Veikko Huuska
Viestit: 193
Liittynyt: 28.09.08 15:26
Paikkakunta: Ikaalinen

Leninin kunniamerkki - sen suomalaiset saajat

26.01.09 23:53

Lukijalle tiedoksi: Tuorein päivitys on tältä päivältä 22.12.2015: neljä uutta suomalaistaustaista tms. (lue: inkeriläistä) Leninin kunniamerkin saajaa:
Traktorinkuljettaja Reino Veikkolainen;
Autonkuljettaja Juho Huttunen;
Prikadisti, raappaaja Aino Rokko sekä
Prikadisti, karjakko Aino-Liisa Korhonen. Liitin lähemmän selonteon heidän palkitsemistaan koskevasta lehtijutusta kommenttiosuuteen, sekä lisäsin heidän nimensä aakkoselliseen listaan.

Sitä edellinen päivitys 6.3.2013; lisäsin eilisen Arvo Tuomisen Stalinin kanava- tv-elokuvan pohjalta - hieman harkittuani - kanavanrakentajan Naftali Frenkelin tiedot tänne. Hänen suomalaisten sukusuuriensa kanssa on tunnetusti niin ja näin - koska mielestäni kuitenkaan ei 100 % ole kyetty torjumaankaan sitä mahdollisuutta että Poika Tuomisen Kremlin kellojen väittämillä olisi jotain hiuksenhienoa sidettä todellisuuteen, suoritin liittämisen.

Tätä tekstiä on kirjoittajan toimesta täydennetty ja matrikkelin nimiä lisätty 8.3.2011 sekä nyt viimeksi 30.6.2011, jolloin lisätty Fin-merkinnät neuvostopassissaan omanneet Juri Onusaitis ja Peter Abramovits Tikiliainen, jotka saaneet sotatoimistaan Neuvostoliiton sankarin arvon jolloin tullut myös LKM. Nyt listalla on 26 nimeä. VH


Ja vielä ainakin kerran olen (13.8.2012) täydentänyt listaa. Uudet nimet:
Tauno Haapalainen ja Antti Timonen.
Näiden täydennysten jälkeen lista käsittää 28 nimeä.

Presidentti Kekkosen 1964 vastaanottama Leninin kunniamerkki vilahti tässä äskettäin (n:o 3/19.1.2009) Suomen Kuvalahden sivuilla.

En onnistunut löytämään mistään täydellistä luetteloa suomalaisista ja suomalaissyntyisistä Leninin kunniamerkin saajista. Tässä oma listani.

Jokainen matrikkelin tai henkilöluettelon tekijä tietää tuohon työhön sisältyvän kirouksen: luetteloiden puutteet ja niitä seuraavat täydennykset, jotka sotkevat satunnaisen lukijan ajatuksia. Tästä huolimatta rohkenen saamani myönteisen palautteen vuoksi tehdä noin vuoden takaiseen ”Leninin kunniamerkin suomalaiset saajat” –listaukseeni seuraavat täydennykset:. Otan kernaasti vastaan täydennyksiä ja mahdollisia oikaisuja:
(lisäys 1.3.2010; päivitys 8.3.2011)
*
Liitän tähän vielä lyhyen selonteon Leninin kunniamerkin perustamisesta ja tarkoituksesta;
Leninin kunniamerkki (ven. Orden Lenina) oli 6.4.1930 perustettu ja Leninin nimelle omistettu Neuvostoliiton korkea kunniamerkki, joka myönnettiin Neuvostoliiton hyväksi tehdyistä huomattavista siviili- ja sotilasansioista. Voisi kuvitella, että noilla myöntämiskriteereillä kunniamerkin olisi saanut vain neuvostoliittolaiset, ja heidän lisäkseen omalle maalleen epälojaalit ulkomaalaiset. Näin ei kuitenkaan ollut. Kunniamerkki voitiin nimittäin myöntää myös niille, jotka ovat ”voimakkaasti edistäneet rauhaa sekä kansojen välistä ystävyyttä ja yhteistyötä”.

Leninin kunniamerkki numero 1 myönnettiin 23.5.1930 sanomalehti Komsomolskaja Pravdalle. Ensimmäiset ulkomaalaiset 10.9.1934 palkitut olivat höyrylaiva Sheliuskinin etsintöihin ja pelastustoimiin Tsuktsien merellä Koljuchinin saaren lähistöllä osallistuneet yhdysvaltalaiset lentomekaanikot Clyde Armistead ja William Latimer Lavery.

Ensimmäinen sotilas, jolle myönnettiin Leninin kunniamerkki keväällä 1933 oli Puna-armeijan 11. Horezm´in rykmentin sotilas Roman Panchenko, joka palkittiin toiminnastaan basmacheja vastaan käydyssä taistelussa (Bacmashi revolt, ven. Basmachevstvo; neuvostovastaisia kansallismielisiä kapinallisia Turkistanissa ja Kirgistanissa, Keski-Aasiassa).

Toisen maailmansodan aikaisesta palvelustaan palkittiin noin 36.000 Puna-armeijan sotilasta sekä noin 5.000 neuvostosiviiliä. Heidän joukossaan oli yli 6.500 sellaista jotka saivat joko Neuvostoliiton Sankarin tai Sosialistisen työn Sankarin arvonimet, joihin aina liittyi myös Leninin kunniamerkki.

Tunnettuja ulkomaalaisia Leninin kunniamerkin saajia olivat mm. Otto Grotewohl, Walter Ulbricht, Erich Honecker, Fidel Castro, Josip Broz Tito, Georgi Dimitrov, Ho Chi Min, Gustav Husak, Janos Kadar, Gamal Abdel Nasser, Arnold Ruutel, Dolores Ibarruri (tunnettu La Pasionaria), Armand Hammer, Kim Philby (brittiläinen kaksoisagentti) ja Jaime Ramon Mercader del Rio Hernandez (Leon Trotskin murhaaja).

Kaikkiaan Leninin kunniamerkkejä myönnettiin vuoteen 1996 mennessä 431.418 kertaa. Jossain venäläislähteessä näin tiedon, että summa olisi 650.000. Monet tekijämiehet saivat sen enemmän kuin kerran. Määrä on sen verran suuri, että matrikkelin teko kestänee vielä aikansa. Neuvostoliiton Sankareista, joita oli huomattavasti vähemmän eli 12.861 sankaria ja 13 sankarikaupunki, on jo tehty Venäjällä oma matrikkeli.

Useimmin eli 11 kertaa kunniamerkki myönnettiin puolustusministeri, marsalkka Dmitri Ustinoville.

Entä sitten ne suomalaiset?


Antikainen, Toivo, (syntyi 1898 Helsinki – kuoli lento-onnettomuudessa 4.10.1941 lähellä Arkangelia), juoksupoika, verhoilija, poliittinen toimihenkilö ja sotilas. Punaisten hallinnollisissa tehtävissä 1918, pakeni 1918 Venäjälle, osallistui SKP:n perustavaan kokoukseen 1918 Moskovassa, Pietarin kv. sotakoulusta upseeriksi 1919, johti revolveriopposition pidätyksiä, oli kukistamassa Kronstadtin kapinaa 1921, johti Kiimasjärven sotaretkeä 1922. Pääsi Moskovan sotakorkeakouluun, josta siirrettiin Kominternin sotilaslinjalle 1924. Maanalaisessa työssä Suomessa, jäi kiinni 1934, poliittinen oikeudenkäynti herätti kansainvälistä huomiota, sai KKO:sta elinkautisen, vapautettiin Moskovan rauhan jälkeen keväällä 1940 ja luovutettiin Adolf Taimin kanssa Neuvostoliittoon, jonka oloihin ei enää sopeutunut. Leninin kunniamerkki 1940.

Anttila, Akseli, (1897 Ruovesi – 1953 Moskova), punakaartilainen, antautui Pispalassa 6.4.1918, sai 10 vuoden kuritushuonetuomion, karkasi ja pakeni Venäjälle 1918. Taisteli Puna-armeijassa Judenitsia vastaan 1919, oli kukistamassa Kronstadtin kapinaa 1921, haavoittui Toivo Antikaisen johtamalla Kiimasjärven sotaretkellä 1922. Frunzen sota-akatemia 1933, Espanjan sisällissodassa Madridin rintaman esikunnassa. Terijoen hallituksen puolustusministeri, komensi Finskaja Narodnaja Armijaa (FNA). Leninin kunniamerkki kahdesti; ensimmäisen kerran 1938 osallistumisesta Espanjan sisällissotaan puna-armeijan upseerina sekä 1945 osallistumisesta Berliinin valloitukseen ja kaupungin jakoon miehitysvyöhykkeiksi.

Berg, Axel, (1893 Oranienbaum, Inkerinmaa - 1979 Moskova), Neuvostoliiton varapuolustusministeri 1953-1957, insinööriamiraali, akateemikko 1946. Isoisä A. K. Berg oli viipurilainen apteekkari, isä oli kenraali, aatelinen Johann Berg. Ensimmäisen maailmansodan aikana johti sukellusvenetoimintaa Venäjän laivastossa, liittyi punaisten puolelle, myöhemmin radiotekniikan tutkijana ja opettajana, johti tutkimusryhmää joka kehitti Neuvostolaivastolle tutkan. Vankileirillä Stalinin vainoissa 1937-1939. Leninin kunniamerkki myönnettiin Bergille kolme kertaa, viimeisin vuonna 1963, jolloin sai Sosialistisen työn sankarin arvon.

Frenkel, Naftali Aronsohn, s. 1883 Odessa, Konstantinopoli, Haifa tms. – 1960 Moskova, pakkotyövanki, joka kohosi Solovetskin leiriltä työnjohtajaksi ja liikemieheksi. Johti Stalinin kanavan rakennustyömaata marraskuusta 1931 sen valmistumiseen 1933 saakka.
Arvo Poika Tuomisen muistelmateoksen Kremlin kellot –mukaan oli suomalaista sukua mutta ei unohtanut suomen kielen, mutta puhui sen sijaan ruotsiksi. Eräiden tietojen mukaan syntyi Haifassa, joidenkin mukaan Odessassa tai Bakussa. Mikäli tiedot suomensukuisuudesta pitävät paikkansa, lienee ollut suomenruotsalaisten Lähi-Idän öljykenttien tai muun liiketoiminnan myötä sinne muuttaneiden suomalaisten jälkeläisiä. On tosin liikkunut tietoja, joiden mukaan Frenkelillä ei nimestään huolimatta ollut mitään verenperintöä Suomen suuntaan, mutta näitäkään tietoja ei täysin pitävästi ole todennettu.
Palkittiin työstään Leninin kunniamerkillä kolme kertaa. Ensimmäisen kerran 4.8.1933 Stalinin kanavan vihkijäisten yhteydessä, toisen kerran Talvisodan päättymisen jälkeisissä palkitsijaisissa 22.7.1940 sekä kolmannen kerran 16.9.1943.
Wiki: http://en.wikipedia.org/wiki/Naftaly_Frenkel
Liitän ”kaiken varalta ” Naftali Frenkelin tähän suomalaislistaan, vaikkakin hänen suomalaisjuurensa ovat vähintään kyseenalaiset, joskaan eivät täysin pois suljetut. Taustaksi kannattaa tutkailla tämän linkin takaa paljastuva arkistomaailma. http://suku.genealogia.fi/archive/index ... 19422.html - Teoksessa Slave Labor in Soviet Russia (Wichita, Kansas, USA, 1937) maininta Frenkelistä, sivulla 34: http://www.solargeneral.org/wp-content/ ... a-1937.pdf

Gröndahl, Vladimir, ven Grendal, (1884 Helsinki – menehtyi syöpään syksyllä 1940 Moskovassa), kenraali. Isä tsaarin armeijan kenraali. Mihailovin tykistöakatemia 1911. Yleni ensimmäisen maailmansodan aikana tsaarin armeijan everstiksi, Venäjän vallankumouksen jälkeen liittyi puna-armeijaan. Tykistön kehittäjä. Taisteli talvisodassa tykistön ylimpänä upseerina Kannaksella ja ylennettiin vielä sodan aikana 13.Armeijan komentajaksi. Poikansa Boris Gröndahl taisteli talvisodassa Suomen armeijassa. Stalinin tentissä huhtikuussa 1940 armeijankomentaja Vladimir Grendahl totesi: - ”Yksi automaattiaseella varustautunut suomalainen sotilas taistelee kuin kokonainen meikäläinen ryhmä”. Leninin kunniamerkki 1940.

