalinen
maallikkoliike rakennutti 1990-luvun alussa Ouluun kappelin, mutta hiippakunta
ei ollut täysin hankkeen takana. Ongelmat kappeleiden rakentamisessa ja monet muutkin haasteet, johtuivat pitkälti kirkon taloudellisesta tilanteesta. Kirkolla
ei ollut verotusoikeutta eikä jäsenten maksamat avustukset riittäneet kattamaan
kuluja. Katolinen kirkko yritti 1990-luvun alkupuolella miettiä keinoja taloudellisen
tilanteen parantamiseksi. Piispa Verschuren piti monessa yhteydessä myös esillä
vähemmistöjen juridista asemaa koskevia ongelmia ja uskontolainsäädännön
epäkohtia. Kolmas merkittävä rakenteellinen muutos kirkossa oli papiston
puolalaistuminen.
Katolisen kirkon identiteettiä Suomessa on vaikea erottaa omaksi
kokonaisuudekseen koskien vain 1990-lukua. Olenkin pyrkinyt tarkastelemaan
identiteettiä niistä haasteista käsin, joita kirkko 1990-luvulla kohtasi.
Suomessa käytiin keskustelua muun muassa eronneiden tilanteesta ja naisen
asemasta. Kirkko kannusti jäseniään keskusteluun ja myös piispa ja papisto
olivat usein toivottujen uudistusten kannalla. Suomessa katolinen kirkko eli
pienenä vähemmistönä, joten monet kirkon oppiin liittyvät kysymykset olivat
haasteellisia. Esimerkiksi perhe- ja seksuaalieettiset kysymykset ja naisen
asema olivat vaikeita tilanteessa, jossa suurin osa katolilaisista oli naimisissa
ei-katolilaisen kanssa.
Vaikka Suomessakin toivottiin muutoksia, joihinkin kirkon oppiin liittyviin
kysymyksiin, Keski-Euroopasta alkanut protestiliikehdintä kirkon uudistumiseksi
ei näkynyt täällä voimakkaasti. Suomessa kirkon tilanne oli hyvin erilainen
kuin niissä Euroopan maissa, joissa liikehdintä sai kannatusta.
Suomessa arvostettiin kirkon perinteistä liturgiaa ja pyrittiin rakentamaan
yhtenäistä, identiteetiltään suomalaista katolista kirkkoa.