Agricolan uutis- ja keskustelufoorumit

Kun näillä verkkosivuilla on taajaan todisteltu kesän ja syyskesän 1944 "torjuntavoiton" pelastaneen Suomen ehdottomalta antautumiselta, olen pariinkin otteeseen viitannut Paasikiven tunnettuun päiväkirjamerkintään 12.10.1944. Siinähän Mannerheim toteaa Moskovan välirauhansopimuksen merkitsevän Suomelle tosiasiassa "kapitulaatiota". Kummallakin kerralla minua on tietäväisempien taholta valistettu, että kyseessä oli vain vanhenevalle marsalkalle ominainen pessimismi. Näiden kirjoittajien kanta johtaa ajatukseen, että Mannerheim ei siis olisi ollut täysin orientoitunut Suomen asemaan taistelujen tauottua syksyllä 1944.

Kohdakkoin on ilmestymässä kirjana jatkosodan aikaisen pääministerin avustajan V.J. Sukselaisen muistiinpanot hallitusten iltakouluista 1941 - 1945. Suomen Kuvalehdessä (19/2009) oli tästä lyhyt, referoiva artikkeli, josta seuraava lainaus:

Taistelujen päätyttyä 4.-5.9.1944 hallitukset saivat uudenlaisia ongelmia iltakouluihinsa. Ensin pohdittiin rauhanehtojen todellista tarkoitusta. Tästä vaiheesta on napattu kirjan nimikin: Faktillisesti tämä tarkoittaa antautumista.

Voitaneen siis päätellä, että Suomessa oli syksyllä 1944 "pessimistejä" korkeimmalla johtotasolla huomattavasti enemmän kuin tähän asti on tiedetty.

(Sanottakoon nyt varmuuden vuoksi, että tarkoitan pessimismiä sen suhteen, mitä jo oli tapahtunut. Syksyn 1944 tulevaisuudennäköaloista en puhu mitään.)

nylander kirjoitti: Voitaneen siis päätellä, että Suomessa oli syksyllä 1944 "pessimistejä" korkeimmalla johtotasolla huomattavasti enemmän kuin tähän asti on tiedetty.

Sattumalta lueskelin Linkomiehen muistelmai Vaikea aika. Linkomies kertoo (s. 404), että kun välirauhansopimus oli hyväksytty eduskunnassa, hän meni vt. pää-5miniteri von Bornin luo ja sanoi, "että kai hän nyt pitää huolta siitä, että tieto eduskunnan myönteisestä päätöksestä saapuu Moskovaan ajoissa. Von Born vastasi tähän että oli jokseenkin samantekevää, allekirkoittiinko sellaiset välirauhan ehdot vai ei. Ihmettelin tätä kantaa ja sanoin, että koska meidän silloisissa oloissa oli mahdoton ajatella taistelun jatkamista, merkitsisi välirauhansopimuksen raukeaminen maan jättämistä kokonaisuudessaan venäläisten käsiin. Born vastasi tähän, että välirauhansopimuksesta todennäköisesti oli sama seuraus. Kun huomautin, että se kuitenkin jätti kansallemme vapaan elämän mahdollisuuden tulevaisuudessa, hän epäili tätä ja sanoi Mannerheimin olevan kanssaan samaa mieltä. En voinut olla kummastelematta tällaista horjuvaisuutta hetkellä, jolloin eduskunta oli hallituksen ehdotuksesta hyväksynyt välirauhan ehdot.
Sain samanan päivänä tilaisuuden keskustella asiasta myös Mannerheimin kanssa. Hän sanoi suoraan, ettei hänen mielestään olisi pitänyt tällaisia ehtoja hyväksyä. Niinikään hän sanoi antaneensa hallituksen selvästi ymmärtää mielipiteensä. Mutta varsinkaan hallituksen sosialidemokraattiset ministerit eivät olleet tahtoneet kuullakaan mahdollisuudesta, ettei ehtoja olisi hyväksytty. Esitin marsalkalle oman kantani. Sanoin, että koska emme voineet jatkaa tasiatelua, oli meidän ollut hyväksyttävä nämä ehdot, koska niiden täyttäminen joka tapauksessa oli mahdollisuuksien rajoissa ja koska ne sentään jättivät toivon paremmasta tulevaisuudesta."

Linkomies kertoo, että Mannerheimiin oli vaikuttanut järkyttävästi Molotovin lausunto "Suomen verisestä ja rikollisesta hallituksesta", se kun oli Mannerheimista kansainvälisessä kanssakäymisessä kuulumattoman karkea loukkaus.

Myös Paasikiven Linkomies kertoo olleen pessimistinen. Paasikivi kuului sanoneen "melkein vahingoniloisesti" Lauri Aholle: "Mannerheim oli Suomen ensimmäinen valtionpäämies, lieneekö hän myös viimeinen!" Linkomies lisää, että ensimmäinen valtionpäämies oli tietysti Svinhuvfud.

nylander kirjoitti: (Sanottakoon nyt varmuuden vuoksi, että tarkoitan pessimismiä sen suhteen, mitä jo oli tapahtunut. Syksyn 1944 tulevaisuudennäköaloista en puhu mitään.)