Haapalainen, Tauno (19.9.1908 Viipuri – 30.1.1976 Petroskoi). Kuten edellä kerrottiin 1934 palkittiin ensimmäiset ulkomaalaiset Leninin Kunniamerkillä. Kyse oli Arktiksen jäissä tuhoutuneen Tseljuskin-laivan tutkimusretkikunnan miehistön pelastustoimista. Amerikkalaisten Armisteadin ja Laveryn lisäksi luonnollisesti palkittiin Leninin Kunniamerkillä myöskin neuvostoliittolainen pelastustoimenpiteisiin osallistunut Tsuktsien niemimaalle perustetun Schmidtin-niemen napaseutuaseman miehistö. Tuon miehistön jäsenyyteen kuului myöskin radisti Tauno Haapalainen. Kyseessä oli siis kollektiivinen palkitseminen, mutta tässä tapauksessa ”hipaisutkin lasketaan”. Mutta annetaanpas vuonna 1989 Petroskoissa ilmestyneen Neuvosto-Karjalan kirjailijat –matrikkelin kertoa tarkemmin: Kansakoulun jälkeen Tauno jatkoi lukuja reaalikoulussa. Hänen isänsä osallistui Suomen työväenliikkeeseen ja vuoden 1918 työväenvallankumouksen kärsittyä tappion sai viiden vuoden vankilatuomion. Taunon koulunkäynti jäi kesken. Vuonna 1926 perhe muutti Neuvosto-Karjalaan ja asettui Kontupohjaan. Isänsä kanssa Tauno osallistui Kontupohjan paperitehtaan rakentamiseen ja sen valmistuttua työskenteli tehtaassa vuoteen 1930, jolloin hänet kutsuttiin Punaiseen Armeijaan. Palvelusvuosina hän opiskeli radistin ammatin ja kotiuduttuaan hakeutui työhön vasta perustettuun Pohjoisen meriväylän päähallintoon. Talvehtijaryhmän mukana hän oli perustamassa Schmidtin niemi –napaseutuasemaa Tsuktsien niemimaalla. Juuri siihen aikaan Arktiksen jäissä tuhoutui Tseljuskin-laiva, ja radisti Haapalainen muiden napaseutuaseman työntekijöiden mukana osallistui laivalla olleen retkikunnan pelastamiseen, mistä hänet palkittiin 1934 Työn Punaisen Lipun kunniamerkillä. Vuonna 1937 hän osallistui jälleen radistina Arktiksessa tietymättömiin kadonneen lentokoneen etsintäretkikuntaan ja talvehti Rudolfin saarella. Paluumatkalla retkikunnan kone sai vaurion ja putosi Vienanjoen suistoon. Lento-onnettomuudessa saamiensa palovammojen vuoksi Tauno Haapalainen joutui jättämään työnsä Pohjoisen meriväylän päähallinnossa. Vuonna 1940 hänet hyväksyttiin tietoliikennekorkeakouluun, mutta sota keskeytti opinnot. Sotavuosina hän korjasi radioasemia Moskovassa ja sittemmin sotilaskomissaariaatin määräyksestä työskenteli Uralilla. Sodan jälkeen hän muutti perheineen Eestiin ja sieltä vuonna 1949 Petroskoihin. Petroskoissa Haapalainen työskenteli suomentajana Karjalan radiokomiteassa ja valtionkustantamossa ja myöhemmin aina eläkkeelle saakka tyylitoimittajana ja kääntäjänä Progress-kustantamon suomenkielisessä toimituksessa. Tauno Haapalainen aloitti kirjallisen työnsä 1950. Hän teki suuren työn V.I. Leninin teosten suomentajana, mistä Karjalan ASNT:n Korkeimman Neuvoston Puhemiehistö palkitsi hänet kunniakirjalla ja Suomen Kommunistisen Puolueen Keskuskomitea myönsi hänelle juhla-adressin. Haapalainen suomensi monien neuvostokirjailijoiden teoksia, mm. Konstantin Paustovskin Meren synty, Vissario Belinskin Valittua sekä Konstantin Simonovin romaanit Sotilaiksi ei synnytä ja Viimeinen kesä. SNTL:n Kirjailijaliittoon hänet hyväksyttiin 1969. [N-KK]

Hall, Gus, vuoteen 1935 asti Arvo Kustaa Halberg, (1910 Iron, Minnesota – 2000 New York, USA) suomalaiset sukujuuret omaava USA:n kommunistisen puolueen pääsihteeri vuodesta 1959 ja nelinkertainen presidenttiehdokas 1972, 1976, 1980 ja 1984, kahdella viime kerralla yhdessä Angela Davisin kanssa, mutta ei kertaakaan saavuttanut 1 % ääniosuutta. Liittyi vapaaehtoisena 1942 USA:n laivastoon ja palveli Guamilla. Kärsi kahdeksan ja puoli vuotta vankeustuomioita USA:ssa. Gus Hall ylläpiti tiiviitä suhteita Neuvostoliittoon; opiskeli Moskovan Lenin-koulussa 1931-1933, vieraili Moskovassa ja pääsi kerran vappuparaatiin Punaisen torin isäntäkorokkeelle, ihaili Brezhneviä, vastusti Gorbatshovia. Izvestija kertoi 1992, että Neuvostoliitto oli avustanut USA:n kommunistipuoluetta 1971-1990 yhteensä 40.000.000 USD:lla. Hall puhui suomea, mutta ei käynyt Suomessa. Leninin kunniamerkki 1977.

Huttunen, Juho, autonkuljettaja, josta mainitaan: ”Puunjalostuslaitoksissa työskenteli myös huomattava lukumäärä inkeriläisiä. Eniten lehden (Karjalan Sanomat) sivuilla kerrottiin Juho Huttusesta, joka Petroskoin talorakennuslaitoksen autonkuljettajasta oli koulutettu vasta perustetun puukuitulevyosaston vanhemmaksi puristinkoneen hoitajaksi.
Tunnollisesta työstä hän sai Neuvostoliiton sosialistisen työn sankarin kunnianimen ja Lenin-kunniamerkin ja oli Venäjän Korkeimman Neuvoston kansanedustajana.”

Jalava, Hugo Erikovits, 1874-1950, veturinkuljettaja Suomen rautateiden veturissa N:o 293, jolla vuonna 1917 V.I. Lenin kuljetettiin lämmittäjäksi sonnustautuneena kahdesti Suomen rajan yli. Jalava osallistui aktiivisesti vallankumoustapahtumiin Suomen rautateiden veturivarikolla vuonna 1905, toimien lakkokomitean johdossa. Venäjän ensimmäisen vallankumouksen tappion jälkeen kuljetti veturilla rajan yli vallankumousmiehiä ja illegaalia kirjallisuutta. Lokakuun vallankumouksen 1917 jälkeen toimi veturinkuljettajien ohjaajana sekä työssä Karjalan ASNT:n Toimeenpanevan Keskuskomitean koneistossa. Kommunistisen puolueen jäsen vuodesta 1925. Vuosina 1941-1945 työskenteli Sverdlovskin rautatiehallinnossa. Palkittu Leninin kunniamerkillä.: Lähde: NKP:n KK:n Marxismi-Leninismin Instituutin julkaisema Muistelmia Vladimir Iljits Leninistä, osa II. Petroskoi 1958.

Järvimäki, Hannes Mikael Heikinpoika, s. 23.12.1891 Helsinki, Heinolan punakaartin johtomiehiä 1918, pakeni Venäjälle, josta Eino Rahjan lähettämänä pyrki heinäkuussa 1918 Antrean etappia Suomeen maanalaistehtäviin; kuusimiehinen ryhmä jäi kiinni Antrean asemalla, pidätettäessä Albin Sutinen ammuttiin, muut saivat vankeustuomiot, Järvimäki 12 vuotta. Pakeni helmikuussa 1919 Suomenlinnan vankileiriltä Ruotsiin, josta Lauri Letonmäen ja Kullervo Mannerin ystävättären Hanna Malmin kanssa siirtyi salateitse Suomeen marraskuussa 1919 O.W. Kuusisen seuraksi järjestelemään sotavalmisteluja Suomessa. Jäi tammikuussa 1920 kiinni ja joulukuussa 11 vuotta 4 kuukautta vankeutta. Karkasi Venäjälle heinäkuussa 1921, Vienan metsäsissikapinan puhjettua marraskuussa 1921 Kemin kihlakunta julistettiin sotatilaan ja sen hallitsijaksi valittiin kihlakunnan vallankumouskomitea, johon ja kihlakunnan puoluekomitean sihteeriksi Petroskoista lähetettiin Edvard Gyllingin sihteeri Hannes Järvimäki. Seudun yksinvaltiaaksi perustettiin Karjalan ja Muurmannin alueen sotilaallinen vallankumouskomitea, jonka puheenjohtajaksi nimitettiin itse Gylling. Osallistui läskikapinaan helmikuussa 1922 ja valmistui Pietarin kansainvälisestä sotakoulusta syksyllä samana vuonna. Vuodesta 1928 Kontupohjan paperitehtaan rakennustyömaan päällikkö ja vuodesta 1929 kombinaatin johtaja, sai työn punalipun kunniamerkin, rahaa, huvilan ja auton 1936. Todisti Toivo Antikaisen oikeudenkäynnissä Suomessa 1936. [Mirko Harjula: Suomalaiset Venäjän sisällissodassa 1917-1922]. Siirtyi luvallisesti viisumilla Venäjälle 1921, punaupseeri, asui Karjalan Kontupohja, paperikombinaatin johtaja,VKP(b):n jäsen. VKP(b):n Karjalan aluekomitean sihteeri Peter Irklis hyökkäsi 16.11.1935 puolueen keskuskomitealle ja Leningradin aluekomitealle lähettämässään päätöslauselmassa ankarasti suomalaisia päällikkökommunisteja vastaan. Järvimäen syntinä Irlisin listalla oli mm. se, että hän oli perustanut Kontupohjan paperitehtaalle kansallisia työprikaateja. [Markku Kangaspuro: Neuvosto-Karjalan taistelu itsehallinnosta]. Tehtaanjohtaja Järvimäki ja hallinto-osaston johtaja pietarilaissyntyinen Eino Rahjan kaveri, Eemil Yrjönpoika Kalske julistettiin kansanvihollisiksi 25.7.1937. [Iz stenogrammy VIII sessii X sosyva TsIK KASSR, 1 nojabrja 1937 g., s. 197-199, Sovety Karelii; Sari Autio: Suunnitelmatalous Neuvosto-Karjalassa 1928-1941]. Järvimäki vangittiin 17.7.1937; tuomittu 24.1.1938 vakoilusta syytettynä (”vakoilijoiden vastavallankumouksellisen tuholaisryhmän” johtaja) ja teloitettu niskalaukauksella Karhumäen Sandarmohin teloituspaikalla 21.3.1938, haudattu Sandarmohin teloitettujen hautapaikalle joukkohautaan. Rehabilitoitu 18.7.1956 [Eila Lahti-Argutina: Olimme joukko vieras vaan]. Antero Uiton arkistotietojen mukaan Hannes Järvimäki on saanut Leninin kunniamerkin.

