EEROLA,ELINA
Tampereen yliopisto / Historiatieteen ja filosofian laitos / Historia
Laajuus: 98 s. + 1 liites.
Kokoteksti: http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu03492.pdf
Tiivistelmä:
Kuvanveistäjä Emil Wikström (1864-1942), taidemaalari Axel Gallén (1865-1933) ja taidemaalari Pekka Halonen (1865-1931) opiskelivat Pariisissa, mutta palasivat Suomeen tekemään työtänsä. He eivät kuitenkaan jääneet asumaan Helsinkiin vaan suuntasivat maaseudulle. Ensimmäisenä taiteilijoista oman ateljeekotinsa rakensi Wikström, jonka talo valmistui Sääksmäelle vuonna 1894. Seuraavana valmistui Gallénin taiteilijakoti Ruovedelle vuonna 1895 ja Halosen ateljeerakennus Tuusulaan valmistui vuonna 1902. Ateljeehuviloiden rakentaminen oli suosittua Euroopassa. Pariisissa pohjoismaalaiset taiteilijat olivat todennäköisesti suunnitelleet yhdessä kotimaahan paluuta ja siellä taiteilijakodin perustamista. Tutkimukseeni valitsin Wikströmin, Gallénin ja Halosen, sillä he olivat hyviä ystäviä, olivat pitkäaikaisessa kirjeenvaihdossa keskenään ja rakensivat samantapaiset ateljeetalot. Kolmikon kirjeenvaihdon perusteella voidaan sanoa, että heidän ystävyytensä oli lämmintä, luottamuksellista ja ylevää. Toki pitkän ystävyyssuhteen aikana koettiin riitojakin.
Tutkin Wikströmin, Gallénin ja Halosen keskinäisen kirjeenvaihdon kautta, millaista taiteilijakuvaa taiteilijat loivat rakentamiensa taiteilijakotien välityksellä. Millaisia ihanteita kolmikolla oli ja miten ne näkyivät heidän elämässään. Hahmottelen heidän ajatuksiensa, tuntemuksiensa ja unelmiensa kautta syitä, miksi he halusivat asettua Suomen maaseudulle ja rakentaa ateljeetalonsa juuri sinne, sekä milloin taiteilijoille syntyi idea ateljeekodista. Samalla pohdin, millaisena he kokivat asemansa yhteiskunnassa. Tarkastelen ateljeekotien arkielämää, talojen sisustamista ja ystävysten viihtymistä maaseudulla. Kolmikon tekemiä ulkomaanmatkoja ja niiden herättämiä tunteita käsittelen tutkimukseni lopuksi. Tutkimukseni on kronologinen ja se alkaa keväästä 1892, kun Wikström, Gallén ja Halonen matkustivat Pariisista Suomeen. Käsittelemäni kymmenen vuoden ajanjakso päättyy vuoteen 1902, jolloin Halosen koti ja Wikströmin uusi asuinrakennus valmistuivat.
Pääasiallisena lähteenä käytin Wikströmin, Gallénin ja Halosen välistä kirjeenvaihtoa. Kirjeitä on, Helsingin yliopiston, Visavuoren museon, Tuusulan museon, Gallen-Kallelan museon, Kansallisarkiston ja Valtion taidemuseon Kuvataiteen keskusarkiston arkistoissa. Ystävysten keskenään lähettämiä kirjeitä on säilynyt yhteensä 246 ja tutkimusajanjaksoltani 1892-1902 kirjeitä on 103. Tutkimukseni ulkopuolelle jouduin lähes kokonaan rajaamaan taiteilijoiden ja heidän vaimojensa välisen kirjeenvaihdon, vaikka taiteilijoiden vaimojen vaikutus aviomiestensä elämään oli merkittävä. Kirjeiden runsaan määrän vuoksi niihin tutustuminen olisi laajentanut tutkimustani pro gradu -työhön nähden liikaa.
Aiemmassa tutkimuksessa Wikströmiä, Gallénia ja Halosta on käsitelty laajoissa taiteilijakoteja käsittelevissä teoksissa, mutta vain näihin kolmeen keskittynyttä tutkimusta ei ole tehty. Gallénin ja Halosen välinen ystävyys on huomioitu, mutta Wikström liitetään usein joukkoon vain ateljeekotien välityksellä. Wikströmistä tehty tutkimus onkin toistaiseksi vähäistä, sillä Visavuoren arkiston järjestäminen on osittain kesken. Vuonna 2002 Juha Ilvas teki Wikströmin elämänkaaresta ja teoksista kertovan julkaisun Herkkyyttä ja voimaa. Gallénin elämäkertateoksen julkaisi Onni Okkonen vuonna 1961 ja Halosen elämäkerran kirjoitti Aune Lindström vuonna 1957. Teoksista sai hyvän yleiskuvan taiteilijoiden elämästä. Niiden lähdeaineistona oli myös käytetty taiteilijoiden laajaa kirjeenvaihtoa. Julkaisuissa keskityttiin kuitenkin vahvasti kunkin taiteilijan taiteellisen tuotannon kartoittamiseen. Taidehistoriallisessa kirjallisuudessa taiteilijoita on käsitelty yleensä heidän taiteensa kautta eikä niinkään heidän henkilöhistoriansa ja sosiaalisten suhteidensa näkökulmasta. Tutkimuksessani käytin runsaasti taidehistoriallista kirjallisuutta, koska siinä käsitellään Wikströmiä, Gallénia ja Halosta. Näkökulmani on kuitenkin enemmän historiallinen kuin taidehistoriallinen. En lähesty Wikströmiä, Gallénia ja Halosta analysoimalla heidän taideteoksiaan vaan keskityn kolmikkoon heidän läheisten suhteidensa, ajatustensa ja elämänratkaisuidensa välityksellä.