Näitä tuskin voi erottaa toisistaan.

Näyttäisi siltä, että Mannerheim kesäkuussa pätti jatkaa taistelua, jotta rintaman vakauttamisella saataisiin paremmat rauhanehdot. Elo-syyskuuussa hän toimi ensin päättävästi käyttäessään Saksan huonontunutta tilannetta Virossa hyväkseen katkaistakseen suhteet Saksaan ja suostuessaan aselepoon ja rauhanneuvotteluihin. Välirauhan ehdot olivat hänelle kuitenkin syvä pettymys, ja hän vaipui pessimismiin eli ajatteli pahinta mahdollisuutta - mikä ei sinänsä ollutkaan mahdoton vaihtoehto.
Aika kuitenkin osoitti, että Linkomies oli oikeassa: mahdollisuus selviytyä oli olemassa.

Kimmo Rentolan mielipide, että Suomelle oli ratkaisevaa, että se sai vakiinnusttaa oloja 9 kuukautta, kun Euroopassa vielä sodittiin. Silloin oli ikkuna auki isoihin mullistuksiin, varsinkin kun demobilisaatio pantiin toimeen, mutta sitä ei käytetty (kommunistit eivät osanneet eivätkä oikein uskaltaneetkaan), ja niin vastarinta ehti kiteytyä etenkin SDP:n piiirissä.

"Torjuntavoitto" ei ollut ainoa tekijä, mutta yksi tekijä kuitenkin. Jos rintama olisi murtunut, mieliala olisi varmaan ollut erilainen. Maan miehityksestä ollenkaan puhumatta.

En oikein ymmärrä.mikä närästää käsitteessä torjuntavoitto. Kun puna-armeijan tehtävänä oli tuhota Suomen armeija tavoittena Kymijoki ja taistelut taukosivat VKT-asemassa puna-armeijan kärsittyä ainakin 85 000 miehn tappiot, niin ei kai kyseessä ole sotilaallinen tappiokaan. Sota hävittiin, koska Saksa hävisi. Sen armeija marssi vankileirille. Suomen armeija seisoi asemissaan, vedettiin rajan taakse ja kotiutettiin.

Martti Turtolan jo 1993 Venäjän arkistoista löytämä asiakirja kannattaa palauttaa mieleen. Sen mukaan maa piti miehittää ehdottoman antautumisen jälkeen ainakin osittain. Maa olis ollut puna-armeijan hallinnassa ja mm. suojeluskuntalaiset olisi vangittu.

Nyt tuli valvontakomissio. Se kyllä antoi vaatimuksiaan, mutta Suomen hallitukselle, jonka oli ne toteutettava. Järjestöt lakkautti maan hallitus ja eduskunta laeillaan. Armeija jatkoi sotaa Lapissa. Sotasyyllisyysoikeuden suomalaiset hoitivat itse. Miten olisi käynyt miehitetyssä maassa?

Kyllähän pessimistejä riitti. Varmasti oli kyseessä faktinen antautuminen, kuten olen toisessa säikeessä osoittanut. Niinhän se muualla tulkittiin. Suomessakin oli paniikkia. Päämajan valvontaosasto poltti arkistonsa, tiedusteluosasto evakuoi väkensä ja materiaalinsa, ihmisiä pakeni Ruotsiin.

Toisaalta Paasikivi kävi sitkeää taisteluaan ja Mannerheimin presidenttikaudella järjestettiin vapaat vaalit maaliskuussa 1945.


Kyllä ehdottomalla antautumisella ja torjuntataistelulla hankitulla "faktisella antautumisella" on eronsa. Kumman vaikeaa se on myöntää. Minun ymmärtääkseni ehdoton antautuminen olisi vienyt parhaimmilaankin kansandemokratiaan. Sitä ei nyt tapahtunut, mikä lienee monelle se kismityksen perimmäinen syy.