Kekkonen, Urho, presidentti. Leninin kunniamerkki luovutettiin 22.12.1964. Pitkäaikainen yhteistyökumppani Nikita Hrustsov oli syrjäytetty NKP:n ensimmäisen sihteerin paikalta 14.10.1964. Uudet vallanpitäjät halusivat lämmitellä Kekkosta.
Urho Kekkonen lausui 22.12.1964 Helsingissä, Tehtaankadulla vastaanottaessaan Leninin kunniamerkin:
”Kun sain tiedon, että [Neuvostoliiton] korkeimman neuvoston puhemiehistö on suonut minulle Leninin kunniamerkin, täytti tämä tieto luonnollisestikin mieleni suurella ilolla, mutta käsitin hyvin ja käsitän hyvin, että tämä merkittävä ja harvinainen kunnianosoitus ei kohdistu suinkaan minuun henkilökohtaisesti niinkään kuin siihen ulkopolitiikkaan, jota minulla on ollut kunnia edustaa, ja siihen maahan, jonka kansalainen olen. - - -
Kun Leninin kunniamerkki annetaan suomalaiselle miehelle, on sillä hyvin suuri symbolinen merkitys juuri sillä tavalla, kuin Te, Herra Puheenjohtaja (Mikojan) äskeisessä puheessanne mainitsitte. Me tiedämme, että Leninin merkitys suomen itsenäisyyden tunnustamisessa on ratkaiseva, me tulemme aina sen kiitollisina säilyttämään mielessämme, ja silloin kun Leninin nimellä varustettu kunnianosoitus kohdistetaan meihin suomalaisiin, me annamme sille aivan poikkeuksellisen arvon”.

Kiiskinen, Aura, (1878 Kuopion mlk - 1968 Petroskoi), palvelijatar, ompelija, poliittinen toimihenkilö. Kansanedustaja Suomessa 1908-1911 ja 1914-1918. Työväen pääneuvoston jäsen 1918, pakeni Venäjälle 1918, osallistui SKP:n perustavaan kokoukseen 1918 Moskovassa. Sotien jälkeen Neuvosto-Karjalan korkeimman neuvoston ja sen puheenjohtajiston jäsen.

Koivisto, Mauno, presidentti. Koiviston elämäkerroista on vaikea löytää Lenin-kunniamerkin myöntöhetkeä. Vahvoin perustein oletan sen ajoittuvan vuoteen 1983, jolloin presidentti Koivisto täytti 60 vuotta, ja vierailu Moskovassa oli tosiasia. Kansallisbiografiaan Koivisto-pienoiselämäkerran on kirjoittanut kunniamerkkien ja muun dekoratiotradition ”erikoismies”, professori Matti Klinge; yllättäen, ja mahdollisesti kohteensa toivomuksesta, hän jättää mainitsematta tämän nimenomaisen ansiomerkin – muutoin en saata ymmärtää maininnan poisjääntiä.

Kollontai, Aleksandra Mihailovna, (31.1.1872 Pietari – 9.3.1952 Moskova), suurlähettiläs, naisasianainen. Äidin Aleksandra Aleksandrovna Masalinan isä oli itäsuomalaiseen virkamiessukuun kuulunut ja Pietarissa puukaupoilla omaisuuden luonut Aleksander Masalin, ja äidin äidinkieli oli nimenomaan ruotsi, jonka taitoa Kollontai hyödynsi pitkän (1930-1945) suurlähettiläskautensa aikana Ruotsissa. ”Varttisuomalaisuuden” lisäksi Kollontailla oli runsaasti kosketuskohtia Suomeen. Perhe vietti kesät Muolaan pitäjässä Karjalan kannaksella suvun tilalla Kuusaanhovissa. Agiteerasi 1917 Helsingin matruusien keskuudessa sekä Sosialidemokraattisen puolueen kesäkuun puoluekokouksessa Helsingissä. Osallistui sekä talvi- että jatkosodan rauhanprosessiin Tukholmassa. Puoliso 1893-1911 insinööriupseeri Vladimir Kollontai. Siviiliavioliitto vallankumousmies (mm. agitaattorina Helsingin laivastoasemalla 1917), Korkeimman neuvoston jäsen ja Leningradin sotilaspiirin komentaja Pavel Efimovits Dybenkon (1889-1938) kanssa 1917-1922. Dybenko päätyi aikanaan NKVD:n kidutuskamareihin ja ammuttiin 29.7.1938. Kollontailla oli viisi lasta, yksi heistä Vladimir Kollontain kanssa. Aleksandra Kollontaille myönnettiin Leninin kunniamerkki 8.3.1933.

Korhonen, Aino-Liisa, prikadisti, karjakko, josta Juho Mullonen kertoo Karjalan Sanomissa 2010: ”Karjalan maataloudessa maanmiehiäni ei ollut kovinkaan paljon. Sinne värvättiin siirtolaisia muualta. Poikkeuksena oli Salmin neuvostotila.
Keväällä 1947 sinne saapui ryhmä entisiä Parkkalan Kaukolan kylän asukkaita. Evakkoreissulta Siperiasta saapuneita asukkaita häädettiin kotikonnuiltaan, niin kuin kaikki inkeriläiset maan hallituksen 7. toukokuuta 1947 tekemän määräyksen mukaan.
Nähtävästi tasavallan keskuselimien luvasta he saivat mahdollisuuden asettua Salmiin, kielletylle alueelle. Siirtolaisnaisista muodostettiin karjakkoprikaati Aino-Liisa Korhosen johdolla. Hän oli palkittu Työn Punaisen Lipun kunniamerkillä.
Karjakkoryhmä (Maria Hännikäinen, Maria Läärä, Susanna Punkkinen, Hilda Tonne ja Susanna Parkkinen) alkaen vuodesta 1948 saavutti säännöllisesti parhaimpia tuloksia lypsäen lähes 4 000 litraa ja enemmänkin yhdestä lehmästä vuodessa.
Aino työskenteli 28 vuotta keskeytymättä karjakkona, oli saanut Sosialistisen Työn Sankarinimen, useita kunniamerkkejä ja ollut Korkeimman Neuvoston edustajana.”

Kuusinen, Otto Wille, (4.10.1881 Laukaa – 1964 Moskova) poliittinen toimihenkilö. Leninin kunniamerkki myönnetty neljä kertaa. Kuusinen sai Leninin kunniamerkin vuonna 1940 sekä 4.10.1951 täyttäessään 70 vuotta sekä 5.10.1961 täyttäessään 80 vuotta. Viimeksi mainitussa yhteydessä 1961 hänet palkittiin "suurista palveluksista kommunistisen puolueen ja Neuvostovaltion hyväksi" Sosialistisen työn Sankarin arvolla, johon aina liittyi myös Leninin kunniamerkki, lisäksi myönnettiin "Kultainen sirppi ja vasara". Neljännen Leninin kunniamerkin myöntöpäivämäärä ajoittunee aikaan ennen näitä. Huomautus: Kuusisen koottujen teosten esipuheen mukaan hän sai LKM:n neljästi. O.W. Kuusisen Valitut teokset, Kustannusliike Edistys Moskova, ei julkaisuvuotta, mutta ilmeisesti n. 1965, mukaan Neuvostoliiton Kommunistisen Puolueen ”huomattavan toimihenkilön” OWK:n ansiot arvostettiin NKP:n ja neuvostohallituksen johdon taholta korkealle ”palkitsemalla hänet neljällä Leninin kunniamerkillä”. Tätä alan miesten mainintaa lienee oikeutettua pitää pätevänä tietona.

Onusaitis, Juri I., (7.9.1921 Nizni Novgorod – k. 18.4.2005). Syntyi palveluspiian poikana. Suomalainen (passissa merkintä Fin). NKP(b):n jäsen vuodesta 1943. Lukio 1939, aloitti samana vuonna opinnot Gorkin Teollisuusinstituutin radio-osastolla (nykyisin Nizni Novgorodin valtion teknillinen yliopisto), ehti suorittaa vain 2 vuosikurssia. Astui vapaaehtoisena puna-armeijaan lokakuussa 1941. Vakaumuksensa, älykkyytensä ja urheilijaominaisuuksiensa ansiosta hänet koulutettiin vihollislinjojen takana suoritettavia operaatioita silmälläpitäen. Smolenskin kaupunkipiirin alueella hänen partionsa onnistuivat tuhoamaan varaston ja heikentämään strategisella suunnalla olleen sillan. Marraskuussa 1941 Naro-Fominskin suunnalla tehtyjen neljän partioretken päätteeksi hän haavoittui ja joutui sotilassairaalaan. Toivuttuaan palasi rintamalle toukokuussa 1942 luutnantin arvoisena 328.D/1103.Kiväärirykmentin riveihin, josta 24.5.1942 siirto 31.Kaartin kivääridivisioonan JR 95:een, jossa hänet nimitettiin kiväärikomppanian päälliköksi. Tässä yksikössä hän palveli sodan loppuun saakka. Kiperään paikkaa luutnantti Onusaitis joutui kesäkuussa 1943 Kalugan alueen Zhizdran kaupungin luona käydyssä taistelussa. Aamunkoitteessa tuiversi lyhyt mutta kuuma taisto. Asemiinsa kaivautuneet Onusaitisin joukot pitivät puoliaan seitsemän päivän ajan torjuen kaikki vihollisen vastahyökkäykset. Kurskin suurtaisteluissa Onusaitis toimii pataljoonan komentajana. Hänen pataljoonansa koukkasi vihollisen selustaan soiden kautta ja toteutti tinkimättä taistelukäskynsä. Karashi Brjanskin kaupungin suunnalla hän jälleen haavoittui mutta pysytteli uskollisesti palveluspaikallaan. Taisteli ”Operaatio Bargationissa” eli Valko-Venäjän vapautustaisteluissa. Rohkea kapteeni Onusaitis johti joukkojaan seuraavissa taisteluissa: Vitebsk, Nevel, Orsha, Borisov Molodeshno. Osallistui Desna, Dnepr, Länsi-Vena ja Berezina -jokien ylityksiin. Sai kunniamerkin Nemajoen (Niemen) ylityksestä sekä Alitisin kaupungin taisteluista kesällä 1944. Kaartinkapteeni Onusaitis komensi pataljoonansa taitavasti Niemenjoen ylitykseen ja Alitisin kaupungin valtausrynnäkköön 13.7.1944 vastaisena yönä. Saavutuksistaan puna-armeijan upseerina Valko-Venäjän rintaman vapaustaisteluissa kaartinkapteeni Onusaitisille myönnettiin 24.3.1945 Neuvostoliiton Sankarin arvo ja kunniamerkki (mitali N:o 7251). Nimitykseen liittyi aina myös Leninin kunniamerkin myöntäminen samalla päivämäärällä. Lähde: Neuvostoliiton Sankarien matrikkeli, Heroi Sovetskogo Sojuza [hieman hapuileva käännös VH].