Henkilökohtaisten kirjeiden arvo ja luotettavuus historiantutkimuksen lähteinä on noussut mikro-, mentaliteetti- ja muistitietohistorian myötä 1970-luvulta lähtien. Lähteen totuusarvon selvittämistä tärkeämmäksi on kuitenkin muodostunut oikeiden kysymysten esittäminen. Tutkimuskysymysten lisäksi ulkoinen ja sisäinen lähdekritiikki ovat olennainen osa tutkimusta. Kirjeitä on käytetty paljon biografisessa ja mikrohistoriallisessa tutkimuksessa. Mikrohistoriassa ei kerrota vain yksilön elämästä vaan luodaan uusia näkymiä menneisyyteen yhden henkilön kautta. Tutkimustani voidaan pitää mikrohistoriallisena, mutta siinä on myös vahva henkilöhistoriallinen ote. Käytettäessä kirjeitä lähdeaineistona on muistettava, etteivät ne ole yhtä eletyn elämän kanssa, vaikka niiden välillä onkin yhteys. Kirjeitä kirjoittaessaan ihminen jäsentää, karsii ja valikoi tekstiä, sillä hän pyrkii luomaan asiasta ymmärrettävän itselleen sekä kirjeen saajalle. Kirjoittaja voi jo kirjoittaessaan ennakoida toisen reaktioita ja muotoilla kirjettä sen mukaan. Kirjeenvaihtoa ei voi verrata kasvotusten käytyyn keskusteluun, sillä aika ja tekstuaalisuus erottavat ne toisistaan. Wikströmin, Gallénin ja Halosen kirjeenvaihto oli vähäistä verrattuna ajan sivistyneistön kirjoittamistiheyteen. Heidän kirjeensä olivat kuitenkin henkilökohtaisia eikä niitä kirjoitettu tavan vuoksi. Kirjeiden välityksellä luotiin omaa identiteettiä ja pyrittiin läheisyyden tunteeseen ystävysten asuessa kaukana toisistaan.
Uuden näkökulman asettaminen taiteilijakoteja koskevaan tutkimukseen antoi hedelmällistä tietoa Wikströmin, Galléin ja Halosen ystävyydestä, ajatuksista ja asemasta yhteiskunnassa. Toistaiseksi vähän tutkitun Wikströmin ottaminen mukaan tutkimukseen toi uutta tietoa kolmikosta. Ystävysten ihanteet muodostuivat asioista, joita he arvostivat ja pitivät tärkeinä. Rakentamiensa taiteilijakotien kautta he ilmaisivat monia konkreettisia ja abstrakteja ihanteitaan. Kansallisuusaate näkyi talojen arkkitehtuurissa, sisustuksessa ja tontin valinnassa. Samoissa seikoissa ilmeni myös piirteitä, kuten porvarillisuutta, joita taiteilijat eivät arvostaneet. Suuret talot palvelijoineen ja juhla-astiastoineen saattoivat tuoda mieleen porvariskodin. Taiteilijat ihannoivat torppareita, vaikka lukeutuivat itse sivistyneistöön. Kolmikko pyrki kaventamaan oman yhteiskuntaryhmänsä ja kansan välistä kuilua kutsumalla taiteilijakotejaan vähättelevästi torpiksi, mökeiksi ja piilopirteiksi. Ihanteiden toteuttamiseksi oltiin valmiit käyttämään yhteiskunnallisen aseman ja suhteiden tuomaa vaikutusvaltaa. Kansallisaatetta vaalittiin karelianismin, Nuori Suomi-lehden ja kansallisromanttisten taideteosten välityksellä. Taiteilijoiden asemaa parannettiin seisomalla rohkeasti omien aatteiden takana, vastustaen Suomen Taideyhdistyksen vanhoja käytäntöjä ja luomalla uudenlaista näyttelytoimintaa Suomeen. Ateljeerakennuksissa ystävysten taiteilijakuva näkyi itsevarmuutena, joka oli hyödyksi heidän asettuessaan maaseudulle. Valtavan talon suunnittelu, rakentaminen ja persoonallinen sisustaminen kuvastivat taiteilijoiden luottamusta ja uskoa itseensä ja tyyliinsä. Kolmikon tavoitteleman vapaan elämän viettäminen onnistui ateljeekodeissa ja niiden ympäristössä heidän lukuisten harrastustensa myötä. Pelkästään mieleisten taideteosten tekeminen ei kuitenkaan ollut mahdollista toimeentulon takia. Ystävykset pitivät matkustelusta, mutta juuri ulkomailla heille varmistui ajatus siitä, että Suomi oli paras maa elää ja tehdä työtä. Taitelijoiden ihanteiden, haaveiden ja niiden ennakkoluulottoman toteuttamisen kautta ystävykset ilmaisivat itsenäistä ja luovaa taiteilijakuvaa.
Asiasanat:
Emil Wikström, Axel Gallén, Pekka Halonen, taiteilijakodit, taiteilija, karelianismi, kansallisuusaate, maaseutu, kansa, boheemi, porvari, Helsinki, matkustaminen, 1890-luku