Sivu 1/1

Museovirasto jakoi yli 2 miljoonaa euroa avustuksia vanhojen

Lähetetty: 25.05.09 14:31
Kirjoittaja Lea Murto-Orava
Museovirasto on jakanut vuoden 2009 valtionavustukset kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten korjauksiin. Vuoden 2009 ensimmäisen lisätalousarvion elvytysrahan myötä sekä avustuskohteiden määrä että keskimääräinen avustussumma olivat aiempia vuosia suuremmat. Avustuksia myönnettiin yhteensä 2 092 800 euroa. Avustushakemuksia saapui 503 ja avustus myönnettiin 231 kohteelle. Kohteiden kirjo oli entiseen tapaan laaja pärekaton korjauksista kattomaalausten konservointiin.

Suurimpia avustuksia ovat Sipoon vanhan kirkon kattorakenteiden korjaaminen, johon myönnettiin 35 000 euroa sekä Noormarkun sahan julkisivujen kunnostaminen ja perustusten korjaaminen, jota avustettiin 50 000 eurolla. Kajaanin raatihuoneen peltikaton sekä ulkoverhouksen kunnostamista ja maalaamista tuettiin 30 000 eurolla. Pyhän Henrikin kirkon lyijylasimaalausten konservoinnin tukemista jatkettiin 30 000 eurolla.

Pääosa tänäkin vuonna avustusta saaneista kohteista on yksityishenkilöiden omistamia rakennuksia maaseudulla ja taajamissa. Avustuksilla tuetaan talonpoikaisten pihapiirien, puukaupunkien asuinrakennusten ja maaseudun pienten hirsirakennusten kulttuurihistoriallisen arvon säilymistä.

Harvinaisten rakennustyyppien joukossa on mm. vesi- ja tuulimyllyjä, joiden korjaamista avustettiin. Oman ryhmänsä muodostavat aiemmin julkisessa omistuksessa olleet, yksityisille myydyt rakennukset, kuten VR:n rautatierakennukset ja teollisuusyhdyskuntien asuinrakennukset.

Avustuksia suunnataan erityisesti restauroiviin ja konservoiviin töihin sekä toimenpiteisiin, joilla tuetaan perinteisten ja käsityövaltaisten rakennustapojen säilymistä. Vuonna 2009 myönnettiin myös useita avustuksia seinä- tai kattomaalausten konservointiin.

Lisätietoja antaa arkkitehti Sirkkaliisa Jetsonen, sirkkaliisa.jetsonen@nba.fi, puh. (09) 4050 9442

Luettelo Museoviraston myöntämistä entistämisavustuksista on viraston verkkosivuilla osoitteessa: http://www.nba.fi/fi/entistamisavustuks ... avustukset