Paasikivi, J. K., presidentti. ”…tapaamisen päätteeksi suurlähettiläs Lebedev pyysi tiedustelemaan presidentti Paasikiveltä, suostuisiko hän ottamaan vastaan Leninin kunniamerkin. Paasikivi suostui, edellyttäen että kyseessä oli todella Neuvostoliiton korkein kunniamerkki. Päätös julkistettiin välirauhansopimuksen kymmenvuotispäivän [19.9.1954] aattona; Moskovassa Suomen lähetystön juhlapäivällisillä Paasikiveä ylisti varaulkoministeri Gramyko, jonka nootti oli aikoinaan horjuttanut saman miehen uudelleenvalintamahdollisuuksia [1950]. Työkansan Sanomat tervehti presidentille myönnettyä kunnianosoitusta mainitsemalla, että samaa merkkiä oli jaettu suomalaisille jo neljä kappaletta: saajat olivat Terijoen hallituksen päämies O.V. Kuusinen, hänen puolustusministerinsä Akseli Anttila ja talvisodan jälkeen Suomen vankiloista Neuvostoliittoon päästetyt Toivo Antikainen ja Adolf Taimi. Tieto ilahdutti suuresti Paasikiven vastustajia. – Leninin kunniamerkki oli aito tunnustus Paasikiven panokselle välirauhansopimuksen toteuttajana, mutta siitä ajateltiin periä myös ajankohtainen hinta.; Kimmo Rentola: Niin kylmää että polttaa, 1997.
Aimo Minkkiseltä sain sitaatin:
"Presidentti (Paasikivi) kertoi saaneensa monta hävytöntä haukkumakirjettä sen johdosta, että oli ottanut vastaan Leninin kunniamerkin. Niistä hän ei välittänyt, sillä teen sen, minkä katson oikeaksi."; Mikko Majander: "Paasikivi, Kekkonen ja avaruuskoira" (Siltala, Helsinki 2010), s. 65.

Pentikäinen, Vilho, (1903 Antrea – kuollut, luultavasti 1990-luvulla Neuvostoliitossa tai sen vaikutuspiirissä) yleisesikunnan luutnantti 1933, vakoilija, loikkari ja tiedustelu-upseeri Neuvostoliitossa. Punakaartilainen Viipurin taisteluissa 1918, vanki 1918, työmies. Suomen armeijan palveluksessa. Suomen historian menestyksellisin vakoilija, luovutti strategisesti tärkeitä tietoja Neuvostoliitolle yhdysmiehenään Einar Vähä, käryn käytyä loikkasi 1933 Neuvostoliittoon, Moskovan Lenin koulussa, Espanjan sisällissodassa everstin arvoisena, talvisodan aikana palveli Terijoen kansanarmeijassa, jatkosodan aikana koulutti Moskovassa suomalaisia desantteja, everstiluutnantti. Avoliitto O.W. Kuusisen tyttären Riikka Kuusisen kanssa. Sotien jälkeen GRU:n ulkomaantiedustelussa läntisen Euroopan maissa. Uran ja aseman perusteella todennäköisesti saanut kenties useampiakin Leninin kunniamerkkejä.

Prokkonen, Pavel Stepanovitš (alk. Prokofjev), 16.7.1909, Klyyssinvaara, Porajärvi – 18.7.1979, Petroskoi. Terijoen hallituksen Karjalanasioiden ministeri. Syntyjään karjalainen ja Kuusisen hallituksen jäsenistä ainut, joka syntynyt Suomen alueen ulkopuolella. Nimi ”suomalaistettiin” 1.12.1939 Suomessa tutuksi tulleeseen muotoon Paavo Prokkonen. Prokkonen toimi Karjalais-Suomalaisen SNT:n kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajana 1940-1946 ja ministerineuvoston pj:na 1946-1947. Lisäksi Karjalan ASNT:n korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtajana 1956-1979 eli kuolemaansa asti. NKP:n keskustarkkailukomitean jäsen 1952-1961. Leninin kunniamerkki kahdesti; toinen niistä 65-vuotispäivänä 1974 ja toinen ilmeisesti 70-vuotispäivään liittyen 1979.
Pavel Prokkosen syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi Petroskoissa paljastettiin muistolaatta Lenininkadun talon numero 24 seinällä.
Karjalan Sanomat 22.7.2009 kertoo Darja Trofimovan jutussa: ”Tuossa talossa Prokkonen asui perheineen. Muistotilaisuus järjestettiin juhlallisesti torstaina 16. heinäkuuta Prokkosen sadantena syntymäpäivänä. Muistolaatan paljastivat Karjalan päämies Sergei Katanandov ja Prokkosen poika Anatoli.
– Prokkonen kuului ihmisiin, jotka rakensivat Karjalan viime vuosisadan puolivälissä. Heidän ansiostaan syrjäinen seutu tuli silloin kehittyneeksi alueeksi. Meidän on muistettava historiamme ja kiitettävä ihmisiä, jotka tekivät sitä, Katanandov lausuu.
Paljastamistilaisuudessa oli viranomaisia sekä Prokkosen työtovereita ja petroskoilaisia veteraaneja.” Karjalan Sanomat ei mainitse Terijoen hallitusta.

Puumalainen, Kerttu, (ent.Tshapul), muurari, toimi Latviassa, v. 1974 Leninin kunniamerkki, 1967 Työn punaisen lipun kunniamerkki. Puumalainen asuu Helsingissä. Hänen saamansa Leninin kunniamerkki Tampereen Lenin-museon kokoelmissa. Lähde: Näistä tiedoista olen kiitollisuudenvelassa museonjohtaja, tri Aimo Minkkiselle.

Repo, Olga, s. 1893- ?,
Neuvosto-Karjala-lehdessä (7.6.1968) APN:n toimittaja V. Mytarev kirjoittaa:
"Nyt Olga Aleksandrovna [Repo] on 75-vuotias; hän on persoonaeläkeläinen. Olga käy usein pioneerien ja nuorisoliittolaisten kokouksissa kertomassa muistelmiaan. Hiljattain puolueen veteraanille luovutettiin juhlallisin menoin Leninin kunniamerkki." Seuraavat tiedot on poimittu tästä artikkelista:
Lapsuus: Olgan isää, suomalaista käsityöläismestaria, ei kiinnostanut muu kuin ammattinsa. Äiti sen sijaan, vasili-ostrovilainen tupakkatehtaan työläisnainen, oli paljon mukana yhteiskunnallisissa riennoissa, osallistui lakkoihin. Olgasta tuli räätäli, juoksutyttö, äidin apulainen tupakkatehtaassa. Rahjan veljekset vetivät hänen mukaan poliittiseen toimintaan. Olga lähti maaliskuun vallankumouksen aikoihin Punakaartin sairaanhoitajaksi. Viikon kuluttua hänet opetettiin ampumaan. Punakaartiosasto määrättiin ottamaan vastaan Lenin hänen saapuessaan
Pietariin huhtikuussa 1917
Olga Repo kertoo: "Odottelimme häntä koko yön. Piiritimme torin joka taholta ja asetimme asemalle johtaville kaduille vartijat. Aamuun mennessä saapui vielä Itämeren laivaston osasto. Juna ajoi hitaasti asemalaiturille. Lenin oli saapunut! Vladimir Iljitsh keskusteli tunnin ajan Pietarin komitean edustajien kanssa, meni sitten torille ja nousi panssariauton lavalle."
Myöhemmin Olga Repo työskenteli Smolnassa ja teki käännöksiä Leninille. Suomen sisällissodan aikaan Olga Repo joutui Tampereen edustalla käydyssä taistelussa kenttäsairaalan mukana vangiksi. Eloon jääneet kenttäsairaalan vangit vaihdettiin toukokuussa valkokaartilaisvankeihin. Gangut -laiva toi punakaartilaiset Pietariin. Silloin Olga liittyi puolueeseen. Hän sai tehtäväkseen ryhtyä Otto Wille Kuusisen tulkiksi. Samana vuonna hän meni naimisiin Jukka Rahjan kanssa.
Hän työskenteli SKP:n keskuskomitean toimistossa, käänsi artikkeleita, tulkkasi ja toimi samanaikaisesti johtajana kenttäsairaalassa, jossa suomalaiset punakaartilaiset olivat hoidettavina. Hän huolehti myös Suomeen lähetetyistä läheteistä. Kuukauden kuluttua Kuusisen klubin surmatöistä (31.8.1920), missä Jukka Rahja menehtyi, Olgalle syntyi poika. Hänestä tehtiin isänsä kaima Jukka.
Lähde: Näistä tiedoista olen kiitollisuudenvelassa museonjohtaja, tri Aimo Minkkiselle.

Rokko, Aino, prikadisti, raappaaja, josta Karjalan Sanomat kertoi 2010: ”Rakennustyömailla mainetta niitti Aino Rokon kuusihenkinen inkeriläisnaisten rarppaajaprikaati. Aino oppi ammatin Pihkovassa. Hän kertoi vastenmielisesti tulevasta ammatistaan. Karjalaan saavuttuaan hän sopeutui siihen, ja yli neljännesvuosisataa työryhmä suoritti lukuisten asuin- sekä julkisten rakennusten raappaustöitä.
KS-lehden sivuilla 21. helmiuuta 1965 he vetosivat rakentajiin: ”Karttakaamme tekemästä hylkytyötä”. Rokon siirtyessä eläkkeelle ryhmän johtajaksi tuli Antonina Moisejeva, joka kiitollisena muisteli opettajaansa ja kertoi, että ryhmä täyttää edeltäjänsä vaatimusta. Rokko oli palkittu Leninin-kunniamerkillä.”

Salo, Lauri Oskarinpoika, s. 1899, työläinen, liittyi kommunisteihin 1918. Kävi Venäjän sotakoulun komentajakurssit, mukana Kiimasjärven retkellä 1922, komensi Kansainvälisen sotakoulun Patterin 1. jaosta ja valmistuttuaan jatkokursseilta tammikuussa 1923 palveli puna-armeijan tykistössä. Osallistui toiseen maailmansotaan, yleni majuriksi. Sai kaksi Leninin kunniamerkkiä. Eläkkeelle 1946, eli Moskovan oblastin Pustshinossa vielä 1971. Lähde; Mirko Harjula: Suomalaiset Venäjän sisällissodassa 1917-1922.

