Sivu 1/1

Arkeologiakeskus Untamala avaa jälleen ovensa kesäksi

Lähetetty: 07.05.09 12:40
Kirjoittaja Lea Murto-Orava
Museoviraston Arkeologiakeskus Untamala Laitilassa avaa jälleen ovensa vierailijoille. Keskus on avoinna 13.5.-5.9.2009. Arkeologiakeskuksessa voi tutustua kahteen näyttelyyn ja keskuksen luota lähtevällä kulttuuripolulla tutustua menneisyyden jälkiin maastossa. Heinä-elokuussa voi osallistua tai käydä tutustumassa keskuksen lähellä, Laitilan Vainionmäellä järjestettäviin arkeologisiin kaivauksiin.

Arkeologiakeskus Untamalan yläkerran perusnäyttelyssä voi tutustua Vakka-Suomen esihistoriaan ja kulttuurimaiseman kehitykseen sekä muinaisjäännösten suojeluun ja hoitoon Suomessa.

Keskuksen alakerran kesänäyttely ”Maasta museoon” kertoo arkeologisen aineiston matkasta maasta museoon eli miten arkeologiset kokoelmat ja tiedot ihmisen muinaisesta toiminnasta karttuvat. Näyttelyssä esitellään etupäässä 2000-luvun tutkimusten tuloksia eri puolilta Suomea. Näyttelyssä kerrotaan myös muinaispelloista ja esillä ja kosketeltavana on muinaispellon pienoismalli. Esinevalikoimassa on myös muita kosketeltavia esineitä. Laitilasta löytyneitä esineitä näyttelyssä on useammasta kohteesta. Uusimmat löydöt ovat Vainionmäen vuoden 2008 kaivauksista. Lisäksi esillä on Muinais-Karjalan pukuun puettu mallinukke sekä koruja.

Maasta museoon -näyttely on avoinna yleisölle 13.5.-5.9.2009.

Maanantaina 18.5.2009 klo 17 Arkeologiakeskus Untamalassa järjestetään esitelmätilaisuus, jossa tutkija Esa Mikkola kertoo Vainionmäen kesän 2008 kaivaustuloksista ja tulevan kesän suunnitelmista.

Esihistoriasta kiinnostuneet pääsevät jälleen kesällä 2009 kokeilemaan arkeologin työtä. Museovirasto järjestää 27.7.-7.8.2009 yleisölle avoimen tutkimuskaivauksen Laitilan Vainionmäen muinaisjäännösalueella. Yleisökaivaus järjestetään jo kuudennen kerran. Kaivauskohde on pääosin viikinkiaikaan (800 -1000 jKr.) ajoittuva polttokalmisto. Odotukset ovat jälleen korkealla, sillä aikaisempinakin vuosina harrastajakaivajat on Vainionmäellä palkittu runsailla löydöillä.
Lisätietoja kaivauksesta, ohjelmasta, ilmoittautumisesta ja majoittumisesta sekä ajo-ohjeet löytyvät osoitteesta: http://www.nba.fi/fi/yleisokaivaus09
Arkeologiakeskuksen luota pääsee myös 2,3 km pitkälle kulttuuripolulle. Polkua kulkiessaan voi nähdä paitsi Untamalan idyllistä kylämaisemaa, myös sen ajallisia kerrostumia sekä menneisyyden jälkiä kuppikivistä puukirkkoon.

Arkeologiakeskus Untamala
Untamontie 51, 23800 Laitila, puh. (02) 853 400, untamala@nba.fi, http://www.nba.fi/fi/untamala

Aukioloajat
Arkeologiakeskus Untamala on avoinna 13.5.-18.6.2009 ja 3.8.-4.9.2009 ma-pe klo 11-17, 5.9.2009 la klo 11-17, 22.6.-1.8.2009 ti-la klo 11-17.