[quote="Emma-Liisa"]Sattumalta lueskelin Linkomiehen muistelmai Vaikea aika. Linkomies kertoo (s. 404), että kun välirauhansopimus oli hyväksytty eduskunnassa, hän meni vt. pää-5miniteri von Bornin luo ja sanoi, "että kai hän nyt pitää huolta siitä, että tieto eduskunnan myönteisestä päätöksestä saapuu Moskovaan ajoissa. Von Born vastasi tähän että oli jokseenkin samantekevää, allekirkoittiinko sellaiset välirauhan ehdot vai ei. Ihmettelin tätä kantaa ja sanoin, että koska meidän silloisissa oloissa oli mahdoton ajatella taistelun jatkamista, merkitsisi välirauhansopimuksen raukeaminen maan jättämistä kokonaisuudessaan venäläisten käsiin. Born vastasi tähän, että välirauhansopimuksesta todennäköisesti oli sama seuraus.mahdollisuuden tulevaisuudessa, hän
-----------------------------------------------------
"Selailin Urho Kekkosen taskukalenteria vuodelta 1944, UKK887055:
Mannerheim presidentiksi - juhlallinen vakuutus 4/8 ( Ryti luopui 1/8 )
6/8 (Antti) Hackzell saanut tehtäväkseen hallituksen muodostamisen.
-------
2/9 Eduskunta. 2 salaista istuntoa. 113 - 43 välit katkaistaan Saksaan ja rauhaa pyydetään Venäjältä.
8/9 Pohjois- Suomen evakuointi.
19/9 klo 6.00 eduskunta, jossa hyväksyttiin välirauha.
----------------------------
Syyskuun 2. pv:nä Eduskunta äänesti välirauhasta joka 19/9 allekirjoitettiin Moskovassa. Mutta ehdoista näyttää olleen selvillä "vaadittu Lapin sota", koska Lapin evakuointi 8/9-44.
Nuo 2/9 välirauhaa vastaan äänestäneet 43 eivät liene enää pelänneet Saksan reaktiota, mutta Neuvostoliiton aikeita on oletettavasti pelätty ?
Linkomies sanoo myös muistelmissaan Mannerheimin viivytelleen rauhaa pari viikkoa.
Lapin evakuoimisen edellytykseksikö ?
Ja paransiko ajan kuluminen myös olemassaolevaa tilannetta ?
NL:n menestyksekäs operaatio Bagration oli elokuussa pysähtynyt venäläistenkin kärsiessä n. 800 000:n kaatuneen ja haavoittuneen tappiot.
Stalinin sanotaan usein tarvinneen Karjalan rintaman ja Leningradin rintaman joukot
Narvan ja Berliinin suunnalle.
Marsalkka Leonid Govorov, Leningradin rintaman komentaja, oli elokuussa saanut
käskyn hyökätä Narvajoki-linjalla. ( saks. Tannenberg-linja )
24/7-44 ja Govorovin käsky kenr. Fedjuskinille 31/7, Tallinnan valtaus 22/9-44.
Hyökkäyksen jatkamiseksi Suomeen Stalin olisi tarvinnut n.100 000 sotilasta täydennykseksi, aikaa ja materiaali- & kalustotäydennykset.
Ja Suomen armeija ei ollut hajonnut suurhyökkäyksessä ja rintamalinja oli 1940-rajan itäpuolella.
Saksan toimittamilla aseilla ja materiaalilla oli ilmeisesti suuri merkitys
vielä torjutun suurhyökkäyksen jälkeenkin syyskuun alussa ?

Veikko Palvo

nylander kirjoitti: Voitaneen siis päätellä, että Suomessa oli syksyllä 1944 "pessimistejä" korkeimmalla johtotasolla huomattavasti enemmän kuin tähän asti on tiedetty.
(Sanottakoon nyt varmuuden vuoksi, että tarkoitan pessimismiä sen suhteen, mitä jo oli tapahtunut. Syksyn 1944 tulevaisuudennäköaloista en puhu mitään.)

------------------------------------------------------------------------------------------
Kyllähän mm. Paasikivi on Juhani Suomen Vonkamies, UKK 1944-50, 1988, s.28
mukaan tiuskaissut: "Olemme voitettu maa ja Zhdanov on nyt täällä korkein käskijä."
Zhdanov oli tunnettu Viron sovjetisoinnista 1940.
---------------------------------------------------------
Kommunistit eivät ole olleet pessimistejä, heillä oli "kaikki ja heti"-asenne.
Stalin oli harventanut NL:n kansalaisia, suomalaissyntyisiä kommunistejä, eikä heitä ollut montaakaan Suomeen lähetettäväksi jäljellä.
Moskovan SKP rekisteröitiin ensimmäistä kertaa Suomessa 31/10 1944 ja SNS-seura perustettiin uudelleen 12/1940 lakkautuksen jälkeen.
-----Maalisvaalehin SKP ilmoitti menevänsä SKDL:n tunnuksilla ja SKP-SKDL ehdotti
turhaan SDP:lle vaaliliittoa.
Maalisvaalien asetelmaksi muodosti SKP- SKDL vastaan muut.
Zhdanov ei sallinut kuitenkaan sotakorvauksia häiritseviä vaalien "tukilakkoliikettä."
SKP-SKDL:n propagandassa SDP:n V.Tanner ja Kokoomuksen E.Linkomies olivat erityisesti kohteena, sekä "lapulaiset" ja vuoden 1918 kommunistit nostivat - pysyvästikin - esille.
SKP-SKDL otti vaalipropagandassaan myös uhkailun ja pelottelun aseeksi: "elleivät kommunistit voita vaaleja tapahtuu hirveitä."
Vaali-ikä oli laskettu 24 vuodesta 21 vuoteen.
SKP-SKDL sai maalisvaaleissa 49 kansanedustajaa, mutta "muut" 151.
Kommunistit lienevät suhtautuneet pessimistisesti tulevaisuuteensa ?

Veikko Palvo