Sinisalo, Taisto, s. 29.6.1926 Kotka – k. 26.3.2002 Kotka, poliitikko, toimitsija, kansanedustaja 1962-1979 SKDL, SKP:n keskuskomitean jäsen 1960-1984, varapuheenjohtaja 1970-1982, SKP:stä eronneen ja puolueeksi järjestäytyneen SKP:n järjestöjen (SKP-yhtenäisyys, ”taistolaiset”) keskuskomitean puheenjohtaja 1986-1988. Sinisaloon henkilöityi vähemmistöläisyys. - ”Sinisalon huippuhetkiä oli hänen ja SKP:n puheenjohtajan Aarne Saarisen yhdessä tekemä salainen matka Moskovaan vuodenvaihteessa 1969-1970. Tuolloin Mihail Suslov pani koko Kremlin arvovallan peliin sen puolesta, että SKP omaksuisi johtovalintojensa perustaksi enemmistö- ja vähemmistökiintiöt. Tätä vaatimusta Sinisalo kumppaneineen oli ajanut vuoden 1969 eheytysneuvotteluissa. Saarinen taipui vakavien poliittis-taloudellisten uhkausten edessä, ja niin 1970 solmittiin väliaikaiseksi tarkoitettu, mutta pysyvämmäksi puoluenormiksi vakiintunut osapuolisopimus.”: Veli-Pekka Leppänen: nimiartikkeli Sinisalosta Kansallisbiografiassa. - Palkinto lankesi Taistolle seuraavana kesänä: ”Taisto Sinisalo ja Veikko Hauhia kävivät Moskovassa 4.8.1970. Sinisalo sai toimistaan Leninin kunniamerkin. Hän sai sen juhlallisessa tilaisuudessa Kremlissä huippunimien kanssa, kuin kannustuksena.”: Jukka Seppinen: Neuvostotiedustelu Suomessa 1917-1991.

Taimi, Adolf, (1881 Pietari – 1955 Petroskoi, Neuvostoliitto) piirrottaja, työläinen, poliittinen toimihenkilö, kansanvaltuuskunnan jäsen 1918, SKP:n toimitsija, Neuvostoliiton korkeimman neuvoston jäsen. SKP:n maanalaisissa tehtävissä Suomessa 1922-1923 ja 1927-1928, jolloin paloi ja oli vangittuna vuoteen 1940, jolloin Neuvostoliiton vaatimuksesta luovutettiin Antikaisen tavoin Neuvostoliittoon. Leninin palkinto Antikaisen tapaan 1940.

Tikiliainen, Peter Abramovits, (3.8.1921 Markovon kylä, Volosovskin piiri, Leningradin alue – kaatui taistelussa 28.7.1941 Ristisalmella, Tolvajärven itärannalla, haudattu Suojärven joukkohautaan). Syntyi talonpoikaisperheeseen. Suomalainen (passissa merkintä Fin). Menetti varhain isänsä, opiskelija ja auttoi äitiään talousaskareissa. Valmistui kymmenen vuoden opintojen jälkeen vuonna 1939 lukiosta Punaisen x:n kylässä, Volosovskin alueella. Hän työskenteli yhteystoimistossa Begunitsin kylässä. Kutsuttiin puna-armeijaan 1939. Leningradin sotilaspiirin joukoissa osallistui Neuvosto-Venäjän ja Suomen sotaan 1939-1940. Värvättiin kesällä 1940 äskettäin perustettuun 71.Jv.Divisioonaan, jonka henkilökunta koostui Karjalan tasavallan, Leningradin ja Kalinin (Tverin) alueen miehistä. Suureen Isänmaallisen sotaan ylikonstaapeli Peter Tikiliainen osallistui 7.Armeijan 71.Jv.D:aan kuuluneen JR 52:n puolikaspataljoonaan. JR 52 osallistui sitkeisiin torjuntataisteluihin Korpiselän alueella kun puna-armeijan joukot vetäytyivät taistellen kaakkoon ja heinäkuun puolivälissä loivat kestävän puolustuslinjan Tolvajärven itärannalle. Rykmentin sotilaat torjuivat vihollisen [suomalaisten] hyökkäykset, sitä vastaan heitettiin heinäkuun lopulla alueella juuri saapunut Saksan 163.Divisioona. Tällä Ristisalmen alueella Peter Tikiliainen ja hänen komentamansa joukot taistelivat natseja vastaan, kunnes saapui vetäytymiskäsky, jonka nojalla hän johti joukkonsa Vohtojärven ja Guba Spasskin läpi kohden Petroskoita. Tämä operaatio oli rykmentin ja koko alueella toimineiden venäläisten pelastus. Tolvajärveltä vetäytyessään erään palaneen paalurakenteisen sillan luona Tikiliaisen partio törmäsi natsien kivääri- ja konekiväärituleen. Koko päivän vetäytyvä osasto taisteli sankarillisesti ja lannistumatta vihollista vastaan, joka pyrki veneiden avulla rynnäköimään järven yli. Osa natseista tuhoutui tuleen syttyneissä veneissä, joista vihollinen pyrki oikopäätä rantautumaan. Vesirajassa Tikiliainen taisteli liekinheittimien ja käsikranaattien voimalla. Taisteluiden riehuttua iltaan asti, ammukset kävivät vähiin ja taisteluosastosta oli elävien kirjoissa enää neljä sotilasta, mukaan lukien haavoittunut komentaja Tikiliainen. Peter Tikiliainen heitti viimeisen kranaatin vihollisen veneeseen ja huusi: Eläköön Isänmaa! Viime vaiheessa hän käski miehet kiinnittämään pistimet kivääreihinsä ja heittäytymään lähitaisteluun. Vihollinen ei armottomassa ottelussa kyennyt murtamaan puolustusta tällä linjalla, jonka sankarien taistelu teki valloittamattomaksi. Kallioisella rannalla lepäsi hervottomina 76:n vihollisen kuolleet ruumiit. Tässä taistelussa kersantti P.A. Tikiliainen kohtasi sankarillisen kuoleman (Taistelukuvauksen yksityiskohdat Neuvostoliiton sankariksi nimittämisen esityskirjasta, jonka JR52/71.D:n esikunnassa laatineet rykmentin komentaja, eversti Birman ja rykmentin komissaari, politrukki Okishev). Hänet on haudattu sotilaiden joukkohautaan Suojärven kaupungin liepeille Karjalan tasavallassa. NKP:n Korkeimman neuvoston Puhemiehistö on 20.11.1941 päättänyt myöntää esimerkillisestä suorituskyvyn ylittävästä tehtävien täyttämisestä natseja vastaan käydyssä taistelussa sekä rohkeuden ja sankarillisuuden osoittamisesta nuoremmalle kersantille Peter Abramovits Tikiliaiselle kuoleman jälkeen Neuvostoliiton sankarin arvon ja mitalin, johon liittyy Leninin kunniamerkki. Vuonna 1966 on hänen haudalleen Suojärvellä pystytetty sankarin rintakuva, Tikiliaisen nimelle on lisäksi omistettu katu Suojärven kaupungissa. Hänen opinajonsa seinään Punaisen x:n kylässä on ruuvattu muistolaatta. Muurmanskin satamassa kotoilevan kalastustroolarin nimeksi on annettu Peter Tikiliainen. P.A. Tikiliaisen muotokuva, kuten kaikkien Karjalan alueelta Neuvostoliiton sankarin arvon saaneiden tyttöjen ja poikien muotokuvat, sijaitsee Muotokuvagalleriassa, joka avattiin vuonna 1977 Petroskoissa Antikaisen ja Punikkien kadun varrella. Lähde: Neuvostoliiton sankarien matrikkeli, Heroi Sovetskogo Sojuza, Volume 2, 1988 [hieman hapuileva käännös VH].

Timonen, Antti, s. 1915 Luusalmen kylä Kalevalan piiri, oli lapsena Suomessa vuosina 1922-1924, toiminut innokkaasti Neuvostoliitto-Suomi –seuran työssä, laaja tuotanto. Antti Timonen kuoli 1990. –
Neuvosto-Karjalan kirjailijat –matrikkeli 1989 kertoo: Timonen Antti on syntynyt 1.5.1915 Karjalassa, nykyisen Kalevalan piirin Luusalmen kylässä talonpoikaisperheeseen. Hänen isänsä kaatui tsaarin armeijassa Galitsian rintamalla 1916. Vuonna 1922 valkosuomalaiset miehittäjät veivät väkipakolla mukanaan tuhansia naisia, vanhuksia ja lapsia. Näin Anttikin joutui äitinsä kansa Suomeen, josta he palasivat vuoden 1926 alussa kotimaahansa. Anti lähti kaksitoistavuotiaana ansiotyöhön. Vuosina 1929-1932 Antti Timonen opiskeli Petroskoin suomenkielisessä pedagogisessa teknikumissa. Sen jälkeen hän toimi suomenkielisen radiokomitean toimittajana ja kuuluttajana ensin Petroskoissa ja sitten Uhtualla. Vuoden 1935 alusta loppuun hän työskenteli Leningradissa suomenkielisen pioneerilehden Kipinän Karjalan osaston toimittajana. Lukuvuotena 1936-1937 hän opetti Kentjärven koulussa suomen kieltä ja kirjallisuutta ja kansallisilla luokilla fysiikkaa. Syksyllä 1937 hän toimi väliaikaisesti Karjalan Kirjailijaliiton konsulenttina ja vuonna 1938 Kalevalan bolshevikki-lehden toimitussihteerinä. Asepalveluksessa ollessaan Antti Timonen sai radiosähköttäjän valmennuksen, mutta sotatoimien alettua 1939-1940 [Talvisota, VH] hän joutui rintamalle tulkiksi ja partiomieheksi. Vuosina 1940-1941 hän toimi Totuus-lehden kirjeenvaihtajana Tunkuan piirissä. Suuren Isänmaallisen sodan aikana Antti Timonen palveli rykmentin esikunnan tulkkina ja partiomiehenä sekä poliittisen työn tekijänä ensiksi Karjalan rintamalla ja sitten 3:nnella Valko-Venäjän ja 2:sella Ukrainan rintamalla. Taisteluansioista Antti Timonen on palkittu Punaisen Tähden sekä Isänmaallisen sodan ensimmäisen ja toisen asteen kunniamerkeillä ja mitaleilla. Kesällä 1946 Timonen palasi Karjalaan ja kohta palveluksesta vapauduttuaan tuli valituksi Karjalan Kirjailijaliiton sihteeriksi ja sitten Kirjailijaliiton hallinnon puheenjohtajaksi. Vuosina 1954-1956 opiskeli Moskovassa korkeimmilla kirjallisuusalan kursseilla. Valittiin 1958 jälleen Karjalan Kirjailijaliiton hallinnon puheenjohtajaksi ja toimi pieniä väliaikoja lukuun ottamatta keskeytyksettä tässä virassa vuoteen 1978 asti. Neuvostoliiton Kirjailijaliiton hallinnon jäsen vuodesta 1961, VSFNT:n Kirjailijaliiton hallinnon perustajajäsen 1958, vuosina 1972-1976 VSFNT:n Kirjailijaliiton sihteeristön jäsen. Kuului toistakymmentä vuotta VSFNT:n taiteen ja kirjallisuuden valtionpalkintoja myöntävään lautakuntaan. Aloitti kirjailijauransa Punakanteleessa 1931 ilmestyneellä kertomussikermällä, mm. Isänsä kavaltaja. Esikoisteos kertomuskokoelma Lentomassiina 1933. Osallistui 1934 Karjalan Kirjailijaliiton perustavaan kokoukseen ja vuonna 1940 Karjalan kirjailijain ensimmäiseen edustajakokoukseen. Neuvosto-Karjalan ensimmäisenä psykologisena teoksena pidetään Timosen romaania Kotoisilla poluilla (1958). Hänen pääteoksenaan pidetään romaania Me karjalaiset (1971). Se valottaa kansalaissodan vuosien 1921-1922 aikaisia tapahtumia Pohjois-Karjalassa ja patriarkaalisen talonpojiston tietoisuudessa yhteiskuntakehityksen myötä tapahtuneita muutoksia. Petroskoin suomalainen draamateatteri on esittänyt yli sata kertaa samoin kansalaissodan aikaisa tapahtumia kuvaavaa Otatko miut, Karjalan mua? Näytelmää on esitetty myös Suomessa 16:ssa kaupungissa. Kootessaan aineistoa uuteen romaaniinsa Yksi aurinko kaikilla (1983) Timonen kävi Kostamuksen rikastamon rakennustyömaalla, Loviisan atomivoimalalla, Pääjärvellä ja Raahen Rautaruukissa. Romaani vie lukijan kansojen välisen ystävyyden uuteen vaiheeseen, jossa naapurikansojen yhteistyönä nousee tehtaita, voimaloita ja kaupunkeja. - Antti Timosen huomattavimmat teokset ovat saaneet yleisliittolaisen tunnustuksen, niitä luetaan Suomessa ja arvostetaan kirjailijan kotiseudulla. Kirjassa Karjalan ASNT:n karjalaiset (Petroskoi, 1983) on julkaistu sosiaalitutkimuksen tulokset, joiden mukaan Kalevalan piirissä karjalaisten lisäksi joka toinen venäläinen ja valkovenäläinen asukas on lukenut Antti Timosen kirjat Me Karjalaiset, Mirja ja Pieni valkosiipi. - Antti Timonen on ollut aina vastuunalaisissa julkisissa tehtävissä. Hän on ollut Neuvostoliiton rauhanpuolustajien komitean kolmen kokoonpanon jäsen ja hänet on palkittu Maailman rauhanneuvoston kunniakirjalla. Hän on ollut Karjalan ASNT:n Korkeimman Neuvoston jäsen sen viidessä kokoonpanossa. Puoluelinjaa hänet on valittu moneen otteeseen puolueen Karjalan aluekomitean jäseneksi. Antti Timonen on kuulunut Neuvostoliitto-Suomi –Seuran puhemiehistöön ja seuran perustamisesta (vuodesta 1962) alkaen vuoteen 1986 on ollut sen Karjalan osaston puheenjohtaja. Hän on myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ulkomainen jäsen. Antti Timonen on Petroskoin kaupungin kunniakansalainen ja Karjalan kansalliskirjailija. Ansioistaan kirjallisuuden kehittämisen ja kansalaistoiminnan alalla hänet on palkittu Leninin kunniamerkillä sekä Lokakuun vallankumouksen, Kansojen ystävyyden ja Znak Potsota kunniamerkeillä ja mitaleilla. Antti Timonen on SNTL:n Kirjailijaliiton jäsen vuodesta 1946 lähtien. [N-KK]

