Sivu 1/1

Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo ja Museovirasto sopivat yhtei

Lähetetty: 18.05.09 09:03
Kirjoittaja Lea Murto-Orava
Museovirasto ja K.H. Renlundin museo - Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo ovat solmineet kulttuuriympäristön vaalimista koskevan yhteistyösopimuksen. Sopimuksessa sovitaan yhteistyöstä ja työnjaosta rakennusperinnön tutkimuksen, inventoinnin ja suojelun sekä korjausrakentamisen alalla. Museovirasto delegoi sopimuksella pääosan rakennettuun kulttuuriympäristöön liittyvistä viranomaistehtävistä Keski-Pohjanmaan maakuntamuseolle.

Museovirasto ja maakuntamuseot ovat solmineet 1990-luvulta lähtien yhteistyösopimuksia sen mukaan onko maakuntamuseolla arkeologia tai rakennusperinnön asiantuntijaa. Kun Keski-Pohjanmaan maakuntamuseona toimivassa K.H. Renlundin museossa aloitti 1.5.2009 alkaen päätoimisena rakennustutkijana työskentelevä maakunta-amanuenssi, voitiin solmia yhteistyötyösopimus rakennusperinnön vaalimisesta myös K.H. Renlundin museon kanssa.

Kulttuuriympäristön vaaliminen onnistuu parhaiten yhteistyöllä. Museovirasto ja maakuntamuseot ovat yhdessä vahva ammatillinen yhteisö, osaaja ja vaikuttaja. Maakuntaa koskevissa kulttuuriympäristötehtävissä oman maakunnan asiantuntija toimii tehokkaasti, nopeasti ja oikeaan aikaan. K.H. Renlundin museon tietoaineistot ja palvelut ovat lähellä asiakkaita ja vaivattomasti saavutettavissa.

K.H. Renlundin museon ja Museoviraston yhteistyösopimuksen lähtökohtana on ollut museon osaaminen ja tahto vaikuttaa kulttuuriympäristön suojelutoimintaan sekä museon tietovarannot, monipuolinen asiantuntemus sekä kokemus kulttuuriympäristökasvatus- ja kehittämistehtävistä.

Sopimus korostaa osapuolten yhteistä vastuuta kulttuuriperinnön vaalimisessa ja suojelussa. Museovirasto delegoi sopimuksella pääosan rakennusperinnön suojelun viranomaistehtävistä maakuntamuseolle. Sopimuksessa käsitellään lisäksi inventointi- ja tutkimustoimintaa, koulutus-, ohjaus- ja neuvontatyötä, korjausavustuksia koskevaa yhteistyötä, tiedonvaihtoa, tiedottamista ja tiedon saatavuutta sekä kehittämistoimintaa niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.

Lisätietoja sopimusyhteistyöstä antavat K.H. Renlundin museo – Keski-Pohjanmaan maakuntamuseossa museotoimenjohtaja Kristina Ahmas, kristina.ahmas@kokkola.fi, puh. 044 780 9574 ja maakunta-amanuenssi Minna Torppa, minna.torppa@kokkola.fi. Museon toimisto on osoitteessa Pitkänsillankatu 1-3 A, 67100 Kokkola.

Museovirastossa lisätietoja antavat osastonjohtaja Maire Mattinen, puh. (09) 4050 9423, maire.mattinen@nba.fi, erikoistutkija Ulla Salmela, puh. (09) 4050 9422, ulla.salmela@nba.fi ja intendentti Tommi Lindh, puh. (09) 4050 9459, tommi.lindh@nba.fi.