Toikka, Emil, (1901 Simola – 1983 Moskova) rautatieläinen, punakaartilainen 1918, Venäjälle 1918, Pietarin sotakoulu 1925, kukistamassa Kronstadtin kapinaa 1921, Kiimasjärven sotaretkellä 1922, Frunzen sota-akatemia 1936, Madridin rintaman tykistökomentaja 1936-1937, Kuusisen kansanarmeijan tykistökomentaja 1939, taisteli 1943-1945 Kaukoidässä Japania vastaan. Puna-armeijan kenraalimajuri. Leninin kunniamerkki kaksi kertaa, 1938 ja 1945.

Tommola, Toivo, (1905 Muolaa – 1986 Ivanovo, Neuvostoliitto) meni Venäjälle 1918, liittyi Puna-armeijaan, Puolan rintamalla 1920, Kiimasjärven sotaretki 1922, Punaupseerikoulu 1925, Frunzen sota-akatemia 1936, Emil Toikan tapaan taisteli Espanjan sisällissodassa 1936-1937. Talvisodan aikana Kuusisen kansanarmeijassa. Leninin kunniamerkki.

Veikkolainen, Reino, traktorinkuljettaja, josta mainitaan ”Matroosan metsätyömaan traktorinkuljettaja Reino Veikkolainen sai korkeimman palkinnon, Leninin kunniamerkin”. Ajankohta 1962-1965.

Winter, Aleksandr Vasiljevits, 1878- , neuvosto-insinööri ja tiedemies, sähköasemien ja –voimalaitteiden erikoistuntija, akateemikko. Vuonna 1918 rakennuspäällikkö Saturan turvesuon piirivoimalaitoksella, jonka rakennustyöt alettiin V.I. Leninin ohjauksella. Sittemmin Dneprin vesivoimalaitoksen rakennuspäällikkönä. Palkittu kolmella Leninin kunniamerkillä, Työn Punaisen Lipun kunniamerkillä ja mitaleilla.: Lähde: NKP:n KK:n Marxismi-Leninismin Instituutin julkaisema Muistelmia Vladimir Iljits Leninistä, osa II. Petroskoi 1958.

Vähä, Toivo, puoluenimi 1925-1939 Ivan Mihailovits Petrov (1901 Iitti – 1984 Petroskoi), lautapoika, suutarinoppilas, Venäjälle 1916, suuren asejunan mukana tammi-helmikuussa 1918 Suomeen, osallistui Vilppulan taisteluun, osallistui revolveriopposition pidätyksiin Pietarissa 1920, Kronstadtin kapinan kukistamiseen 1921, Kiimasjärven sotaretkellä 1922, Pietarin sotakoulu 1923, menestyi tiedustelutehtävissä. Vangittiin puhdistuksissa helmikuussa 1938 ja vapautettiin marraskuussa 1939 ehdolla että meni Kuusisen kansanarmeijaan. Leninin kunniamerkki.

Muutamia huomioita Leninin kunniamerkin saajien yhteisistä kuvioista:

Stalinin vainoista selvisivät Antikainen ja Taimi, koska istuivat Suomessa vankilassa, ja Anttila, Pentikäinen, Toikka ja Tommola koska taistelivat Espanjan sisällissodassa, sekä Gröndahl kenties siksi että opetti Frunzen sota-akatemiassa Stalinin poikaa Jakovia.

Antikaisen johtamalla Kiimasjärven sotaretkellä 1922 olivat mukana Anttila, Salo, Toikka, Tommola ja Vähä.

Espanjan sisällissotaan osallistuivat Anttila, Pentikäinen, Toikka ja Tommola.

Talvisodan aikana OWK toimi Terijoen hallituksen pääministerinä, Anttila sen puolustusministerinä ja Prokkonen Karjalanasioiden ministerinä, Toikka oli Kuusisen kansanarmeijan tykistökomentaja, Tommola ja Vähä samoin kansanarmeijassa, Pentikäinen kuulusteli suomalaisia sotavankeja ja Gröndahl tykitti Taipaleessa, Antikainen ja Taimi pääsivät linnasta talvisodan rauhanteon jälkeen huhtikuussa 1940.

Veikko Huuska
Viimeksi muokannut Veikko Huuska, 22.12.15 13:54. Yhteensä muokattu 27 kertaa.

Ciccio
Viestit: 918
Liittynyt: 14.12.06 00:36
Paikkakunta: Ruotsinpyhtää

Re: Leninin kunniamerkki - sen suomalaiset saajat

08.02.09 22:38

Punakaartilainen Toivo Tommola pakeni 1918 bolsevikkien hallussa olevalle alueelle
ex. Tsaarien Venäjälle ( Neuvostoliittoahan ei tuolloin vielä ollut ) ja
taisteli Tuhatshevskin joukoissa Puolan suunnalla ja 1922 jälleen Suomen suunnalla Kiimasjärven sotaretkellä.
Säilyi Stalinin puhdistuksista hengissä Espanjan sisällissodassa 1936 - 1937 ja
taisteli suomalaisia vastaan Kuusisen armeijassa Talvisodassa.

Puna-armeijan 289. Div. komensi Suomen suunnalla eversti Nikolai Antonovitsh Tsernuha 21/10 1941.....27/3 1942, jonka
http://www.joensuu.fi/mekri/sotahistoria/tsernuha.jpg
paikan 289. jv.Div. komentajana otti puna- armeijan
kenraalimajuri Toivo Viktorovitsh Tommola 28/3 1942, mutta
29/6 1944 suomalaisia vastaan taistelleen 289. jv.D. komentajaksi tuli jälleen
N.A.Tsernuha kenraalimajurina.
Mitä suomalaissyntyiselle Toivo Tommolalle tapahtui, hänen kirjoitetaan kuolleen 1986 Ivanovossa ?
Joutuiko hän "puhdistuselimien" toimien kohteeksi ?
Ja milloin hänelle myönnettiin Leninin kunniamerkki ja mistä ansioista ?

Veikko Palvo

Veikko Huuska
Viestit: 193
Liittynyt: 28.09.08 15:26
Paikkakunta: Ikaalinen

Re: Leninin kunniamerkki - sen suomalaiset saajat

09.02.09 11:39

Tuorein käytettävissä oleva Toivo Tommolaa koskeva suomalainen henkilöhistoria lienee Markku Salomaan Kansallisbiografiaan laatima artikkeli, joka on päivätty 23.3.2007. Sen lähdeaineistoksi on merkitty Salomaan oma Punaupseerit vuodelta 1992. En tiedä, onko sen jälkeen avautuneista arkistoista haettu Tommolan tietoja – toivottavasti joku on tutkinut hänen kiinnostavia vaiheitaan.

Vaikeista vuosista Salomaa toteaa lakonisesti: ”Tiedossa ei ole, miten Tommola selvisi puna-armeijan puhdistuksista.”

Tommola suoritti Frunzen sota-akatemian tykistölinjan 1932-36 ja nimitettiin rykmentin komentajaksi 1936 jälkeen. Uljas Vikströmin mukaan Tommola taisteli (esikuntatehtävissä) Espanjan sisällissodassa. Talvisodan aikana Tommola toimi divisioonan komentajana Petroskoin suunnalla rintamatoimiin osallistumatta. Jatkosodan alussa hän toimi 71 D:n tykistökomentajana ja komennettiin 1941 syksyllä 14. Jv.D:n komentajaksi Muurmannin suunnalla. Hänen divisioonansa pysäytti saksalaisten etenemisen kohti Muurmannin rataa ja valtasi joitakin menetettyjä alueita takaisin. Ura oli nousujohteinen: everstiluutnantti 1941, eversti keväällä 1942, kenraalimajuri 1943. Hän kävi sotien jälkeen vielä yleisesikunta-akatemian 1945-49 ja palveli Kaukoidässä eläköitymiseensä 1954 asti. Itseäni kiinnostaa kysymys siitä, osallistuiko Tommola monien II maailmansodan upseerien tapaan Indokiinan ym. sikäläisten sotarintamien toimintoihin neuvonantajana ja taustakomentajana. Harmillista että Tommolan kaikkia tietoja ei saatu talteen hänen elinaikanaan.
Salomaa on kirjannut Tommolan tärkeimmät kunnianosoitukset: Leninin kunniamerkki; kolme Punaisen Lipun kunniamerkkiä; Punaisen Tähden kunniamerkki; viisi mitalia; 2. asteen "Työ- ja puolustusvalmis" -ansiomerkki. Hänenkään lähteissään ei ole Leninin kunniamerkin myöntämisen ajankohtaa ja perusteita. Itse veikkaisin ansioita Suuressa isänmaallisessa sodassa. Yleensä kaikki komentajat, jotka onnistuivat lohkollaan torjumaan saksalaiset dekoroitiin viipymättä, divisioonan komentajilla se oli yleisesti Leninin kunniamerkki.
Veikko Huuska

Ciccio
Viestit: 918
Liittynyt: 14.12.06 00:36
Paikkakunta: Ruotsinpyhtää

Leninin kunniamerkki, kenr.maj.T.V.Tommola

10.02.09 18:02

Veikko Huuska kirjoitti: "Itseäni kiinnostaa kysymys siitä, osallistuiko Tommola monien II maailmansodan upseerien tapaan Indokiinan ym. sikäläisten sotarintamien toimintoihin neuvonantajana ja taustakomentajana."
--------------------------------------------------------------
Esim. neuvostolainen kenr. V.Tshuikov oli Talvisodan jälkeen 1940 lopusta alkaen Kiinassa Tsiang Kai-Sekin sotilasneuvonantajana ja käskettiin takaisin NL:ttoon
5/1942 62.A:n komentajaksi.
WilsonCenter:
http://www.wilsoncenter.org/index.cfm?t ... opics.home
MM. Sähke Shtykovilta Neuvostoliiton sotilasneuvonantajien päällikölle Pohjois-Koreaan, kenr.maj. A.M.Vasiljevskille 23/2 1950
Sähke 18/4 1953 kenr.ltn. V.N.Razuajevilta Pjonjangista L.P.Berijalle
---------
Russiajournal.com:ssa sanotaan Kiinassa olleen n. 5000 neuvostoliittolaista sotilasneuvonantajaa, tosin 1949 alkaen.
Jung Chang - Jon Halliday, MAO, Otava 2008, s. 672. kirjoitetaan Stalinin velvoittaneen jo 1950 Maon Kiinan auttamaan Ho Tsi Minhiä Indokiinan sodassa ja Mao
siirsi kiinalaisia upseereita ( joukkoineen ? ) suoraan Koreasta mm. Dien Bien Phun motitukseen.
---------
Onko kenr.maj. T.Tommolan puoluenimestä ( ilmeisesti NKP ? ) tai hänen esimiehistään 1949 jälkeen tietoja ?
Tommola on saattanut olla NL:n sotilasneuvonantajana Koreassa, Kiinassa, Indokiinassa. ( eläkkeelle 1954 )

Veikko Palvo

Ciccio
Viestit: 918
Liittynyt: 14.12.06 00:36
Paikkakunta: Ruotsinpyhtää

Re: Leninin kunniamerkki - sen suomalaiset saajat

23.02.09 21:54

Veikko Huuska kirjoitti:Presidentti Kekkosen 1964 vastaanottama Leninin kunniamerkki vilahti tässä äskettäin Suomen Kuvalahden sivuilla.

En onnistunut löytämään mistään täydellistä luetteloa suomalaisista ja suomalaissyntyisistä Leninin kunniamerkin saajista. Tässä oma listani. Otan kernaasti vastaan täydennyksiä ja mahdollisia oikaisuja:
Veikko Huuska
_________________________________________________________________
EINO RAHJA
Työskenteli ja toimi Suomessa 1903 - 1918 wikipedian mukaan, bolsevikki 1903 alkaen.
Toiminnasta ennen Suomen sisällissotaa Suomessa ei juuri ole tietoja.
Kuului Leninin lähipiiriin.
Väinö Linnan Pohjantähden alla- trilogiassa kerrotaan kuinka Eino Rahjan lentokoneen näkeminen aiheutti innostusta ja nostatti mielialaa. Eino Rahja lensi myös pois Tampereelta, jossa oli ollut Punaisten johtotroikassa.
Aiemmin 1918 hän oli ottanut johtoonsa Pietarista Tampereelle aselastissa matkalla olleen junan veljensä Jukka Rahjan haavoituttua.
Eino ja Jukka Rahja olivat SKP:n perustajajäseniä Moskovassa.
Perusti Pietariin suomalaisten punaupseerikoulun 1918, puna-armeijalla oli kaksoisjohtajuus - komissaari ja sotilasjohtaja, mutta suomalaisia oli Eino Rahjan tavoin ollut hyvin vähän Venäjän armeijassa ja "sotapäälliköiden" puute oli ollut ilmeinen Suomen sisällissodassa.
Tsekisti, ( = kgb ) bolsevikki, puna-armeija ja Suomen Punakaarti ja
SKP:n jäsen.
Eino Rahja johti punaupseerikoulun maihinnousua Tuulokseen kesällä 1919 ja
panssarintorjuntaa Pulkovan mäellä 10/1919.
Organisoi ns. Läskikapinan Savukoskella 1922.
Kuoli vanhuuttaan Leningradissa 1930-luv., toisin kuin suomalaiset punaupseerioppilaansa Stalinin vainoissa.
Pietarin pohjoispuolella lienee yhä 2009 Rahja-niminen lähiö.
------------------
MM. wiki:ssä Eino Rahjan sanotaan olleen "venäjänsuomalaisen poliitikon", mutta
Esikunnan Tiedusteluosaston luettelo B:
Helsinki 29/5 1918 Henkilöt, jotka ovat huomattavimmin ottaneet osaa kapinaan:
mm. Eino Rahja, O.W.Kuusinen/ H:ki Pursimiehenkatu--ovat suomalaisten listassa,
luettelo B:n liitteenä lista kapinaan osallistuneista venäläisistä, joiden joukossa on puhtaasti suomalaisiakin nimiä ja myös merkintöjä: syntynyt Suomessa.

Luulisi E.Rahjan ansioiden riittäneen Leninin kunniamerkin saamiseenkin, saiko ?

Veikko Palvo

Klaus Lindgren
Viestit: 1080
Liittynyt: 30.11.05 13:31

Re: Leninin kunniamerkki - sen suomalaiset saajat

24.02.09 11:55

Eino Rahja syntyi vuonna 1885 Kronstadtissa sikäläisen satamatyöläisen poikana. Hän myös kasvoi ja aikuistui siellä, joten hän tosiaankin oli Venäjän suomalainen. Suomenkielinen wikipedia kertoo hänen littyneen Venäjän bolševikkipuolueeseen vuonna 1903 ja olleen Suomessa tehdastöissä. Venäjänkielinen wikipedia taas kertoo hänen toimineen vuosina 1911 - 1917 puoluetehtävissä Pietarissa. Kansallisbiografia taas ei kerro tästä ajasta mitään. Oli miten oli, Rahja oli siis Venäjälä syntynyt ja kasvanut suomalainen, joka kuului Venäjän bolševikkipuolueeseen, kunnes sitten oli vuonna 1918 perustamassa Suomen kommunistipuoluetta. Leninin merkkiä hän ei näemmä saanut.

Veikko Huuska
Viestit: 193
Liittynyt: 28.09.08 15:26
Paikkakunta: Ikaalinen

Re: Leninin kunniamerkki - sen suomalaiset saajat

24.02.09 17:31

Hyvä kysymys, saiko Eino Rahja Leninin kunniamerkin.

Näyttää ettei saanut, mutta jonain toisena aikana olisi hänelle hyvinkin myönnetty. Leninin kunniamerkkejä alettiin myöntää 1930 kesällä. "Eino Rahja oli 1927 pudotettu SKP:n keskuskomiteasta, mutta puna-armeijassa hän yleni armeijakunnan komentajaksi eli kenraaliluutnantiksi. Hän kuitenkin alkoholisoitui pahasti, ja hänet erotettiin 1935 puna-armeijasta. Hänet vangittiin 1935 ja hänelle langetettiin kuolemantuomio, mutta hän kuoli kuitenkin keuhkotuberkuloosiin 1936. Rahja sai kansalaissodan, Neuvostoliiton sisällissodan, ja Leninin ystävän arvoiset hautajaiset. Hänet haudattiin Pietariin Aleksanteri Nevskin hautausmaalle." (Jari Hanski, Kansallisbiografia, 14.6.2002). Ennen poliittista paitsiotaan tai monesti kuolemansa jälkeen Eino olisi kuulunut koristeltaviin.
Pietarissa olen käynyt hänen haudallaan Aleksantri Nevskin hautausmaalla laskemassa kukat muistolleen. Eino Rahja omaa aika erikoisen aseman omassa maailmankartassani: hän on ainut ihminen joka koskaan on pommittanut kotipitäjäni Ikaalisten keskustaa. Kapinan aikana 20.3.1918 hän ajoi Tampereelta Ikaalisten kauppalaan. Täällä hän kurvasi kirkon seudun yllä ja tipautti ensimmäisen pommin kirkon eteläpuolelle, nykyisen Nurmen urheiluliikkeen alapuolelle ja vielä toisen pommin Saurion talon eteläpuolelle. Kummassakaan ei syntynyt vaurioita. Tuolloinen kauppalalaispoika on minulle neljä vuotta sitten kertonut, miten he kävivät ihmettelemässä näitä "nauriskuoppia", jotka kertoman mukaan tonteilla pitkään olivat nähtävissä.

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Leninin kunniamerkki - sen suomalaiset saajat

24.02.09 21:30

Eino Rahjan uran varhaisvaiheista antaa Kansallisbiografiaa (wikipedioista puhumattakaan) paljon tarkemman kuvan nuorehko Mirko Harjula. Harjulahan on taksinkuljettajan töiden lomassa, ilman akateemisia meriittejä ehtinyt julkaista kaksi paksua, mielestäni korkeatasoista tutkimusta SKS:n sarjoissa: Suomalaiset Venäjän sisällissodassa 1917 - 1922 (2006) sekä Venäjän Karjala ja Muurmanni 1914 - 1922 (2007). (Tulevana keväänä SKS julkaisee jälleen Harjulalta; tällä kertaa aiheena on Viro 1914 - 1922.)

Harjulan mukaan Eino Rahjan syntymäajasta ja -paikastakin vallitsee epätietoisuutta. Kronstadtin sijasta synnyinpaikka on voinut olla Kalajoki. Rahjan isä oli suomalainen satamatyöläinen. Eino Rahja meni 1898 sorvariksi Kronstadtin torpedotehtaalle. Vuoden -05 suurlakon alkaessa hänet valittiin Suomen-radan lakkokomitean johtoon. Lähti sen jälkeen merille, lämmittäjäksi englantilaiseen laivaan, ja Suomen rautateillä hänen tiedetään toimineen lämmittäjänä ainakin 1906. Suomessa hän asui 1908 - 1911, minkä jälkeen siirtyi (pysyvästi?) Pietariin. Osallistui edelleen poliittiseen toimintaan, ja sitten tuleekin jo vastaan myyttinen vuosi 1917...
(Tiedot Mirko Harjula 2006, Eino Rahjan pienoisbiografia.)

On vaikea kuvitella Eino Rahjaa Leninin ystävyydestä huolimatta Leninin kunniamerkin saajaksi - siksi pahasti hän oli kompromettoinut itsensä 1920-luvun alkuvuosina mm. kavallettuaan Kominternin rahoja, mistä oli seurauksena oikeudenkäynti. Rahjan saamista tunnustuksista Harjula mainitsee vain, että "sai armeijakunnankomentajan arvon ja toisenkin punalipun merkin".

Rahja ei siis suinkaan kuollut "vanhuuttaan", kuten Veikko Huuskakin oikein mainitsi, vaan hänet vei 50-vuotiaana "lentävä keuhkotauti" ja viina. Leningradissa järjestetyt hautajaiset sentään olivat "Leninin ystävän ja kansalaissodan sankarin" arvon mukaiset.

Kuvaavaa Eino Rahjan jälkimaineelle oli, että Leningradin uskolliset skp-läiset ottivat vastaan tiedon jo kuolleen Rahjan oletetusta petturuudesta riemuiten vastaan: "Se Rahjan saatana on ollut ohrana ja spioni." (Rentola, Suomalainen kommunismi ja sota 1937 - 1945, 1994.)

Kaunokirjalliseksi hahmoksi Eino Rahja on kelvannut Linnan Pohjantähden kakkososasta alkaen (mm. Lepokorven Käy ruusutkin kukkimaan sekä aivan äskeisvuosina Antti Tuurin Suuri asejuna Pietarista ja Jari Tervon Troikka). Näistä ennen muuta Tuuri on kirjassaan luonut kuvaa Rahjasta rationaalisena ja tuntevanakin ihmisenä - ei enää pelkästään "väkivaltaisena bolsevikkina", kuten eräs suomalainen professori Rahjaa edelleenkin luonnehti Historian päivillä 2006.

Veikko Huuska
Viestit: 193
Liittynyt: 28.09.08 15:26
Paikkakunta: Ikaalinen

Re: Leninin kunniamerkki - sen suomalaiset saajat

24.02.09 22:54

Yhdyn edelliseen: Mirko Harjula on tehnyt kolossaalisen perustyön kokoamalla mainitsemiasi maanmiestemme - ja myös naisten, elämiä itärajan takana.

Samoin totta on, että erilaisista mahdollisista välietapeista huolimatta Rahjan veljesten juuret ovat todellakin Kalajoella. Kalajoen kirkolta noin 10 km Himangan suuntaan eli siis etelään päin sijaitsee Rahjan kylä, joka on hyvin erikoislaatuinen luontonsakin puolesta.
Harmi, että Kalajoen tiedot HisKissä päättyvät tällä erää vuoteen 1850, joten lähempiin sukuselvityksiin ei etätyönä ole mahdollisuuksia. HisKissä esiintyy jo mainittuun vuoteen mennessä erittäin vahvasti Rahja-suku: kastettuja 190, vihittyjä 61 ja haudattuja 163, naapuriseurakunnissa mm. Himangalla ja Alavieskassa jonkin verran.

Veikko Huuska
Viestit: 193
Liittynyt: 28.09.08 15:26
Paikkakunta: Ikaalinen

Re: Leninin kunniamerkki - sen suomalaiset saajat

30.07.09 13:47

Koska Leninin kunniamerkin "suomalaiset saajat" -lista on saanut jossain määrin huomiota, lienee paikallaan lisätä siihen vielä eräs omalla tavallaan ajankohtainen nimi, vaikkei mistään syntymäsuomalaisesta olekaan kysymys. Terijoen hallituksen ministeri Paavo Prokkonen sai valtiollisen huomionosoituksen Karjalan tasavallassa 16.7.2009 kun tuli kuluneeksi 100 vuotta hänen syntymästään. Lisäsin Prokkosen nimen kunniamerkkilistaan. Leninin kunniamerkillä hänet palkittiin kahdesti.

Prokkonen, Pavel Stepanovitš (alk. Prokofjev), 16.7.1909, Klyyssinvaara, Porajärvi – 18.7.1979, Petroskoi. Terijoen hallituksen Karjalan asioiden ministeri. Syntyjään karjalainen ja Kuusisen hallituksen jäsenistä ainut, joka syntynyt Suomen alueen ulkopuolella. Nimi ”suomalaistettiin” 1.12.1939 Suomessa tutuksi tulleeseen muotoon Paavo Prokkonen. Prokkonen toimi Karjalais-Suomalaisen SNT:n kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajana 1940-1946 ja ministerineuvoston pj:na 1646-1947. Lisäksi Karjalan ASNT:n korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtajana 1956-1979 eli kuolemaansa asti. NKP:n keskustarkkailukomitean jäsen 1952-1961. Leninin kunniamerkki kahdesti; toinen niistä 65-vuotispäivänä 1974 ja toinen ilmeisesti 70-vuotispäivään liittyen 1979.
Pavel Prokkosen syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi Petroskoissa paljastettiin muistolaatta Lenininkadun talon numero 24 seinään.
Karjalan Sanomat 22.7.2009 kertoo Darja Trofimovan jutussa: ”Tuossa talossa Prokkonen asui perheineen. Muistotilaisuus järjestettiin juhlallisesti torstaina 16. heinäkuuta Prokkosen sadantena syntymäpäivänä. Muistolaatan paljastivat Karjalan päämies Sergei Katanandov ja Prokkosen poika Anatoli.
– Prokkonen kuului ihmisiin, jotka rakensivat Karjalan viime vuosisadan puolivälissä. Heidän ansiostaan syrjäinen seutu tuli silloin kehittyneeksi alueeksi. Meidän on muistettava historiamme ja kiitettävä ihmisiä, jotka tekivät sitä, Katanandov lausuu.
Paljastamistilaisuudessa oli viranomaisia sekä Prokkosen työtovereita ja petroskoilaisia veteraaneja.” Karjalan Sanomat ei mainitse Terijoen hallitusta.
Veikko

teuvo
Viestit: 2
Liittynyt: 31.07.09 18:55

Re: Leninin kunniamerkki - sen suomalaiset saajat

31.07.09 19:03

Eino Rahjan sukujuuret johtanevat joskus Rahjan kylällekin, mutta käsittääkseni kuitenkin kuulujen veljesten kotikylä Kalajoella oli Tynkä.

teuvo
Viestit: 2
Liittynyt: 31.07.09 18:55

Re: Leninin kunniamerkki - sen suomalaiset saajat

31.07.09 21:44

Tarkennus: luulen Rahjan veljesten vanhempien muuttaneen Pietariin Kalajoen Tyngän kylältä. Kannatta katsoa Kalajoen työväenliikkeen historiastakin, mutta se kuulu kotikirjastooni. Kirjoitti muistaakseni Lauri Järvinen.

Veikko Huuska
Viestit: 193
Liittynyt: 28.09.08 15:26
Paikkakunta: Ikaalinen

Re: Leninin kunniamerkki - sen suomalaiset saajat

03.08.09 12:16

Rahjan veljekset kiinnostavat, vaikkeivat Leninin kunniamerkkiä saanetkaan, joten lisätään tähän hieman veljestietoja.
Kansallisbiografiassa on Jari Hanskin erinomaiset henkilöartikkelit veljeksistä Eino ja Jukka Rahja. Einon biografia on julkaistu 14.6.2002 ja Jukan 9.10.2006, ja henkilötieto-osioissa nämä tiedot;

Eino Rahja syntyi Kronstadtissa suomalaisen satamatyöläisen perheeseen 20.6.1885 (2.7. ua) ja kuoli 26.4.1936 Neuvostoliitossa. Hän työskenteli sorvarina, lämmittäjänä rautateillä ja Pietarissa Lanskajan lentokonetehtaalla mestarina.Vanhemmat: satamatyöläinen Aappo Rahja. Puoliso Lydia (Lyyli) Parviainen S 1892, K 1970, Puolison vanhemmat: Pietari Parviainen ja Anna Parviainen. Lapsi: Eino.

Juhana eli Jukka Rahja syntyi Kronstadtissa Pietarin lähellä 19.7.1887 ja kuoli 31.8.1920 Pietari. Hänen isänsä Aappo Rahja oli työskennellyt Kronstadtissa satamatyöläisenä, mutta hän kuoli tapaturmaisesti Jukan ollessa vielä nuori. Jukka joutuikin aloittamaan jo nuorena isoveljiensä Jaakko ja Eino Rahjan tavoin työt seppänä.
Eli Jari Hanski ei kerro lähemmin perheen lähtökohdista Kalajoen suunnalla.
Veikko

jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 19:24

Re: Leninin kunniamerkki - sen suomalaiset saajat

03.08.09 16:04

EK-Valpon henkilökortissa olevan tiedon mukaan Eino Rahja oli syntynyt Kalajoella. Jukka Rahja muistaakseni myös.

Eino Rahjan hauta on sangen oudossa paikassa Pietarissa. Pieni kivi on Aleksanteri Nevskin luostarikirkon edustalla, luostarin alueen sisäpuolella. Luostari on monelle tutun Moskva-hotellin lähellä, aukion toisella puolella.

Samalta alueelta olevalla vanhemmalla hautuumaalla löytyy mm. Dostojevskin ja Tshaikovskin haudat. Rahja ei kuitenkaan ole heidän rinnallaan, vaan lähes yksinään katedraalin sisäänkäynnin edustalla.

Eräiden SKP:n Moskovan arkistosta peräisin olevien tietojen mukaan Rahja oli 1930-luvulle tullessa pahoin alkoholisoitunut. Hän mm. käytti jo 1920-luvun alussa päivittäin spriitä. Vaikutusvaltaa hänellä oli, mm. henkilökohtainen suhde Leniniin.

Ciccio
Viestit: 918
Liittynyt: 14.12.06 00:36
Paikkakunta: Ruotsinpyhtää

Re: Leninin kunniamerkki - sen suomalaiset saajat

05.08.09 12:38

Veikko Huuska kirjoitti:

Gröndahl, Vladimir, ven Grendahl, (1884 Helsinki – menehtyi syöpään syksyllä 1940 Moskovassa), kenraali. Isä tsaarin armeijan kenraali. Mihailovin tykistöakatemia 1911. Yleni ensimmäisen maailmansodan aikana tsaarin armeijan everstiksi, Venäjän vallankumouksen jälkeen liittyi puna-armeijaan. Tykistön kehittäjä. Taisteli talvisodassa tykistön ylimpänä upseerina Kannaksella ja ylennettiin vielä sodan aikana 13.Armeijan komentajaksi. Poikansa Boris Gröndahl taisteli talvisodassa Suomen armeijassa. Stalinin tentissä huhtikuussa 1940 armeijankomentaja Vladimir Grendahl totesi: - ”Yksi automaattiaseella varustautunut suomalainen sotilas taistelee kuin kokonainen meikäläinen ryhmä”. Leninin kunniamerkki 1940.
Veikko Huuska
------------------------------------------------------------------------------------------------
S u o m a l a i s s y n t y i n e n ( Helsinki 1884 ) Woldemar Gröndahl näyttää
Talvisodassa Kannaksella komentaneen 2. lk armeijankomentajana 13. A:ta, johon
on kuulunut 4. , 49. , 142. , 150. jv.Div. ja haupitsiR 116. , kanuunaR 311 ,
39 erill. PanssariPrikaati ja panssariPataljoona 204.
( Talvisodan alkaessa Grendahlin 13. A:han kuului vain 49. ja 150. jvDivisioonat )
Gröndahl - Grendahl näyttäisi komentaneen Kannaksella 26.12.1939 alkaen
n. 80 000 puna - armeijalaisen hyökkäystä Suomeen ja suomalaisia vastaan ? !
Ja
tuo Gröndahlin selittely Stalinille koski muistaakseni Suomi- konepistoolia, jollaisia
alettiin Neuvostoliitossa valmistaa puna- armeijallekin ?

Veikko Palvo

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”